Millä perustein teit valinnan lukion ja amiksen välillä?

En jaksanut mennä lukioon, ja muutenkin siinä vaiheessa elämäntilanteeni oli sellainen, että ei todellakaan sopinut kiltin perhetytön tapaan valkolakin hankinta.

Tavoite oli kuitenkin yliopisto, joten menin opistoon. Sitä kautta sain kelpoisuuden yliopistoon samoin kuin nykyään ammattikoululaiset. Amis oli siihen aikaan vain 2 vuotta, eikä riittänyt. Yliopistoon pääsin vasta nelikymppisenä, mutta sekin unelma toteutui kun oli sen aika.

Yksi hyvä syy valita joku muu kuin lukio oli silloin ja viime aikoina omien lasten kohdalla oli se, että sai ammatin ja sen ansiosta paremmin töitä kuin pelkkänä ylioppilaana.

Amiksessa ei ollut mitään minua kiinnostavaa.

Halusin lääkäriksi, ja koulu sujui minulla hyvin, joten lukio oli selvä vaihtoehto:-) vaikka sitten lukiossa ei koulu sujunutkaan enää niin hyvin, kirjoitin m:n paperit, sain ihanan ystäväporukan ja haen nyt muita aloja opiskelemaan yliopistoo:) jos voisin jotakin muuttaa, olisin jättänyt fy ke ja pitkän matikan sillä ne laskivat todistustani paljon, mutta luulin niissä pärjääväni ja lääkiksen olevan ainoa vaihtoehto, joten siksi ne otin. Nyt jatkopaikkaa hakiessa vaikea päästä alkupisteillä. Ei voi mitään, niin se välillä vaan menee.

Tiesin etten halua käydä pelkkää lukiota vaikka älli sinne hyvin riittikin joten kävin kaksoistutkinnon. Yo+merkonomi. Nyt opiskelen sairaanhoitajaksi.

Tiesin haluavani yliopistoon, joten lukio oli ilmiselvä valinta (kun olin nuori, ei ammattikoulun kautta olisi edes päässyt yliopistoon). Ei amis olisi minulle sopinut muutenkaan, kun olen kädentaidoiltani aivan tumpelo. Nykyinen tutkijantyö on oikein passeli.

Olin seiskan oppilas ja aina koin, että mulla olisi kapasiteettia parempaan, mutta jostain syystä ryssin kokeet, vaikka tunnilla osasin. Mulla oli tyhmän maine meidän luokalla. Koin etten pärjäisi lukiossa kuitenkaan ja tiesin haluavani päiväkotiin töihin. Lähihoitajalinja siis kutsui amiksessa. Jostain syystä päätin "näpäyttää" muita ja otin kaksoistutkinnon. Itsellenihän mä siinä vain näytin. :) ylpeä olen kun sain lakin ja ammatin. Vaati sinnikkyyttä. Nykyään opiskelen sairaanhoitajaksi.

Lukio tuli ensin käytyä, sukulaisten painostuksestahan sinne tuli mentyä. Kyllä mä tiesin siellä pärjääväni mutta kiinnostus puuttui. No, sitten sen samaisen suvun narina jatkui kun ei mua kiinnostanut enkä näe yhtään vaivaa ja musta tulee meidän suvun eka kirjoituksissa reputtanut ja itkuparkujne. Kirjoitin mm 3 ällää, muutkaan ei huonosti menneet, ja se serkku jota suku koko meidän lukion ajan hehkutti: reputti, vieläpä kahdessa aineessa meni vituiks. Sitten menin amikseen ravintola-alalle. Nyt niitä töitä tehnyt 9 vuotta, suunnitelmissa mahdollisesti oma yritys lähivuosina, ellei tää maa tee yrittämisestä mahdotonta.

Lukio oli itsestäänselvyys. Niitä tietoja en ikinä olisi oppinut amiksen penkillä pari tuntia kuukaudessa vanuen. Nyt odottaa yliopisto!

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 06:12"]

[quote author="Vierailija" time="29.05.2015 klo 19:40"]Äiti yritti kyllä esittää ammattikoululinjoja, mutta kympin tyttönä halusin yliopistoon, joten lukioon menin. Olen siitä kummallisessa asemassa, että minua ei koskaan kehuttu eikä kannustettu kotona eikä koulussa, vaikka sain koko ajan parhaita numeroita. Olen vasta viime vuosina herännyt ihmettelemään, miksi ei. Ensimmäisen kerran kyllä otti päähän jo lukion lopussa, kun kirjoitin kouluni parhaimpana eikä sitäkään mitenkään huomioitu. Ei edes koulun ylioppilasjuhlassa. Kävin minä sitten yliopistonkin hyvin arvosanoin, mutta onnettomalta humanistialalta. Olen nyt vanhemmiten miettinyt, että jos olisin edes vähän saanut kannustusta, niin olisin ymmärtänyt pyrkiä paremmille aloille. Todennäköisesti olisin jopa päässyt. [/quote]. Ikävää jos ei edes kotona kannusteta .

[/quote]

Niin on. Mutta jotenkin vielä enemmän silti ihmettelen vieläkin, miksei sitä poikkeuksellisen hyvää yo-tulostani huomioitu kodin ulkopuolellakaan.

Kun sitten menin seuraavana syksynä yliopistoon, niin juteltiin uusien kavereiden kanssa arvosanoista. Ne kyseli, että enkö ollut tosiaankaan edes jossain paikallislehden haastattelussa ja pitänyt uuden ylioppilaan puhetta meidän koulussa. Samaa ihmetteli sukulaistyttö naapuripaikkakunnalta. 

Sain kyllä koulun päättyessä jonkun luokkastipendin, kun olin hyvä kielissä, mutta sitäkään ei mainittu siellä koulun juhlassa vaan luin sen kotona itse juhlan ohjelman lopusta listasta. Kävin sitten hakemassa sen erikseen koulun kansliasta muutaman päivän kuluttua. Kanslisti joutui penkomaan kaapistaan, missä koko paperi edes oli. Allekirjoituskohta jäi tyhjäksi. En enää edes muista, mahdoinko koskaan saada edes sitä siihen kuulunutta pariakymmentä euroa.

Amikseen menin koska halusin päästä mahdollisimman pian töihin. En ole ikinä ymmärtänyt mitä niin hienoa lukion käymisessä on ja miksi sen suorittaminen olisi suurempi saavutus kuin ammattikoulun, miksi ylioppilaita juhlitaan enemmän kuin ammattikoulutuksen hankkineita. Opiskelu on toki erilaista, mutta itse arvostan enemmän tutkintoa jolla tekeekin jotain, etenkin kun nykyään silläkin pääsee halutessaan yliopistoon.

Keskiarvoni oli yläasteella yli 9. En vielä tuossa iässä tiennyt "mitä haluan tehdä isona", mutta oli selvää että se tulisi vaatimaan lukemista ja opiskelua, joten lukio. Kaupallinen ala ei kiinnostanut (silloin oli kauppa-oppilaitos ;) eikä kampaaja, kokki, auto-asentaja tms joita paikallisesta amiksesta valmistui.

Lukion opon tunneilla valitsin sitten korkeakoulun hakukirjoista pari tavoitealaa, joista toista läksin opiskelemaan yliopistoon.

Olen aina ollut enemmät tekijä kuin lukija. Tiesin myös saavani paremman todistuksen amiksesta kuin lukiosta ja halusin hoitotyön pariin. Vanhempani suuttuivat kun en lukioon mennytkään. Minusta valmistui lähihoitaja ja työllistyin ambulanssiin, sittemmin olivat ylpeitä kun ymmärsivät että teenkin ihan arvokasta työtä. Nykyisin olen sairaanhoitajana eikä kukaan edes muista ketkä ovat ylioppilaita ja ketkä eivät. No tietysti edesmenneen isoäitini kirjahyllyssä olevista valokuvista pystyi bongaamaan yo-kuvien keskeltä sen mustan lampaan (minut:D)

Harkitsin molempia, mutta amikseen olisi pääsykokeiden takia pitänyt hakea aikaisemmin kuin lukioihin, joten lykkäsin päätöstä mahdollisimman pitkälle ja valitsin lukion. Hakupaperissa täyttyi kaikki viisi vaihtoehtoa, koska lukioissakin oli niin monta hyvää ehdokasta.

Hain ainoastaan oman kuntani lukioon, vaikka minimihakumäärä oli 3. Tiesin jo ala-asteelta tai viimeistään seiskalta asti, että menen lukioon ja yliopistoon. En halunnut mennä amikseen, koska tiesin, että mulla riittää päätä lukioon hyvin. Kirjoitin M:n paperit, keskiarvo pysyi samana kuin ysiltä päästessä, hengailin pari vuotta amk:ssa, pidin välivuoden ja nyt opiskelen kauppakorkeassa. Jos olisin jaksanut lukea kunnolla pääsykokeisiin jo lukion jälkeen, olisin kyllä voinut kauppakorkeaan päästä heti. Tulipahan kuitenkin saatua perspektiiviä.

Lukio oli itsestäänselvyys, kaksoistutkintoja ei ollut silloin olemassakaan, en ainakaan muista, että olisi ollut. Tarkoitus oli mennä yliopistoon, mutta enpä mennyt.

Kävin kaksoistutkinnon merkonomi +yo. Kaupallinen ala kiinnosti jo yläasteella. Jos olisin ollut epävarma, olisin mennyt lukioon. Kaksoistutkinnon suorittaminen tuntui kuitenkin itselle sopivalta.

Jatkoin opintoja sitten vielä tradenomiksi.

Amiksesta löytyi kiinnostava ala. Ja tiesin, että jos ikinä selviytyisin lukiossa ja kirjoituksissa mm. kielistä ja matemaattisista aineista, arvosanani olisi niin paska etten tekisi ylioppilastutkinnolla yhtään mitään. Menin amiksen jälkeen töihin ja jatkoin opiskelua muutaman vuoden päästä saman alan toisessa koulutusohjelmassa. Nykyään olen yrittäjä ja tarkoitus olisi aloittaa syksyllä ammattitutkinnon opiskelu.

Itse valitsin tuossa kohtaa elämänkoulun.

Halusin yliopistoon. En sitten koskaan kuitenkaan edes hakenut, vaan vähän kuin käännyin takaisin amisalalle, kun oppisopimuksella kouluttauduin lukionjälkeiseen työhön esimieheksi.

lukio oli itsestäänselvyys