Millä perustein teit valinnan lukion ja amiksen välillä?

Lukio, jonka jälkeen suoritin ulkomailla M.Sc.-tutkinnon. Olen teoreettinen ihminen, ammattikoulu ei ollut vaihtoehto.

Äiti yritti kyllä esittää ammattikoululinjoja, mutta kympin tyttönä halusin yliopistoon, joten lukioon menin. Olen siitä kummallisessa asemassa, että minua ei koskaan kehuttu eikä kannustettu kotona eikä koulussa, vaikka sain koko ajan parhaita numeroita. Olen vasta viime vuosina herännyt ihmettelemään, miksi ei. Ensimmäisen kerran kyllä otti päähän jo lukion lopussa, kun kirjoitin kouluni parhaimpana eikä sitäkään mitenkään huomioitu. Ei edes koulun ylioppilasjuhlassa.

Kävin minä sitten yliopistonkin hyvin arvosanoin, mutta onnettomalta humanistialalta. Olen nyt vanhemmiten miettinyt, että jos olisin edes vähän saanut kannustusta, niin olisin ymmärtänyt pyrkiä paremmille aloille. Todennäköisesti olisin jopa päässyt.

Halusin yliopistoon; siihen aikaan sinne suorin tie oli lukio.

Amis ei ollut vaihtoehto, koska siellä ei ollut mitään, mikä olis kiinnostanut, niin kävin lukion. Osittain tarkoituksena oli myös jatkaa yliopistoon lukion jälkeen, mutta päädyin ammattikorkeakouluun.

En edes harkinnut amista. Loistavaa kun paska tippui rattailta vauhdin noustua. Kiusaaminen loppui kuin seinään lukion alettua. Sittemmin yliopistoon.

[quote author="Vierailija" time="29.05.2015 klo 19:40"]

Äiti yritti kyllä esittää ammattikoululinjoja, mutta kympin tyttönä halusin yliopistoon, joten lukioon menin. Olen siitä kummallisessa asemassa, että minua ei koskaan kehuttu eikä kannustettu kotona eikä koulussa, vaikka sain koko ajan parhaita numeroita. Olen vasta viime vuosina herännyt ihmettelemään, miksi ei. Ensimmäisen kerran kyllä otti päähän jo lukion lopussa, kun kirjoitin kouluni parhaimpana eikä sitäkään mitenkään huomioitu. Ei edes koulun ylioppilasjuhlassa.

Kävin minä sitten yliopistonkin hyvin arvosanoin, mutta onnettomalta humanistialalta. Olen nyt vanhemmiten miettinyt, että jos olisin edes vähän saanut kannustusta, niin olisin ymmärtänyt pyrkiä paremmille aloille. Todennäköisesti olisin jopa päässyt.

[/quote]

Ihan kuin minun kirjoittamani! Tosiaan, olisi voinut lähteä jollekin innovatiivisemmalle alalle. Opiskelin yhteiskuntatieteitä ja minulla on generalistin tutkinto, jolla ei tee mitään. Olisin varmaan kyennyt lukemaan lääkäriksi tai juristiksikin, jos joku olisi vähän rohkaissut. Lukion lopussa valitsin kiinnostavat yhteiskuntatieteet kun haaveilin kansainvälisestä urasta esim. YK:ssa. Jo opintojen aikana tajusin, että "yhteiskuntatieteitä" kannattaa harrastaa huvikseen, ei työkseen (ellei sitten opiskele sosiaalityötä tms.) ja niissä järjestöissäkin vaikkapa ihmisoikeustyötä tekevät mm. alaan perehtyneet juristit...

Käsillä tekeminen oli ytimissä jo silloin ja oikea työ kiinnosti enemmän kuin paperien pyörittely ja siirtely pöydän kulmalta toiselle.

Rahat vai kolmipyörä? Lukio oli itsestäänselvyys

Täytyypä kommentoida mieheni puolesta, joka lähti lukion jälkeen ammattikouluun ja on ollut tällä hetkellä jo 20 vuotta menestyvä yrittäjä ja tienaa taatusti kolme kertaa enemmän kuin minä ns.korkeakoulutettu. Että näin..

Olisin halunnut valita kaksoistutkinnon. Ammattitutkinto olisi tuonut varman ammatin jo nuorella iällä.

Lukioon menin, koska halusin kasvaa perusviisaaksi suomalaiseksi ja olla siitä ylpeä. Opin erottamaan aika hyvin totuuden valheista. Ammattitutkinnon opiskelin kuitenkin myöhemmin.

[quote author="Vierailija" time="29.05.2015 klo 19:47"]

[quote author="Vierailija" time="29.05.2015 klo 19:40"]

Äiti yritti kyllä esittää ammattikoululinjoja, mutta kympin tyttönä halusin yliopistoon, joten lukioon menin. Olen siitä kummallisessa asemassa, että minua ei koskaan kehuttu eikä kannustettu kotona eikä koulussa, vaikka sain koko ajan parhaita numeroita. Olen vasta viime vuosina herännyt ihmettelemään, miksi ei. Ensimmäisen kerran kyllä otti päähän jo lukion lopussa, kun kirjoitin kouluni parhaimpana eikä sitäkään mitenkään huomioitu. Ei edes koulun ylioppilasjuhlassa.

Kävin minä sitten yliopistonkin hyvin arvosanoin, mutta onnettomalta humanistialalta. Olen nyt vanhemmiten miettinyt, että jos olisin edes vähän saanut kannustusta, niin olisin ymmärtänyt pyrkiä paremmille aloille. Todennäköisesti olisin jopa päässyt.

[/quote]

Ihan kuin minun kirjoittamani! Tosiaan, olisi voinut lähteä jollekin innovatiivisemmalle alalle. Opiskelin yhteiskuntatieteitä ja minulla on generalistin tutkinto, jolla ei tee mitään. Olisin varmaan kyennyt lukemaan lääkäriksi tai juristiksikin, jos joku olisi vähän rohkaissut. Lukion lopussa valitsin kiinnostavat yhteiskuntatieteet kun haaveilin kansainvälisestä urasta esim. YK:ssa. Jo opintojen aikana tajusin, että "yhteiskuntatieteitä" kannattaa harrastaa huvikseen, ei työkseen (ellei sitten opiskele sosiaalityötä tms.) ja niissä järjestöissäkin vaikkapa ihmisoikeustyötä tekevät mm. alaan perehtyneet juristit...

[/quote]

Ihan totta! Minäkin haaveilin siinä vaiheessa vielä kansainvälisestä urasta. En vain tajunnut, että olisi pitänyt lukea jotain kovaa alaa ainakin pääaineena, historiaa ja kieliä olisi voinut harrastella. 

Nykyään mielen valtaa haikeus aina keväisin, kun lehdissä on ylioppilaista juttuja. Miksei kukaan noteerannut niitä minun älliäni yhtään mitenkään? Tai koskaan aikaisemminkaan sitä kympin keskiarvon todistusta? Olen vasta nyt myöhemmin itse ymmärtänyt, että tosiaan olin poikkeuksellisen hyvä koulussa.

Toisaalta tunnen itsestäni ylpeyttä, että sentään sain maisterinpaperit selvitettyä, vaikka koko ajan tuli kotoa viestiä, että parempi olisi ollut mennä vaikka suurtalouskokkilinjalle paikalliseen amikseen. 

Ka oli 9.1, eli aika vähissä oli vaihtoehdot:), yliopistoon menin

Mulla oli kaks alaa joita harkitsin ja niistä toinen vaati lukiotutkinnon. En ollut varma kumpaa haluan oikeasti tehdä, joten menin sitten lukioon, todettuani, että enemmän voin menettää jättämällä sen käymättä.

Onko kaikki todella ajatellut noin järkevästi tuon ikäisenä,hienoa. Itse olen fiksu ja hyvä koulumenestys,mutta.. Kävin vuoden lukiota ja lopetin sen,koska halusin muuttaa pojan perässä toiseen kaupunkiin. Tyhmää,tiedän! Suhde kariutui jo ennen amiksesta valmistumistani. Kumpa vanhempani olisivat tuolloin puhuneet järkeä päähäni.