En himoitse miesystävääni
Nyt kun aloin tarkemmin miettimään, en koskaan ole kummemmin himoinnut häntä. Toki pidän häntä hyvännäköisenä, mutta en jostain syystä tunne mitään suurempaa vetovoimaa häntä kohtaan. Suhde on hyvä, mies on muuten täydellinen ja kohtelee minua kaikin puolin hyvin. Arvot kohtaavat ja meillä on hauskaa yhdessä. Nyt muutaman vuoden jälkeen olen vain havahtunut siihen, ettei seksi enää kiinnosta samaan malliin. Mies taas on edelleen ihan hulluna minusta, olisi koko ajan iholla ja jaksaa koko ajan hehkuttaa seksikkyyttäni jne. En tiedä olenko ylipäätänsä kadottanut haluni vai ovatko halut kadonneet vain miesystävääni kohtaan. Voiko suhde pidemmän päälle toimia, jos toinen ei koe suurta intohimoa?
Kommentit (141)
Olen ensi näkemältä himoinnut nykyistä miestäni, pitänyt hänestä puolessa tunnissa, ja rakastunut muutamassa viikossa. Kahdeksan yhteisen vuoden jälkeenkin hänen suudelmansa saa aivoni hetkellisesti oikosulkuun, riippumatta oliko kädessä kauha tai lahkeessa tenava.
Olen ollut myös 15 vuotta suhteessa, joka perustui siihen, että mies halusi minua, ja omat himot oli alun jälkeen vähän sivuroolissa. Luulin, että se on normi eikä enempiä pidä odottaakaan. On tosi raskasta, jos seksi on kotityö, ja itse elää puutteessa, ja tukahduttaa himojaan.
Veikkaisin, että ap on aseksuaali. Aseksuaalisuuden tasoja tai ilmenemismuotoja on erilaisia. Joku ei siedä seksiä ollenkaan missään muodossa. Jollekin jonkun kanssa vähän jotain on OK. Toinen ei siedä edes läheisyyttä. Toinen pystyy masturboimaan, joku ainoastaan fantasioimaan. Aseksuaalisuus ei aina tarkoita, etteikö pystyisi seksiin ja nauttisi siitä, jos siihen ryhtyy. Ei vaan koskaan tule himoa toista kohtaan, ei tee mieli tehdä aloitteita (koska sellaista tunnetta ei vaan ole eikä tule), ei katsele ketään "sillä silmällä", ei tule intohimoa ap:n sanoin suudella, kosketella, repiä vaatteita poist. Ei kiihotu, ei himoitse, mutta voi lämmetä, jos toinen lämmittelee. Ei saa seksistä irti oikeastaan mitään, se on vähän kuin lämpimän leivän söisi kuin muille se on 5 tähden herkkuillallinen. Ikinä ei edes tee mieli sitä leipää varsinaisesti, mutta ap:n aseksuaalisuuden ilmenemismuodossa sen leivän syö, jos se tulee siihen eteen. Tyyliin "meneehän tämä tässä alas, noin, nyt se on syöty." Puoliso sen sijaan normiseksuaalina taas nauttii sitä viiden tähden illallista ja himoitsee tätä viiden tähden lempiruokaillallistaan.
Tutustu ap aseksuaalisuuden määritelmiin. Löytyisikö sieltä selitys, varsinkin, jos et ole koskaan tuntenut ketään kohtaan minkäänlaista himoa tai sellaista "ooh ton kyllä kellistäisin jos voisin!"
terveisin
aseksuaali
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä2108 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tuollainen mies, 20 vuotta yhdessä mutta en halua häntä. (Haluan kyllä erästä toista)
Tajusin valinneeni mieheni jotta en tulisi satuttaneeksi itseäni, kuten niissä kaikissa muissa suhteissa oli käynyt. Ns järkisuhde siis.
Mieheni on erittäin hyvännäköinen ja kaikin puolin ns täydellinen ja luotettava.
Tilanteesi tuskin tulee muuttumaan.
Minusta tämä on toisen elämän varastamista!
Hän itse tuskin on sitä mieltä.
Jos teitäisi että himoitset toista, varmaan olisi !
Vierailija kirjoitti:
Aika normaalia, että parin vuoden suhteen jälkeen himot laskevat kanivaiheesta. Oletko AP kovin nuori? Onko sinulla ollut muita suhteita kuin tämä, jossa olisi toistunut sama kaava?
Meillä 50+ kanivaihe kesti ekat kaksi vuotta, jos sillä tarkoitetaan monta kertaa päivässä. Nyt 10 vuotta yhdessä oltua on "enää" muutama kerta viikossa. Silloin kun sitä on, se on edelleen huumaavaa.
Vierailija kirjoitti:
Veikkaisin, että ap on aseksuaali. Aseksuaalisuuden tasoja tai ilmenemismuotoja on erilaisia. Joku ei siedä seksiä ollenkaan missään muodossa. Jollekin jonkun kanssa vähän jotain on OK. Toinen ei siedä edes läheisyyttä. Toinen pystyy masturboimaan, joku ainoastaan fantasioimaan. Aseksuaalisuus ei aina tarkoita, etteikö pystyisi seksiin ja nauttisi siitä, jos siihen ryhtyy. Ei vaan koskaan tule himoa toista kohtaan, ei tee mieli tehdä aloitteita (koska sellaista tunnetta ei vaan ole eikä tule), ei katsele ketään "sillä silmällä", ei tule intohimoa ap:n sanoin suudella, kosketella, repiä vaatteita poist. Ei kiihotu, ei himoitse, mutta voi lämmetä, jos toinen lämmittelee. Ei saa seksistä irti oikeastaan mitään, se on vähän kuin lämpimän leivän söisi kuin muille se on 5 tähden herkkuillallinen. Ikinä ei edes tee mieli sitä leipää varsinaisesti, mutta ap:n aseksuaalisuuden ilmenemismuodossa sen leivän syö, jos se tulee siihen eteen. Tyyliin "meneehän tämä tässä alas, noin, nyt se on syöty." Puoliso sen sijaan normiseksuaalina taas nauttii sitä viiden tähden illallista ja himoitsee tätä viiden tähden lempiruokaillallistaan.
Tutustu ap aseksuaalisuuden määritelmiin. Löytyisikö sieltä selitys, varsinkin, jos et ole koskaan tuntenut ketään kohtaan minkäänlaista himoa tai sellaista "ooh ton kyllä kellistäisin jos voisin!"
terveisin
aseksuaali
Mä olisin voinut päätellä olevani aseksuaali, ellen olisi sitten 45-vuotiaana eronnut, ja tavannut kumppanin, jota himoitsin. En vain ollut kohdannut sitä oikeaa ennen sitä.
Vierailija kirjoitti:
Olen ensi näkemältä himoinnut nykyistä miestäni, pitänyt hänestä puolessa tunnissa, ja rakastunut muutamassa viikossa. Kahdeksan yhteisen vuoden jälkeenkin hänen suudelmansa saa aivoni hetkellisesti oikosulkuun, riippumatta oliko kädessä kauha tai lahkeessa tenava.
Olen ollut myös 15 vuotta suhteessa, joka perustui siihen, että mies halusi minua, ja omat himot oli alun jälkeen vähän sivuroolissa. Luulin, että se on normi eikä enempiä pidä odottaakaan. On tosi raskasta, jos seksi on kotityö, ja itse elää puutteessa, ja tukahduttaa himojaan.
Tuhlasit miehen elämästä 15 vuotta valerakkauteen. Eikö sua hävetä?
Pelkuruuksissas tai mitäänsaamattomuuksissas tuhlasit myös omaa elämääsi.
Ihmisen elämä on lyhyt ja 15 vuotta on merkittävä aika. Moni menettää siinä ajassa paljon mahdollisuuksia, jos ne vuodet on ne vuodet kun on näyttänyt hyvältä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä2108 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tuollainen mies, 20 vuotta yhdessä mutta en halua häntä. (Haluan kyllä erästä toista)
Tajusin valinneeni mieheni jotta en tulisi satuttaneeksi itseäni, kuten niissä kaikissa muissa suhteissa oli käynyt. Ns järkisuhde siis.
Mieheni on erittäin hyvännäköinen ja kaikin puolin ns täydellinen ja luotettava.
Tilanteesi tuskin tulee muuttumaan.
Minusta tämä on toisen elämän varastamista!
Hän itse tuskin on sitä mieltä.
No kysypä häneltä onko kiva olla se tylsä järkivalinta kun vaimo himoitsee selän takana toista? Tule kertomaan mitä sanoi!
Hän on sanonut että meillä on näin kaikki hyvin, kaikki toimii.
Eli hän on samaa mieltä.
Hän on myös pyytänyt kertomaan jos tämä ei minulle riitä. Siihen en ole vielä osannut vastata.
Näin, kun taas joku kuvittelee tietävänsä muiden asiat paremmin.
A-seksuaalisuus ei kyllä osu omalle kohdalle. Tiedän kyllä, miltä tuntuu himoita toista niin, että ihan sattuu. Ja sillon ei tosiaan meinannut päästä makuuhuoneesta pois ollenkaan. Lähiaikoina seksi on tosiaan tuntunut vähän pakolliselta. Ihan kivaa, kun siihen ryhtyy mutta ilmankin pärjäisi
Ap
Käyttäjä2108 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä2108 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tuollainen mies, 20 vuotta yhdessä mutta en halua häntä. (Haluan kyllä erästä toista)
Tajusin valinneeni mieheni jotta en tulisi satuttaneeksi itseäni, kuten niissä kaikissa muissa suhteissa oli käynyt. Ns järkisuhde siis.
Mieheni on erittäin hyvännäköinen ja kaikin puolin ns täydellinen ja luotettava.
Tilanteesi tuskin tulee muuttumaan.
Minusta tämä on toisen elämän varastamista!
Hän itse tuskin on sitä mieltä.
Jos teitäisi että himoitset toista, varmaan olisi !
Ketään ei voi ajatuksista tuomita. Kukaan ei toista ihmistä sillä tavalla omista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse tuhlasin yli 10 vuotta miehen kanssa, joka oli kyllä hyvä kumppani, mutta jota en todella rakastanut enkä himonnut. Lopulta yhtälö kävi mahdottomaksi, ajatuskin seksistä hänen kanssaan ahdisti ja kaikki turhautti.
Nyt olen sitten kimpassa miehen kanssa, jonka kanssa seksuaalikemia roihuaa ja jota himoitsen päivittäin, mutta joka ei sitten muuten ole mikään hyvä ja helppo mies. On tämä vaikeaa 😂
Eli tylsä tavallinen ja luotettava mies vaihtui jännittävään ja epävakaaseen pahikseen, joka juomisenieen, rähjäämisineen ja vieraissa käymisineen on niin seksikäs ja haluttava.. Naisen logiikka/5.
Voit keskustella näistä sen puolalaisen hoitosi kanssa. Kato miten reagoi.
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan himoite enään ketään yli 20v jälkeen. Elämä on jo ohi siinä vaiheessa ja
aletaan rakentaa vaan elämää lapsia varten.[/quoteEi elämä ole ohi sen takia, että on lapsia...Rakastan miestäni todella paljon ja hän minua; silti emme aloita jokaista uutta yhteistä päiväämme sekstaamalla keittiön pöydän päällä tms. Pieni kosketus, rakastan sinua - lausahdus tai vaikkapa vain pieni suukko aamuisin; se riittää. Seksi on ihanaa, mutta on myös monia muita tapoja osoittaa kiintymystään/ rakkauttaan!
]
Mä en ole varsinaisesti koskaan tuntenut himoa miestäni kohtaan samalla tavalla kuin joitain muita miehiä kohtaan. Hän on toki hyvännäköinen mutta ei aiheuta sellaista sukat pyörii jalassa ja sydän pamppailee kiihotuksesta tunnetta. Meillä on samanlaiset arvomaailmat, samanlaiset kiinnostuksen kohteet ja sovimme kaikin puolin täydellisesti yhteen. Hänen kanssaan on tosi luonnollista ja turvallista olla, voimme jutella ihan kaikesta ja meillä on hauskaa yhdessä ja hän kyllä haluaa mua paljon. Vaikka itse en samanlaista seksuaalista himoa tunne niin siitä huolimatta sillon kun harrastetaan seksiä niin se seksi on kyllä ihan parasta seksiä mitä olen koskaan kenenkään kanssa harrastanut. Rakastan miestäni niin paljon ja hän on aina tosi huomaavainen ja saa myös minut tuntemaan oloni rakastetuksi että seksi häneen kanssaan on niin paljon enemmän kuin vaan seksiä.
Minä kyllä imen ahnaasti vielä 17 vuoden jälkeenkin mieheni isoa kyrrpää! n38
Vierailija kirjoitti:
Onneksi en ole vielä ainakaan muita himoinnut.
Välillä on vaan ikävä niitä hetkiä, kun toisen kanssa hyvä kun ulkona voitiin yhdessä käydä, kun ei malttanut pitää näppejä irti toisesta. Teatterista piti lähteä kesken näytöksen takasin kotiin, kun ei malttanut keskittyä. Kädestä pitäminenkin sai ihan mielettömät värinät aikaiseksi. Ei nykyisen kanssa ole koskaan ollut sellaista, vaikka hyvä ja rakas mies onkin. Tosin ehkä vähän surullista, että huomaan kyllä mieheni kokevan samanlaista intohimoa minua kohtaan, kun minä joskus menneisyydessä.
Ap
Simple; sinulla on sinulle itsellesi väärä puoliso. Vaikka minä olisin mieleen 50 eri miehelle ja heille sopiva puoliso se ei vielä tarkoita, että näistä 50 miehestä yksikään olisi minulle sopiva puoliso.
Pitää olla itselleen rehellinen. Vaihtoehdot ovat nyt joko jatkaa tässä samassa vellissä kuolemaan saakka tai erota ja etsiä kumppani joka sytyttää.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tuollainen mies, 20 vuotta yhdessä mutta en halua häntä. (Haluan kyllä erästä toista)
Tajusin valinneeni mieheni jotta en tulisi satuttaneeksi itseäni, kuten niissä kaikissa muissa suhteissa oli käynyt. Ns järkisuhde siis.
Mieheni on erittäin hyvännäköinen ja kaikin puolin ns täydellinen ja luotettava.
Tilanteesi tuskin tulee muuttumaan.
Puit sanoiksi minun tunteeni. Tosin olemme olleet yhdessä vähemmän aikaa eli 7 vuotta.
Elämä on hyvää näinkin. Olin aivan rikki kaikista suhdesekoiluista, kun aina piti olla järisyttäviä tunteita. Sellaista ei kauaa jaksa.
Nyt on tasaista ja mukavaa. Jos tulisin jätetyksi, maailmani ei murenisi. Surullinen kyllä olisin, koska rakkautta meillä kyllä riittää.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi en ole vielä ainakaan muita himoinnut.
Välillä on vaan ikävä niitä hetkiä, kun toisen kanssa hyvä kun ulkona voitiin yhdessä käydä, kun ei malttanut pitää näppejä irti toisesta. Teatterista piti lähteä kesken näytöksen takasin kotiin, kun ei malttanut keskittyä. Kädestä pitäminenkin sai ihan mielettömät värinät aikaiseksi. Ei nykyisen kanssa ole koskaan ollut sellaista, vaikka hyvä ja rakas mies onkin. Tosin ehkä vähän surullista, että huomaan kyllä mieheni kokevan samanlaista intohimoa minua kohtaan, kun minä joskus menneisyydessä.
Ap
Miksi olet tuossa suhteessa?
Oli miten oli, kerro nyt helvetti sille miehelle ettet halua sitä, sekä myönnä itsellesi että et myöskään rakasta sitä vaikka muuta väitätkin. Saa mies sitten etsiä jonkun joka häntä oikeasti haluaa. Mene tiirailemaan niitä jännempiä sitten yksinäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaisin, että ap on aseksuaali. Aseksuaalisuuden tasoja tai ilmenemismuotoja on erilaisia. Joku ei siedä seksiä ollenkaan missään muodossa. Jollekin jonkun kanssa vähän jotain on OK. Toinen ei siedä edes läheisyyttä. Toinen pystyy masturboimaan, joku ainoastaan fantasioimaan. Aseksuaalisuus ei aina tarkoita, etteikö pystyisi seksiin ja nauttisi siitä, jos siihen ryhtyy. Ei vaan koskaan tule himoa toista kohtaan, ei tee mieli tehdä aloitteita (koska sellaista tunnetta ei vaan ole eikä tule), ei katsele ketään "sillä silmällä", ei tule intohimoa ap:n sanoin suudella, kosketella, repiä vaatteita poist. Ei kiihotu, ei himoitse, mutta voi lämmetä, jos toinen lämmittelee. Ei saa seksistä irti oikeastaan mitään, se on vähän kuin lämpimän leivän söisi kuin muille se on 5 tähden herkkuillallinen. Ikinä ei edes tee mieli sitä leipää varsinaisesti, mutta ap:n aseksuaalisuuden ilmenemismuodossa sen leivän syö, jos se tulee siihen eteen. Tyyliin "meneehän tämä tässä alas, noin, nyt se on syöty." Puoliso sen sijaan normiseksuaalina taas nauttii sitä viiden tähden illallista ja himoitsee tätä viiden tähden lempiruokaillallistaan.
Tutustu ap aseksuaalisuuden määritelmiin. Löytyisikö sieltä selitys, varsinkin, jos et ole koskaan tuntenut ketään kohtaan minkäänlaista himoa tai sellaista "ooh ton kyllä kellistäisin jos voisin!"
terveisin
aseksuaaliMä olisin voinut päätellä olevani aseksuaali, ellen olisi sitten 45-vuotiaana eronnut, ja tavannut kumppanin, jota himoitsin. En vain ollut kohdannut sitä oikeaa ennen sitä.
Totta, näinkin voi käydä! Joillekin seksi on sitä käsipäivää-kättelyä, hauska ajanviete, ja himo tulee helposti. Toiset meistä, sinä ja minä mukaanlukien, tarvitsemme JUURI sen oikean tyypin, ehkä vain yhden koko eliniämme aikana, jota kohtaa syntyy himo. Muut ovat yhdentekeviä.
Jos mies ei ole joku chad, hän on yleensä se, joka tekee aloitteen ja usein se tehdään naiselle, joka ei ole edes ottanut katsekontaktia.
Naisella on monta syytä seksiin ja seurusteluun:
-tylsyyden tappaminen
-kaverien tekeminen mustasukkaiseksi
-kaverien mielestä normaalina oleminen
-haluaa ehkä lapsia
-raha ja elintaso (Markus maksaa)
-sosiaalinen nousu (Markus ei maksa, mutta miehellä on statusta)
Miehellä on yksi riittävä syy seksiin ja seurusteluun:
-läheisyys ja seksi (erektio ei valehtele)
Mieskin voi lähestyä naista, jota ei pidä hirveän kiinnostavana, mutta hän on kuitenkin se osapuoli, joka näkee tuolloinkin vaivan asioiden viemisestä eteenpäin ja se, jonka sukuelin ei valehtele. Miehellä ei välttämättä ole hurjinta 'kiimaa' tällaisen naisen kanssa, mutta hän kuitenkin tekee aloitteen tutustumiseen ja seksiin, mikä on jo enemmän, kuin mitä moni mies kokee kenenkään kanssa koko elämänsä aikana.
Tästä johtuen on hirveästi suhteita, joissa nainen ei ole kovin halukas ja mies yrittää mentaaliakrobatian avulla lähestyä naista uudelleen ja uudelleen.
Naisilla käy noin. Yleensä lasten tulon jälkeen varsinkin homma on 100% varma.
Naiset ei ole yksiavioisia. Lapsen hankkiminen tuo lisäaikaa miehelle ja naiselle, mutta vain vuoden pari.
Jos ei hanki lapsia, niin huonot näkymät.
Naisten halukkuus suuntautuu muihin miehiin ja ovat monesti helposti pettäviä.
Kun mies pettää vain seksin takia edellä mainituissa suhteissa, niin nainen pettää henkiselläkin tasolla.
Mies edelleen rakastaa halutonta vaimoaan.
Se tässä on traagisinta.