Lue keskustelun säännöt.
Äitiys teki minusta terveellä tavalla itsekkään - oletko kokenut vastaavaa?
25.01.2022 |
Ennen lapsen saamista minä olin se, joka aina jousti ihmissuhteissa. Joustin omista menoistani, jotta pääsin näkemään toisten kanssa (muuten olisi jäänyt kokonaan näkemättä). Minä olin se, joka riensi avuksi ja kuunteli. Minä olin se, joka meni lastenvahdiksi hyvää hyvyyttäni. Töissä tein ylimääräistä ja nihkeimmät vuorot, kun yksinelävältä sitä pyydettiin. Muistin sukulaislasten synttärit ja muut. Usein minulla oli olo, että tunsin itseni kakkosluokan kaveriksi ja kynnysmatoksi, kun tasavertaisuutta ei ollut.
Nyt kun olen saanut lapsen, niin olen muuttunut terveellä tavalla itsekkääksi. En jaksa enää joustaa yksipuolisesti muiden suuntaan. En jaksa enää sopia tapaamisia, jotka menevät vain toisen ehdoilla. Kaikki yksipuoliset kaverisuhteet ovat saaneet jäädä ja olen lakannut olemasta se, joka ottaa yhteyttä. Jos minulle sattuu hetki lapsivapaata, käytän tuon ajan itseni hemmotteluun/lepäämiseen sijaan, että olisin perheen ulkopuolisia ihmisiä varten. Käytän jaksamisen ja energian omaan perheeseeni sen sijaan, että yritän kynnysmattona kelvata muille. Sen sijaan, että hemmottelisin muita lahjoilla tai auttaisin (ja nämä ihmiset eivät sitä arvostaneet), niin olen alkanut satsaamaan omaan perheeseeni nuo rahat ja tuon ajan.
Tämä on tehnyt minulle todella hyvää, kun olen koko aikuisikäni ollut muille se kynnysmatto ja kakkosluokan kaveri! Lapseni on vielä ihan pieni, mutta kiinnostaisi kuulla, onko jollakin muulla ollut tällaista? Miten tilanne kehittyi lapsen kasvaessa?
Kommentit (10)
Kannattaa varautua siihen, että aika moni kaikkoaa pysyvästi ympäriltä.
Eli varaudu etsimään uusia kavereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omalla kohdalla sosiaalinen piiri kapeni, mutta ei harmittanut. Jäljelle jäi vain sellaiset ihmiset, jotka myös pitivät yhteyttä. Uusiakin löytyy lapsen kasvaessa. Tutustuin muutamien äitien kanssa päiväkoti- ja kouluaikana.
Olisinpa kyennyt tekemään tuon ratkaisun jo paljon aiemmin!<3
mulla tuo kävi osittain tietoisesti ja osittain sattuman kautta. tajusin vauvan synnyttyä, että jäin tosi yksin. ne ihmiset, joiden tukena olin ollut, eivät kyselleet eivätkä olleet yhteyksissä. sitten kun harvoin nähtiin, niin olisi pitänyt vauvanhoidon lomassa kuunnella heidän murheitaan tai järjestää lapseton tapaaminen, jotta oltaisiin "kuin ennen vanhaan" heidän mielikseen. tajusin, että en halua enää elää noin. eivätpä ole soitelleet perään, kun en itsekään enää ottanut yhteyttä.
Mmm no joo, mun kohdalla siten, että katsoin läheisten ihmisten alkoholilla läträämistä aivan läpi sormien nuorena enkä ottanut asiaa puheeksi, en oyytänyt lukurauhaa esim. yo-kirjoituksia varten vaan pidin seuraa alkoholisteille, olin mieliksi omalla kustannuksella. Esikoisen synnyttyä määrittelin rajat sille ja kielsin läheisiä juomasta lapsen lähellä ja jakamatta örvellyksiään. Mut en tiedä tekikö juuri äitiys minulle sen, olisin varmasti jo lapsettomana suojellut jonkun toisenkin lasta vastaavalta jos minulla olisi jonkun muun lapsesta ollut vastuuta. Mutta olen äitiyden kautta oppinut monenlaista elämästä ja ihmisyydestä, minkä olisin luultavasti lapsettomana oivaltanut toista kautta. Ei mussa mitään sen kummempia muutoksia ole tapahtunut.
Olen sinkkuna huomannut, että jotkut vanhemmat käyttävät sekä kumppaniaan että jälkikasvuaan suojakilpenään. Eivät tietenkään kaikki eivätkä kaikki välttämättä aina ilkeyttään tuskin aina tiedostaenkaan omaa käytöstään mutta kuitenkin tavalla, jollaista sinkulla ei ole mahdollista.
Tarkoitan tilanteita jossa itse (sinkkuna) kysyt, että voisiko perheellinen kaverisi viettää kanssasi aikaa. Kerrot ja esität päivää sanotaanko nyt vaikka tulevana lauantaina, niin hän ei suinkaan enää vstaa, että hänelle ei käy, vaan hän saattaa pujahtaa kumppaninsa tai laps(i)ensa taakse tai heidänkaikkien sanomalla esimerkiksi. että ei voi nyt lauantaina kun kumppani on sopimut menevänsä sinne ja tänne ja kuinka 17 vuotiaalla nuorella NN on silloin tuo tai tämä meno ja kuinka 15 vuotiaalla nuorella sitä tai tätä askaretta... Ihan hyvä ja kiva kuulla mutta entä sinä itse mitä aattelit tehdä.
No eipä tuolla väljä mukavaa viikonvaihdetta nyt kuitenkin. - Eihän tässä muutoin mitään mutta kun osa tällä tavoin toimivista ei osoita (aina) lainkaan ymmärtävän sinun (tai yleisemmin sinkun) elämäntilannetta silloin kunhän haluaa kieltäytyä ja vastata ettei nyt pääsisi tai ehtisi mitä nyt sitten parisuhteessa oleva tai laps(i)en vanhempi tai vanhemmat sattuvat ehdottamaan.
Vielä ikävämmät alkavat tivaamisen ja utelemisen ja arvottamisen, että miten oma meno on muka niin tärkeää ja kerrankos sitä ja enkä voisi joskus toiste kun hei sinkkuna luulsi olevan muulloinkin tuollaieen aikaa.. Ja siunatuksi lopuksi kuinka se on sinkkuna niin helppoa kun ei ikinä joudu tekemään kompromisseja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä sama vaihe menossa vauvan myötä!
Mun luullaan uponneen vauvakuplaan, mutta totuus on että ihan tietoinen ratkaisu tämä on. En tee enää mitään ylimääräistä, mitä ei ole pakko tehdä. En lähde toisten mieliksi johonkin, minne en itse tahdo lähteä. Jopa anopin kohdalla olen ottanut alusta asti linjan, että lapsenlapsen takia en ole ylimääräistä yhteyksissä anopin suuntaan, vaan mies saa hoitaa yhteydenpidon omaan sukuunsa.
Tää muutos on ollut paras ratkaisu ikinä!😊
Vierailija kirjoitti:
Olen sinkkuna huomannut, että jotkut vanhemmat käyttävät sekä kumppaniaan että jälkikasvuaan suojakilpenään. Eivät tietenkään kaikki eivätkä kaikki välttämättä aina ilkeyttään tuskin aina tiedostaenkaan omaa käytöstään mutta kuitenkin tavalla, jollaista sinkulla ei ole mahdollista.
Tarkoitan tilanteita jossa itse (sinkkuna) kysyt, että voisiko perheellinen kaverisi viettää kanssasi aikaa. Kerrot ja esität päivää sanotaanko nyt vaikka tulevana lauantaina, niin hän ei suinkaan enää vstaa, että hänelle ei käy, vaan hän saattaa pujahtaa kumppaninsa tai laps(i)ensa taakse tai heidänkaikkien sanomalla esimerkiksi. että ei voi nyt lauantaina kun kumppani on sopimut menevänsä sinne ja tänne ja kuinka 17 vuotiaalla nuorella NN on silloin tuo tai tämä meno ja kuinka 15 vuotiaalla nuorella sitä tai tätä askaretta... Ihan hyvä ja kiva kuulla mutta entä sinä itse mitä aattelit tehdä.
No eipä tuolla väljä mukavaa viikonvaihdetta nyt kuitenkin. - Eihän tässä muutoin mitään mutta kun osa tällä tavoin toimivista ei osoita (aina) lainkaan ymmärtävän sinun (tai yleisemmin sinkun) elämäntilannetta silloin kunhän haluaa kieltäytyä ja vastata ettei nyt pääsisi tai ehtisi mitä nyt sitten parisuhteessa oleva tai laps(i)en vanhempi tai vanhemmat sattuvat ehdottamaan.
Vielä ikävämmät alkavat tivaamisen ja utelemisen ja arvottamisen, että miten oma meno on muka niin tärkeää ja kerrankos sitä ja enkä voisi joskus toiste kun hei sinkkuna luulsi olevan muulloinkin tuollaieen aikaa.. Ja siunatuksi lopuksi kuinka se on sinkkuna niin helppoa kun ei ikinä joudu tekemään kompromisseja.
Joo mulla myös muutama tällänen kaveri, jotka käytönnössä koko aikuisikänsä seurustelleet. Ei niillä ole ymmärrystä sinkun tai vaikka etäsuhteessa olevan elämään. Koskaan eivät ole käyneet yksin edes kahvilassa tai muutenkaan joutuneet selviämään mistään yksin. Eikai siinäkään mitään väärää mutta huomaa että jonkinlainen kokemus elämän yhdeltä osa-alueelta puuttuu. Anteeksi katkeruuteni mutta välillä oikeasti toivoisin että joutuisivat viettämään jonkun pitkän ajan yksinään (ei tietenkään siis minkään eron tai tragedian takia), voisi avata silmiä sille miten se viikon ainut kahvitteluhetki kaverin kanssa olisikin merkityksellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sinkkuna huomannut, että jotkut vanhemmat käyttävät sekä kumppaniaan että jälkikasvuaan suojakilpenään. Eivät tietenkään kaikki eivätkä kaikki välttämättä aina ilkeyttään tuskin aina tiedostaenkaan omaa käytöstään mutta kuitenkin tavalla, jollaista sinkulla ei ole mahdollista.
Tarkoitan tilanteita jossa itse (sinkkuna) kysyt, että voisiko perheellinen kaverisi viettää kanssasi aikaa. Kerrot ja esität päivää sanotaanko nyt vaikka tulevana lauantaina, niin hän ei suinkaan enää vstaa, että hänelle ei käy, vaan hän saattaa pujahtaa kumppaninsa tai laps(i)ensa taakse tai heidänkaikkien sanomalla esimerkiksi. että ei voi nyt lauantaina kun kumppani on sopimut menevänsä sinne ja tänne ja kuinka 17 vuotiaalla nuorella NN on silloin tuo tai tämä meno ja kuinka 15 vuotiaalla nuorella sitä tai tätä askaretta... Ihan hyvä ja kiva kuulla mutta entä sinä itse mitä aattelit tehdä.
No eipä tuolla väljä mukavaa viikonvaihdetta nyt kuitenkin. - Eihän tässä muutoin mitään mutta kun osa tällä tavoin toimivista ei osoita (aina) lainkaan ymmärtävän sinun (tai yleisemmin sinkun) elämäntilannetta silloin kunhän haluaa kieltäytyä ja vastata ettei nyt pääsisi tai ehtisi mitä nyt sitten parisuhteessa oleva tai laps(i)en vanhempi tai vanhemmat sattuvat ehdottamaan.
Vielä ikävämmät alkavat tivaamisen ja utelemisen ja arvottamisen, että miten oma meno on muka niin tärkeää ja kerrankos sitä ja enkä voisi joskus toiste kun hei sinkkuna luulsi olevan muulloinkin tuollaieen aikaa.. Ja siunatuksi lopuksi kuinka se on sinkkuna niin helppoa kun ei ikinä joudu tekemään kompromisseja.
Joo mulla myös muutama tällänen kaveri, jotka käytönnössä koko aikuisikänsä seurustelleet. Ei niillä ole ymmärrystä sinkun tai vaikka etäsuhteessa olevan elämään. Koskaan eivät ole käyneet yksin edes kahvilassa tai muutenkaan joutuneet selviämään mistään yksin. Eikai siinäkään mitään väärää mutta huomaa että jonkinlainen kokemus elämän yhdeltä osa-alueelta puuttuu. Anteeksi katkeruuteni mutta välillä oikeasti toivoisin että joutuisivat viettämään jonkun pitkän ajan yksinään (ei tietenkään siis minkään eron tai tragedian takia), voisi avata silmiä sille miten se viikon ainut kahvitteluhetki kaverin kanssa olisikin merkityksellinen.
Niin. - Sekä sinkkuudessa että parisuhteessa elämisessä on sekä hyvät että huonot puolensa. Ja vielä niikin, että jokainen parisuhde on omanalsiensa. Itse olen aina ollut sinkku ja joskus olen nähnyt jo punaista kun olen saanut kuulla tai lukea, että kun on aina ollut sinkku ja jo vanhempi (sanotaanko yli 35 vuotias) niin on vääjämättä tullut itsekääksi ja itseriittoiseksi ja pitäisi vain hväksyä se, että ei enää voi tai pysty elämään parisuhteessa. Kun hei se juna meni jo. Ja kuinka kaikki hyvät tyypit on jo parisuhteessa.(..)
Minulle tuon saman teki ikä.