Miehen kännykän nettisuosikeissa sexwork.net-sivusto, mitä tarkoittaa??
Miten tämä pitäisi nyt ymmärtää? EIkö ko sivusto välitä maksullisia naisia???
Kommentit (186)
Olen itse käynyt ko. sivustolla, vaikka olen naimisissa. Minulla ei sivulla käydessäni ollut aikomusta ostaa huoraa. Ehkäpä tilanne on sama myös miehesi kohdalla. Enemmän mua ihmetyttää, että miksi vakoilet miehesi kännykkää?
itse kahteen otteeseen tapasin ns. maksullisen. Toinen oli kun menin käymään klubilla jossa oli tanssijoita. Olin jo pitkään ollut yksinäinen ja elänyt karun tuntuista elämää, ja ajattelin että kun ei minusta ole nyt parisuhteeseen, niin kiva olisi nähdä edes kauniita naisia. Mitään muuta kuin katsomista en ollut suunnitellut.
Ja olihan se ainutlaatuisen tuntuista, kun nuoret nätit tytöt tanssivat vähissä vaatteissa. yksi tuli juttelemaan, ja hänen pomonsa käski aina mua tilaamaan hänelle juotavaa lisää, tietysti saadakseen rahaa ajastaan. Tyttö jutteli mukavia, oli kiinnostunut minun asioistani ja alkoi lopulta kinuta että ottaisin hänet mukaani, ja 300 dollaria pitäisi maksaa klubille. Olin vähän hämmentynyt, tietysti oli tosi kivan tuntuista että pitkästä aikaa sain jutella jonkun kanssa enkä vain olla yksin, mutta ajatus että hän lähtisi hotellille yöllä, tuntui vähän oudolta, mutta pyysi niin kovasti että annoin sit periksi ja maksoin. ja mentiin sit hotellille, ja siellä hän halusi sitten seksiä. Mä en siitä niin kauheasti välittänyt enkä ois kaivannut mutta en voinut siinä kieltäytykään, eikä se nyt juuri miltään tuntunutkaan tuntemattoman kanssa kondomin kanssa, mutta paras hetki oli kun aloimme nukkua ja hän lepäsi kainalossani, tuntui hetken aikaa kuin olisi tyttöystävä vieressä. Aamulla hän halusi taas seksiä mutta kieltäydyin.
Toinen kerta oli kun etsin netistä tyttöystäväehdokasta. Yksi nätti nainen ehdotti tapaamista, ja sanoi että se maksaa sitten, paljonko voisin antaa, ja taisin sanoa 160 euroa ja hän tuli luokseni. Oli nätti ja vähän ujoja oltiin molemmat, juteltiin keittiön pöydän ääressä ja hän pyysi viiniä että rentoutuisimme. Mutta mun mielestä oli kiva jutella. Hän sitten jossain vaiheessa snaoikin, että ymmärränhän ettei hän etsi vakavaa parisuhdetta..että haluaa kerätä rahaa säästöön muuttoa varten, ja sen takia tekee tätä.
sitten hän vain meni makuuhuoneeseen ja istui sängynreunalle ja pyysi tulemaan siihen. Istuin viereen, ja hän sammutti valot ja alko suudella mua. Tuntui ihan kuin oltaisiin oltu romanttisilla treffeillä ja nyt pussailtiin. mutta sitten tuli taas se seksivaihe, eipä se kovinkaan mieluista siinä tilanteessa mulle ollut. Mutta sen jälkeen ajattelin että nyt on kivaa, makoilemme yhdessä ja halusin antaa hänelle hierontaa ja tehdä onnelliseksi. Mutta sitten hän sanoi että pitää lähteä kotiin vanhempien luokse, ja huomenna koulua aikaisin, joten lähti. Mieleen jäi kaipuu, mutta samalla tiedostin ettei hän ole tyttöystävätyyppiä.
Siis eihän tuo mitään välttämättä tarkoita!
Meillä kävi niin, että koneelle oli pesiytynyt virus, joka oli varmaankin tullut siitä että minä niin ahkerasti facebookkia käytin. Joten ryhdyin myös sitä virusta siivoamaan koneelta.
Sieltä sitten löytyi niitä saastuneita tiedostoja. Mies oli vaan ollut huolissaan tyttäremme koulunkäynnistä, koska osoite viittasi johonkin "schoolgirls -sivustoon". Ja varmaan sillä oli vähän vauvakuumettakin, koska oli vierailtu myös "pregnant ladies".
Mutta sen verran huomaavainen mies oli, että kun minulla jo on ikää sen verran että melkein kuulun jo riskiraskausryhmään, niin hän oli ilmeisesti pohtinut myös adoption mahdollisuuksia, koska seuraavat osumat löytyivät "thai girls" ja "brazilian babes" -sivustoilta.
Ihana! Ja mikä parasta, minulla ei ole koskaan ollut mitään syytä epäillä häntä yhtään mistään!
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 11:43"]

[/quote]
Mitä asiaa naimisissa olevalla miehellä on noille sivuille? Ei yhtään mitään.
Ei kyllä voi sellaista miestä arvostaa pätkääkään, joka nimittelee ketään naista huoraksi.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 11:44"]

Jep. Eli peräkammarinpojilta rahat pois.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 11:27"]
Seli seli. Miksi mies ei ota tätä eroa sukupuolten välillä huomioon parisuhteessa kun kerran sen niin hyvin tietää, ja VÄLTÄ toisen tahallista loukkaamista?
[/quote]
Vaikea välttää, jos käydään salaa toisen kännykkä läpi.
Uskoisin, että omista kavereista kaikki on sivulla joskus käyneet, mutta yksikään ei ole ikinä seksiä ostanut, joten ei se sivun katselu mitään vielä meinaa.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 11:38"]
Taas keskustelu kännykkäkyttäämisestä...
[/quote]
... eli siis älkää menkö luvatta ronkkimaan puolisoidenne kännyköitä tai tietokoneita. Kun löydätte jotakin mitä ette voi ymmärtää niin ette voi siitä kysyä asiaan selitystä paljastamatta että olitte luvatta urkkimassa. Eli ronkkimisesta seuraa teille vain ja ainoastaan negatiivisia asioita ja parisuhdekriisejä ettekä voi edes kertoa miksi teitä vituttaa.
Vakiovastaus näihin löysin mieheni koneesta ... - aloituksiin.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 11:27"]
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 11:22"]
nyt naiset, tärkeä ymmärtää että miehet ja naiset ovat erilaisia. Jos naisesta tuntuu ettei moisella sivulla kävisi ilman "pahoja aikeita", niin se ei tarkoita että miehen maailmassa se tarkoittaisi samaa asiaa. Kuten ylempänä kirjoitettu, moni mies tykkää ottaa selvää asioista ympäröivässä maailmassaan, ja sitähän loppujen lopuksi naisetkin miehiltä toivovat, että mies osaisi kaikenlaista, tietäisi kaikesta, osaisi ottaa vastuuta eikä olisi kuin vasta pesästä pudonnut. Joten, tämä ero sukupuolten välillä pitää ottaa huomioon kun arvioitte asioita!
[/quote]
Seli seli. Miksi mies ei ota tätä eroa sukupuolten välillä huomioon parisuhteessa kun kerran sen niin hyvin tietää, ja VÄLTÄ toisen tahallista loukkaamista?
[/quote]
Miksei nainen tee samoin?
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 11:46"]
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 11:43"]
Olen itse käynyt ko. sivustolla, vaikka olen naimisissa. Minulla ei sivulla käydessäni ollut aikomusta ostaa huoraa. Ehkäpä tilanne on sama myös miehesi kohdalla. Enemmän mua ihmetyttää, että miksi vakoilet miehesi kännykkää?
[/quote]
Mitä asiaa naimisissa olevalla miehellä on noille sivuille? Ei yhtään mitään.
Ei kyllä voi sellaista miestä arvostaa pätkääkään, joka nimittelee ketään naista huoraksi.
[/quote]
Ei yhtään mitään, mikäli vaimo myös harrastaa seksiä eikä vain halua rakastelua ja kynttiläillallisia. Välillä pitää saada piiskaa ja piiskata. Hivellä kumia ja nahkaa sekä harrastaa anaaliseksiä.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 11:44"]itse kahteen otteeseen tapasin ns. maksullisen. Toinen oli kun menin käymään klubilla jossa oli tanssijoita. Olin jo pitkään ollut yksinäinen ja elänyt karun tuntuista elämää, ja ajattelin että kun ei minusta ole nyt parisuhteeseen, niin kiva olisi nähdä edes kauniita naisia. Mitään muuta kuin katsomista en ollut suunnitellut.
Ja olihan se ainutlaatuisen tuntuista, kun nuoret nätit tytöt tanssivat vähissä vaatteissa. yksi tuli juttelemaan, ja hänen pomonsa käski aina mua tilaamaan hänelle juotavaa lisää, tietysti saadakseen rahaa ajastaan. Tyttö jutteli mukavia, oli kiinnostunut minun asioistani ja alkoi lopulta kinuta että ottaisin hänet mukaani, ja 300 dollaria pitäisi maksaa klubille. Olin vähän hämmentynyt, tietysti oli tosi kivan tuntuista että pitkästä aikaa sain jutella jonkun kanssa enkä vain olla yksin, mutta ajatus että hän lähtisi hotellille yöllä, tuntui vähän oudolta, mutta pyysi niin kovasti että annoin sit periksi ja maksoin. ja mentiin sit hotellille, ja siellä hän halusi sitten seksiä. Mä en siitä niin kauheasti välittänyt enkä ois kaivannut mutta en voinut siinä kieltäytykään, eikä se nyt juuri miltään tuntunutkaan tuntemattoman kanssa kondomin kanssa, mutta paras hetki oli kun aloimme nukkua ja hän lepäsi kainalossani, tuntui hetken aikaa kuin olisi tyttöystävä vieressä. Aamulla hän halusi taas seksiä mutta kieltäydyin.
Toinen kerta oli kun etsin netistä tyttöystäväehdokasta. Yksi nätti nainen ehdotti tapaamista, ja sanoi että se maksaa sitten, paljonko voisin antaa, ja taisin sanoa 160 euroa ja hän tuli luokseni. Oli nätti ja vähän ujoja oltiin molemmat, juteltiin keittiön pöydän ääressä ja hän pyysi viiniä että rentoutuisimme. Mutta mun mielestä oli kiva jutella. Hän sitten jossain vaiheessa snaoikin, että ymmärränhän ettei hän etsi vakavaa parisuhdetta..että haluaa kerätä rahaa säästöön muuttoa varten, ja sen takia tekee tätä.
sitten hän vain meni makuuhuoneeseen ja istui sängynreunalle ja pyysi tulemaan siihen. Istuin viereen, ja hän sammutti valot ja alko suudella mua. Tuntui ihan kuin oltaisiin oltu romanttisilla treffeillä ja nyt pussailtiin. mutta sitten tuli taas se seksivaihe, eipä se kovinkaan mieluista siinä tilanteessa mulle ollut. Mutta sen jälkeen ajattelin että nyt on kivaa, makoilemme yhdessä ja halusin antaa hänelle hierontaa ja tehdä onnelliseksi. Mutta sitten hän sanoi että pitää lähteä kotiin vanhempien luokse, ja huomenna koulua aikaisin, joten lähti. Mieleen jäi kaipuu, mutta samalla tiedostin ettei hän ole tyttöystävätyyppiä.
[/quote]
Mistä löytäisi ns. maksullisen unikaverin? Tulee melko kalliit yöunet prostituoidun kanssa, kun tunti maksaa 200e.
Vastausten perusteella muutamat miehet on vajonneet jo niin alas, että sinkkuus olisi tosiaan parempi vaihtoehto. Ei parisuhteessa kaikki, mistä ei jää kiinni, ole sallittua. Olis syytä keskustella sen kumppanin kanssa pelisäännöt, että onko ok käydä seksinmyyntisivuilla. Ja tuolle anaali-ihmiselle: ei piiskaamisessa ja anaaliseksissä ole mitään niin ihmeellistä, että siitä maksaa pitäisi. Rassukka olet jos et ole sopivaa kumppania tuohon leikkiin löytänyt.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 11:43"]Olen itse käynyt ko. sivustolla, vaikka olen naimisissa. Minulla ei sivulla käydessäni ollut aikomusta ostaa huoraa. Ehkäpä tilanne on sama myös miehesi kohdalla. Enemmän mua ihmetyttää, että miksi vakoilet miehesi kännykkää?
[/quote]
Miksi olet käynyt siellä?
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 12:02"]
Vastausten perusteella muutamat miehet on vajonneet jo niin alas, että sinkkuus olisi tosiaan parempi vaihtoehto. Ei parisuhteessa kaikki, mistä ei jää kiinni, ole sallittua. Olis syytä keskustella sen kumppanin kanssa pelisäännöt, että onko ok käydä seksinmyyntisivuilla. Ja tuolle anaali-ihmiselle: ei piiskaamisessa ja anaaliseksissä ole mitään niin ihmeellistä, että siitä maksaa pitäisi. Rassukka olet jos et ole sopivaa kumppania tuohon leikkiin löytänyt.
[/quote]
Olen rassukka kun en tuollaista seksiä enää saa ja luultavasti sama leima heilahtaa jos maksulliselta sitä hakee ja samoin jos pistää lusikat jakoon, jotta sitä saisi. Todennäköisesti tämän foorumin kuoro vielä ehdottaisi lähestymiskieltoa lapsille.
Olisiko jotain rakentavampia ehdotuksia kuin rassukaksi haukkuminen?
Olen itsekin tutkinut joskus ko sivustoa uteliaisuuttani. Minua kiinnostaa millainen tämä tarjonta on ja miten naiset markkinoivat itseään kun kohderyhmä on maailman helpoin eli seksinnälkäiset miehet. Ja olen nainen.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 12:07"]
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 12:02"]
Vastausten perusteella muutamat miehet on vajonneet jo niin alas, että sinkkuus olisi tosiaan parempi vaihtoehto. Ei parisuhteessa kaikki, mistä ei jää kiinni, ole sallittua. Olis syytä keskustella sen kumppanin kanssa pelisäännöt, että onko ok käydä seksinmyyntisivuilla. Ja tuolle anaali-ihmiselle: ei piiskaamisessa ja anaaliseksissä ole mitään niin ihmeellistä, että siitä maksaa pitäisi. Rassukka olet jos et ole sopivaa kumppania tuohon leikkiin löytänyt.
[/quote]
Olen rassukka kun en tuollaista seksiä enää saa ja luultavasti sama leima heilahtaa jos maksulliselta sitä hakee ja samoin jos pistää lusikat jakoon, jotta sitä saisi. Todennäköisesti tämän foorumin kuoro vielä ehdottaisi lähestymiskieltoa lapsille.
Olisiko jotain rakentavampia ehdotuksia kuin rassukaksi haukkuminen?
[/quote]
Jos et ole seksiin vaimon kanssa tyytyväinen ja seksi on noinkin tärkeä asia sinulle, niin eroa. Sitten voit vapaasti hakea maksullista tai maksutonta seuraa elämää suurempiin anaalileikkeihin.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 12:07"]
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 11:43"]Olen itse käynyt ko. sivustolla, vaikka olen naimisissa. Minulla ei sivulla käydessäni ollut aikomusta ostaa huoraa. Ehkäpä tilanne on sama myös miehesi kohdalla. Enemmän mua ihmetyttää, että miksi vakoilet miehesi kännykkää? [/quote] Miksi olet käynyt siellä?
[/quote]
En ole tuo keneltä kysyit, mutta itse kävin mielenkiinnosta. Minkä ikäistä ja näköistä porukkaa siellä on, mitä maksaa, mikä maksaa?
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 12:02"]
Vastausten perusteella muutamat miehet on vajonneet jo niin alas, että sinkkuus olisi tosiaan parempi vaihtoehto. Ei parisuhteessa kaikki, mistä ei jää kiinni, ole sallittua. Olis syytä keskustella sen kumppanin kanssa pelisäännöt, että onko ok käydä seksinmyyntisivuilla. Ja tuolle anaali-ihmiselle: ei piiskaamisessa ja anaaliseksissä ole mitään niin ihmeellistä, että siitä maksaa pitäisi. Rassukka olet jos et ole sopivaa kumppania tuohon leikkiin löytänyt.
[/quote]
No asiallisempaa tekstiä siellä on keskustelupalstalla kuin täällä.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 12:10"]

No mene sitten sinne :)
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 11:46"]
Siis eihän tuo mitään välttämättä tarkoita!
Meillä kävi niin, että koneelle oli pesiytynyt virus, joka oli varmaankin tullut siitä että minä niin ahkerasti facebookkia käytin. Joten ryhdyin myös sitä virusta siivoamaan koneelta.
Sieltä sitten löytyi niitä saastuneita tiedostoja. Mies oli vaan ollut huolissaan tyttäremme koulunkäynnistä, koska osoite viittasi johonkin "schoolgirls -sivustoon". Ja varmaan sillä oli vähän vauvakuumettakin, koska oli vierailtu myös "pregnant ladies".
Mutta sen verran huomaavainen mies oli, että kun minulla jo on ikää sen verran että melkein kuulun jo riskiraskausryhmään, niin hän oli ilmeisesti pohtinut myös adoption mahdollisuuksia, koska seuraavat osumat löytyivät "thai girls" ja "brazilian babes" -sivustoilta.
Ihana! Ja mikä parasta, minulla ei ole koskaan ollut mitään syytä epäillä häntä yhtään mistään!
[/quote]
Kiitos kirjoutksestasi! Sai päivän parhaat naurut :)