Maisteritutkintojen rajoittaminen suuri pettymys. :(
Kokoomus sai tahtonsa läpi ja maisteriopintoja karsitaan. Tämä sotkee omat suunnitelmani täysin. :(
Kommentit (125)
Tämäkin useamman tutkinnon suorittaminen ja jatkuva opiskelu taitaa olla yksi oire siitä että työpaikkoja ei vaan ole tällä hetkellä riittävästi halukkaille. Jos työtä olisi, monikin nyt toista tai kolmatta tutkintoa tekevä tekisi töitä ja saisi palkkaa opiskelun sijaan, kuten joskus 80-luvulla ja aiemmin.
Jostain syystä nää hallitusten (tämän ja edellisten) hoitotoimet keskittyy näiden toissijaisten oireiden hoitoon eikä siihen pääsyyhyn eli työpaikkojen puutteeseen ja suurtyöttömyyteen. Opiskelun rajoitus ei synnytä tähän maahan yhtään uutta työpaikkaa, pikemminkin pitkällä aikavälillä voi käydä päinvastoin.
Kukas jatkossa voi sitten haukkua muita elämänkoululaisiksi, jos kaikki kerran joutuu itsekseen miettimään asioita. Laatikkoni on niin tärkeä minulle. Koulutukseni takaa ettei minun tarvitse alkamaan yrittämään mitään itse.
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 16:50"]
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 16:47"]
Yliopistot ovat TIEDEkorkeakouluja, idea on, että siellä opettavat tekevät tutkimusta ja opettavat sivutyönä. Jos on kolme lukukautta, missä vaiheessa sitä omaa tutkimusta tehdään - nythän sitä tehdään kesäisin ja lomilla, jätetään siis lomat pitämättä koska muuten tutkimustoiminnalle ei jää riittävästi aikaa. Uusi hallitus aikoo tuhota sivistyksen ja tieteen säästöideoillaan? Sen mitä siitä on jäljellä - onko ajatus, että kaikki alkavat elää täällä maanviljelijöinä yritys ja erehdys-menetelmällä vai mikä idea näissä säästäkohteissa oikein on?
[/quote]
Missä vaiheessa opiskelijat hankkivat oman alan työkokemusta, joka helpottaa työllistymistä valmistumisen jälkeen?
[/quote]
Ei se työkokemus ole työllistymisen ehto. Silloin kun opiskelijoita on työmarkkinoihin nähden sopiva määrä, palkataan heidät ilman kokemustakin. Työkokemuksen kartuttaminen opiskeluaikana on ihan ylimääräinen meno. Työttömyys ei sillä vähene.
"Korkeakoulutus vain rahalla" tätä Kokoomus on aina ajanut ja nyt se sai sen läpi. :(
Suomi jakaantuu kahtia.
Kreit, pakkoruotsi tulee myös säilymään kokoomuksen vartioidessa kaverinsa kallen etuja. Bonukset maksetaan sitten ennen seuraavia vaaleja tuloksesta riippuen.
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 14:49"]
Missä tämä uutinen on?
[/quote]Juuri sanoivat suorassa lähetyksessä. Kovat leikkaukset opintotukiin ja muihin opiskeluihin. Kiitos Kokoomus!
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 14:51"]
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 14:49"]
Missä tämä uutinen on?
[/quote]Juuri sanoivat suorassa lähetyksessä. Kovat leikkaukset opintotukiin ja muihin opiskeluihin. Kiitos Kokoomus!
[/quote]
Opintotuen leikkaus? Oikeasti?
Mutta siis miten maisteriopintoja rajoitetaan? Voisiko joku, joka on voinut katsoa äänet päällä uutisia referoida!?
Anteeksi nyt vain mutta voi vittu saatana.
Stubb ♥
Nyt laitetaan kansa kahtia.
Jos maisterinopintoja rajoitetaan, niin se vaatii kyllä tutkintojen perusteellista uudistamista. Tällä hetkellä kandidaatintutkinto kun on lähinnä jonkinlainen johdanto maisterivaiheeseen, jossa varsinainen osaaminen syntyy.
Toisaalta joidenkin höpöhöpö-humanististen alojen opiskelupaikkojen määrää voisi kyllä leikata. Ei ole järkevä kouluttaa ihmisiä aloille, joilla ei yksinkertaisesti voi työllistyä kuin murto-osa.
No jos opintotukea leikataan, ei klyhällä ole varaa kahteen tutkintoon. Mulla taasen ei ollu ennenkään.
Mitä tuo kolmas lukukausi tarkoittaa?
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 14:55"]
Jos maisterinopintoja rajoitetaan, niin se vaatii kyllä tutkintojen perusteellista uudistamista. Tällä hetkellä kandidaatintutkinto kun on lähinnä jonkinlainen johdanto maisterivaiheeseen, jossa varsinainen osaaminen syntyy.
Toisaalta joidenkin höpöhöpö-humanististen alojen opiskelupaikkojen määrää voisi kyllä leikata. Ei ole järkevä kouluttaa ihmisiä aloille, joilla ei yksinkertaisesti voi työllistyä kuin murto-osa.
[/quote]
RAJOITETAAN MITEN!?!
Voisiko joku nyt kertoa tällaiselle kotiäiti-kandille, että miten niitä rajoitetaan? En näe mitään uutista tästä. Tuleeko niistä maksullisia? Pitääkö niihin hakea erikseen? Maisteriopintoja ei tarjota enää yhtä paljon? Mitä mitä?
Löytääkö kukaan tietoa, miten opintotukea siis leikataan? Määrää vai tukikuukausia?
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 14:56"]
Mitä tuo kolmas lukukausi tarkoittaa?
[/quote]
Kesä-elokuulle ajoittuvaa lukukautta. Opiskelijat saavat siis paahtaa vuoden ympäri ja työt siinä sivussa :)
En löytänyt vielä mistään uutista joka käsittelee aihetta. Suora lähetys käynnissä vielä.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 09:30"]
Opiskelu nopeaksi ja tehokkaaksi ilman ylikoulutusta! Nopeammin mukaan työelämään ja tuottamaan. Vain parhaat maistereiksi ja tohtoreiksi. Keplottelu opiskelemalla loppuu, hyvä! Opintotuki on opiskelunaikainen kannustustuki - ei mikään vuosikausien elatusraha. Perheen voi sitten perustaa opiskelujen jälkeenkin.
[/quote]
Korkeastikoulutettuna naisena perheen perustaminen ei tule käymään toteen.
Taloudellisessa tilanteessa, jossa jo perheettömänä naisena joutuu kamppailemaan saadakseen edes määräaikaisia töitä lasten hankkiminen olisi itsesabotointi uran kannalta.