Miten 90-luvun lama vaikutti elämääsi?

Olin opiskelemassa lääkäriksi. Lomilla onnistui päästä hoitoalan tehtäviin aina, ja viidennen vuoden jälkeen ihan lääkärin sijaisuuteen. Amanuenssuurit jouduin suorittamaan kaukana opiskelupaikasta. Joskus -94 oli tilanne, että lääkäreille ei ollut työtä, ja aloittavalle kurssillekin sanottiin ensimmäisenä päivänä, että te ette tule koskaan pääsemään töihin. Kun he valmistuivat, saivat oikeastaan määrätä itse palkkansakin. 

Kun minä valmistuin, oli lama jo ohi ja töitä löytyi. 

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 21:00"]

Ei mitenkään, olen -75 syntynyt.

[/quote]

Mä olen sua 2 vuotta vanhempi. Vaikutti paljonkin. Isä teki konkurssin ja sen myötä meni koti. Vanhemmat päätyivät myöhemmin avioeroon. Muhun ero ei vaikuttanut niin paljon, koska olin jo muuttanut kotoa muualle opiskelemaan. Nuoremmat sisarukset kärsivät erosta enemmän. Pikkuveljellä alkoi mennä vähän liian lujaa, ja hänen puolestaan me muu perhe oltiin sydän syrjällään muutama vuosi. Onneksi hänen osaltaan asiat tulivat kuntoon, muutama hänen kavereistaan kuoli myöhemmin, laman lapsia olivat hekin.

Ei mitenkään koska olen syntynyt -87.

Muistan vain sen miten mua kauhesti huvitti se, että isä lähti "kouluun" koska eihän aikuiset käy koulussa. Isältä lähti työpaikka alta ja joutui joillain kursseilla käymään. Meille lapsille sanottiin siis isän käyvän koulua.

Voin vain kuvitella sen stressin ja ahdistuksen määrän mikä meiltä lapsilta onnistuneesti piilotettiin.

Työttömällä isälläni ei ollut varaa ostaa elintärkeitä verenpainelääkkeitään, sai aivoverenvuodon ja kuoli, että sillä tavalla ihan pysyvästi on vaikuttanut.

Minun henk.koht tuloihin ei vaikuttanut mitenkään. Uskaltauduin jopa irtisanoutua huonosti palkatusta vakiduunista, lähdin opiskelemaan. Silloisella poikaystävällä työt loppuivat kuin seinään. Asuimme yhdessä tuohon aikaan. Pärjättiin kuitenkin jotenkuten. Kun ei rikkaita oltu silloin(kaan), ei pudottu korkealta:). Matkustelimme reippureissuilla ympäri maailmaa. Oi niitä aikoja:).

Valmistuin yliopistolta -95. Koko opiskeluajan oli kesätöitä ja valmistuttani sain vuoden sijaisuuden. Sillä lailla sitten mennyt 20 vuotta, pätkätöitä ja osa-aikaisuutta sekä yhteensä 7 vuotta lasten kanssa kotona. Muutama työttömyysjaksokin. En edes osaa ajatella millaista olisi olla vakityöpaikassa.

Kuitenkin minusta 90-luvun lamassa oli monet asiat paremmin kuin nyt - nyt on todella vaikeaa saada töitä ja työtöntä kohdellaan kuin eläintä.

Sain pitää työpaikkani, tosin joka päivä osoitettiin, minkälainen armopala se oli. Pakko oli tehdä ja jaksaa muittenkin hommat. Eukot jäivät joukolla kotiin lamalapsia synnyttämään. Sairastuin uupumukseen ja otin loparit. Opiskelin tutkinnon, josta ei ollut mitään hyötyä. Sain suhteilla ihan toisen alan työn, jossa viihdyn edelleen. Palkka ei ole suuri, mutta ikinä enää en tapa itseäni työllä. Isältä meni yritys ja omaisuus, äidiltä mielenterveys.

Olen syntynyt -72. Ei vaikuttanut lama muhun mitenkään, eikä perheeseeni. Opiskelin tuolloin, valmistuin ja sain heti työpaikan. Samassa paikassa olen ollut nyt jo 19 vuotta. Työttömyyttä ei tarvitse pelätä, päinvastoin. Meillä on pulaa työntekijöistä, on ollut jo monta vuotta.

En uskaltanut valita lukion jälkeen sitä koulutusta, jonne olisin halunnut. Sillä alalla oli hurja työttömyys ja kaikki vain varoittelivat hakemasta siihen koulutukseen. Kaduttaa vieläkin. No, opiskelin yliopistossa toisen tutkinnon. Joskus vielä asia painaa mieltä, koska olisin omannut luontaista lahjakkuutta sille toiselle alalle. Nyt vain teen töitä, joista jokainen älyä omaava selviäisi.

Pääsin kesäduunin Nokialle ja vihasin sitä. Olin niin onnellinen kun duuni loppui. Nukuin viikon putkeen kun stressi laukesi. Vaihdoin Di opinnot kauppatieteisiin. Onneksi