Millaiset perheet jatkossa näiden kertakäyttösuhteiden lapsIlla?

Jos vähänkin seuraa ympärilleen, niin joka toinen lapsi asuu suunnilleen eroperheessä. Onko se hyvä malli, on varmaan. Ei niinkään perinteinen äidin ja isän tasapainoinen avioliitto, josta ottaa mallia. Ei tietenkään. Se on niin last season.

Naiset joustavat ja nöyrtyvät.Miehet rellestävät.Tulevaisuuden tasa-arvo

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 20:22"][quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 20:16"]Kuvitteletko että aikaisemmin oli paremmin? Naiset pysyivät avioliitoissa taloudellisista syistä. Ei kuule pitkä liitto tarkoita ollenkaan sitä, että se olisi onnellinen tai hyvä lapselle.
[/quote] Ei niin. Mun vanhemmat on edelleen yhdessä, perhe-elämä oli yhtä helvettiä. Itse olen kahdesti eronnut ja koko elämän ajan on ollut juureton olo. Luulisi olevan rikkaus, jos elämään kuuluu useita aikuisia? Suuremmalla todennäköisyydellä niissä on edes yksi turvallinen ja tervejärkinen..
[/quote]
Komppaan myös. Vanhempieni avioliitto kesti 25 vuotta. Siitä 21 v. oli pelkkää riitelyä. Ymmärsivät erota, kun minä täytin 4 v. Kokeilivat uudestaan avioliittoa kun olin 8 v., se kestikin ruhtinaalliset pari kk.

Sen jälkeen ovat löytäneet paremmat puolisot. Isäpuoleni oli ainoa tasapainoinen läsnäoleva aikuinen nuoruudessani. Isäni puolelta mulla on puolisisaruksia, minkä olen kokenut lähinnä hyvänä asiana.

Joskus avioero kannattaa.

Koko ydinperheen käsite on verrattain tuore juttu, puhutaan ehkä sadoista vuosista. Aika näyttää, onko se hyvä vai huono juttu. Nykypäivänä mies voi hankkia yksin lapsen sijaisäidin ja lahjoitetun munasolun avulla, tai nainen luovutetun sperman avulla. Ihmiskunnan esihistoriassa taas saattoi olla tapana, että kun heimoon syntyi uusi lapsi niin se kiersi jo samana päivänä sylistä syliin läpi koko heimon ja jos lapsi sattui itkemään niin lähin aikuinen koppasi syliin ja huolehti että lapsella on kaikki hyvin, eikä välttämättä biologinen äiti. Ajat muuttuu, hyvään tai huonoon suuntaan, se on tulkintakysymys.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 21:30"]Täällä palstalla tosiaan tuntuu, että helposti erotaan ja toisaalta annetaan puolison tehdä ihan mitä vaan. Esim matkustaa kavereiden kanssa Thaimaaseen. Tai ainakin muut käskevät epäröivää sallimaan aikuisen tehdä, mitä haluaa.
[/quote]
Ihanko oikeasti jotkut kontrolloivat puolisoidensa tekemiä matkoja? Miksi kukaan suostuisi olemaan tuollaisessa suhteessa?

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 20:29"]

Varmaan jakautuvat kahteen leiriin: heihin, jotka eivät pysyvän perhemallin puuttuessa osaa sellaista rakentaa itselleenkään, ja kehittävät epätyypillisiä ratkaisuja tai vaihtavat puolisoa kriisien iskiessä - sekä niihin, jotka haluavat ehdottomasti tarjota lapsilleen (ja itselleen) aikuisena pysyvyyttä, jota eivät itse lapsuudessaan saaneet.

Perustan mielipiteeni siihen, mitä jo nyt näen oman ikäluokkani (synt. 1987) eroperheiden lapsista. Missä suhteessa, sitä en osaa ennustaa.

[/quote]

Minä olen tehnyt epätyypillisiä ratkaisuja siksi koska olen oppinut että niin voi tehdä. Yksinhuoltajuus ei ole ollut mikään mörkö, äitini oli yksinhuoltaja ja se oli onnellisinta aikaa lapsuudessani, siis siinä välissä kun isä lähti ja ennenkuin isäpuoli tuli kuvioihin. Ennen isäpuolta äiti seurusteli miehen kanssa jonka mielummin olisin ottanut isäpuoleksi joten ei uusperhe sinänsä olisi ollut lapsena ongelma.

Ei ole kyse siitä ettenkö "osaisi rakentaa" pysyvää perhemallia, vaan siitä että olen oppinut ettei paskassa parisuhteessa ole pakko pysyä. Sen olen oppinut vahvalta äidiltäni. Olin onnellinen siitä että isä muutti pois, siskoni tunsi samoin. Muistan tunteen kun isä kertoi muuttavansa pois, olin 6v. Isä oletti että me lapset olisimme surullisia, mutta olimme sen sijaan helpottuneita. 

Yritin itse kaikkeni 10v perheen ja parisuhteen eteen, vaikka olin todella onneton. Sitten mies lähti mikä oli aluksi katastrofi,  myöhemmin tajusin miten positiivinen asia se oli. Myös lasten kannalta kun kodin ilmapiiri parani. Nyt he näkevät molemmat vanhemmat onnellisina ja myös hyvissä väleissä keskenään. Näkevät miten mieheni osoittaa rakkauttaan ja sanoo minua  maailman kauneimmaksi ja ihanimmaksi, ex haukkui ja huoritteli ym. Lapset saavat rakastavan parisuhteen mallin riitelyn ja hampaat irvessä yhdessä pysymisen sijaan. He saavat myös mallin siitä ettei kenenkään tarvitse sietää paskaa kohtelua tai onnetonta elämää ja näkevät että elämässä tapahtuu kriisejä mutta niistä selviää ja voi seurata jotain uutta ja parempaa. Lapset oppivat että onnellisuus on omissa käsissä, siihen voi itse vaikuttaa eikä vain tarvitse tyytyä osaansa. Mieheni on elänyt perheessä jossa vanhempien välillä ei ollut rakkautta, oltiin vain lasten takia yhdessä ja se on vaikuttanut hänen tunne-elämäänsä. Hän ei osannut osoittaa rakkautta tai edes rakastaa ennen minua ja arvelee sen olevan lapsuutensa peruja.

Neljän tytön äitinä olen onnellinen siitä ettei nyky-yhteiskunnassa ole enää naisen pakko alistua väkivaltaiseen tai alistavaan suhteeseen kuten ennen. Ennen miehet voivat kohdella vaimojaan miten huonosti vaan, nykyään nainen saattaakin lähteä joten miestenkin on vähän skarpattava. Mitä tulee au-lapsiin niin niitä on ollut aina. Ihminen ei ollut sen kummempi kuin nykyään ja ehkäisymahdollisuuksiakin oli vähemmän joten kyllä niitä au-lapsia syntyi. Kaikissa yhteiskuntaluokissa. Niistä vaan ei puhuttu ja moni nuori nainen joutui hylkäämään lapsensa tai kantamaan häpeällistä leimaa kun taas miehet pääsivät kuin koira veräjästä. Ihanko oikeasti täällä naisetkin kannattaa sitä että nainen olisi jälleen tärkeä vain miehen kautta, vain jonkun vaimona? Että ilman miestä oleminen olisi niin kauheaa ja tuomittavaa että mielummin pysyttelisi väkivaltaisessa suhteessa tai menisi pakolla naimisiin tultuaan vahingossa raskaaksi?  Suurin osa avioeroista on naisten hakemia, monesti suojellakseen lapsiaan tai itseään. 

Vielä tuohon ap:n otsikkoon, "kertakäyttösuhde" vai miten se meni on halventava ilmaisu. Tuskin kukaan ajattelee suhteitaan kertakäyttöisinä. Kyllä perhettä perustamaan yleensä lähdetään ajatuksella että se on pysyvää. Aina ei vaan asiat mene niinkuin kuvitelmissa. Moni pitää sitten siitä illuusiosta kiinni vaikka väkisin kuten itsekin tein vuosia kunnes selvisi ettei mikään koskaan ollutkaan niinkuin olin luullut.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 21:32"]

Erittäin hyvä ajatus nro 25. Jotain pitäisi tehdä holtittomalle lisääntymiselle, isättömille lapsille, äidittömillekin joissain tapauksissa, helpoille eroille, yksinhuoltajuuden suoranaiselle ihannoinnille jne. jne. Tuet pois ensi alkuun ja tosiaan 3000 kouraan avioliitossa synnyttäville ja niissä pysyville. Avioliittokoulu pakolliseksi jo ennen avioliittoa. Ja jollei vieläkään tahti muutu, niin hallelujaa.

[/quote]

Anteeksi mutta miksi pitäisi? Miksi sinun mielestäsi pitäisi saada puuttua siihen miten toiset elämäänsä elävät? Tajuatko että sinun henkilökohtainen näkemyksesi ei ole ainoa oikea? Joku toinen voi olla onnellinen eläessään ihan toisenlaista elämää.  

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 21:07"]

Yhteiskunnan kannalta oli erittäin hyvää aikoinaan tuo häpeä au-lapsesta. Ympäristö pakotti vanhempia miertimään tarkemmin, kenen kanssa lisääntyy. Eli oli tehtävä vaativa avioliittositoumus ennen kuin lapsia ajateltiin ja toisaalta varottiin irtosuhteita, jotta ei tulisi "pakkoavioliittoa" tai sitä noloa au-lasta. Tämä kaikki johti siihen, että lapset syntyivät pysyvämpiin oloihin kuin nykyään.

[/quote]

Höpöhöpö. Et taida oikeasti tietää mitään historiasta? Vaikka arvomaailma ollut mitä niin todellisuus ihan toista. Niitä au-lapsia syntyi ennenkin, usein vaan hylättiin lastenkoteihin ja vaivaistaloihin ym. Ehkäisyn puutteen vuoksi vahinkoraskauksia oli paljonkin. Eipä miehet olleet sen vähempää eläimiä kuin nykyäänkään ja lasku eli lapsi jäi aina naisen maksettavaksi. 

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 21:58"]

ihmisten pitäisi todella paljon tarkemmin harkita, kenen kanssa hankkivat lapsia. Muutenhan ei ole mikään ongelma, että kumppani vaihtuu herkästi. Jokaisen rakastumisen myötä ei pidä hankkai uusia. Maksaisin sen täällä mainitun 3 000 euroa niille, jotka hankkivat lapsen aikaisintaan kolmen vuoden yhdessäasumisen jälkeen.

[/quote]

Onko sitten pakko asua yhdessä jos hankkii lapsia? Miksi? Parisuhde saattaa jopa voida paremmin erillään asuttaessa.

Äitini ensimmäinen aviomies otti ja häipyi toisen naisen matkaan, toinen aviomies kuoli tapaturmaisesti, mutta onneksi on nyt ollut hyvässä parisuhteessa jo yli 10 vuotta isäpuoleni kanssa, josta yli puolet on vietetty aviossa. Olisiko äitini pitänyt tyytyä elämään yksin yksinhuoltajana mielummin kuin koota hyvää ja rakastavaa perhettä lapsillensa? Minä elin onnellisen lapsuuden ja nuoruuden, vaikka isäni kuoli ja samoin eli siskoni (eli siskopuoleni näin tarkentaen, henkisesti kuitenkin 100% sisko minulle), vaikka heidän isänsä heidät hylkäsikin. Kiitos sinulle äiti siitä, että olit niin vahva!

Tunnen perheen, jossa oli kaikki hyvin. Rahaa, lapset kauniita, menestyivät koulussa. Vaimo varakas, kävi ulkopuolella töissä. Mies muutti liitossa sukunimeä, meni apelle töihin ja he tulivat erittäin hyvin toimeen.

yleisesti luultiin mies on apen poika ja kukaan ei sitä korjannut.

tuli parikymppinen tyttö, joka päätti tämä on hänen kohtalo, helppo tie rikastumiseen ja alkoi vonkaa miestä. Aloittivat suhteen, lopulta tyttö jätti salaa ehkäisyn pois. 

siinä sitten korttitalo kaatui kerralla. Mies sai kenkää, vaimo potkas pellolle, lapset häpeävät isänsä käytöstä ettei suostu isäänsä näkemään, tietenkin tuore äiti sai myös lähtee ja pimu ei enää pidäkään keski-ikäistä poikaystäväänsä lottovoittona.

miestä panetti. Siinä kaikki. Mitään yhteistähän heillä ei ole.

en tiedä mitä miehelle kuuluu, ovatko yhdessä tai jotain, mutta sen tiedän ettei koko suku ole missään tekemisissä miehen kanssa.

50 törkeä mies!

[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 06:27"]Tunnen perheen, jossa oli kaikki hyvin. Rahaa, lapset kauniita, menestyivät koulussa. Vaimo varakas, kävi ulkopuolella töissä. Mies muutti liitossa sukunimeä, meni apelle töihin ja he tulivat erittäin hyvin toimeen.

yleisesti luultiin mies on apen poika ja kukaan ei sitä korjannut.

tuli parikymppinen tyttö, joka päätti tämä on hänen kohtalo, helppo tie rikastumiseen ja alkoi vonkaa miestä. Aloittivat suhteen, lopulta tyttö jätti salaa ehkäisyn pois. 

siinä sitten korttitalo kaatui kerralla. Mies sai kenkää, vaimo potkas pellolle, lapset häpeävät isänsä käytöstä ettei suostu isäänsä näkemään, tietenkin tuore äiti sai myös lähtee ja pimu ei enää pidäkään keski-ikäistä poikaystäväänsä lottovoittona.

miestä panetti. Siinä kaikki. Mitään yhteistähän heillä ei ole.

en tiedä mitä miehelle kuuluu, ovatko yhdessä tai jotain, mutta sen tiedän ettei koko suku ole missään tekemisissä miehen kanssa.
[/quote]

Ja tässä näemme vain yhden puolen tarinasta. Kuinkahan paljon mies joutui kokemaan avioliitossaan vähättelyä tai henkistä alistamista? Käänsikö äiti ja äidin suku lapset miestä vastaan? Mitä kaikkea tässä jätetään kertomatta?

Vaikka aikuiset tykkäisivätkin tehdä sinkkuina tai erillään asuvina lapsia, on vanhempien yhdessä asuminen aina parempi ratkaisu lasten kannalta. (Molemmat enemmän läsnä)
.
Ennen oli ihanne olla naimisissa ja uskollinen ja yleinen moraali tuki sitä. Epätyypilliset kuviot olivat selvästi harvinaisempia, vaikka niitä olikin.

Vanhempani olivat yhdessä 20 vuotta, heillä ei ollut muuta yhteistä kuin minä ja sisareni. Riitelyä, mykkäkoulua ym.! En koskaan nähnyt tervettä kahden aikuisen välistä rakkautta. Äiti pakkasi tavaransa ja hävisi yhteisestä kodista isän ollessa töissä, olin tuollon 18v. Mielummin olisin valinnut että olisivat eronneet aikaisemmin ja olleet onnellisia tahoillaan mutta päättivät olla lasten takia yhdessä. Ja tottakai me lapset sen tiesimme. Niin ja koko tämän 20v ajan ädilläni oli useita ulkopuolisia suhteita mutta isäni vain päätti jaksaa lasten takia. Kuulostaako tämä ihanneliitolta ??

Minua surettaa eniten se, ettei ihmissuhteisiin olla enää valmiita panostamaan. Heti jos jokin on epämiellyttävää, vaihdetaan uuteen. En tässä tarkoita henkistä tai fyysistä väkivaltaa sisältäviä ihmissuhteita vaan ihan tavallisia ihmissuhteita, joissa toisella osapuolella on hetken vaikeaa. Tapasin kerran ihmisen, joka oli vakaasti sitä mieltä, ettei voi seurustella eikä olla kaverisuhteessa ihmiseen, joka on kokenut jotain muuta kuin hän itse. Hän oli vakaasti sitä mieltä, ettei hänen tarvitse auttaa, tukea tai ymmärtää esim. vanhempansa menettänyttä, koska hän itse ei ole menettänyt vanhempaansa. Voiko mikään olla tämän itsekeskeisempää ajattelua?

Vaikka ydinperheitä ja uusperheitä on takuulla monenlaisia, niin eniten uusperheissä arveluttaa se ihmissuhteiden lyhytkestoisuus. Viikko-viikko-systeemillä opetetaan, ettei toista tarvitse sietää kuin sen viikon kerrallaan ja silloinkin ehkä hampaat irvessä viikonloppulapsista nyt puhumattakaan. Vanhukset jätetään yksin hoitolaitoksiin, ja tärkeintä on se, että on itse onnellinen ja tyytyväinen - viis vanhemmista, sisaruksista, puolisosta tai lapsista.

Ollaan menty äärimmäisyydestä toiseen ja kultainen keskitie on jäänyt taas vähemmistölle ja sitäkin haukutaan konservatiivisena ja aikansa eläneenä tapana. Arvostan eniten parisuhteita, joissa on ollut omat hankaluutensa mutta joiden eteen on oikeasti tehty töitä, varmistettu, että tässä ei taas hukata yhtä hyvää tilaisuutta.

Kenenkään ei kuulu olla hampaat irvessä parisuhteessa, joka ei anna yhtään mitään, mutta kenenkään ei myöskään pitäisi luopua siitä tuosta vaan vain siksi, että juuri nyt ei ole niin kivaa. Elämään kuuluu myös epämukavuutta eikä sitä pidä pelätä tai kauhistella. Siitä voi oppia. Viimeistään sitten sen, että vaikka kaikkeni tein, niin tämä ei toimikaan. Ei kuitenkaan tarvitse katua vanhana, tuliko luovuttua jostain liian helpolla.

Niin se yhteiskunta muuttuu. Kaipa se ydinperhe häviää ajan myötä ja alamme taas elämään erimuotoisissa perheissä. Kun siihen lisätän vielä nämä sateenkaariperheetkin

Lähinnä ihmetyttää mikä suomalaista yhteiskuntaa vaivaa. Yhdessä ketjussa itketään, kun oli huono äiti ja toisessa, kun oli vanhempien liitto niin riitaisa, että hyvä kun erosivat. Näistä sitten mallia ja eikun uusia lapsia tulemaan.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 20:12"]Luulen, että jatkossa tärkeintä on yksilön hyvä olo juuri sillä hetkellä. Eletään aina sen kanssa, joka hyvältä.tuntuu ja tarvittaessa heittäydytään yhteiskunnan turvaverkkojen varaan tai annetaan osa lapsista pois, jos ei huvitakaan. Uskovat ja pieni osa muista asuvat pitkissä liitoissa yhteisine lapsineen.
[/quote]Minä tykkään tästä!

Minä olin niiiin samanlainen kuin te vielä muutama vuoai aitten. Olin 20-vuotisessa avioliitossa onnellisena. Sitten mies vaihtoi minut nuorempaan lennosta. 

Tänä päivänä en jaksa edes lukea vtätä ketjua kunnolla. Ajattelen, että elämä on. Minä en tahtonut lapsille,me tätä kohtaloa, enkä voi yhtään auttaa sen suhteen, millaisia suhteita lapsemme tulevat itse solmimaan. Pakko nostaa kädet pystyyn ja todeta, että que sera sera.