Lue keskustelun säännöt.
Puhuttaisiko haluttomuudesta haluttoman kannalta?
26.05.2015 |
Tässä on kohta 10 v. ollut parisuhdetta, sen aikana syntynyt muutama lapsi. Hormonaalista ehkäisyä ei ole ollut. Halukkuus on itsellä heitellyt näin jälkikäteen ajateltuna ihan hirveästi. Mies on meillä se jolla halut on tasaisemmat ja hänelle sopisi seksiä joka päivä, realistisesti ehkä joka toinen. En tiedä onko tämä mitä minulla on oikeasti haluttomuutta, vai onko kyse vain siitä että kahdella ihmisellä on erilaiset halut. Onko haluttomuus aina suhteellista? Vai onko se vasta haluttomuutta, jos itse kärsii siitä että ei halua seksiä samaan tahtiin kuin ennen?
Joskus on ollut kausia, että saisi koko seksielämä loppua loppuiäksi enkä kokisi että mitään on menetetty, joskus taas kuukausikaupalla himottaa niin että hampaat narskuu. Harvoin toisaalta on fyysinen ja psyykkinen puoli ollut seksin suhteen tasapainossa, niinä himokkaimpina kausina on sitten tullut jotakin fyysistä haittaa, jopa kipuja. Myös himokkuus saattaa mennä överiksi, ajatukset pyörii seksissä päivin ja öin. Silti lähes aina on niin, että halukkuuden ylläpito vaatii tietoista yrittämistä ja keskittymistä asiaan, jos unohdan seksin niin se todella unohtuu, harvinaista on että kertyisi fyysistä tai henkistä painetta joka on pakko sitä kautta laukaista. Jos kysyttäisiin että mikä mulle olisi sopiva tahti harrastaa seksiä, se voisi hyvin vaihdella välillä ei lainkaan - joka päivä.
Suhtaudun seksiin siten, että hyvä seksielämä on tärkeä voimavara ja lähentävä tekijä parisuhteessa molemmille, sopiva hyrinä pitää myös mielen virkeänä... Halukkaana kautena, kun seksielämä menee mukavasti, ajattelen miten hienoa tämä on ja tärkeä säilyttää. Mutta silloin kun on haluttomampi kausi, tuota on tosi vaikea muistaa. Seksillä vaan ei ole silloin merkitystä eikä sellainen kosketus, joka ennen on aiheuttanut väristyksiä, tunnukaan miltään. Miehen takia sitä kuitenkin on jossain muodossa, joskus on minunkin helpompi innostua mukaan vaikka alkuun ei niin tekisikään mieli, joskus vaikeampi. Tiedän, että miehen kannalta se ei ole ideaalitilanne, että toinen on mukana vain muodon vuoksi, mutta en nyt hirveästi miestä siitä säälikään, koen että minulle se on suurempi vaiva myöntyä tai jopa tehdä aloite, vaikka omat halut on alhaalla, ja olisi liikaa vaadittu että pitkässä suhteessa ja lapsiperheessä halut aina kohtaisi intohimoisesti.
Miten muilla, jotka tiedätte olevanne parisuhteenne haluttomampi osapuoli. Ajatteletteko sitä vai elättekö vain ja harrastatte seksiä silloin ja sillä tavalla, kun itsellä tekee mieli?
Kommentit (45)
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 13:45"]
toki orgasmitkin on kivoja, mutta se orgasmi kestää vain muutaman minuutin.
[/quote]
Häh?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 14:45"]
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 13:54"]
Meillä parisuhdetta alla 9 vuotta ja kaksi lasta. Ensimmäisen lapsen jälkeen ei halut enää palanneet ja seksi aloitettiin uudelleen vasta melkein vuosi synnytyksen jälkeen. Motivaationa minulla vauvakuume ja toisen lapsen saaminen. Nyt kun lapsia ei enää ole tulossa (miehen mukaan), on minun seksihalunikin lopahtaneet. Mies haluaisi ainakin muutaman kerran viikossa, mutta minua ei kiinnosta. Hormonaalista ehkäisyä ei ole käytössä, joten sitäkään ei voi syyttää. En vaan ole kiinnostunut. Läheisyyskään ei kiinnosta, kun saan kaiken läheisyydentarpeeni lasten kanssa (ja vähän ylikin). Iltaisin on kiva olla sitten ihan itsekseen vaan ja nauttia omasta rauhasta.
[/quote]
Ihan tuomitsematta - eikö olisi parasta vaan erota? Tai jos ei fyysinen ero ole paras mahdollinen ratkaisu, puhua asia niin, että seksin suhteen elätte vapaassa ja avoimessa liitossa. Siis että suomeksi sanottuna on lupa pettää, mutta niitä asioita ei tuoda kotiin.
[/quote]
Tai sitten eloa seksittömässä, mutta muuten hyvässä parisuhteessa. Ei menisi lapsiltakaan kotia.
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 11:59"]
Minua eniten vituttaa näissä aseksuaaleissa ja haluttomissa ihmisissä se pohjaton itsekkyys. Kun MINÄ en halua niin MINÄ en myöskään sitten halua. Ihmiset joille seksin harrastaminen on niin helvetin vaikeaa ja sitä kumppania roikotetaan löysässä hirressä kuukausikaupalla, niin tulisi omatoimisesti erota ja vapauttaa normaali seksiin kykenevä puoliso vapaille markkinoille. Mutta ollaa niin flegmaattisia arjessaKIN että jätetään kaikki vastuu aivan kaikesta sille puolisolle. Se joka seksiä haluaa, joutuu ottamaan eron ja tekemään kaikki likaiset työt. Sitten päästään martyyyrinä itkemään, että minä kun en olisi eronnut mutta SEKSI oli niin kovin tärkeää puolisolleni. Mua vituttaa itsekkäät pihtarit, oikeasti. Tutkituttakaa päänne ja perustakaa kerho missä voitte keskenänne pihdata.
t. nainen 32v
[/quote]
Minua taas vituttaa näissä yliseksuaalisissa ja kiimaisissa ihmisissä se pohjaton itsekkyys. Kun MINÄ haluan niin MINÄ myöskin sitten haluan...
Siis asioilla on aina kaksi puolta ystäväiseni. Osaatko kertoa, mikä on oikea, oppikirjan mukainen määrä seksiä? Paljonko pitää haluta, jotta on normaali? Onko suhteen tulevaisuudesta päättämisen oltava mielestäsi aina sen vähemmän haluavan vastuulla, riippumatta siitä onko kyse kerrasta päivässä vai kerrasta kuukaudessa?
Itse en ole haluttomampi, poikaystävä on. Ollaan asuttu yhdessä semmoiset 2 vuotta, mutta miehelle tulee kausia jolloin ei vain maistu. Pisimmillään tauko on tosin ollut kuukausi tai puolitoista. Itse ollut aina aktiivisempi seksin suhteen (kelpaisi vaikka päivittäin, useammankin kerran), mutta parisuhteessa joutunut joustamaan. Ei seksi ole tärkeintä, mieluummin pidän miehen ja nautin taivaallisesta seksistä hiukan harvemmin :)
On ollut yllättävän vaikeaa "päästä" haluttoman pään sisään, koska itsellä huonoja kokemuksia entisistä suhteista --> heijastan kaikki ongelmat itseeni ("minä en riitä", "en ole tarpeeksi hyvännäköinen", "olen huono seksissä"). Nykyisin tosin ymmärrän paremmin sitä puolta "ei vaan huvita". Eikä se kuulemma ole minun vikani, se on vain hyväksyttävä.
Me ollaan kaikki erilaisia