Päivi Räsäsen oikeudenkäynti on hyvä esimerkki siitä että Suomi ei ole valmis sananvapauteen. Oletteko huomanneet, että Suomessa ei saa olla "väärää mieltä" tietyistä asioista???
Esimerkiksi homoudesta täytyisi tykätä ja rokotteista myös. Kristillisiä arvoja pitäisi kavahtaa, mutta kaikenlaiset meediot on in.
Mun mielestä sananvapauteen ja mielipidevapauteen kuuluu nimenomaan se, että asioista saa ihan aidosti olla sitä mieltä kuin itse on ja sen saa myös tuoda esiin seuraamuksitta.
Onneksi Päivi Räsänen todetaan oikeudessa syyttömäksi. Muussa tapauksessa Suomessa olisi miljoonia laittomia kirjoja nimeltä Raamattu.
Kommentit (3444)
Nauru uskovaisille kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nauru uskovaisille kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nauru uskovaisille kirjoitti:
Helsingin yliopisto on häpeällinen organisaatio. Miettikää nyt, siellä opetetaan teologian kaltaista roskaa, jolla ei ole tieteen kanssa mitään tekemistä. Noloa!Hah hah hah!
Teologian tutkimus on sen uskonnon tieteellistä tutkimusta, ei uskontoa.
Helsingin yliopiston on oikein pröystäilyt, että heillä on mm. "vanhan testamentin asiantuntijoita". Miten säälittävää! Yhtä hyvin nämä idi ootit vosivat tutkia vaikka Aku Ankkaa. Teologisessa "tiedekunnassa" opetetaan jopa islamia nykyään. Sanat eivät riitä kuvaamaan miten paljon halveksin kaikkia teologeja. Täysiä ääliöitä!
Sekä Vanhaa Testamenttia että Aku Ankkaa voidaan tutkia ihan tieteellisin menetelmin. Ja tutkitaankin.
Oikeat tieteentekijät eivät todellakaan kuluta aikaansa tutkimalla viiitun kamelikuskien alkeellisia nuotiosatuja. Raamattu ja Koraani on täyttä passskaa.
Vapaa-ajattelijat järjestivät Helsingissä kymmenen vuotta sitten tempauksen, että sai tulla vaihtamaan Raamattunsa tai Koraaninsa prnolehtiin. Tuli assosiaationa mieleen kirjoitustyylistäsi. Sivistyksen kanssa sillä ei toki ole mitään tekemistä.
Iltapäivä lehdissä Kolumni jonka otsikkona : Päivi Räsänen oikeudessa ja ISIS naiset vapaasti Suomessa .
Niin. Vastakkain ajattelun ihmeitä.
Nauru uskovaisille kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nauru uskovaisille kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nauru uskovaisille kirjoitti:
Helsingin yliopisto on häpeällinen organisaatio. Miettikää nyt, siellä opetetaan teologian kaltaista roskaa, jolla ei ole tieteen kanssa mitään tekemistä. Noloa!Hah hah hah!
Teologian tutkimus on sen uskonnon tieteellistä tutkimusta, ei uskontoa.
Helsingin yliopiston on oikein pröystäilyt, että heillä on mm. "vanhan testamentin asiantuntijoita". Miten säälittävää! Yhtä hyvin nämä idi ootit vosivat tutkia vaikka Aku Ankkaa. Teologisessa "tiedekunnassa" opetetaan jopa islamia nykyään. Sanat eivät riitä kuvaamaan miten paljon halveksin kaikkia teologeja. Täysiä ääliöitä!
Islamintuntijoista on kyllä hyötyä monella tavalla, esim. rauhantyössä. Olisiko sinusta parempi, jos sitä opetettaisiin vain jossain heidän omissa tiloissaan?
Minkäänlainen uskontopassska EI KUULU yliopistoihin!
Onko sinusta kirjallisuudentutkimus tiedettä? Tai kulttuurintutkimus? Näistä voi tietysti olla monta mieltä; monen luonnontieteilijän mielestähän mikään sellainen ei ole "oikeaa" tiedettä.
Ainakin aiemmin kirjallisuudentutkimuksen opiskeluun kuului (toki monen muun klassikon lisäksi) lukea perusopinnoissa Raamattua. En muista, pitikö lukea koko Raamattu vai vain joitakin osia siitä. Uskontojen tutkiminen ei tarkoita sitä, että olisi itse uskossa. Suurin osa teologeista toki jollakin tapaa on.
Vierailija kirjoitti:
Nauru uskovaisille kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nauru uskovaisille kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nauru uskovaisille kirjoitti:
Helsingin yliopisto on häpeällinen organisaatio. Miettikää nyt, siellä opetetaan teologian kaltaista roskaa, jolla ei ole tieteen kanssa mitään tekemistä. Noloa!Hah hah hah!
Teologian tutkimus on sen uskonnon tieteellistä tutkimusta, ei uskontoa.
Helsingin yliopiston on oikein pröystäilyt, että heillä on mm. "vanhan testamentin asiantuntijoita". Miten säälittävää! Yhtä hyvin nämä idi ootit vosivat tutkia vaikka Aku Ankkaa. Teologisessa "tiedekunnassa" opetetaan jopa islamia nykyään. Sanat eivät riitä kuvaamaan miten paljon halveksin kaikkia teologeja. Täysiä ääliöitä!
Sekä Vanhaa Testamenttia että Aku Ankkaa voidaan tutkia ihan tieteellisin menetelmin. Ja tutkitaankin.
Oikeat tieteentekijät eivät todellakaan kuluta aikaansa tutkimalla viiitun kamelikuskien alkeellisia nuotiosatuja. Raamattu ja Koraani on täyttä passskaa.
Vapaa-ajattelijat järjestivät Helsingissä kymmenen vuotta sitten tempauksen, että sai tulla vaihtamaan Raamattunsa tai Koraaninsa prnolehtiin. Tuli assosiaationa mieleen kirjoitustyylistäsi. Sivistyksen kanssa sillä ei toki ole mitään tekemistä.
Se olikin Vapaa-ajattelijoilta ihan oikein tehty. Järkevät ihmiset nauravat Raamatulle ja Koraanille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ateisteillakin on Suomessa luterilainen työetiikka, noin esimerkkinä. Eivät nämä tällaiset asiat niin vain ihmisestä pois lähde...
Voi hyvänen aika. Ai että työetiikkakin on nyt ihan vain luterilaisuuden ansiota. No, oma kokemus työmaailmasta on se, että jos niin on, niin nuoren polven silmissä luterilaisuus on todella menettämässä otettaan.
Älä vääristele. Ei kukaan sanonut että työetiikka on VAIN luterilaisuuden ansiota. Ja tottakai työmoraali huononee, koska luterilaisuus murenee. Kehäpäätelmä mut aika osuva.
Aika kapeakatseinen pitää olla, jos kieltää historiamme, ihan vain ideologisten syiden tähden.
Ihminen tekee työtä kun sitä on pakko tehdä, juuri niin paljon että hengissä pysyy. Siinä ei uskonnolla ole mitään sijaa. Kaikkialla maailmassa tehdään työtä, ei se mikään luterilaisten uskisten erityishyve ole.
Se onkin Luoja Jumalan määräys se työnteko, Paratiisin jälkeen. Ihmiselle annettu tehtävä. Kuuluu kristinuskoon.
Vierailija kirjoitti:
Nauru uskovaisille kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nauru uskovaisille kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nauru uskovaisille kirjoitti:
Helsingin yliopisto on häpeällinen organisaatio. Miettikää nyt, siellä opetetaan teologian kaltaista roskaa, jolla ei ole tieteen kanssa mitään tekemistä. Noloa!Hah hah hah!
Teologian tutkimus on sen uskonnon tieteellistä tutkimusta, ei uskontoa.
Helsingin yliopiston on oikein pröystäilyt, että heillä on mm. "vanhan testamentin asiantuntijoita". Miten säälittävää! Yhtä hyvin nämä idi ootit vosivat tutkia vaikka Aku Ankkaa. Teologisessa "tiedekunnassa" opetetaan jopa islamia nykyään. Sanat eivät riitä kuvaamaan miten paljon halveksin kaikkia teologeja. Täysiä ääliöitä!
Islamintuntijoista on kyllä hyötyä monella tavalla, esim. rauhantyössä. Olisiko sinusta parempi, jos sitä opetettaisiin vain jossain heidän omissa tiloissaan?
Minkäänlainen uskontopassska EI KUULU yliopistoihin!
Onko sinusta kirjallisuudentutkimus tiedettä? Tai kulttuurintutkimus? Näistä voi tietysti olla monta mieltä; monen luonnontieteilijän mielestähän mikään sellainen ei ole "oikeaa" tiedettä.
Ainakin aiemmin kirjallisuudentutkimuksen opiskeluun kuului (toki monen muun klassikon lisäksi) lukea perusopinnoissa Raamattua. En muista, pitikö lukea koko Raamattu vai vain joitakin osia siitä. Uskontojen tutkiminen ei tarkoita sitä, että olisi itse uskossa. Suurin osa teologeista toki jollakin tapaa on.
Ja kirjallisuustieteen, filosofian ja historian jne tutkimusmetodit ovat ihan samat kuin teologiankin.
Aika moni täällä rikkoo lakia.
ks. Perustuslaki - uskonnonvapaus - uskonrauhan rikkominen.
Moni loukkaa tahallaan sitä, mitä kirkko pitää pyhänä eli Raamattua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nauru uskovaisille kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nauru uskovaisille kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nauru uskovaisille kirjoitti:
Helsingin yliopisto on häpeällinen organisaatio. Miettikää nyt, siellä opetetaan teologian kaltaista roskaa, jolla ei ole tieteen kanssa mitään tekemistä. Noloa!Hah hah hah!
Teologian tutkimus on sen uskonnon tieteellistä tutkimusta, ei uskontoa.
Helsingin yliopiston on oikein pröystäilyt, että heillä on mm. "vanhan testamentin asiantuntijoita". Miten säälittävää! Yhtä hyvin nämä idi ootit vosivat tutkia vaikka Aku Ankkaa. Teologisessa "tiedekunnassa" opetetaan jopa islamia nykyään. Sanat eivät riitä kuvaamaan miten paljon halveksin kaikkia teologeja. Täysiä ääliöitä!
Islamintuntijoista on kyllä hyötyä monella tavalla, esim. rauhantyössä. Olisiko sinusta parempi, jos sitä opetettaisiin vain jossain heidän omissa tiloissaan?
Minkäänlainen uskontopassska EI KUULU yliopistoihin!
Onko sinusta kirjallisuudentutkimus tiedettä? Tai kulttuurintutkimus? Näistä voi tietysti olla monta mieltä; monen luonnontieteilijän mielestähän mikään sellainen ei ole "oikeaa" tiedettä.
Ainakin aiemmin kirjallisuudentutkimuksen opiskeluun kuului (toki monen muun klassikon lisäksi) lukea perusopinnoissa Raamattua. En muista, pitikö lukea koko Raamattu vai vain joitakin osia siitä. Uskontojen tutkiminen ei tarkoita sitä, että olisi itse uskossa. Suurin osa teologeista toki jollakin tapaa on.
Ja kirjallisuustieteen, filosofian ja historian jne tutkimusmetodit ovat ihan samat kuin teologiankin.
Teologia? Tutkitaan muinaisten äh lämien ja kamelikuskien typeriä nuotiosatuja kansan maksamilla verorahoilla. Ääliöiden touhua, perrrkele.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskonnollinen puoli on vähän oma ulottuvuutensa ihmisen mielessä, ei sen tarvitse olla ristiriidassa materialistisen maailmankuvan kanssa tai että ymmärtää sitä. Se on vähän niin kuin jotain lisää. En osaa sanoa ÄO-keskiarvoihin mitään, itse olen päässyt siihen erääseen ÄO-järjestöön. Mutta uskonnollisuus puhuttelee usein sellaisia, jotka ovat joutuneet kokemaan hätää, puutetta, kärsimystä. Sellaisilla ihmisillä on keskimäärin monenlaisia vaikeuksia, jotka myös alentavat suorituskykyä. Tiedän sen myös omasta kokemuksesta, että hyvin raskaat kokemukset vievät osan ns. kapasiteetista, kun pää jotenkin työstää niitä koko ajan vähintään taustalla. Tämä voi hyvin liittyä myös siihen, että on saatu tuloksia, että joillakin etnisillä ryhmillä olisi matalampi ÄO kuin toisilla.
Ihminen, joka on ateisti ja joka mässäilee sillä, miten uskovaisilla on matalampi ÄO, on erittäin etuoikeutetussa asemassa. Ehkä siinä on mukana myös jotain nuoruuden kaikkivoipaisuutta.Nuoruuden kaikkivoipaisuutta? Ajatteletko siis että ihminen tulee useinkin iän ja kokemuksen myötä uskoon? Eiköhän vähintään yhtä monelta iän myötä lapsen naivi jumalusko katoa. Ei sille tästä maailmasta katetta löydy.
Ehkä se ikä oli huono ajatus. Tuntuu vain, että tietyllä tapaa uskonnonvastaisuus on yleistä nuorilla tai nuorehkoilla akateemisilla tai yliopistossa opiskelevilla isojen kaupunkien varsin etuoikeutetuilla ihmisillä, jotka mieltävät kuuluvansa tiedostavien joukkoon.
Tuleeko mieleen muita asioita jotka saattaisi olla yleisiä tässä ihmisryhmässä? Esim. jotain kognitiivisiin kykyihin ja rationaaliseen ajatteluun liittyvää?
Yritin aiemmin avata sitä, miten huono-osaisuus ja vaikeasti traumaattiset kokemukset voivat laskea kognitiivisia kykyjä. Siihen voisi lisätä vielä sen, että masennus, huono itsearvostus, huono minäkuva ja vanhempien esimerkki myös vähentävät hakemista korkeakouluopintoihin ("en kuitenkaan pärjää, kaikki siellä ovat jotain hienompaa olevinaan ja nauravat minulle, en tunne sitä maailmaa, olen tyhmä, en jaksa, tuntuu liian raskaalta"). Oletko sitä mieltä, että akateemiset tai yliopistossa opiskelevat eivät ole etuoikeutetussa asemassa keskimäärin myös monella muulla tavalla? Onhan aiheesta tehty tutkimuksiakin, miten Suomessakin on luokkayhteiskunnan piirteitä, akateemiset vanhemmat ohjaavat jälkikasvuaan yliopistoihin, kun taas etnisiin vähemmistöihin kuuluvia ohjataan ihan koulussakin (opot) helposti lähihoitajaopintoihin.
Etuoikeuttettu asema tekee helposti vaivihkaa ihmisestä ylimielisen, ja heistä myös pääsevät yhteiskunnassa sellaisiin asemiin, jossa voivat määrätä muiden elämästä. Tietyllä tapaa pääsevät Jumalan paikalle, jos niin voi sanoa.
Onpa kyllä omituinen käsitys akateemisista ihmisistä ja heidän etuoikeuksistaan. Suuri osa meistä - minäkin - on lähtöisin ihan vähävaraisesta duunariperheestä. Päädymme tekemään ihan tavallisia keskiluokkaisia hommia, harva mitenkään mainittavaan yltäkylläisyyteen tai valta-asemaan. Saanko kysyä, mikä on oma koulutuksesi ja millä alalla olet töissä?
Otan tähän ulkopuolisena kommentin. Olen opiskellut sekä Helsingin Yliopistossa että Aalto-yliopistossa. Voisin sanoa, että ensin mainittu oli erittäin väkevästi ateistinen laitos, jossa nuoria aivopestiin rajusti ateismiin. Opiskelin siellä siis fysiikkaa ja muistan kun tunnettu skepsi aktiivi ja professori Kari Enqvist selitti useita kertoja omaa uskontokritiikkiään kosmologian peruskurssilla tarjoten "parempaa" totuuttaan.
Aalto-Yliopistossa keskityttiin tiukemmin asiaan ja opiskeltiin fysiikkaa sekä matikkaa. En kertaakaan kuullut (luennoilla) mitään uskontoon viittaavaa puoleen eikä vastaan.
Mä väitän että Helsingin Yliopisto on paikka, jossa tehdään paljon teoreettista tutkimusta, mutta toisaalta teorioita ei vahvisteta kokeellisesti. Esimerkiksi hiukkaskosmologit simuloi maailmankaikkeuden syntyä, mutta kyseisestä tapahtumasta on nykytiedon mukaan mahdoton saada mitään palautetta. Aalto-Yliopistossa ratkotaan käytännöllisiä ongelmia ja esimerkiksi jotain teknologista kokonaisuutta ei saa toimimaan testaamatta. Tästä johtuen Aallosta valmistuneet on keskimäärin nöyrempiä luonnon edessä. Siellä ymmärretään että omat teoriat voi mennä pieleen, koska luonto nöyryyttää.
Tästä johtuen Helsingin Yliopiston opiskelijoiden ego ja kaikkivoipaisuuden tunne paisuu paljon pahemmaksi. Ateismi tekee kauppansa, koska maailmankaikkeuden sattumalta syntyminenhän on jo selitetty ja elämä on yhtä kaunista teoriaa. Toisaalta näin on ollut aina historiassakin. Jo Antiikin Kreikassa oli loogisia maailmansyntyteorioita ja niihin uskottiin sokeasti. Teoriat on muuttuneet vuosisadasta ja paikasta toiseen ja todelisuudessa kukaan ei tiedä että mikä on totuus. Mistä me ihmiset, eläimet ja maapallo ollaan tänne tultu.
Ja nämä Helsingin Yliopiston tyypithän sitten opettaa koulussa luonnontieteitä siirtäen tätä ateistista maailmankuvaa lapsillemme.
Vaikka maailman syntyä ja kehitystä ei vielä täysin tiedetäkään ja paljon on vielä tutkimatta niin tämä ei tarkoita että opetuksen pitäisi olla jotain muuta kuin ateistista. Ateistisen vastakohta on teistinen ja haluaisin tietää että minkä uskonnon mukaista teististä tiedettä sinun mielestäsi lapsille pitäisi opettaa? Uskontoja kun on tuhansia ja taas tuhansia erilaisia.
Mutta pystytkö perustelemaan että miksi kouluopetuksen pitäisi olla ateistista? Ateistinen maailmankuva on vain yksi maailmankuva muiden joukossa. Se sisältää vain yhdenlaisen kuvauksen Jumalasta. Eli että Jumalaa ei ole olemassa. Jos sen todenperäisyyttä ei voi tieteellisesti todistaa, niin se on maailmankatsomuksellisena näkemyksenä samalla viivalla kaikkien muiden uskontojen kanssa eikä niiden yläpuolella. Eli toisin sanoen ateismi on vain yksi monista maailmankatsomuksista.
Uskontoja ei ole tuhansia. Uskomuksia on tuhansia. Jos näkee mustan kissan kävelevän tien yli, niin se tietää huonoa onnea. Tuo on esimerkki uskomuksesta. Uskonton on laajempi ja monimutkaisempi kokonaisuus, joka yleensä sisältää opin sekä käsityksen oikeasta ja väärästä yms. Maailmanuskontoja on vain muutamia kuten: hindulaisuus, budhismi, kristinusko ja islam.
Sen on ateistista koska emme elä teokratiassa. Piste.
Pahoittelen mutta tuo ei ole looginen argumentti. Samaa tyyliä kun että "asiat tehdään näin koska asiat tehdään näin"....
Kyllä se on. Se on hyvin looginen syy-seuraussuhde. Koska yhteiskuntamme on sekulaari, eli se ei siis perustu mihinkään uskontoon, emme myöskään koulussa opeta asioita minkän uskonnon käsitysten mukaan.
Koululaitoksemme ja tieteemme juuret ovat kristinuskossa. Ensimmäisen aapisemme eli ABC-kirian kirjoitti pappi (Mikael Agricola), kirkko aloitti säännöllisen lukuopetuksen Suomessa. Tieteellinen maailmankatsomus perustuu siihen tietoon, jota yliopistolaitos tuottaa. Katolinen kirkko perusti Euroopan ensimmäiset yliopistot (mm. Bologna). jne.
Kyllä mutta todellista tiedettä siitä tuli vasta valistuksen ajan vaikutuksesta kun uskonto alettiin enemmän ja enemmän erottaa muusta yhteiskunnasta ja tieteestä. Eli siis tajuttiin että todellisuuden selitykseksi ei tarvitakaan välttämättä mitään jumalaa. Tästä alkoi sekä tieteen että yhteiskunnan voimakas kehitys koska sitä eivät enää kahlinneet uskonnon kiveen hakatut käsitykset.
Höpöhöpö. Kyllä erilaisia kokeita tehtiin jo keskiajalla. Insinööritiedekin oli aivan huippua. Katso vaikka goottilaisia katedraaleja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskonnollinen puoli on vähän oma ulottuvuutensa ihmisen mielessä, ei sen tarvitse olla ristiriidassa materialistisen maailmankuvan kanssa tai että ymmärtää sitä. Se on vähän niin kuin jotain lisää. En osaa sanoa ÄO-keskiarvoihin mitään, itse olen päässyt siihen erääseen ÄO-järjestöön. Mutta uskonnollisuus puhuttelee usein sellaisia, jotka ovat joutuneet kokemaan hätää, puutetta, kärsimystä. Sellaisilla ihmisillä on keskimäärin monenlaisia vaikeuksia, jotka myös alentavat suorituskykyä. Tiedän sen myös omasta kokemuksesta, että hyvin raskaat kokemukset vievät osan ns. kapasiteetista, kun pää jotenkin työstää niitä koko ajan vähintään taustalla. Tämä voi hyvin liittyä myös siihen, että on saatu tuloksia, että joillakin etnisillä ryhmillä olisi matalampi ÄO kuin toisilla.
Ihminen, joka on ateisti ja joka mässäilee sillä, miten uskovaisilla on matalampi ÄO, on erittäin etuoikeutetussa asemassa. Ehkä siinä on mukana myös jotain nuoruuden kaikkivoipaisuutta.Nuoruuden kaikkivoipaisuutta? Ajatteletko siis että ihminen tulee useinkin iän ja kokemuksen myötä uskoon? Eiköhän vähintään yhtä monelta iän myötä lapsen naivi jumalusko katoa. Ei sille tästä maailmasta katetta löydy.
Ehkä se ikä oli huono ajatus. Tuntuu vain, että tietyllä tapaa uskonnonvastaisuus on yleistä nuorilla tai nuorehkoilla akateemisilla tai yliopistossa opiskelevilla isojen kaupunkien varsin etuoikeutetuilla ihmisillä, jotka mieltävät kuuluvansa tiedostavien joukkoon.
Tuleeko mieleen muita asioita jotka saattaisi olla yleisiä tässä ihmisryhmässä? Esim. jotain kognitiivisiin kykyihin ja rationaaliseen ajatteluun liittyvää?
Yritin aiemmin avata sitä, miten huono-osaisuus ja vaikeasti traumaattiset kokemukset voivat laskea kognitiivisia kykyjä. Siihen voisi lisätä vielä sen, että masennus, huono itsearvostus, huono minäkuva ja vanhempien esimerkki myös vähentävät hakemista korkeakouluopintoihin ("en kuitenkaan pärjää, kaikki siellä ovat jotain hienompaa olevinaan ja nauravat minulle, en tunne sitä maailmaa, olen tyhmä, en jaksa, tuntuu liian raskaalta"). Oletko sitä mieltä, että akateemiset tai yliopistossa opiskelevat eivät ole etuoikeutetussa asemassa keskimäärin myös monella muulla tavalla? Onhan aiheesta tehty tutkimuksiakin, miten Suomessakin on luokkayhteiskunnan piirteitä, akateemiset vanhemmat ohjaavat jälkikasvuaan yliopistoihin, kun taas etnisiin vähemmistöihin kuuluvia ohjataan ihan koulussakin (opot) helposti lähihoitajaopintoihin.
Etuoikeuttettu asema tekee helposti vaivihkaa ihmisestä ylimielisen, ja heistä myös pääsevät yhteiskunnassa sellaisiin asemiin, jossa voivat määrätä muiden elämästä. Tietyllä tapaa pääsevät Jumalan paikalle, jos niin voi sanoa.
Onpa kyllä omituinen käsitys akateemisista ihmisistä ja heidän etuoikeuksistaan. Suuri osa meistä - minäkin - on lähtöisin ihan vähävaraisesta duunariperheestä. Päädymme tekemään ihan tavallisia keskiluokkaisia hommia, harva mitenkään mainittavaan yltäkylläisyyteen tai valta-asemaan. Saanko kysyä, mikä on oma koulutuksesi ja millä alalla olet töissä?
Otan tähän ulkopuolisena kommentin. Olen opiskellut sekä Helsingin Yliopistossa että Aalto-yliopistossa. Voisin sanoa, että ensin mainittu oli erittäin väkevästi ateistinen laitos, jossa nuoria aivopestiin rajusti ateismiin. Opiskelin siellä siis fysiikkaa ja muistan kun tunnettu skepsi aktiivi ja professori Kari Enqvist selitti useita kertoja omaa uskontokritiikkiään kosmologian peruskurssilla tarjoten "parempaa" totuuttaan.
Aalto-Yliopistossa keskityttiin tiukemmin asiaan ja opiskeltiin fysiikkaa sekä matikkaa. En kertaakaan kuullut (luennoilla) mitään uskontoon viittaavaa puoleen eikä vastaan.
Mä väitän että Helsingin Yliopisto on paikka, jossa tehdään paljon teoreettista tutkimusta, mutta toisaalta teorioita ei vahvisteta kokeellisesti. Esimerkiksi hiukkaskosmologit simuloi maailmankaikkeuden syntyä, mutta kyseisestä tapahtumasta on nykytiedon mukaan mahdoton saada mitään palautetta. Aalto-Yliopistossa ratkotaan käytännöllisiä ongelmia ja esimerkiksi jotain teknologista kokonaisuutta ei saa toimimaan testaamatta. Tästä johtuen Aallosta valmistuneet on keskimäärin nöyrempiä luonnon edessä. Siellä ymmärretään että omat teoriat voi mennä pieleen, koska luonto nöyryyttää.
Tästä johtuen Helsingin Yliopiston opiskelijoiden ego ja kaikkivoipaisuuden tunne paisuu paljon pahemmaksi. Ateismi tekee kauppansa, koska maailmankaikkeuden sattumalta syntyminenhän on jo selitetty ja elämä on yhtä kaunista teoriaa. Toisaalta näin on ollut aina historiassakin. Jo Antiikin Kreikassa oli loogisia maailmansyntyteorioita ja niihin uskottiin sokeasti. Teoriat on muuttuneet vuosisadasta ja paikasta toiseen ja todelisuudessa kukaan ei tiedä että mikä on totuus. Mistä me ihmiset, eläimet ja maapallo ollaan tänne tultu.
Ja nämä Helsingin Yliopiston tyypithän sitten opettaa koulussa luonnontieteitä siirtäen tätä ateistista maailmankuvaa lapsillemme.
Vaikka maailman syntyä ja kehitystä ei vielä täysin tiedetäkään ja paljon on vielä tutkimatta niin tämä ei tarkoita että opetuksen pitäisi olla jotain muuta kuin ateistista. Ateistisen vastakohta on teistinen ja haluaisin tietää että minkä uskonnon mukaista teististä tiedettä sinun mielestäsi lapsille pitäisi opettaa? Uskontoja kun on tuhansia ja taas tuhansia erilaisia.
Mutta pystytkö perustelemaan että miksi kouluopetuksen pitäisi olla ateistista? Ateistinen maailmankuva on vain yksi maailmankuva muiden joukossa. Se sisältää vain yhdenlaisen kuvauksen Jumalasta. Eli että Jumalaa ei ole olemassa. Jos sen todenperäisyyttä ei voi tieteellisesti todistaa, niin se on maailmankatsomuksellisena näkemyksenä samalla viivalla kaikkien muiden uskontojen kanssa eikä niiden yläpuolella. Eli toisin sanoen ateismi on vain yksi monista maailmankatsomuksista.
Uskontoja ei ole tuhansia. Uskomuksia on tuhansia. Jos näkee mustan kissan kävelevän tien yli, niin se tietää huonoa onnea. Tuo on esimerkki uskomuksesta. Uskonton on laajempi ja monimutkaisempi kokonaisuus, joka yleensä sisältää opin sekä käsityksen oikeasta ja väärästä yms. Maailmanuskontoja on vain muutamia kuten: hindulaisuus, budhismi, kristinusko ja islam.
No kouluopetus on ateistista ensinnäkin siksi että jumala ei liity suurimpaan osaan opetettavista asioista mitenkään. Lisäksi koulussa opetetaan asioita joista on tieteelliset todisteet ja minkään jumalan olemassaolosta ei ole sellaisia.
Ateismi on siis muiden maailmankatsomusten yläpuolella siksi että se ei väitä mitään mitä ei voi tutkia tai havaita. Lisäksi vaikka nss. maailmanuskontoja on vain muutama, jo ne jakautuvat lukemattomiin eri kirkkokuntiin ja lahkoihin. Sen lisäksi maailmassa on tuhansia näistä erillisiä uskontoja. Joten uskonnot eivät ole pystyneet sopimaan juuri mitenkään siitä mitä mieltä ne lopulta ovat joten ei niitä oikein voi ottaa kouluopetuksen pohjaksi.
On totta että Jumala ei liity useimpiin kouluaineisiin. Siitä olemme samaa mieltä. Mutta toinen asia on, että vedät vähän mutkia suoriksi väittäessäsi että koulussa ei opeteta mitään mistä ei ole tieteellisiä todisteita. Ajatellaanpa vaikka filosofian opetusta. Ei moraalikysymyksiä voi viedä mihinkään laboratorioon ja todistaa tieteellisesti oikeiksi tai vääriksi. Joten koulussa opetetaan asioita, joista ei ole tieteellisiä todisteita.
Kerrot tuossa että ateismi ei väitä mitään mitä ei voi havaita. Kuitenkin ateismin koko idea perustuu siihen, että sen aatteen mukaisesti Jumalaa ei ole olemassa. Eli se ehdottomasti väittää jotain, mitä ei voi havaita ja mitä ei voi tieteelliseti todistaa oikeaksi.
On tietysti totta, että uskonnot ole pystyneet sopimaan globaalisti mitään yhtä ainoaa totuutta. Mutta tässäkin asiassa ateismi on aivan samalla viivalla. On lukemattomia ateistisia ideologioita ja maailmankatsomuksia. Mikä niistä sitten on oikea? kommunismiko vai kenties kapitalismi? Entä feminismi vai sovinismi? Vihreät aatteet vai markkinatalous.... listaa voisi jatkaa ikuisesti. Ateistit eivät ole yksi yhtenäinen ryhmä vaan ehkä jopa epäyhtenäisempi ryhmä kun vaikka kristityt.
Johonkin uskomattomuus ei ole aate. Ihan yhtä vähän kuin se että en pelaa tennistä olisi harrastus. Tai se että ei usko joulupukkiin olisi aate.
Ateisti määrittelevät itsensä suhteessa Jumalaan: A-Theism. Heillä ei ole mitään omaa identiteettiä ilman Jumalaa. Heitä ei olisi olemassa. He tarvitsevat käsitettä Jumala määritelläkseen itsensä ja perustellakseen oman olemassaolonsa. He tekevät sen vain tiedostamatta, uskovaiset tekevät sen tietoisesti, ts. sen itsekin tajuten. Joten ketkä oikeataan ovat hölmöjä ja ketkä viisaita?
Kuinkahan moni ateisti osaisi edes kirjoittaa ilman kristinuskoa, kirkkoa ja sen aloittamaa koululaitosta (lukukinkerit)?
Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan moni ateisti osaisi edes kirjoittaa ilman kristinuskoa, kirkkoa ja sen aloittamaa koululaitosta (lukukinkerit)?
auts
Vierailija kirjoitti:
Esko Valtaoja sanoi jossain kirjoistaan, ettei tieteilijöillä ole yksinkertaisesti aikaa lähteä osoittamaan kaikkia lentäviä spagettihirviöitä ja Zeuksia epätosiksi.
Oikeita asioitakin kun on niin paljon tutkimatta vielä tässä maailmassa.
Säälin Valtaojaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nauru uskovaisille kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nauru uskovaisille kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nauru uskovaisille kirjoitti:
Helsingin yliopisto on häpeällinen organisaatio. Miettikää nyt, siellä opetetaan teologian kaltaista roskaa, jolla ei ole tieteen kanssa mitään tekemistä. Noloa!Hah hah hah!
Teologian tutkimus on sen uskonnon tieteellistä tutkimusta, ei uskontoa.
Helsingin yliopiston on oikein pröystäilyt, että heillä on mm. "vanhan testamentin asiantuntijoita". Miten säälittävää! Yhtä hyvin nämä idi ootit vosivat tutkia vaikka Aku Ankkaa. Teologisessa "tiedekunnassa" opetetaan jopa islamia nykyään. Sanat eivät riitä kuvaamaan miten paljon halveksin kaikkia teologeja. Täysiä ääliöitä!
Islamintuntijoista on kyllä hyötyä monella tavalla, esim. rauhantyössä. Olisiko sinusta parempi, jos sitä opetettaisiin vain jossain heidän omissa tiloissaan?
Minkäänlainen uskontopassska EI KUULU yliopistoihin!
Onko sinusta kirjallisuudentutkimus tiedettä? Tai kulttuurintutkimus? Näistä voi tietysti olla monta mieltä; monen luonnontieteilijän mielestähän mikään sellainen ei ole "oikeaa" tiedettä.
Ainakin aiemmin kirjallisuudentutkimuksen opiskeluun kuului (toki monen muun klassikon lisäksi) lukea perusopinnoissa Raamattua. En muista, pitikö lukea koko Raamattu vai vain joitakin osia siitä. Uskontojen tutkiminen ei tarkoita sitä, että olisi itse uskossa. Suurin osa teologeista toki jollakin tapaa on.
Ja kirjallisuustieteen, filosofian ja historian jne tutkimusmetodit ovat ihan samat kuin teologiankin.
Miksi alapeukku?
Annas kun mä arvaan. Totuus sattuu?

Jos homousden ilosanomaa pitää levittää, niin miksi luonto ei tee niin vaan karsii homot?? Kaksi samaa sukupuolta olevaa kun ei pysty keskenään lisääntymään.
Onko luonto vieraantunut nykyihmisistä??
Miksi homoja sitten on olemassa jos kerran mielestäsi luonto karsii ne pois?
Länsimainen ihminen jättää henkiin kaikki vauvat.
Luonnossa pärjää vain terveet yksilöt.
Yksityislennolla Suomeen tuodut Isis-naiset pudistavat päätään Päivin rikollisille toimille ja kannattavat ankaraa tuomiota.
Nauru uskovaisille kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nauru uskovaisille kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nauru uskovaisille kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nauru uskovaisille kirjoitti:
Helsingin yliopisto on häpeällinen organisaatio. Miettikää nyt, siellä opetetaan teologian kaltaista roskaa, jolla ei ole tieteen kanssa mitään tekemistä. Noloa!Hah hah hah!
Teologian tutkimus on sen uskonnon tieteellistä tutkimusta, ei uskontoa.
Helsingin yliopiston on oikein pröystäilyt, että heillä on mm. "vanhan testamentin asiantuntijoita". Miten säälittävää! Yhtä hyvin nämä idi ootit vosivat tutkia vaikka Aku Ankkaa. Teologisessa "tiedekunnassa" opetetaan jopa islamia nykyään. Sanat eivät riitä kuvaamaan miten paljon halveksin kaikkia teologeja. Täysiä ääliöitä!
Sekä Vanhaa Testamenttia että Aku Ankkaa voidaan tutkia ihan tieteellisin menetelmin. Ja tutkitaankin.
Oikeat tieteentekijät eivät todellakaan kuluta aikaansa tutkimalla viiitun kamelikuskien alkeellisia nuotiosatuja. Raamattu ja Koraani on täyttä passskaa.
Vapaa-ajattelijat järjestivät Helsingissä kymmenen vuotta sitten tempauksen, että sai tulla vaihtamaan Raamattunsa tai Koraaninsa prnolehtiin. Tuli assosiaationa mieleen kirjoitustyylistäsi. Sivistyksen kanssa sillä ei toki ole mitään tekemistä.
Se olikin Vapaa-ajattelijoilta ihan oikein tehty. Järkevät ihmiset nauravat Raamatulle ja Koraanille.
Ja ”lukevat” pnolehtiä?
Itse ainakin arvostan enemmän ihmistä, joka tuntee Raamatun, Koraanin, Pääoman, Lajien synnyn ja vaikkapa Taisteluni-kirjankin (Mein K:n). Lukeminenhan ei sinänsä tarkoita, että kannattaa niitä asioita.

Pornolehtien kanssa vietetty aika on paljon fiksummin käytetty kuin se, että lukee Raamatun tai Koraanin sairaita valheita. Hatunnosto Vapaa-ajattelijoille, todellakin.