Päivi Räsäsen oikeudenkäynti on hyvä esimerkki siitä että Suomi ei ole valmis sananvapauteen. Oletteko huomanneet, että Suomessa ei saa olla "väärää mieltä" tietyistä asioista???
Esimerkiksi homoudesta täytyisi tykätä ja rokotteista myös. Kristillisiä arvoja pitäisi kavahtaa, mutta kaikenlaiset meediot on in.
Mun mielestä sananvapauteen ja mielipidevapauteen kuuluu nimenomaan se, että asioista saa ihan aidosti olla sitä mieltä kuin itse on ja sen saa myös tuoda esiin seuraamuksitta.
Onneksi Päivi Räsänen todetaan oikeudessa syyttömäksi. Muussa tapauksessa Suomessa olisi miljoonia laittomia kirjoja nimeltä Raamattu.
Kommentit (3444)
Ihmetyttää aika, kuinka ihmiset sekoittaa sananvapauden ja muiden ihmisten/ihmisryhmien ja varsinkin vähemmistöjen haukkumisen. Sitten itketään, kuinka minä en nyt saa rauhassa haukkua homoja yhyy. Kannattaisko mennä itseensä, ja miettiä, miksi se on niin tärkeää, että saa olla ilkeä ja syrjivä muita ihmisiä kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylpeys on yksi seitsemästä kuolemansynnistä. Miksi jonkun tapahtuman nimi täytyy olla ylpeys? Se oli paholaisen pääsynti. Ei ihme että uskovaiset karttava tapahtumaa jo pelkän nimen perusteella.
Ketä kiinnostaa mitä joku homenokka uskovainen aiheesta ajattelee?
No valtakunnansyyttäjää kiinnostaa niin paljon, että nyt tuhlataan poliisin ja oikeuslaitoksen aikaa syynäämällä pakkomielteisesti yhden uskovaisen ikivanhaa pamflettia ja paria twiittiä.
Onneksi näin! Koska onhan se aika ihmeellistä, että poliisi ei edes tee työtään eli tutki rikosilmoitusta vaan päättää itse olla tutkimatta asiaa.
Pitääkö poliisin rajallisilla resursseilla kaikenmaailman pöhköjä tutkimusvaatimuksia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sananvapaus ei vapauta sinua seuraamuksista, suomessa saa sanoa mitä haluaa, mutta täytyy olla valmis vastaamaan sanoistaan. Ei sananvapaus ole ikinä tarkoittanut missään päin maailmaa että saa sanoa mitä haluaa ilman seuraamuksia..
Mitä pahaa Päivi Räsäsen puheet ja kirjoitukset ovat tuottaneet kenellekään koskaan? Siis muutakin kuin suuttumusta?
Tämä on se mitä onkin varmaan vaikea tajuta, jos ei itse ole Päivin vihapuheen kohteena.
Sitten taas voi miettiä, että kuinka esim. herkässä iässä oleva teini saa Päivin puheista buustia seksuaaliselle epävarmuudelleen. Erityisesti, jos sattuu olemaan uskonnollista taustaa. Ihan järjetöntä, että vaikutusvaltainen ihminen voi syytää tuollaista julkisesti ja vaikuttaa tuhansien nuorten ihmisten kasvuun ja kehitykseen.
Höpöhöpö. Mummoikäinen täti ei ole mikään vaikutusvaltainen nuorten esikuva antamaan buustia yhtään mihinkään. Tämä on taas tätä liioittelua, minkä tarkoitusperät tiedetään.
Ei tarvitse olla nuoren esikuva, että kipeään paikkaan osuva asia uppoaa. Helppo se on aikuisena höhhötellä, jos ei ole tarvinnut tällaisia asioita koskaan identiteetissään pohtia. Et sinä tiedä siitä mitään.
Ihmistä ei voi kääriä pumpuliin maailman pahuudelta ja eriäviä mielipiteitä on pakko oppia sietämään ja argumentoimaan niitä vastaan. Asenteet eivät muokkaudu oikeussalissa, vaan homofoobikot saavat Pärrästä marttyyrin itselleen.
Ei se ole pumpuliin käärimistä, että nuorten identiteetin kehitystä turvataan julkisilta solvaamisilta. Tuntuu siltä, että et osaa erottaa ihmisten mielipiteitä ja sisäsyntyisiä ominaisuuksia. Mielipiteistä voi kiistellä, mutta ei ihmisten sisäsyntyisistä ominaisuuksista. Ihonvärit, seksuaaliset suuntautumiset jne. on kaikki asioita, joista ei tarvitse kenenkään sietää arvostelua. Mielipiteitä saa vapaasti arvostella.
Sulle sama vastaus:
Miksi sitten on ok todeta, että seksuaalinen suuntautuminen on valinta ja kulttuurisesti muokattavissa, mutta Raamatun näkemyksen esiintuominen on huono juttu? Miksi tiedostavaisto saa nimitellä vulvafanaatikoksi ja kehottaa lesboja kädelle, aivan kuin olisi täysin eri juttu paasata synnistä? Ilmeisesti sukupuolisieluoppiin pohjautuva eheyttäminen on ok.
Jos olisit aidosti homoseksuaalien asialla, niin tuomitsisit myös tiedostavaiston turautukset. Niillä on paljon suurempi näkyvyys ja vaikutusvalta kuin Pärrällä koskaan.
Kuule, lapseni on homoseksuaali, mutta en ole ikinä kuullut tai törmännyt näihin sinun hihhulijuttuisi missään tosielämän kuvioissa. Elät jossain ihan omassa nettitodellisuudessasi. Suosittelen poistumista siitä. -eri
Jos lapsesi on alle kolmekymppinen, somessa tai sateenkaaritoiminnassa, niin hän aivan varmasti on törmännyt. Toivottavasti on riittävän vahva pitämään puolensa.
Joka yhtyy porttiin on yksi liha hänen kanssaan turha syytellä vain myyjää ostaja on yhtä syyllinen. Jokaisella kuuluu olla oma puoliso mutta ei vain ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko Toiviainen joku vanha taistolainen, kun hänellä on niin hirveä pakkomielle oikeiston ja kristittyjen "vihapuheesta", mutta vasemmiston, vihreiden tai lgbt++++ aktivistien vihapuhe ei näytä erityisemmin kiinnostavan?
Eli nyt rupeat maalittamaan valtakunnansyyttäjääkin. Hänhän vain korjasi poliisien tekemän virkavirheen.
Minkä ihmeen virkavirheen? Olisi kiinnostavaa tietää, kuka on se pastori, joka on tehnyt Räsäsestä liukuhihnalta rikosilmoituksia. Ei kai se pastori, joka erosi vastikään kirkosta...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sananvapaus ei vapauta sinua seuraamuksista, suomessa saa sanoa mitä haluaa, mutta täytyy olla valmis vastaamaan sanoistaan. Ei sananvapaus ole ikinä tarkoittanut missään päin maailmaa että saa sanoa mitä haluaa ilman seuraamuksia..
Mitä pahaa Päivi Räsäsen puheet ja kirjoitukset ovat tuottaneet kenellekään koskaan? Siis muutakin kuin suuttumusta?
Tämä on se mitä onkin varmaan vaikea tajuta, jos ei itse ole Päivin vihapuheen kohteena.
Sitten taas voi miettiä, että kuinka esim. herkässä iässä oleva teini saa Päivin puheista buustia seksuaaliselle epävarmuudelleen. Erityisesti, jos sattuu olemaan uskonnollista taustaa. Ihan järjetöntä, että vaikutusvaltainen ihminen voi syytää tuollaista julkisesti ja vaikuttaa tuhansien nuorten ihmisten kasvuun ja kehitykseen.
Höpöhöpö. Mummoikäinen täti ei ole mikään vaikutusvaltainen nuorten esikuva antamaan buustia yhtään mihinkään. Tämä on taas tätä liioittelua, minkä tarkoitusperät tiedetään.
Ei tarvitse olla nuoren esikuva, että kipeään paikkaan osuva asia uppoaa. Helppo se on aikuisena höhhötellä, jos ei ole tarvinnut tällaisia asioita koskaan identiteetissään pohtia. Et sinä tiedä siitä mitään.
Ihmistä ei voi kääriä pumpuliin maailman pahuudelta ja eriäviä mielipiteitä on pakko oppia sietämään ja argumentoimaan niitä vastaan. Asenteet eivät muokkaudu oikeussalissa, vaan homofoobikot saavat Pärrästä marttyyrin itselleen.
Ei se ole pumpuliin käärimistä, että nuorten identiteetin kehitystä turvataan julkisilta solvaamisilta. Tuntuu siltä, että et osaa erottaa ihmisten mielipiteitä ja sisäsyntyisiä ominaisuuksia. Mielipiteistä voi kiistellä, mutta ei ihmisten sisäsyntyisistä ominaisuuksista. Ihonvärit, seksuaaliset suuntautumiset jne. on kaikki asioita, joista ei tarvitse kenenkään sietää arvostelua. Mielipiteitä saa vapaasti arvostella.
Sulle sama vastaus:
Miksi sitten on ok todeta, että seksuaalinen suuntautuminen on valinta ja kulttuurisesti muokattavissa, mutta Raamatun näkemyksen esiintuominen on huono juttu? Miksi tiedostavaisto saa nimitellä vulvafanaatikoksi ja kehottaa lesboja kädelle, aivan kuin olisi täysin eri juttu paasata synnistä? Ilmeisesti sukupuolisieluoppiin pohjautuva eheyttäminen on ok.
Jos olisit aidosti homoseksuaalien asialla, niin tuomitsisit myös tiedostavaiston turautukset. Niillä on paljon suurempi näkyvyys ja vaikutusvalta kuin Pärrällä koskaan.
Kuule, lapseni on homoseksuaali, mutta en ole ikinä kuullut tai törmännyt näihin sinun hihhulijuttuisi missään tosielämän kuvioissa. Elät jossain ihan omassa nettitodellisuudessasi. Suosittelen poistumista siitä. -eri
Kuule, meillä kasvaa kokonainen sukupolvi joka nimenomaan elää nettitodellisuudessa. Oletko ihan varma, että tiedät millaisiin juttuihin sun lapsesi törmää netissä päivittäin?
- eri
Jos ette tykkää homoista, se johtuu ihan teistä itsestä, ei raamatusta, sielä ei lue muuta kun että se on synti....
Ette te muistakaan synneistä kuten valehtelusta (jota teette juuri nyt) isoja juttuja tee, niin miksi tästä?

Vanhempi saa syyttää itseään, kun ei ole opettanut nettikriittisyyttä lapsilleen.
Katsokoon peiliin.
Siellä homomarssilla kyllä marssii kaikista uskonnoista porukkaa ettei nyt sentään kristittyjä yksin syytetä. Muut uskonnot vastaa omistaan.
Mitään eroja mistään kirkosta eihän muutkaan uskonnot eroa omistaan.
Niin, miten sitten kirkossa saako Raamattua enää lukea? Mitenkäs ne häät, jos pappi toteaa teidät "mieheksi ja vaimoksi" eikös tuo loukkaa mies/mies ja nais/nais pareja? Sanon vaan että oi taivas varjele, kun ei ole enää mitään tolkkua tässä maailmassa ja loukkaantukoon ken tahtoo niin siteeraan Raamattua näin lopuksi. "Kirottu on hän, joka ei kiimaista auta. Häntä siitä tuhannesti rangaistakoon"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sananvapaus ei vapauta sinua seuraamuksista, suomessa saa sanoa mitä haluaa, mutta täytyy olla valmis vastaamaan sanoistaan. Ei sananvapaus ole ikinä tarkoittanut missään päin maailmaa että saa sanoa mitä haluaa ilman seuraamuksia..
Mitä pahaa Päivi Räsäsen puheet ja kirjoitukset ovat tuottaneet kenellekään koskaan? Siis muutakin kuin suuttumusta?
Tämä on se mitä onkin varmaan vaikea tajuta, jos ei itse ole Päivin vihapuheen kohteena.
Sitten taas voi miettiä, että kuinka esim. herkässä iässä oleva teini saa Päivin puheista buustia seksuaaliselle epävarmuudelleen. Erityisesti, jos sattuu olemaan uskonnollista taustaa. Ihan järjetöntä, että vaikutusvaltainen ihminen voi syytää tuollaista julkisesti ja vaikuttaa tuhansien nuorten ihmisten kasvuun ja kehitykseen.
Höpöhöpö. Mummoikäinen täti ei ole mikään vaikutusvaltainen nuorten esikuva antamaan buustia yhtään mihinkään. Tämä on taas tätä liioittelua, minkä tarkoitusperät tiedetään.
Ei tarvitse olla nuoren esikuva, että kipeään paikkaan osuva asia uppoaa. Helppo se on aikuisena höhhötellä, jos ei ole tarvinnut tällaisia asioita koskaan identiteetissään pohtia. Et sinä tiedä siitä mitään.
Ihmistä ei voi kääriä pumpuliin maailman pahuudelta ja eriäviä mielipiteitä on pakko oppia sietämään ja argumentoimaan niitä vastaan. Asenteet eivät muokkaudu oikeussalissa, vaan homofoobikot saavat Pärrästä marttyyrin itselleen.
Ei se ole pumpuliin käärimistä, että nuorten identiteetin kehitystä turvataan julkisilta solvaamisilta. Tuntuu siltä, että et osaa erottaa ihmisten mielipiteitä ja sisäsyntyisiä ominaisuuksia. Mielipiteistä voi kiistellä, mutta ei ihmisten sisäsyntyisistä ominaisuuksista. Ihonvärit, seksuaaliset suuntautumiset jne. on kaikki asioita, joista ei tarvitse kenenkään sietää arvostelua. Mielipiteitä saa vapaasti arvostella.
Sulle sama vastaus:
Miksi sitten on ok todeta, että seksuaalinen suuntautuminen on valinta ja kulttuurisesti muokattavissa, mutta Raamatun näkemyksen esiintuominen on huono juttu? Miksi tiedostavaisto saa nimitellä vulvafanaatikoksi ja kehottaa lesboja kädelle, aivan kuin olisi täysin eri juttu paasata synnistä? Ilmeisesti sukupuolisieluoppiin pohjautuva eheyttäminen on ok.
Jos olisit aidosti homoseksuaalien asialla, niin tuomitsisit myös tiedostavaiston turautukset. Niillä on paljon suurempi näkyvyys ja vaikutusvalta kuin Pärrällä koskaan.
Kuule, lapseni on homoseksuaali, mutta en ole ikinä kuullut tai törmännyt näihin sinun hihhulijuttuisi missään tosielämän kuvioissa. Elät jossain ihan omassa nettitodellisuudessasi. Suosittelen poistumista siitä. -eri
Jos lapsesi on alle kolmekymppinen, somessa tai sateenkaaritoiminnassa, niin hän aivan varmasti on törmännyt. Toivottavasti on riittävän vahva pitämään puolensa.
Olen kaikkea tuota eikä minulla ole pienintäkään hajua mistä sinä oikein selität. Kas kun normaaleja ihmisiä ei kiinnosta minkään ääriliikkeiden mölinät.

No sentään myönnät, että transideologia on ääriliike.

Olen eri kirjoittaja kuin tuo jolle vastasit, mutta tarkoitatko, koska sinä itse et ole kuullut jostain ilmiöstä, sitä ei voi olla olemassakaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lahkolaiset ihan kiimassa kun vihanlietsoja Räsänen uhriutuu!
Fundamentalistiuskovaiset todella osaavat tuon uhriutumisen. Lasketaan suusta ulos mitä mieleen juolahtaa ja sitten silmät renkaina ihmetellään, kun jotkut tästä loukkaantuvat. Tässä tapauksessa tuo uhriutuminen on vedetty huippuunsa, koko maailman sekopäiset fundamentalistit on valjastettu samaan tukirintamaan. Tässäkin ketjussa Räsäsestä ollaan leipomassa jo seuravaa presidenttiä. Toivottavasti ei toteudu. Vatuttaa seurata tuota ulkokultaista hurskastelua.
Niinpä.
Pitää myös muistaa se, että kun Räsänen havaitsi että kirkko oli aloittamassa yhteistyötä Pride-asiassa, hän ei ottanut yhteyttä kirkkoon vaan kirjoitti asiasta julkisen viestin Twitteriin.
Hän siis tahallaan itse teki asiasta julkisen keskustelun aiheen ja luultavasti koitti yllyttää äänestäjiään eroamaan kirkosta (lehtien mukaan uhkasi kirkkoa tällä). Ja ainakin keräsi mukavasti poliittisia irtopisteitä vaaleja varten.
Päätöksen osallistumisesta Prideen oli tehnyt kirkkohallituksen johtoryhmä. Idea kai oli että "kirkko kuuluu kaikille".
Räsäsen näkemys lienee että "kirkko kuuluu harvoille ja valituille, jotka minä valitsen"?

Aika heikko kirkko, jos Pärrän turautukset hajoittavat sen. Taitaa olla muutakin häikkää taustalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä sen että joku on homo ja sillä siisti. Sitä en kuitenkaan ymmärrä miksi pitää lähteä jokavuotisiin kulkueisiin marssimaan ja esittämään sitä että on homo? Pukeutua karnevaalivaatteisiin ja metelöidä sekä ”juhlia”.
Eiväthän heterotkaan toimi niin.
Miksi pitää tuoda sitä jatkuvasti esille?Heterous ei ole ikinä ollut häpeän aihe, joten ei siitä vapautumista ole tarvinnut mitenkään juhlia. Homous on ollut ja joidenkin törppöjen mielestä edelleen on. Eikö ole ihan järkevää osoittaa, että me emme näe siinä mitään hävettävää? Olen itse ollut heterona mukana ja minusta niissä on ollut oikein hyvä meininki.
No mutta eiköhän asia ole jo suomalaistenkin tiedossa niin, että nuokin marssit/karnevaalit vois jo lopettaa.
Vai onko kyseessä jonkinlainen itsetarkoitus ja tehostus?Eipä tunnu olevan. Siksipä tämäkin Räsäs-keissi. Mitä heidän marssimisensa jaa juhlimisensa sinua niin kovasti harmittaa? Kukaaan ei pakota sinua osallistumaan. En minäkään henkilökohtaisesti näe tarvetta esim. rippijuhlille, mutta juhlikoot he ketkä näkevät. Ei ole minulta pois.
Marssin ajatustan kai on, että marssitaan sorrettujen oikeuksien puolesta. Näinhän tässäkin keskustelussa moni on kertonut. Ehkä se on se uhriutuminen ja heteroiden yleismaailmallinen syyttäminen, mikä ärsyttää?
Rippikoululaiset eivät kai kulje kaupungilla hakemassa huomiota osakseen ja julistamassa, että aurinko taivaalla symbolisoi rippikoululaisuutta?
Minä lähipiireineni olemme kyllä olleet siellä lähinnä ihan vain juhlimassa ihmisyyden monimuotoisuutta, emme niinkään marssimassa oikeuksien puolesta. En ole siellä syyttänyt ketään vaan ihan vaan ollut mukana mukavassa karnevalitunnelmassa. Pride ei ole niinkään mielenosoitus vaan karnevaalikulkue.
Juhlit siellä heterotranseja, heterokinkyjä, heteroturreja, heteroqueerejä, heteropolyamorisia ja heteroaseksuaaleja, jotka halveksuvat transfobian vuoksi heteroseksistä kieltäytyviä homoseksuaaleja.
Juhlin siellä ihmisyyden monimuotoisuutta. Ei minulla ole tarvetta lokeroida ihmisiä tuolla tavalla, joka itsellesi tuntuu olevan kovinkin tärkeä.
Transien vaatimuksia ja homoseksuaalien oikeuksia ei voi edistää samanaikaisesti. Jos biologista sukupuolta ei ole, niin ei voi olla seksuaalista suuntautumistakaan eikä sukupuoleen kohdistuvaa sortoa. Lokeroinnille on tarvetta niin kauan kuin wokettajat ja transaktivistit syöttävät valtamediaan, hoitokäytäntöihin ja opetussuunnitelmiin uskomusta kehosta irrallisesta sukupuolisielusta, joka voi sujahtaa väärään kroppaan. Sukupuolisielu-uskomus murentaa myös naisten ja lasten oikeuksia ja turvallisuutta.
Nyt on taas pyöritelty nojatuolissa asioita, ja tehty ongelmia asioista jotka eivät ole ongelmia. Homoseksuaalien, naisten, lasten ja transsukupuolisten oikeuksia ajetaan koko ajan samanaikaisesti. Se että transsukupuolisuus on olemassa oleva asia, ei tarkoita, etteikö biologista sukupuolta olisi. Sehän transsukupuolisuudessa se ongelma onkin, kun biologinen sukupuoli ei vastaa sukupuoli-identiteettiä.
Tottakai biologinen sukupuoli on olemassa. Transsukupuolisuus sen sijaan on keksitty ilmiö. Samoin sukupuoli-identiteetti on täysin keksitty juttu. Sukupuolidysforiaa kokeva ihminen kokee, että hänellä on jokin mystinen "sukupuoli-identiteetti", joka on erillinen hänen sukupuolestaan, mutta kyse on vain dysforiasta. Kun dysforia poistuu joko itsestään tai asianmukaisella terapialla, poistuu myös sukupuoli-identiteetin kokemus ja ihminen elää tyytyväisenä omassa biologisessa sukupuolessaan. Se, että sukupuolidysforiasta kärsiviä ihmisiä on alettu diagnosoida "transsukupuolisiksi", ei tarkoita yhtään mitään. Ei ole mitään "transsukupuolisia", on vain sukupuolidysforiasta kärsiviä ihmisiä, joilla on mielenterveyden ongelma jota voidaan hoitaa mm. terapialla ja lääkityksellä.
Kun tämän ymmärtää, ymmärtää myös, kuinka pahasti lääketeollisuus ja translobbarit ovat teitä kaikkia huijanneet.
Sukupuoli-identiteetti tarkoittaa sitä, että identifioituu johonkin sukupuoleen. Sanominen, ettei sukupuoli-identiteettiä ole olemassa, on sama asia, kuin sanoisi, että kukaan ei osaa sanoa mitä sukupuolta on. Jos osaat kertoa olevasi nainen, sinulla on naisen sukupuoli-identiteetti. Käsite on käytössä myös mm. kehityspsykologiassa, jossa käsitellään sukupuoli-identiteetin kehittymistä taapero-iässä. Väittäminen, ettei sellaista asiaa ole olemassa, on melkoisen typerää.
Ja tuo väite, että sukupuoli-identiteetti saadaan jollain aivopesulla muutettua ei pidä paikkaansa. EI trans-sukupuolisilla, mutta ei myöskään muilla. Tästä on kamala ennakkotapaus pojasta, jonka sukuelimet vahingoittuivat vakavasti ja lääkäri ajatteli, että on helpompi kasvattaa hänet tyttönä. Ei ollut, koska kuten suurimmalla osasta biologisia poikia, hänellekin kehittyi pojan identiteetti. Ja sukupuoli-identiteetti, kuten seksuaalinen suuntautuminenkaan, ei ole muutettavissa oleva asia. Sen yrittäminen vain aiheuttaa kärsimystä, niin trans- kuin cis-sukupuolisille.
Olet hienosti oppinut ulkoa kulttipropagandan. Indoktrinaatio on vahvassa. Valitettavasti ulkoa oppimasi selonteko on pelkkää höpönlöpöä. Ei ole mitään sukupuoli-identiteettiä. On persoonallisuuden piirteitä, on kulttuurisesti määräytyneitä sukupuolirooleja, on mielihaluja ja on erilaisia tapoja elää. Ei kuitenkaan ole olemassa mitään mystistä"sukupuoli-identiteettiä" joka jotenkin määrittäisi ihmistä jopa enemmän kuin biologinen sukupuoli.
On vain kaksi sukupuolta: mies ja nainen. Sukupuolen moninaisuus on pelkkää puppua. "Intersukupuoliset" on yleisnimi erilaisille kromosomivariaatioille, mutta hekin ovat joko miehiä tai naisia.
"Transsukupuolisuus" on pelkkä keksitty nimi mielenterveysongelmalle, jossa ihminen kokee vahvaa ahdistusta omaa kehoaan kohtaan ja uskoo tai toivoo olevansa vastakkaista sukupuolta. Ei kuitenkaan ole mitään "transsukupuolisia", jotka olisivat jotenkin kokonaan eri ihmislaji tai erillinen sukupuoli kaikkiin meihin muihin verrattuna. "Transsukupuoliset" ovat miehiä tai naisia, jotka kärsivät dysforiasta, ja jotka tottakai tarvitsevat apua ja tukea.
Tiedän, että jos on aivopesty sukupuoli-identiteetti-ideologiaan, on vaikea ymmärtää, kuinka aivopesty on. Varsinkin kun sitä aivopesua vahvistetaan nykyisin joka suunnasta. Mutta aivopesun purkamisen ensimmäinen askel on, että ymmärtää tulleensa aivopestyksi. Tsemppiä.
On biosukupuoli,joita on kaksi. Sosiosukupuolia voi olla vaikka miljardeja.
Niitä ei kannata toisiinsa sekoittaa,koska toinen on fyysinen ja toinen fiktiivinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä sen että joku on homo ja sillä siisti. Sitä en kuitenkaan ymmärrä miksi pitää lähteä jokavuotisiin kulkueisiin marssimaan ja esittämään sitä että on homo? Pukeutua karnevaalivaatteisiin ja metelöidä sekä ”juhlia”.
Eiväthän heterotkaan toimi niin.
Miksi pitää tuoda sitä jatkuvasti esille?Heterous ei ole ikinä ollut häpeän aihe, joten ei siitä vapautumista ole tarvinnut mitenkään juhlia. Homous on ollut ja joidenkin törppöjen mielestä edelleen on. Eikö ole ihan järkevää osoittaa, että me emme näe siinä mitään hävettävää? Olen itse ollut heterona mukana ja minusta niissä on ollut oikein hyvä meininki.
No mutta eiköhän asia ole jo suomalaistenkin tiedossa niin, että nuokin marssit/karnevaalit vois jo lopettaa.
Vai onko kyseessä jonkinlainen itsetarkoitus ja tehostus?Eipä tunnu olevan. Siksipä tämäkin Räsäs-keissi. Mitä heidän marssimisensa jaa juhlimisensa sinua niin kovasti harmittaa? Kukaaan ei pakota sinua osallistumaan. En minäkään henkilökohtaisesti näe tarvetta esim. rippijuhlille, mutta juhlikoot he ketkä näkevät. Ei ole minulta pois.
Marssin ajatustan kai on, että marssitaan sorrettujen oikeuksien puolesta. Näinhän tässäkin keskustelussa moni on kertonut. Ehkä se on se uhriutuminen ja heteroiden yleismaailmallinen syyttäminen, mikä ärsyttää?
Rippikoululaiset eivät kai kulje kaupungilla hakemassa huomiota osakseen ja julistamassa, että aurinko taivaalla symbolisoi rippikoululaisuutta?
Minä lähipiireineni olemme kyllä olleet siellä lähinnä ihan vain juhlimassa ihmisyyden monimuotoisuutta, emme niinkään marssimassa oikeuksien puolesta. En ole siellä syyttänyt ketään vaan ihan vaan ollut mukana mukavassa karnevalitunnelmassa. Pride ei ole niinkään mielenosoitus vaan karnevaalikulkue.
Juhlit siellä heterotranseja, heterokinkyjä, heteroturreja, heteroqueerejä, heteropolyamorisia ja heteroaseksuaaleja, jotka halveksuvat transfobian vuoksi heteroseksistä kieltäytyviä homoseksuaaleja.
Juhlin siellä ihmisyyden monimuotoisuutta. Ei minulla ole tarvetta lokeroida ihmisiä tuolla tavalla, joka itsellesi tuntuu olevan kovinkin tärkeä.
Transien vaatimuksia ja homoseksuaalien oikeuksia ei voi edistää samanaikaisesti. Jos biologista sukupuolta ei ole, niin ei voi olla seksuaalista suuntautumistakaan eikä sukupuoleen kohdistuvaa sortoa. Lokeroinnille on tarvetta niin kauan kuin wokettajat ja transaktivistit syöttävät valtamediaan, hoitokäytäntöihin ja opetussuunnitelmiin uskomusta kehosta irrallisesta sukupuolisielusta, joka voi sujahtaa väärään kroppaan. Sukupuolisielu-uskomus murentaa myös naisten ja lasten oikeuksia ja turvallisuutta.
Nyt on taas pyöritelty nojatuolissa asioita, ja tehty ongelmia asioista jotka eivät ole ongelmia. Homoseksuaalien, naisten, lasten ja transsukupuolisten oikeuksia ajetaan koko ajan samanaikaisesti. Se että transsukupuolisuus on olemassa oleva asia, ei tarkoita, etteikö biologista sukupuolta olisi. Sehän transsukupuolisuudessa se ongelma onkin, kun biologinen sukupuoli ei vastaa sukupuoli-identiteettiä.
Tottakai biologinen sukupuoli on olemassa. Transsukupuolisuus sen sijaan on keksitty ilmiö. Samoin sukupuoli-identiteetti on täysin keksitty juttu. Sukupuolidysforiaa kokeva ihminen kokee, että hänellä on jokin mystinen "sukupuoli-identiteetti", joka on erillinen hänen sukupuolestaan, mutta kyse on vain dysforiasta. Kun dysforia poistuu joko itsestään tai asianmukaisella terapialla, poistuu myös sukupuoli-identiteetin kokemus ja ihminen elää tyytyväisenä omassa biologisessa sukupuolessaan. Se, että sukupuolidysforiasta kärsiviä ihmisiä on alettu diagnosoida "transsukupuolisiksi", ei tarkoita yhtään mitään. Ei ole mitään "transsukupuolisia", on vain sukupuolidysforiasta kärsiviä ihmisiä, joilla on mielenterveyden ongelma jota voidaan hoitaa mm. terapialla ja lääkityksellä.
Kun tämän ymmärtää, ymmärtää myös, kuinka pahasti lääketeollisuus ja translobbarit ovat teitä kaikkia huijanneet.
Sukupuoli-identiteetti tarkoittaa sitä, että identifioituu johonkin sukupuoleen. Sanominen, ettei sukupuoli-identiteettiä ole olemassa, on sama asia, kuin sanoisi, että kukaan ei osaa sanoa mitä sukupuolta on. Jos osaat kertoa olevasi nainen, sinulla on naisen sukupuoli-identiteetti. Käsite on käytössä myös mm. kehityspsykologiassa, jossa käsitellään sukupuoli-identiteetin kehittymistä taapero-iässä. Väittäminen, ettei sellaista asiaa ole olemassa, on melkoisen typerää.
Ja tuo väite, että sukupuoli-identiteetti saadaan jollain aivopesulla muutettua ei pidä paikkaansa. EI trans-sukupuolisilla, mutta ei myöskään muilla. Tästä on kamala ennakkotapaus pojasta, jonka sukuelimet vahingoittuivat vakavasti ja lääkäri ajatteli, että on helpompi kasvattaa hänet tyttönä. Ei ollut, koska kuten suurimmalla osasta biologisia poikia, hänellekin kehittyi pojan identiteetti. Ja sukupuoli-identiteetti, kuten seksuaalinen suuntautuminenkaan, ei ole muutettavissa oleva asia. Sen yrittäminen vain aiheuttaa kärsimystä, niin trans- kuin cis-sukupuolisille.
Suurimmalla osalla ihmisistä ei ole mitään sukupuoli-identiteettiä, vaan he hyväksyvät biologiset realiteetit. Miten sukupuoli-identiteetti todennetaan? Käsittääkseni ei ole mitään fyysisen todellisuuden kuvantamislaitetta tai laboratoriotestiä, jolla voitaisiin todentaa kehosta irrallisen sukupuolientiteetin olemassaolo. Transtutkimuksissakin taidetaan mennä potilaan kertomuksen perässä.
Peilataanko sukupuoli-identiteettiä keholliseen todellisuuteen, vaiko kulttuurisiin stereotyyppeihin? Mitä tarkoittaa pojan sukupuoli-identiteetti, sitäkö että hyväksyy tai haluaa peniksellisen kehons, vai että tykkää tehdä pojille tyypillisiä asioita?
Olisiko sinulla lähteitä teorioillesi?
Olen eri, mutta kulttuurintutkijana voi vastata kysymykseesi. Samalla lailla kuin ihmisille rakentuu etninen identiteetti, heille rakentuu myös sukupuoli-identiteetti.
Sukupuoli-identiteetit ja -roolit ovat vaihdelleet ajasta ja kulttuurista toiseen. Ne eivät siten noudata yksi yhteen biologista sukupuolta. Koska biologinen sukupuoli on tietona hyvin rajattu, sehän vain kertoo että todennäköisesti tämä yksilö pystyy lisääntymään. Biologinen sukupuoli perustuu myös tekijöihin, jotka eivät ole ilman nykyaikaista tutkimusta todennattavissa (eikä niitä tutkita usein nytkään ellei ole lisääntymisongelmia), kuten kromosomit, hormonitoiminta, sisäiset sukuelimet, jne.
Monet arjessa liittävät sukupuoleen paljon erilaisia ominaisuuksia, jotka kuitenkaan eivät palaudu mitenkään biologiaan vaan sitä enemmänkin siihen miten siinä yhteiskunnassa eletään jossain sukupuolessa ja miten jokainen yksilö ilmentää tätä omassa sukupuoli-identiteetissään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sananvapaus ei vapauta sinua seuraamuksista, suomessa saa sanoa mitä haluaa, mutta täytyy olla valmis vastaamaan sanoistaan. Ei sananvapaus ole ikinä tarkoittanut missään päin maailmaa että saa sanoa mitä haluaa ilman seuraamuksia..
Mitä pahaa Päivi Räsäsen puheet ja kirjoitukset ovat tuottaneet kenellekään koskaan? Siis muutakin kuin suuttumusta?
Tämä on se mitä onkin varmaan vaikea tajuta, jos ei itse ole Päivin vihapuheen kohteena.
Sitten taas voi miettiä, että kuinka esim. herkässä iässä oleva teini saa Päivin puheista buustia seksuaaliselle epävarmuudelleen. Erityisesti, jos sattuu olemaan uskonnollista taustaa. Ihan järjetöntä, että vaikutusvaltainen ihminen voi syytää tuollaista julkisesti ja vaikuttaa tuhansien nuorten ihmisten kasvuun ja kehitykseen.
Höpöhöpö. Mummoikäinen täti ei ole mikään vaikutusvaltainen nuorten esikuva antamaan buustia yhtään mihinkään. Tämä on taas tätä liioittelua, minkä tarkoitusperät tiedetään.
Ei tarvitse olla nuoren esikuva, että kipeään paikkaan osuva asia uppoaa. Helppo se on aikuisena höhhötellä, jos ei ole tarvinnut tällaisia asioita koskaan identiteetissään pohtia. Et sinä tiedä siitä mitään.
Ihmistä ei voi kääriä pumpuliin maailman pahuudelta ja eriäviä mielipiteitä on pakko oppia sietämään ja argumentoimaan niitä vastaan. Asenteet eivät muokkaudu oikeussalissa, vaan homofoobikot saavat Pärrästä marttyyrin itselleen.
Ei se ole pumpuliin käärimistä, että nuorten identiteetin kehitystä turvataan julkisilta solvaamisilta. Tuntuu siltä, että et osaa erottaa ihmisten mielipiteitä ja sisäsyntyisiä ominaisuuksia. Mielipiteistä voi kiistellä, mutta ei ihmisten sisäsyntyisistä ominaisuuksista. Ihonvärit, seksuaaliset suuntautumiset jne. on kaikki asioita, joista ei tarvitse kenenkään sietää arvostelua. Mielipiteitä saa vapaasti arvostella.
Sulle sama vastaus:
Miksi sitten on ok todeta, että seksuaalinen suuntautuminen on valinta ja kulttuurisesti muokattavissa, mutta Raamatun näkemyksen esiintuominen on huono juttu? Miksi tiedostavaisto saa nimitellä vulvafanaatikoksi ja kehottaa lesboja kädelle, aivan kuin olisi täysin eri juttu paasata synnistä? Ilmeisesti sukupuolisieluoppiin pohjautuva eheyttäminen on ok.
Jos olisit aidosti homoseksuaalien asialla, niin tuomitsisit myös tiedostavaiston turautukset. Niillä on paljon suurempi näkyvyys ja vaikutusvalta kuin Pärrällä koskaan.
En ole sanonut, että mainitsemasi olisi ok. Mielestäni ei ole. Jos Räsäsen kaltaisen statuksen omaava tuollaisia väittää yhtä fanaattisesti, niin väärin sekin on.
Ei suuntautuminen ole valinta eikä kulttuurisesti muokattavissa. Kulttuurin ja ajan mukana muuttuu se miten ihmiset kehtaavat suuntautumistaan tuoda esille. Homovainojen aikana ja sellaisissa maissa on aina ollut yhtä lailla homoja, mutta ei sitä kukaan niissä oloissa tuo ilmi.
Ja toisaalta maissa ja kulttuureissa on ollut erilaisia sukupuolirooleja, esim. interseksuaalisille tai muille.
Antiikin Kreikka on yksi esimerkki. Intiassa on hijransa, Thaimaassa katoit, Omanissa khaniitit, jne... Historiallisessa Kiinassa oli usein aika normaalia että oli homoseksuaalisia suhteita, jopa eräillä keisareilla. Näitä löytyy yllättävän paljon, esim. Amerikan, Afrikan, ja Aasian (ml. Oseaanian) alkuperäiskulttuureissa olivat hyvin tavallisia ennen kuin valkoiset toivat kristinuskon ja sen suvaitsemattomuuden tai kun moderni nationalismi rajoittaa ihmisiä (kuten nykyisessä Kiinassa).