En ymmärrä ujoja!

Luepas Liisa Keltikangas-järvinen Ujot ja introvertit. Päde sitten asiantuntemuksellasi.

ujous=asennevamma, usein huomannut rinnastettavan.

Vierailija kirjoitti:

🐁

Morjesta! 🐀

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

🐁

Morjesta! 🐀

🐭Moro moro!

Mä toivon, että olisin ujo. Inhottaa olla aina suuna päänä ja päästellä kaikki sammakot suustaan ja jälkikäteen puskee ihan kauheat morkkikset. Mitä hiljaisemmassa porukassa olen, sen enemmän höpötän. Työhaastattelut menee aina silleen, että lopulta alan puhumaan jostain ihan muusta, kuin siitä mitä toinen multa kysyi.

Olen hauska ja erikoinen persoona, sen myönnän, saan ihmiset rennoiksi ja avoimiksi. Mutta itsekseni kärsin omasta luonteestani, koska olen liian avoin ja räikeä verrattuna muihin ja tiedän, että osa ihmisistä ei siitä pidä. Joten ujona en herättäisi huomiota. Se on kadehdittavaa.

Ujoutta ei pidä sotkea sosiaalisten tilanteiden pelkoon tai epävarmuuteen. Ujous on todellakin temperamenttipiirre, ujo ei ole tyhmä, epävarma ja huono itsetuntoinen. Kuten ei rohkeuskaan ole merkki fiksuudesta tai hyvästä itsetunnosta. Rohkea voi ylikompensoida epävarmuuttaan tai tyhmyyttään äänekkyydellään.

Usein onnistuvatkin siinä joten kiusaajien "uhreiksi" valkkautuu useimiten nämä valmiiksi hiljaiset ihmiset joiden kuori on helpompi murtaa :(

-eikä kaikilla etenkään ujoilla edes OLE mitään kuorta. :D sen sijaan oon todistanu läheltä kuinka tollanen jolla kamala iso kuori, taistelee tosissaan että saa "pidettyä kuorensa kasassa".... ei se oo maailman loppu, olla ihminen kuitenkaan.

toisil on empatiaa ymmärtää erilaisii ihmisii, toisilta puuttuu empatiataidot. Ne ei oo mitään parhaimpia hoitajia.

Jännä ajatus että ujot olisivat jotenkin ylpeitä ja ylimielisiä ja siksi hiljaa. Itse ainakin koen että ihmiset, jotka pitävät itsestään, omista mielipiteistään ja kokevat itsensä erityisen tärkeäksi ovat yleensä aina niitä jotka ovat suunapäänä äänessä.

Ja itse olen siis tietenkin ujo tuppisuu. Punnitsen puhumisiani ja olemistani liikaa, analysoin ja tutkin päässäni itseäni hurjalla voimalla. Ja olen tullut siihen tuloksen etten ole mitään erikoisempaa kuin muutkaan, minussa ei ole mitään miksi haluaisin olla esillä ja äänessä pidemmän aikaa kuin on pakko.

Huonot kokemukset muista. Koen toiset ihmiset uhkana.

En ole ujo temperamentiltani, olin lapsena hyvinkin ekstrovertti. Tempperamentiltaan ujo on toinen tarina.

Olen introvertti ja vetäytyvä, mutta en miellä itseäni ujoksi. Otan asian esille, kun tulkintoja on monenlaisia. Outojen tai puolituttujen seurassa oleminen ei vaan tunnu hyvältä eikä luontevalta. En stressaa siitä että mitä he ajattelevat, ja itsetuntoni on itseasiassa hyvä.

Tottakai ymmärrän, että oudoista ja puolitutuista tulee tuttuja vain tutustumalla, joten hampaat irvessä sitten koetan jaksaa tutustumisvaiheen tapaamiset läpi myönteistä ja kohteliasta esittäen. Tai jos ei ole tarkoitus tutustua vaan tapaaminen on satunnainen, niin sitten koetan hampaat irvessä olla myönteinen ja kohtelias. Koska se nyt vaan on ihmisyyttä että ei nyt ainakaan kohtele toisia tylysti. Yritän keksiä kysyttävää ja keskustelun aiheita, ja joskus juttu onneksi lähteekin luistamaan vähän helpommin. Yleisesti todella raskasta se vaan on eikä muutu vaikka kuinka altistaa itseään ja yrittää asennoitua ja hakeutuu seuraan. Olen keski-ikäinen nainen, että yritetty on useampi vuosikymmen.

Niin kauan kun jotkut saavat olla ilkeitä töksäyttelijöitä, niin annetaan myös ujojen olla omia ihania itseään. Ujo vain punnitsee sanansa tarkemmin, eikä halua häiritä toisia. Hyviä piirteitä molemmat.

Vierailija kirjoitti:

Ujoutta ei pidä sotkea sosiaalisten tilanteiden pelkoon tai epävarmuuteen. Ujous on todellakin temperamenttipiirre, ujo ei ole tyhmä, epävarma ja huono itsetuntoinen. Kuten ei rohkeuskaan ole merkki fiksuudesta tai hyvästä itsetunnosta. Rohkea voi ylikompensoida epävarmuuttaan tai tyhmyyttään äänekkyydellään.

Eli sos. foobikot ja epävarmat ovat tyhmiä. Selvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ujoutta ei pidä sotkea sosiaalisten tilanteiden pelkoon tai epävarmuuteen. Ujous on todellakin temperamenttipiirre, ujo ei ole tyhmä, epävarma ja huono itsetuntoinen. Kuten ei rohkeuskaan ole merkki fiksuudesta tai hyvästä itsetunnosta. Rohkea voi ylikompensoida epävarmuuttaan tai tyhmyyttään äänekkyydellään.

Eli sos. foobikot ja epävarmat ovat tyhmiä. Selvä.

Ne on näitä, lue:

Tuu-tikki hieroi nenäänsä ja mietti.

– Katsos, on niin paljon väkeä, joka ei sovi kesään eikä kevääseen eikä syksyyn, hän sanoi. – Kaikki hieman arat ja kummalliset. Muutamat yöeläimet ja oliot, joita ei huolita mihinkään ja joihin ei kukaan usko. Ne pysyvät piilossa koko vuoden. Ja sitten kun on rauhallista ja valkeaa ja yöt tulevat pitkiksi ja kaikki ovat nukahtaneet talviuneen – silloin ne tulevat esille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ujoutta ei pidä sotkea sosiaalisten tilanteiden pelkoon tai epävarmuuteen. Ujous on todellakin temperamenttipiirre, ujo ei ole tyhmä, epävarma ja huono itsetuntoinen. Kuten ei rohkeuskaan ole merkki fiksuudesta tai hyvästä itsetunnosta. Rohkea voi ylikompensoida epävarmuuttaan tai tyhmyyttään äänekkyydellään.

Eli sos. foobikot ja epävarmat ovat tyhmiä. Selvä.

Ei kirjoittaja niin ehkä tarkoittanut. Halusi ehkä vaan erottautua noloina pitämistään foobikoista ja epävarmoista.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ujo ja koen, ettei ketään oikeastaan mun mielipiteet kiinnosta. En viitsi vaivata ketään ja häiritä osallistumalla keskusteluun omine ajatuksineni.

Tuo on itseään ruokkiva kehä.

On jokin uusi porukka, vaikka koululuokka ja siellä osa ei puhu juuri mitään. Toiset oppivat toisistaan asioita, löytävät sen roolinsa ja alkavat sopeutua ja viihtyä. Ne hiljaiset jäävät enemmän ulkopuolelle ja ovat siten itse toteuttaneet sen ajatuksen, ettei heidän juttunsa ja mielipiteensä kiinnosta niin paljon. On vaikea kiinnostua jos joku ei tuo itsestään ilmi juuri mitään.

Ujot tarvitsevat ihmisiä, jotka ovat valmiita kyselemään ummet ja lammet ja pakottamaan keskustelua vastahankaisen oloiselle tyypille. Tämä siis, jos haluavat kuitenkin olla mukana normaalissa kanssakäymisessä ja vain ujoudestaan johtuen se ei heiltä käy niin luonnostaan.

Oon nyt tosi hämmentynyt tästä keskustelusta. Voitteko määritellä ujouden? Onko se nyt siis temperamentti? Hiljainen ihminen? Epävarma? Muita pelkäävä? Miten eroaa sosiaalisten tilanteiden pelosta??

Itse en kokenut itseäni ujoksi olin vain hiljainen ja sosiaalisesti ”awkward” vieraiden ihmisten seurassa koska koen heidät uhkana, kunnes minua alettiin nimitellä ujoksi, nyt alkaa tuntua ettei edes ole yhtä määritelmää mitä se oikeastaan tarkoittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ujo ja koen, ettei ketään oikeastaan mun mielipiteet kiinnosta. En viitsi vaivata ketään ja häiritä osallistumalla keskusteluun omine ajatuksineni.

Tuo on itseään ruokkiva kehä.

On jokin uusi porukka, vaikka koululuokka ja siellä osa ei puhu juuri mitään. Toiset oppivat toisistaan asioita, löytävät sen roolinsa ja alkavat sopeutua ja viihtyä. Ne hiljaiset jäävät enemmän ulkopuolelle ja ovat siten itse toteuttaneet sen ajatuksen, ettei heidän juttunsa ja mielipiteensä kiinnosta niin paljon. On vaikea kiinnostua jos joku ei tuo itsestään ilmi juuri mitään.

Ujot tarvitsevat ihmisiä, jotka ovat valmiita kyselemään ummet ja lammet ja pakottamaan keskustelua vastahankaisen oloiselle tyypille. Tämä siis, jos haluavat kuitenkin olla mukana normaalissa kanssakäymisessä ja vain ujoudestaan johtuen se ei heiltä käy niin luonnostaan.

What? Ujot riesoja?

Vierailija kirjoitti:

Minulle se on sosiaalisen roolin puutetta tai epävarmuutta siitä, että kuka minä olen juuri tässä seurassa?Isommissa joukoissa (kuten koululuokassa) tulee myös liikaa erilaista informaatioita eikä sitä pysty käsittelemään.

tämä oli hyvin sanottu. mulla on toisinaan juuri tuo ongelma, etten tiedä "kuka olen juuri tässä seurassa". Kun menen uuteen porukkaan,  täytyy pohtia millainen rooli kenelläkin siinä on, ja kuinka suhteutan oman käytökseni.  joidenkin ihmisten kanssa tulen heti juttuun tosi hyvin, enkä koe juuri lainkaan ujoutta.  joidenkin kanssa sitten en tiedä yhtään miten päin olisi, ja keskustelun aloitus ihan normaaleista asioista on vaikeaa. Luen jotenkin todella nopeasti muiden viestejä siitä, mitä kuvittelen heidän minusta ajattelevan. Jos tulkitsen reaktion negatiivisesti, alan ujostella aivan valtavasti heidän seurassaan jatkossakin.

Yleensä nämä ihmiset ovat myös selvästi jotenkin vaivaantuneita minun seurastani ihan alusta asti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ujo ja koen, ettei ketään oikeastaan mun mielipiteet kiinnosta. En viitsi vaivata ketään ja häiritä osallistumalla keskusteluun omine ajatuksineni.

Tuo on itseään ruokkiva kehä.

On jokin uusi porukka, vaikka koululuokka ja siellä osa ei puhu juuri mitään. Toiset oppivat toisistaan asioita, löytävät sen roolinsa ja alkavat sopeutua ja viihtyä. Ne hiljaiset jäävät enemmän ulkopuolelle ja ovat siten itse toteuttaneet sen ajatuksen, ettei heidän juttunsa ja mielipiteensä kiinnosta niin paljon. On vaikea kiinnostua jos joku ei tuo itsestään ilmi juuri mitään.

Ujot tarvitsevat ihmisiä, jotka ovat valmiita kyselemään ummet ja lammet ja pakottamaan keskustelua vastahankaisen oloiselle tyypille. Tämä siis, jos haluavat kuitenkin olla mukana normaalissa kanssakäymisessä ja vain ujoudestaan johtuen se ei heiltä käy niin luonnostaan.

What? Ujot riesoja?

Riesojahan me ollaan. Siksi viihdyn lähinnä internetissä, jossa saan ilmaista itseäni vapaasti ilman että tuppaan mukaan ja tunnen itseni ulkopuoliseksi.

Aloittaja on yksinkertainen ja tietämätön, epäempaattinen pikkusielu. Oikeasti. Mutta ei se mitään, voit aina oppia jos et ymmärrä jotain. Aloita psykologian alkeista. Sitten lue vaikka keskusteluja joissa eri temperamenttiset avaa ajatuksiaan. Sitten pohdi millaisia erilaisia kokemuksia eri ihmisillä voi olla sosiaalisesta kanssakäymisestä. Siis mieti konkreettisesti, miten erilaisia voi olla. Onko jollain ystävää? Onko kiusaamista? Mitä kiusaaminen pitää sisällään oikeasti? Millainen perhe? Oliko millainen vauvana? Siis pilko osiin koko asia, mieti niin laajasti kuin pystyt. Sitten jonain päivänä saatat ymmärtää. En vittuile, yritän opettaa aloittajaa ajattelemaan vähän moniulotteisemmin. Kaikilla on mukavampaa jos on ymmärtäväisiä ihmisiä lähellä.