Junteilla samaa paskaa joka perhejuhlissa
Suomalaisten perhejuhlien (konfirmaatio, rippi, kaste jne) ydin:
- lapsille omat tarjoilut, koska eivät ne mitään ihmisten ruokaa syö kumminkaan (mikä on täysin väärä luulo - on aivan kasvatuksellisesti väärä viesti lapsille juhlissa tehdä heille omat muka maistuvat ruuat - eivät kai ne syö niitä parempia ruokia, kun vanhemmatkin kannustavat vain vetämään jotain kanannahkalihapullia): kaupan valmislihapullat, nakit, ranskalaiset. MINÄ tunnen lukuisia lapsia, jotka herkuttelevat ihan samoilla ruuilla kuin sivistyneet aikuisetkin - nämä nakkiranskalaiskersat ovat niitä juhlissakin crocseissa kulkevien ylipainoisten junttien lapsia, joiden omakin käsitys juhlaruuasta on aurajuustoa jauhoisen lenkkimakkaran päällä
- "koska niitä nyt vaan kuuluu olla" on tarjolla kaikenlaisia sota-ajalta asti jääräpäisesti leivottuja kuivia pikkuleipiä, voileipäkakkuja, riisipasteijoita, kuivakakkuja ja muuta vastaavaa turhaa ja mautonta, josta pitävät vain ne yli kuuskymppiset jotka kulkevat ruokakaupassa 2000-luvulla laput silmillä etteivät vain huomaisi niitä uudempia ruokia, joita maassamme on myyty jo kymmeniä vuosia. SE PULA-AIKA MENI JO, ja kaupasta saa aika tavalla makuisampiakin keksejä kuin jotkut itsetehdyt herrasväen kikkarat
- juomana halvinta kuivaa valkoviiniä tai alle 12 euron kuohuviiniä, joita ei osata edes tarjoilla oikeassa lämpötilassa. kun eihän edes ylioppilasjuhliin voi ostaa edes kunnon cavaa, vaikka normaalisti siihen viinaan meneekin 20% joka palkasta
Kommentit (142)
Ohis, mutta tuleeko yo-juhlissa tosiaan nykyään tarjoilla viiniä?
Äitini on ihan hermona kun ei ole varaa tarjoilla muuta kuin kuivaa siideriä, oluita ja skumppaa. Itse en kyllä odottaisi mitään alkoholitarjoiluja kun yo-juhliin menen, korkeintaan sitä alkumaljaa ja sekin voi minusta olla ihan Pommacia.
En koe olevani juntti, pidän hyvistä viineistä ja nautin toki mieluusti hyvän aterian kanssa viiniä, mutta en vain osaa ajatella että niitä olisi PAKKO tarjoilla.
[quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 18:49"]
http://jatehaat.blogspot.fi/2014/05/haamenu-nam-nam.html
Voi karmeuden karmeus. Tämän menun kun tietäisi etukäteen, jäisin vieraana kotiin.
[/quote]
Minä taas luin vesi kielellä. Olisi kala-kasvissyöjällekin aika paljon syötävää. Pois ei taitaisi jäädä kuin kaksi ruokaa.
Minä taas toivoisiin kahvipöytään niitä perinteisempiä kakkuja ja pullia!
Kaikissa juhlissa, joissa olen viime vuosina käynyt, on ollut lähes poikkeuksetta tarjolla juustokakkua, raakakakkua, kuppikakkuja, red velvet cakea, macaronseja yms. trendileivonnaista. En edes muista, milloin viimeksi olisin saanut missään ihan perinteistä taytekakkua tai korvapuustia.
Minä olen tehnyt juhlien suhteen simppelin päätöksen: Meillä ei niitä järjestetä. Eipä ole stressiä tarjoilusta. Nuorimmalle järjestin yo-juhlat ja kutsuimme ihan lähimmät, nirppanokkaserkkuja ei kutsuttu.
[quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 16:09"]
Minä olen tehnyt juhlien suhteen simppelin päätöksen: Meillä ei niitä järjestetä. Eipä ole stressiä tarjoilusta. Nuorimmalle järjestin yo-juhlat ja kutsuimme ihan lähimmät, nirppanokkaserkkuja ei kutsuttu.
[/quote]
Lue: "minä tein päätöksen, jonka sitten rikoin. En pidä sukulaisistani".
[quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 15:43"]
[quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 15:38"]Ainakin pitäis olla (mango)juustokakku tarjolla, niin olisi nykyaikaista. Ap [/quote] Mangojuustokakkuhan on niiiiin vanha juttu, mut teille junteille se on varmaan rantautunut vasta nyt. Sehän oli muotiresepti joskus yli viisi vuotta sitten!
[/quote]
Sarkasmi on vaikea laji.
Näin helsinkiläisenä on aika cool valita mummola-menu. Niitä mukahienoja trendileivonnaisia on kahvilat pullollaan. Paljon persoonallisempaa itseasiassa ne vanhanajan tarjoilut. Lapseni kastajaisiin äitini sai suunnitella ihan mielensä mukaan vanhoilliset tarjoilut, joita on tottunut 1960-luvulta asti väsäämään. Täällä se on jo melkein uutta, voisi sanoa. Minun 2015 syntynyt lapseni siis juhli ekoja juhliaan mummola-teemalla ja mitäs lapset enemmän rakastaisivat kuin mummolaa.
Mun mielestä lasten ruokakokeilujen paikka ei ole juhlissa, vaan sitten kotona. Juhlissa tarjotaan jotakin, mikä varmasti mastuu lapsille. Toki toiset tykkää samasta, mistä aikuisetkin, mutta ei kaikki. Pitää etsiä sitten joku kompromissi, mutta eihän se aina ole helppoa.
Provo tai ei, niin vittu, että mua ottaa päähän ap:n tyyliset ihmiset. Olen elämäni aikana käynyt vaikka minkälaisissa työkekkereissä ympäri maailman, jossa on vimpab päälle tarjoilut, miljöö ja asut. Asun Helsingin ytimessä kalliissa ja ihanassa kämpässä, palkka ja koulutus korkeat jne. Eli ns. puitteet kunnossa. MUTTA olen vähävaraisesta perheestä, meitä on joka joka lähtöön ja parasta elämässäni on se voimavara mitä olen perheestäni saanut. Tulevana viikonloppuna juhlistetaan valmiatujaisia isolla rakkaalla porukalla, syödään täytekakkua ja varmaan kaikkia niitä ap:n luettelemia junttiruokia ja nautitaan seurasta ja elämästä. Jollain voipi olla ne crocksitkin jalassa, ehkä ei, mutta joku halpahallin asu kuitenkin ja se ei kuule ketään kiinnosta!!! Mitä vitun väliä tällaisellakin asialla. Huoh. Hanki elämääsi rakkaita ihmisiä ja ystäviä, niin ymmärrät mikä oikeasti merkitsee.
[quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 16:15"]
Provo tai ei, niin vittu, että mua ottaa päähän ap:n tyyliset ihmiset. Olen elämäni aikana käynyt vaikka minkälaisissa työkekkereissä ympäri maailman, jossa on vimpab päälle tarjoilut, miljöö ja asut. Asun Helsingin ytimessä kalliissa ja ihanassa kämpässä, palkka ja koulutus korkeat jne. Eli ns. puitteet kunnossa. MUTTA olen vähävaraisesta perheestä, meitä on joka joka lähtöön ja parasta elämässäni on se voimavara mitä olen perheestäni saanut. Tulevana viikonloppuna juhlistetaan valmiatujaisia isolla rakkaalla porukalla, syödään täytekakkua ja varmaan kaikkia niitä ap:n luettelemia junttiruokia ja nautitaan seurasta ja elämästä. Jollain voipi olla ne crocksitkin jalassa, ehkä ei, mutta joku halpahallin asu kuitenkin ja se ei kuule ketään kiinnosta!!! Mitä vitun väliä tällaisellakin asialla. Huoh. Hanki elämääsi rakkaita ihmisiä ja ystäviä, niin ymmärrät mikä oikeasti merkitsee.
[/quote]
AAMEN!
Ihan kuin mun mieheni sukulaiset... Joka ainoa perhejuhla, niin tarjoolla on voileipäkakkua, pakastekarjalanpiirakoita, liian vetistä kermakakkua ja mokkapaloja. Ehkä jotain Pirkka-keksejä kans. Vuodesta toiseen samat tarjoilut. Ja paras on miehen veljen vaimo, joka tulee aina samassa tribaalihupparissa oli bileet mitkä tahansa. Ehkäpä se kertoo paljon, että mieheni on sukunsa ainoa ylioppilas ja oikein maisterikin.
Kohta tulossa läheisen nuoren ylioppilasjuhlat. lapsille samat tarjoilut kuin aikuisille, itse tehtyjä karjalanpiirakoita, munavoita, kylmäsavulohta, lusikkaleipiä. En tiedä tarkkaa menua, mutta nämä perinteiset ainakin löytyy. Jotenkin on ihanaa kun tietää aina saavansa niitä tuttuja ja herkullisia rukiisia karjalanpiirakoita ja lusikkaleivät on ehkä ihaninta mitä tiedän! Luultavasti joku täytekakku ja luultavasti jotain hieman modernimpaakin on tarjolla.
Olet ap ankea vieras, toivottavasti osaat kuitenkin käyttäytyä paremmin mitä ajattelet! Mielestäni tärkeintä on juhlat ja yhdessäolo, ei hienostelu tai muille näyttäminen. Mieheni on meistä se hienostuneempi ruoan ja herkkujen suhteen, oma sukuni on tottunut hieman yksinkertaisempaan ja perinteisempään tarjoiluun. Hyviä ovat molemmat, olen tottunut hyvään mieheni kanssa ja itsellenikin on tullut se periaate, että jos alkholoia juodaa, se on laadukasta, muuten ollaan mielluumin ilman.
joka tapauksessa olisi erittäin moukkamaista arvostella juhlien tarjoilua!
[quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 16:10"]
[quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 16:09"]
Minä olen tehnyt juhlien suhteen simppelin päätöksen: Meillä ei niitä järjestetä. Eipä ole stressiä tarjoilusta. Nuorimmalle järjestin yo-juhlat ja kutsuimme ihan lähimmät, nirppanokkaserkkuja ei kutsuttu.
[/quote]
Lue: "minä tein päätöksen, jonka sitten rikoin. En pidä sukulaisistani".
[/quote]
Tein päätöksen yo-juhlien jälkeen, jäi oleellinen pois. Sanoin kaikille, että nyt oli meidän viimeiset juhlat.
No missäs ne lapset altistuisivat uusille mauille, jos eivät juuri juhlissa? Eivät kotona ainakaan, varsinkaan näiden nakkimuusijunttien lapset! Sinun logiikkasi ei toimi lainkaan. Juhlissakan voi tehdä lapsille jännän jutun juuri siitä että mahtavaa, päästään kurkistamaan eri perheen mieltymyksiin ja ideoihin, maistellaan ja ihmetellään eikä sillee et SÄ VILLEKALLEJONNEJARE ET MITÄÄN TOMMOSIA OSAA SYÖDÄ, VEDÄ SÄ NIITÄ KANANNAHKAPULLIA
ajatella että vielä on ihmisiä, joille pestokin on eksotiikkaa
En tajunnut tuota skumppa juttua. Pitäisikö lakkiaisissa muka tarjoilla viiniä tarjoilujen kanssa? Pitääkö tervetuliaismaljan olla väh. 50e maksavaa oikeaa shampanjaa...
Minun lakkiaisissani lauantaina tarjotaan aluksi lasillinen venäläistä skumppaa. Siinä se, kelpaa tai ei kelpaa. Mielestäni on todella törkeätä nirsoilla tarjoiltavissa ruoissa koska juhlien järjestäjä on kovalla vaivalla joko ostanut tai tehnyt kaiken vieraita ajatellen. Voisi näyttää vähän kiitollisuutta.
ja kyllä, minun juhliini tulee täytekakkuja. On rahkainen täyte ja kahdessa moussetäyte. Tulee kaksi juustokakkua. Itsetehtyjä karjalanpiirakoita ja munavoita, lohivoileipäkakku, suolaisia piirakoita. Kasvissyöjille omat, gluteenittomille gluteenitonta, maidottomille maidotonta ja yleisesti kaikki tehdään laktoosittomiksi. Kaikkien ruokavaliot ja allergiat huomioidaan. Ja ihmiset vielä kehtaavat nirsoilla.
KOSKA OLET JUNTTI. väitätkö muka, että "kunnolla pieteetillä tehdyn kuivakakun" sijasta et söisi jotain modernimpaa leivonnaista?
Vai että kaupasta saa parempia pikkuleipiä kuin itsetehdyt? Yök, ei oo totta. Teollista kuraa vaan!
Onkohan aloittaja koskaan edes käynyt missään perhejuhlassa? No, en ollenkaan ihmettelisi jos moni tiputtaisi juuri hänet kutsuttujen listalta.
Minä olen mieluummin juntti, wt tai ihan mitä vaan kunhan tarjoilut ovat juuri sellaisia, jotka miellyttävät sekä itseä että vieraita. Ap:lle huomauttaisin, että ihan puhdasverisissä junttijuhlissa ei todellakaan tarjoilla yhtään minkäänlaista valkoviiniä vaan - arvaa mitä.
Tarjoaako joku ihan oikeasti jotain trendijuttuja vain ollakseen muodikas? Täysin vieras ajatus minulle. Meillä on tarjolla voileipäkakkuja, kun kaikki pitävät niistä ja sillä selvä. Eihän niitä ole kenenkään pakko syödä, jos ovat kyllästyneet niihin kun ovat syöneet niitä sota-ajoista alkaen. Kumma kun parhaiten juuri sille ikäluokalle uppoaa.
Ps. Onko näillä eräillä ulkomaankielisillä sanoilla joku fiinimpikin merkitys kuin lämminverisen hevosen nimi?
Tarjosin omilla viisikymppisilläni veoileipäkakkua vain sen takia, että apua tyrkyttänyt anoppi sai jotain tekemistä. Pikkuleivät tein itse, kakut olivat leipomosta.
[quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 16:01"]
[quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 15:58"]
[quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 15:56"]
[quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 15:49"]
Ap voi haistaa vitut ja mennä sinne paremmanväen juhliin,meille ei tarvitse tulla. tv.junttiduunari.
[/quote]
sulla menee överiksi toi yhdyssana-yrittäminen. Tsemppiä äidin kielen opintoihin!
[/quote]
Ap:nkin olisi kannattanut ehkä olla hereillä äikäntunnilla, olisi vaikka voinut selvitä, mitä inspiroida tarkoittaa, milloin käytetään yhdysmerkkiä ja kirjoitetaanko äidinkieli yhteen vai erikseen.
[/quote]
Ja sinun olisi kannattanut skipata pari tuntia ja opetella tunnistamaan sarkasmi, niin et kirjoittaisi hölmöjä vastauksia, jotka osoittavat, että et ymmärrä lukemaasi.
[/quote]
Epäilemättä se inspiroiminenkin oli silkkaa sarkasmia ;)