Mies, miksi et halua suihinottoa?
Muutama kuukausi sitten tutustuin kaikin puolin kivaan mieheen ja hiljattain aloitimme intiimin kanssakäymisen. Seksi onnistui muuten mukavasti, mutta kun esileikin aikana olin aikeissa maistaa hänen ihanaa penistään, mies työnsi hellästi hymyillen pääni pois alakerrasta ja sanoi, että tuo homma ei ole oikein hänen juttunsa.
Tilanne oli yllättävä, sillä kohdalleni ei ole aiemmin osunut miestä, joka ei halua kaluaan hyväiltävän suulla. Exän kanssa suuseksi puolin ja toisin kuului vakiona lämmittelytouhuihin ja samoin muutamassa suhteessa sitä ennen.
Voisiko joku mies nyt tarkemmin kertoa mistä syistä johtuen ei pidä suuseksistä saavana osapuolena? Entä onko miestä mahdollista käännyttää pitämään suuseksistä vaikkapa jotenkin pikkuhiljaa totuttelemalla?
Kommentit (79)
Kauanko teillä kestää sitten että mahdollisesti seisoo taas, jos suuhun sattuisi laukeamaan liian nopeasti? Vaikka menisi muutama päiväkin latautumiseen, mä henk koht tykkäisin huomattavasti enmmän siitä, että mies kertoisi laukeavansa suuhun liian herkästi, kuin että mies ei selitä sitä vaan käyttäytyy kuin ei tykkäisi koko suihinotosta. Tietysti jos se "ennenaikainen orgasmi" on jo itsessään miehelle psyykkisesti tai vaikka fyysisestikin niin epämiellyttävä kokemus, että ei sen takia halua lainkaan suuseksiä, niin ymmärrän että "ei tykkää suuseksistä"... Mutta jos kyse on vain siitä kestosta, erittäin mielelläni leikkisin miehellä silloin tällöin oraalisesti, ei vain käytettäisi sitä esileikkinä silloin kun toivotaan pidempää kestoa.
Sellaisiakin miehiä on, jotka eivät halua alistaa naista imemään kusivehkeitään.
Itse kyllä arvostaisin elettä, mutta ei se ole minusta mitenkään erityisen tyydyttvää tai kiihottavaa. Se on aina plussaa jos kumppani haluaa tehdä jotain.
[quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 00:07"]

[/quote]
Päiviä? 5-30min, riippuu siitä kuinka paljon on viime päivinä tohuttu jo jne.
[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 21:45"]
Mua ei vaan yksinkertaisesti kiihota se mitenkään. Sama homma anaalin kanssa. Pornossakin kelaan aina kullinlutkutusten ylitse. Eipä tämä ole ketään haitannut ikinä. Tykkään kyllä nuolla pillua.
[/quote]
Sama juttu. Pornoa katsoessa hyppään ne suuseksikohdat ohi, kun ne ovat aina niin teennäisiä.
[quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 00:13"]
[quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 00:07"]
Kauanko teillä kestää sitten että mahdollisesti seisoo taas, jos suuhun sattuisi laukeamaan liian nopeasti? Vaikka menisi muutama päiväkin latautumiseen, mä henk koht tykkäisin huomattavasti enmmän siitä, että mies kertoisi laukeavansa suuhun liian herkästi, kuin että mies ei selitä sitä vaan käyttäytyy kuin ei tykkäisi koko suihinotosta. Tietysti jos se "ennenaikainen orgasmi" on jo itsessään miehelle psyykkisesti tai vaikka fyysisestikin niin epämiellyttävä kokemus, että ei sen takia halua lainkaan suuseksiä, niin ymmärrän että "ei tykkää suuseksistä"... Mutta jos kyse on vain siitä kestosta, erittäin mielelläni leikkisin miehellä silloin tällöin oraalisesti, ei vain käytettäisi sitä esileikkinä silloin kun toivotaan pidempää kestoa.
[/quote]
Päiviä? 5-30min, riippuu siitä kuinka paljon on viime päivinä tohuttu jo jne.
[/quote]
No niin, eihän se sitten mikään ongelma ole, vaikka suuhun laukeaisi heti huulille.
Niin no, ei oma miehenikään pahemmin piittaa suihinotosta. Ei kuulemma vain oikein tunnu miltään. Tykkää itse kuitenkin antaa suuseksiä.
Estoista hänestä ei saa sitten millään, sen verran monipuolinen meidän seksielämä on vaikka ei suuseksiä harrastetakaan.

En usko että laukeaisin suuhun. Ei anakaan tähän asti ole tullut vastaan sellaista suihinottajaa joka olisi päässyt lähellekkään sitä. Se ei vaan ole mitenkään kovin kiihottavaa.
[quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 00:19"]
Niin no, ei oma miehenikään pahemmin piittaa suihinotosta. Ei kuulemma vain oikein tunnu miltään. Tykkää itse kuitenkin antaa suuseksiä.
Estoista hänestä ei saa sitten millään, sen verran monipuolinen meidän seksielämä on vaikka ei suuseksiä harrastetakaan.
[/quote]
Ei se miltään tunnu jos ei osaa.. Mutta hyvä jos olette tyytyväisiä toisiinne.
[quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 00:18"]
[quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 00:13"]
[quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 00:07"]
Kauanko teillä kestää sitten että mahdollisesti seisoo taas, jos suuhun sattuisi laukeamaan liian nopeasti? Vaikka menisi muutama päiväkin latautumiseen, mä henk koht tykkäisin huomattavasti enmmän siitä, että mies kertoisi laukeavansa suuhun liian herkästi, kuin että mies ei selitä sitä vaan käyttäytyy kuin ei tykkäisi koko suihinotosta. Tietysti jos se "ennenaikainen orgasmi" on jo itsessään miehelle psyykkisesti tai vaikka fyysisestikin niin epämiellyttävä kokemus, että ei sen takia halua lainkaan suuseksiä, niin ymmärrän että "ei tykkää suuseksistä"... Mutta jos kyse on vain siitä kestosta, erittäin mielelläni leikkisin miehellä silloin tällöin oraalisesti, ei vain käytettäisi sitä esileikkinä silloin kun toivotaan pidempää kestoa.
[/quote]
Päiviä? 5-30min, riippuu siitä kuinka paljon on viime päivinä tohuttu jo jne.
[/quote]
No niin, eihän se sitten mikään ongelma ole, vaikka suuhun laukeaisi heti huulille.
[/quote]
Joo, ei henkilökohtaisesti, en tosin ole suhinottokriittinen muutenkaan :-)
[quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 00:13"][quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 00:07"]
Kauanko teillä kestää sitten että mahdollisesti seisoo taas, jos suuhun sattuisi laukeamaan liian nopeasti? Vaikka menisi muutama päiväkin latautumiseen, mä henk koht tykkäisin huomattavasti enmmän siitä, että mies kertoisi laukeavansa suuhun liian herkästi, kuin että mies ei selitä sitä vaan käyttäytyy kuin ei tykkäisi koko suihinotosta. Tietysti jos se "ennenaikainen orgasmi" on jo itsessään miehelle psyykkisesti tai vaikka fyysisestikin niin epämiellyttävä kokemus, että ei sen takia halua lainkaan suuseksiä, niin ymmärrän että "ei tykkää suuseksistä"... Mutta jos kyse on vain siitä kestosta, erittäin mielelläni leikkisin miehellä silloin tällöin oraalisesti, ei vain käytettäisi sitä esileikkinä silloin kun toivotaan pidempää kestoa.
[/quote]
Päiviä? 5-30min, riippuu siitä kuinka paljon on viime päivinä tohuttu jo jne.
[/quote]
Mun miehellä ei lakkaa seisomasta vaikka tuleekin. Yleensä jatketaan heti hommia. Lerppuuko se teillä sitten sen 5-30min?
[quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 00:29"]
[quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 00:13"][quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 00:07"] Kauanko teillä kestää sitten että mahdollisesti seisoo taas, jos suuhun sattuisi laukeamaan liian nopeasti? Vaikka menisi muutama päiväkin latautumiseen, mä henk koht tykkäisin huomattavasti enmmän siitä, että mies kertoisi laukeavansa suuhun liian herkästi, kuin että mies ei selitä sitä vaan käyttäytyy kuin ei tykkäisi koko suihinotosta. Tietysti jos se "ennenaikainen orgasmi" on jo itsessään miehelle psyykkisesti tai vaikka fyysisestikin niin epämiellyttävä kokemus, että ei sen takia halua lainkaan suuseksiä, niin ymmärrän että "ei tykkää suuseksistä"... Mutta jos kyse on vain siitä kestosta, erittäin mielelläni leikkisin miehellä silloin tällöin oraalisesti, ei vain käytettäisi sitä esileikkinä silloin kun toivotaan pidempää kestoa. [/quote] Päiviä? 5-30min, riippuu siitä kuinka paljon on viime päivinä tohuttu jo jne. [/quote] Mun miehellä ei lakkaa seisomasta vaikka tuleekin. Yleensä jatketaan heti hommia. Lerppuuko se teillä sitten sen 5-30min?
[/quote]
Jos kunnolla laukeaa niin kyllä, pieni tauko tulee seisokkiin. Joskus harvoin pystyy jatkamaan samalla stondiksella.
[quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 00:13"]
[quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 00:07"]
Kauanko teillä kestää sitten että mahdollisesti seisoo taas, jos suuhun sattuisi laukeamaan liian nopeasti? Vaikka menisi muutama päiväkin latautumiseen, mä henk koht tykkäisin huomattavasti enmmän siitä, että mies kertoisi laukeavansa suuhun liian herkästi, kuin että mies ei selitä sitä vaan käyttäytyy kuin ei tykkäisi koko suihinotosta. Tietysti jos se "ennenaikainen orgasmi" on jo itsessään miehelle psyykkisesti tai vaikka fyysisestikin niin epämiellyttävä kokemus, että ei sen takia halua lainkaan suuseksiä, niin ymmärrän että "ei tykkää suuseksistä"... Mutta jos kyse on vain siitä kestosta, erittäin mielelläni leikkisin miehellä silloin tällöin oraalisesti, ei vain käytettäisi sitä esileikkinä silloin kun toivotaan pidempää kestoa.
[/quote]
Päiviä? 5-30min, riippuu siitä kuinka paljon on viime päivinä tohuttu jo jne.
[/quote]
Riippuu ajankohdasta. Jos myöhään yöllä, niin sama käydä nukkumaan ja yrittää joskus toiste uudestaan.
[quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 00:31"][quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 00:29"]
[quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 00:13"][quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 00:07"] Kauanko teillä kestää sitten että mahdollisesti seisoo taas, jos suuhun sattuisi laukeamaan liian nopeasti? Vaikka menisi muutama päiväkin latautumiseen, mä henk koht tykkäisin huomattavasti enmmän siitä, että mies kertoisi laukeavansa suuhun liian herkästi, kuin että mies ei selitä sitä vaan käyttäytyy kuin ei tykkäisi koko suihinotosta. Tietysti jos se "ennenaikainen orgasmi" on jo itsessään miehelle psyykkisesti tai vaikka fyysisestikin niin epämiellyttävä kokemus, että ei sen takia halua lainkaan suuseksiä, niin ymmärrän että "ei tykkää suuseksistä"... Mutta jos kyse on vain siitä kestosta, erittäin mielelläni leikkisin miehellä silloin tällöin oraalisesti, ei vain käytettäisi sitä esileikkinä silloin kun toivotaan pidempää kestoa. [/quote] Päiviä? 5-30min, riippuu siitä kuinka paljon on viime päivinä tohuttu jo jne. [/quote] Mun miehellä ei lakkaa seisomasta vaikka tuleekin. Yleensä jatketaan heti hommia. Lerppuuko se teillä sitten sen 5-30min?
[/quote]
Jos kunnolla laukeaa niin kyllä, pieni tauko tulee seisokkiin. Joskus harvoin pystyy jatkamaan samalla stondiksella.
[/quote]
Mun miehellä pysyy tosiaan aivan kovana ja on kykenevä jatkamaan koska vaan. Jos lopetetaan tulemiseen, menee pitkään ennen kuin seisokki hellittää. Luulin aluksi, että johtuu suhteen tuoreudesta ja sen tuomasta innostuneisuudesta, mutta vieläkin toimii ja ikääkin reilusti päälle kolkyt.
[quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 00:11"]
Sellaisiakin miehiä on, jotka eivät halua alistaa naista imemään kusivehkeitään.
Itse kyllä arvostaisin elettä, mutta ei se ole minusta mitenkään erityisen tyydyttvää tai kiihottavaa. Se on aina plussaa jos kumppani haluaa tehdä jotain.
[/quote]
Jos nyt oikein ymmärsin, niin tarkoitatko, että miehestä suuseksin saaminen tuntuisi naisen alistamiselta eikä hän sen vuoksi halua naisen ottavan suihin? Tämä oli ihan uusi näkökulma minulle. En ole osannut ajatella, että mies ikinä mitenkään voisi ajatella noin. Kiitos tämän tiedon jakamisesta.
ap
[quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 00:42"]

Täytyy sanoa että on kaveri ihan omassa luokassaan, luulen vielä että aika yksin.
Veikkaan että takaapäin nussiminenkin on alistamista ja syntiä.
Omalla miehellä ainakin tekee niin hyvää suihinotto että laukeaa todella nopeaan.
Usein otan loppuun ja jatketaan hetken päästä.
Kestää pidemmän aikaa uusinta ottelu ja kaikki ovat tyytyväisiä.
Voihan se olla että mies on samanlainen herkästi laukeavaa mallia, joka haluaisi säästellä hiukan ettei tule reisille.
Itse varmasti ehdottaisin että antaa sun kokeilla kerran ja jos ei todella pidä niin asia on loppuu käsitelty.
Itseä ainakin naisena kiihottaa antaa suuseksiä, olisi surku jos mies ei siitä pitäisi.
Toisaalta taas en myöskään itse halaja erityisesti itse suuseksiä.
Kaipa meitä on moneen junaan...
Aika kauhea mielikuva. Voisi omalle kohdalle olla aika kova kriisi tuollainen seksuaalinen erilaisuus (itseeni verrattuna). Suihinoton antaminen on juuri se joka kiihottaa itseäni kaikkein eniten seksissä. Imin munaa jopa ennenkuin annoin neitsyyteni. Voisi olla aika shokki ja iso sopeutuminen jos uuden miehen kanssa kävisi noin D: Onneksi nykyisen kanssa on tarkoitus pysyä yhdessä loppuun asti ja tässä parisuhteessa saa munaa suuhun aina silloin kun haluaa :D
[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 21:28"]
Yleensä kyse on vain siitä, että miehellä on ollut joko huonoja kokemuksia (=hampaat)
[/quote]
Itse ainakin koin parhaat hetkeni naisen kanssa, joka osasi käyttää hampaitaan. ;)
Mutta se poislukien, suihinotto on yliarvostettua. En oikeastaan tunne mitään ilman hampaita, eikä edes ajatus kiihota. Nuolen mielelläni naista, silloin harvoin kun sekstaamaan pääsee. -m-
[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 23:04"]
mulle kävi taannoin samalla tavalla kuin aplle. Tosin itse kysyin asiasta ja mies vastasi, että "kärsii silloin ennenaikaisesta orgasmista".. itse ymmärsin asian niin, että tosiaan tulee sitten liian nopeasti, tai ainakin pelkäsi sitä. Harmi, etten uskaltanut sanoa, ettei se haittaa, tilanne kääntyi sellaiseksi, ettei miehellä meinannut seisoa ollenkaan :(
[/quote]
Tämä. Suu on liian makoisa paikka.