Miksi suomalaisilla ei ole käytöstapoja?
Toki monilla on,mutta niitä joilla ei ole,on liikaa.Se on syy miksi olemme muuttamassa maasta pois.Ei vain jaksa.
Kommentit (9)
Ai. Me kun ollaan reissattu ennen pelkästään ulkomailla ja nyt viime kesälomalla teimme poikkeuksen, teimmekin kotimaanmatkan. Oli todella hienoa huomata miten ystävällisiä ja toiset huomioon ottavia suomalaiset ovat.
Kohteliaisuus ja hyvät käytöstavat ovat nykyään Suomessa hienostelua ja sitähän eivät juntit kanssaihmiset salli. Junttius senkun lisääntyy.
Minä olen kohtelias ja ihmiset luulevat että flirttailen jatkuvasti. Taitaa olla harvinaista nykyään saada edes kiitosta mistään.
Suomalaisilla ei ole muuta huonoa kuin kansallinen itsetunto. Ollaan rähmällään joka suuntaan eikä tajuta sitä miten hieno maa ja kulttuuri meillä on. Jopa venäläiset ovat ylpeitä itsestään ja kulttuuristaan ja kaikesta, mutta me luimistelemme jotain ihme huonommuuden tunnetta.
Hyviä ja kohteliaita ihmisiä ei valmisteta enää. Osa vanhoista on hyvinkin empaattisia ja kunnon ihmisiä.
Moni muukin muuttaisi jos pääsisi. Ilmastoon jossa on fyysisesti helpompi olla ja henkisestikin.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen kohtelias ja ihmiset luulevat että flirttailen jatkuvasti. Taitaa olla harvinaista nykyään saada edes kiitosta mistään.
Tuo on B-luokan miehille aito ongelma. Kun olet ystävällinen naisille, niin ne luulee että yrität iskeä pthyi, ja ovat täynnä inhoa.
Tervemenoa. Hyvät käytöstavat kanssaihmisiltä ansaitaan. Ne eivät tipu lahjana taivaalta vaikka itse olisit kuin mikäkin törkykasa omalta käytökseltäsi.