Lue keskustelun säännöt.
Sinä jolla epävakaa persoonallisuushäiriö. Miten vaikeuttaa elämääsi?
Kommentit (7)
Olen käynnyt dkt-terapian vuosia sitten ja se auttoi. Siellä opittuja taitoja käytän arjessa. Tunteiden tunnistamista ja nimeämistä (silloin kuin ahdistaa tai on hankala olla), itsensä rauhoittamista ja huomion muualle suuntaamista.
Eipä tuo enää niin hallitsevasti vaikuta elämääni, kuin vuosia sitten. Elelen rauhallisesti arkeani eteenpäin, rutiinit ovat minulle tärkeitä. Välillä voimakkaat tunteet, itseviha, ja kuolemantoiveet iskee päälle, mutta sitten yritän hengitellä ja jatkaa eloa ja odottaa että tunne/tilanne menee ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi täällä AINA kaikki henkisesti sairaat on näin esillä? Lääkärillehän teidän pitäisi mennä puhumaan! Voitais kirjoittaa joistain tavallisista asioista!
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä AINA kaikki henkisesti sairaat on näin esillä? Lääkärillehän teidän pitäisi mennä puhumaan! Voitais kirjoittaa joistain tavallisista asioista!
Suomessa suuri osa kansaa omaa jonkin diagnoosin ja syö mt-lääkkeitä. Joillakin on muitakin ongelmia ja mietittävä kuin "mitä tekisin tänään ruuaksi" tai "Fazerin suklaassa on palmuöljyä!".
Vertaistuki on myös usein lääkäriäkin suurempi apu arkielämässä. Ei se lekuri tee muuta kuin kuuntelee ongelman kertaalleen, tyrkkää reseptin käteen ja pistää ulos, jolla ongelma ei tosiaan kuittaannu.
Minulle parikymppisenä sanottiin että tämä häiriö helpottuu iän myötä, ja näin kolmivitosena voin todeta näin olevan (toki olen käynyt terapiassa jne). Ei vain tule sellaisia äkkinäisiä impulsseja ja muita enää niin paljon, joihin pitäisi soveltaa mitään taitoja, kuten nuorempana
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä AINA kaikki henkisesti sairaat on näin esillä? Lääkärillehän teidän pitäisi mennä puhumaan! Voitais kirjoittaa joistain tavallisista asioista!
Meillä on noin puolisen miljoonaa psyykelääkkeitä syövää ja toinen mokoma aivan varmasti ilman hoitoa ja lääkitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain diagnoosin ollessani 19 vuoden ikäinen. Psyk. polilla olin käynyt yläasteelta lähtien, ja syömishäiriön ohella sairastamaani masennukseen minulle määrättiin useita lääkekokeiluja.
Noista lääkekokeiluista ja kehonkuvan ongelmista johtuen mieliala heitti ihan huolella. Lopulta, kun tajusin kaksvitosena poistua psyk. polin kirjoita, aloin pikkuhiljaa voimaan paremmin. Meni siinä pari vuotta lääkkeiden lopettamisen jälkeen, että olo tasottui, kun olin syönyt toistakymmentä eri lääkettä. Useita tasaavia ja antipsykootteja, jotka todellisuudessa joko piristivät, tai vetivät toimintakyvyn ihan nollille.
Ymmärsin, että toi epävakaus johtuikin epävakaasta tilanteesta elämässä, ja nyt kun elämässä on kaikki palikat kohdillaan ja asiat aika muuttumattomia, niin on tuo epävakauskin persoonassa väistynyt.
Kaikenlaista sillon nuorempana tuli nähtyä ja koettua. Siltoja paloi ja koin monta uutta alkua. Nyt ymmärrän, että se oli vaan tapa reagoida epävakaaseen elämään ja ympäristöön.
Paperilla olen epävakaa alkoholisti, vaikka tunne-elämäni on nykyään tasaista ja hyvää, ja alkoholia maistelen oluen verran kuukaudessa. Onneksi nuo eivät määritä mua kuitenkaan ihmisenä millään lailla.
N29
En saanut apua joten toimin nykyään pakkorokotetrollina Pietarissa Aleksanterinkadulla.
Putte haluaa että koko muu maailma ottaa turvallisia ruiskeita.