Ahdistaa mennä koululle keskustelemaan

Opettajan muistuttaisin sinua siitä, että koulun henkilökunta pelaa samassa joukkueessa kotiväen kanssa, eli kaikkien tavoitteena on lapsen hyvinvointi ja oppiminen. Älä suotta ahdistu, vaan varaudu pyytämään ja jopa vaatimaan, että koulukin sitoutuu tekemään jotain lapsesi hyväksi. Sairastumiselle ei tietenkään mitään voi, mutta pohtikaa yhdessä sitä, miten lapsen koulunkäynti sujuisi kaikesta huolimatta, eli mitä tehdään kotona ja mitä tehdään koulussa.

Jos kyse on luokalle jäämisestä, niin olisiko lapsen kannalta luokan kertaaminen todella paras vaihtoehto, vai voisiko hän jollakin tavalla "kiriä" kiinni omaa luokkaansa, jotta voisi jatkaa siinä seuraavan lukuvuoden. Huomaa, että luokkakaverit vaihtuisivat jos kertaisi.

En usko että luokalle jättämisestä puhutaan. Numerot eivät ole niin huonoja. Kyse on enemmän motivaatiosta, asenteesta, opettajan mielestä poissaolot johtuvat psykosomaattisista oireista. Mutta en ole voinut laittaa lasta migreenissä tai kuumeessa kouluunkaan. Kyseessä on niin monta vuotta jatkunut ongelma, että alkaa mennä usko siihen että tähän auttaa mikään muu kuin se, että poika kasvaa ja viisastuu. 

Mutta mietin kyllä joka päivä, että olisinko voinut kuitenkin tehdä jotain enemmän tai paremmin ja vaatia jotain lisää. Tuntuu että poika ei sovi koulun odotuksiin. On loppuvuoden lapsi joten olisi varmaan hyötynyt lykkäyksestä, mutta toisaalta on aika älykäs ja pärjää erittäin hyvin aineissa, jotka kiinnostavat. 

Jos lapsella on migreeniä, hänet pitää viedä lääkäriin. Toistuvien päänsärkyjen syy on aina tutkittava. Migreeniin on myös estolääkityksiä.

Minulla on ollut oppilas, joka oli jatkuvasti poissa päänsäryn takia. Jostain käsittämättömästä syystä vanhemmat eivät olleet huolissaan vaan vasta koulun ehdotuksesta veivät lapsen lääkäriin. Pää tutkittiin, vikaa ei löydetty, eikä lapsi sen jälkeen enää koskaan ollut pääkipuinen. Ihme juttu.

Poissaolot ovat aina poissaoloja, vaikka niiden syy olisi "oikea". Ei työelämässäkään voi olla jatkuvasti poissa ilman, että siitä on seurauksia. Ei ole normaalia, että oppilas/työntekijä on joka kuukausi muutamia päiviä poissa. Jotkut oppilaat ovat "luvalla" poissa koulusta jopa satoja tunteja vuodessa. Tuntuu todella erikoiselta, että vanhempien mielestä asiassa ei ole mitään pohtimista.

Koulun velvollisuus on yrittää puuttua asiaan. On vanhempia, jotka eivät ymmärrä itse, että lapsi voi tarvita apua, esim. lääkäriä, lääkitystä, psykologin palveluita tms. Ja vanhempia, jotka eivät ymmärrä, kuinka paljon lapsi oikeasti on poissa koulutyöstä ja miten se vaikuttaa.

Jos oppilaalla on muutenkin huono asenne, ja hän "unohtelee" tehtäviään silloinkin, kun on koulussa, niin tulos ei ole hääppöinen. Tunnollinen oppilas voi vielä paikata poissaolojaan pitämällä huolen, että silti opiskelee asiat ja takee tehtävät.

Joillakin lapsilla on pahempi murrosikä kuin toisilla. Ette te ole välttämättä aiheuttaneet näitä ongelmia. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö teillä olisi velvollisuus yrittää ratkaista niitä ja minimoida lapsen murrosiän huonot vaikutukset tulevaisuuteen.

Oppitunnin tahallinen häirintä on työpaikkakiusaamista. Se on sekä opettajan kiusaamista että luokkatovereiden kiusaamista. Kenelläkään ei ole oikeutta häiritä muiden työntekoa. Tästä aiheesta pitäisi vakavasti keskustella lapsen kanssa. Aikuisten maailmassa moinen käytös voi täyttää jopa rikoksen tunnusmerkit.

Auttaisiko ihan ammatti-ihmisen kanssa juttelu? Lapsi tarvitsee empatiakyvyn harjoittamista ja taitoja säädellä omia tunteitaan. Lisäksi voisi ajatella jotain palkintoa vaikkapa siitä, että häiritseminen loppuu. Ei kannata suunnitella palkintoa vaikkapa siitä, että nostaa arvosanoja, vaan yrittämisestä ja hyvästä käytöksestä. Useimmille yläkoululaisille arvosanan parantaminen on liian laaja ja abstrakti tavoite. Se pitää pilkkoa osiin: käyn tunnilla, käyttäydyn, teen tehtävät, teen läksyt, luen kokeeseen. Ja näin kun toimii, niin lopussa voi toteutua se hyvä arvosanakin.

Voimia vanhemmuuden haasteisiin. Ei kukaan luvannut, että tämä helppoa olisi!