Etätyön tekijät, laitatteko ruokaa kesken työpäivän?
Kommentit (26)
Ei ole aika edes syödä, saati laittaa ruokaa.
Kyllä laitamme. Jossain välissä saatan laittaa juurekset paahtumaan uuniin, kiehautan ne sitten kasvisliemessä, maustan ja soseutan keitoksi. Ei tuossa mene yhtään työaikaa hukkaan. Tai sitten teen tuon keiton vaikka illalla töiden jälkeen seuraavalle 2 päivälle. Miten milloinkin
Tai lämmitän edellisen päivän ruokaa tai teen munakkaan.
Kyllä teen, mikäli ei ole mitään valmista lämmitettäväksi. Viestit ja meili kyllä tavoittavat minut siinä samalla, mikäli tulee jotakin äkillistä.
Toisinaan. Yleensä pyrin siihen, että lounasannos on valmiina jääkaapissa vain lämmitettäväksi, mutta aina ei aikataulut natsaa arjessa niin, että olisi ehtinyt kokata silloin illalla, kun edellisestä satsista on kaikki syöty. Silloin ei auta muu kuin kokkailla lounastauolla.
Tietenkin, vaikka teen yleensä suht nopeita ruokia tai sellaisia jotka valmistuvat uunissa töitä tehdessä. Käyn myös paskalla ja tyydyttämässä itseäni, mutta noitahan mä teen työaikana muutenkin vaikka olisin paikan päällä.
Ja siis meillä etäilee molemmat vanhemmat ja yo-opiskelija.
Itse eläisin voileivillä.