Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Onko mieheni oikeassa, haastanko taas turhaan riitaa?

Vierailija
21.05.2015 |

Minulla on ollut pitkään ongelmia toisen korvan kuulon kanssa ja raskauden aikana kuulo taas huonontunut. Vauva on 5 kk ikäinen. Minulla oli aika korvalääkärille ja kuulotutkimukseen. Mies oli ottanut sille viikolle lomaa, jotta saan hoidettua lääkäriasiat. N viikkoa ennen aikaani mies ilmoitti, että lähteekin lomaviikolla juuri sinä päivänä johonkin työhönsä liittyville messuille. Ne siis vaan sinä päivänä. Messut eivät olleet pakolliset, mutta työnantaja maksoi matkakulut ja päivärahat ym. Messuihin meni matkoineen koko päivä. Yritin vaihtaa lääkäriaikaa, mutta se olisi mennyt niin pitkälle, ettei aikoja edes ollut sinne asti saatavissa. 

Korvatilanteeni vuoksi minun oli päästävä lääkärille. En keksinyt muuta vaihtoehtoa kuin sen, että äitini tulee sen vuoksi junalla 200 km suuntaansa avukseni. Täällä meillä ei ole mitään apuja, olemme miehen työn vuoksi tänne muuttaneet. Apua käynnilleni tarvitsin siksi, että kuulotutkimkukset ym olisi olleet mahdottomia, jos vauva olisi itkenyt korvanjuuressa. 

Näin sitten pääsin lääkärille. Mieheni mielestä olen kohtuuton ja haastan vaan turhaan riitaa, kun kyseenalaistin messuille menon. Mitä mieltä olette ja miten te olisitte ratkaisseet tilanteen ?

Muutenkin mies tekee pitkää päivää ja harrastaa paljon ja minä pääosin vastaan vauvasta. Lapsi oli nimenomaan alunperin miehen toive.

Kommentit (80)

Vierailija
21/80 |
21.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi että ärsyttää tuollaiset miehet, jotka menevät ensin lupaamaan jotain ja sitten niitä lupauksia ei pidetä. Oppisivat jo sen, että ei pidä mennä lupaamaan mitään sellaista, mistä ei aiokaan tai haluakaan pitää kiinni. Mikiesi voi ihan rehellisesti sanoa, että ei käy, en voi ottaa nyt lomaa sun lääkärireissun ajaksi vaan menen työn puolesta just silloin messuille? Ja että mietitäänpä yhdessä nyt miten järjestellään niin, että vaimokulta pääset lääkäriin.

Ja sitä suuremmalla syyllä ärsyttää, koska kyse on yhteisestä perheestä, sen asioiden sujuvuudesta ja oman vaimon terveydestä.

Ap, sulla on nuija äijä. Ja epärehellinen, ei pidä lupauksiaan. Suuttumuksesi on täysin oikeutettua.

Vierailija
22/80 |
21.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joku työnantaja saattaa antaa potkut ellei hänen pyyntöihinsä suostuta. Miehen tilalla minäkin olisin lähtenyt työreissuun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/80 |
21.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="21.05.2015 klo 10:34"]

Joku työnantaja saattaa antaa potkut ellei hänen pyyntöihinsä suostuta. Miehen tilalla minäkin olisin lähtenyt työreissuun.

[/quote]

Ta ei ehdottanut messuja, vaan mies itse pyysi ta:lta päästä sinne ja saada kulut korvatuksi. Ap

Vierailija
24/80 |
21.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muuten, 200 km ei ole matka eikä mikään. Minä olen ajellut 560km yötä vasten ihan vaan viemään pleikkarin muistikortin kaverille. Ja samantien takaisin.

Vierailija
25/80 |
21.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Samalla tässä isoäiti pääsee hoitamaan lasta, sitä kannattaa kokeilla toistekin, jotta heidän välilleen syntyy hyvä suhde.

Messuja ei siirretä, mutta lääkäriaikaa yleensä pystyy siirtämään, mutta tietysti mies olisi voinut uhrata ajatuksen sille, kuka hoitaa lasta kun hän ei lupauksestaan huolimatta siihen pysty. Et kuitenkaan ole kuolemansairas, joten isompaa draamaa on tuurha järjestää.

Mutta seuraavaksi sinun kannattaa miettiä turvaverkkoa, hankkia ystäviä, jotka voi hoitaa lasta (vastavuoroisesti sinä voit ottaa joskus ystäväsi lapsen hoitoon). Et voi olla noin riippuvainen miehestä.

Vierailija
26/80 |
21.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun mielestä isän piti myös auttaa sua löytämään ratkaisun ennen lähtöä.koska teillä molemmilla oli yhtä tärkeää menoa. Mutta eikö näitä asioita yleensä tiedetään hyvissä ajoin siis sun lääkäriaikaa ja hänen tuleva koulutus.olisi pitänyt varautua ja sopia hyvissä ajoin eikä jätetä selvittämättä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/80 |
21.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

No olihan tuo sun mieheltä aivan todella itsekeskeistä toimintaa. En ymmärrä yhtään. Ja kun nuo tutkimukset, kaikenlaiset, on useimmille ihmisille vielä henkisesti ja fyysisestikin raskaita juttuja, niin sitä tärkeämpää on olla tukena ja helpottaa toisen elämää. 

Minusta voitte keskustella tästä ihan avoimesti. Ei noin vain saa tehdä toiselle ihmiselle, että pettää lupauksen noin tärkeässä asiassa. Eihän tuollaista tehtäisi edes kaverille, saati omalle puolisolle.

Vierailija
28/80 |
21.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="21.05.2015 klo 10:37"]

Samalla tässä isoäiti pääsee hoitamaan lasta, sitä kannattaa kokeilla toistekin, jotta heidän välilleen syntyy hyvä suhde.

Messuja ei siirretä, mutta lääkäriaikaa yleensä pystyy siirtämään, mutta tietysti mies olisi voinut uhrata ajatuksen sille, kuka hoitaa lasta kun hän ei lupauksestaan huolimatta siihen pysty. Et kuitenkaan ole kuolemansairas, joten isompaa draamaa on tuurha järjestää.

Mutta seuraavaksi sinun kannattaa miettiä turvaverkkoa, hankkia ystäviä, jotka voi hoitaa lasta (vastavuoroisesti sinä voit ottaa joskus ystäväsi lapsen hoitoon). Et voi olla noin riippuvainen miehestä.

[/quote]

Lääkärin aika olisi siirtynyt VÄHINTÄÄN puolen vuoden päähän. En ole tosiaankaan kuolemansairas, mutta en halua kuuroksikaan tulla. MItä mummoon tulee, hän matkusti 400 km muutaman tunnin vuoksi, vaikka hänellä olisi ollut kotonaankin tekemistä. Hän tuli koska tarvitsin eikä siksi että olisi itse välttämättä halunnut. Hän lähti siis heti lääkärinaikana jälkeen. Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/80 |
21.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="21.05.2015 klo 10:38"]

Mun mielestä isän piti myös auttaa sua löytämään ratkaisun ennen lähtöä.koska teillä molemmilla oli yhtä tärkeää menoa. Mutta eikö näitä asioita yleensä tiedetään hyvissä ajoin siis sun lääkäriaikaa ja hänen tuleva koulutus.olisi pitänyt varautua ja sopia hyvissä ajoin eikä jätetä selvittämättä.

[/quote]

Kuten aloituksesani kerroin, mies järjesti itselleen loma lääkärikäyntiäni varten. Minun aikani oli tiedossa viikkoja enne lääkäriä. Hänen menonsa sitten tuli vajaa viikko ennen lääkäriaikaani. En ole mielestäni mitään jättänyt viime tippaan, vaan sovin sitten äitini kanssa hänen tulostaa, kun ei muuta apua ollut. Ap

Vierailija
30/80 |
21.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä tulee olemaan vasta  yksi vastaavista tilanteista.

Meillä se alkoi niin, että lähdettiin mun kotipaikkakunnalle ja sovittiin, että nähtäisiin kaverien kanssa baarissa. Mies lähti tietyisti mukaan, ihan hyvillä fiiliksillä mentiin. Kunnes yhdessä vaiheessa iltaa tajusin, että joku ei nyt mennyt niinkuin piti. Olin yksin pöydässä, muiden selän takana. Join limua, koska olin kuski. Ja mies jutteli kavereideni kanssa.

Toinen: oltiin järjestetty yhteisiä pihajuhlia yhden harrastusporukan kanssa, siis minä ja pari muuta. Mies ei osallistunut valmisteluihin ja oli juhlapäivän töissä. Minulla oli kädet täynnä niissä järjestelyissä ja lasten kanssa, odotin että mies tulisi ja päästäisiin viettämään yhteistä aikaa sekä perheenä että yhteisönä.

Iltakymmeneltä tajusin, että olen yksin hiljaisessa talossa, hoitanut lasten iltarutiinit, nukuttanut heidät... Mies tuli aamuneljältä ja kehui koko seuraavan päivän, miten upeat juhlat olivat olleet.

Nyt kun alan muistelemaan, näitä vastaavia on. Sekin kerta, kun serkkuni vietti kihlajaisiaan, niin olin kerrankin huolehtinut siitä että en ole kuski. No, minulla alkoi olla liian hauskaa, joten jouduimme lähtemään yhdeksältä pois juhlista. En muista, minkä syyn mies esitti, mutta se oli sillä hetkellä ihan pätevän kuuloinen. Oikea syy kuitenkin oli, että juttelin miespuolisen lapsuudenystävän kanssa, siis samalla hiekkalaatikolla leikkineen.

Mulla on ollut lapset mukana gynekologillakin, koska mies ei voinut niitä sen vertaa kaitsea. Muksu rattaisiin valjaisiin, kasvot seinää päin.

Voi tietysti olla niinkin, että miehesi vielä panikoi lapsen kanssa kahden olemista. Ettei hän ole vielä oikein sisäistänyt, että on nyt isä. Siinä tapauksessa ota asia puheeksi ja järjestä näille kahdelle aikaa olla keskenään eli jätä ne keskenään, poistu jonnekin.

Hyvä, että tämä asia jotenkin järjestyi. Anna miehelle palautetta siitä, miten mielestäsi meni. Eli aika huonosti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/80 |
21.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Öh, eikö tuossa tilanteessa olisi ollut miehen vastuulla järjestää lapsen hoito? Miksi sinä ap olet ainoa joka kantaa lapsesta vastuun, miksi suostut siihen? Olisit vaan tyynesti todennut "ai, no mihin sä saat lapsen hoitoon vai otatko mukaan?".

Vierailija
32/80 |
21.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="21.05.2015 klo 10:53"]

Öh, eikö tuossa tilanteessa olisi ollut miehen vastuulla järjestää lapsen hoito? Miksi sinä ap olet ainoa joka kantaa lapsesta vastuun, miksi suostut siihen? Olisit vaan tyynesti todennut "ai, no mihin sä saat lapsen hoitoon vai otatko mukaan?".

[/quote]

Valitettavasti se on niin, että minä yksin olen vastuussa. Monessa asiassa kun kysyn mitä tehdään (ettei miehen sitten jälkeenpäin tarvitsisi murjottaa) on vastaus tee mitä tykkäät. Eli kun hän ei tee päätöksiä, hänen logiikallaan hänellä ei ole vastuuta. Kyllä, harkitsen välillä jopa eroa, koska moni asia on vaan idioottimaista lapsellista vääntöä ja näsäviisastelua miehen taholta. En toki väitä, etteikö minussakin olisi syytä, mutta sentään yritän olla aikuinen enkä näsäviisastele ja otan vastuuta! Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/80 |
21.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="21.05.2015 klo 10:45"]

[quote author="Vierailija" time="21.05.2015 klo 10:37"]

Samalla tässä isoäiti pääsee hoitamaan lasta, sitä kannattaa kokeilla toistekin, jotta heidän välilleen syntyy hyvä suhde.

Messuja ei siirretä, mutta lääkäriaikaa yleensä pystyy siirtämään, mutta tietysti mies olisi voinut uhrata ajatuksen sille, kuka hoitaa lasta kun hän ei lupauksestaan huolimatta siihen pysty. Et kuitenkaan ole kuolemansairas, joten isompaa draamaa on tuurha järjestää.

Mutta seuraavaksi sinun kannattaa miettiä turvaverkkoa, hankkia ystäviä, jotka voi hoitaa lasta (vastavuoroisesti sinä voit ottaa joskus ystäväsi lapsen hoitoon). Et voi olla noin riippuvainen miehestä.

[/quote]

Lääkärin aika olisi siirtynyt VÄHINTÄÄN puolen vuoden päähän. En ole tosiaankaan kuolemansairas, mutta en halua kuuroksikaan tulla. MItä mummoon tulee, hän matkusti 400 km muutaman tunnin vuoksi, vaikka hänellä olisi ollut kotonaankin tekemistä. Hän tuli koska tarvitsin eikä siksi että olisi itse välttämättä halunnut. Hän lähti siis heti lääkärinaikana jälkeen. Ap

[/quote]

Ei sitten satasta läydy yksityislääkäriin, johon pääsee ellei samana päivänä niin ainakin parin päivän sisään? 

Muutenkin ihmetyttää tällaiset ongelmat. Ei nyt yhtä ihmistä löydy, joka sen puoli tuntia voisi lasta katsoa, kun olet lääkärissä. Tulisi mukaan ja ulkoilisi vauvan kanssa sen ajan esim. 

Vierailija
34/80 |
21.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näinä aikoina on oltava iloinen siitä, että on edes työpaikka. Iso etu on se, jos kuitenkin sai vapaata juuri sille viikolle. Pieni riesa siihen verrattuna on se, että messupäivä sattui juuri samalle päivälle, jolloin sinulla oli muuta menoa. Sitähän me emme voi tietää, mikä merkitys messuilla oli miehen työn kannalta, kun itse pyysi päästä sinne. Mutta miksi ei ilmoittanut ajoissa mahdollista messumatkaa sinulle, jotta olisi voinut aiemmin yrittää järjestää tutkimusajan jollekin muulle päivälle?

Oliko se isokin ongelma, että äitisi tuli päiväksi lapsenvahdiksi? Olisitte ottaneet lapsenhoitajan lähempää. Loppupäätelmä on siis se, että turhaan rähjäät.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/80 |
21.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="21.05.2015 klo 11:02"]

Yksityinen korvalääkäri ja kuulotutkimus on lähehempänä 200 e kuin 100 e ja ei, rahaa ei löytynyt siihen. 

Kuten kerroin, aikaa olisi kuunut lähemmäs 5 tuntia matkoineen eikä puolta tuntia. Ap

Vierailija
36/80 |
21.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ymmärrettävää naisen puolelta. Kyllä miehen olisi pitänyt joustaa. Hyvä että sait lapsenvahdin.

Vierailija
37/80 |
21.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="21.05.2015 klo 11:04"]

Näinä aikoina on oltava iloinen siitä, että on edes työpaikka. Iso etu on se, jos kuitenkin sai vapaata juuri sille viikolle. Pieni riesa siihen verrattuna on se, että messupäivä sattui juuri samalle päivälle, jolloin sinulla oli muuta menoa. Sitähän me emme voi tietää, mikä merkitys messuilla oli miehen työn kannalta, kun itse pyysi päästä sinne. Mutta miksi ei ilmoittanut ajoissa mahdollista messumatkaa sinulle, jotta olisi voinut aiemmin yrittää järjestää tutkimusajan jollekin muulle päivälle?

Oliko se isokin ongelma, että äitisi tuli päiväksi lapsenvahdiksi? Olisitte ottaneet lapsenhoitajan lähempää. Loppupäätelmä on siis se, että turhaan rähjäät.

[/quote]

En viitsi tätä edes kommentoida, lue aiempia vastauksiani, niistä löytyy vastaus jokaiseen kysymykseesi. Ap

Vierailija
38/80 |
21.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="21.05.2015 klo 11:04"]

[quote author="Vierailija" time="21.05.2015 klo 11:02"]

[quote author="Vierailija" time="21.05.2015 klo 10:45"]

[quote author="Vierailija" time="21.05.2015 klo 10:37"]

Samalla tässä isoäiti pääsee hoitamaan lasta, sitä kannattaa kokeilla toistekin, jotta heidän välilleen syntyy hyvä suhde.

Messuja ei siirretä, mutta lääkäriaikaa yleensä pystyy siirtämään, mutta tietysti mies olisi voinut uhrata ajatuksen sille, kuka hoitaa lasta kun hän ei lupauksestaan huolimatta siihen pysty. Et kuitenkaan ole kuolemansairas, joten isompaa draamaa on tuurha järjestää.

Mutta seuraavaksi sinun kannattaa miettiä turvaverkkoa, hankkia ystäviä, jotka voi hoitaa lasta (vastavuoroisesti sinä voit ottaa joskus ystäväsi lapsen hoitoon). Et voi olla noin riippuvainen miehestä.

[/quote]

Lääkärin aika olisi siirtynyt VÄHINTÄÄN puolen vuoden päähän. En ole tosiaankaan kuolemansairas, mutta en halua kuuroksikaan tulla. MItä mummoon tulee, hän matkusti 400 km muutaman tunnin vuoksi, vaikka hänellä olisi ollut kotonaankin tekemistä. Hän tuli koska tarvitsin eikä siksi että olisi itse välttämättä halunnut. Hän lähti siis heti lääkärinaikana jälkeen. Ap

[/quote]

Ei sitten satasta läydy yksityislääkäriin, johon pääsee ellei samana päivänä niin ainakin parin päivän sisään? 

Muutenkin ihmetyttää tällaiset ongelmat. Ei nyt yhtä ihmistä löydy, joka sen puoli tuntia voisi lasta katsoa, kun olet lääkärissä. Tulisi mukaan ja ulkoilisi vauvan kanssa sen ajan esim. 

[/quote]

Yksityinen korvalääkäri ja kuulotutkimus on lähehempänä 200 e kuin 100 e ja ei, rahaa ei löytynyt siihen. 

Kuten kerroin, aikaa olisi kuunut lähemmäs 5 tuntia matkoineen eikä puolta tuntia. Ap

[/quote]

Suosittelen muuttoa ihmisten ilmoille.  Ongelmat pienenevät kummasti. Saattaa löytyä jopa ihmisiä, jotka voivat näin kinkkisessä tilanteessa auttaa. 

Perusongelmahan tässä on rahapula. Mikäli rahaa olisi edes muutama satku, niin sillä palkkaisi hoitjan ja ottaisi yksityislääkäriajan. 

Että vähän ihmettelen, ettei muutamaa satasta ole olemassa, mutta lapsi on väännetty yhteiskunnan elätiksi. 

Vierailija
39/80 |
21.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

On aina yhtä ihanaa, kun älykkäät pariskunnat lisääntyvät <3

Vierailija
40/80 |
21.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="21.05.2015 klo 11:08"]

[quote author="Vierailija" time="21.05.2015 klo 11:04"]

[quote author="Vierailija" time="21.05.2015 klo 11:02"]

[quote author="Vierailija" time="21.05.2015 klo 10:45"]

[quote author="Vierailija" time="21.05.2015 klo 10:37"]

Samalla tässä isoäiti pääsee hoitamaan lasta, sitä kannattaa kokeilla toistekin, jotta heidän välilleen syntyy hyvä suhde.

Messuja ei siirretä, mutta lääkäriaikaa yleensä pystyy siirtämään, mutta tietysti mies olisi voinut uhrata ajatuksen sille, kuka hoitaa lasta kun hän ei lupauksestaan huolimatta siihen pysty. Et kuitenkaan ole kuolemansairas, joten isompaa draamaa on tuurha järjestää.

Mutta seuraavaksi sinun kannattaa miettiä turvaverkkoa, hankkia ystäviä, jotka voi hoitaa lasta (vastavuoroisesti sinä voit ottaa joskus ystäväsi lapsen hoitoon). Et voi olla noin riippuvainen miehestä.

[/quote]

Lääkärin aika olisi siirtynyt VÄHINTÄÄN puolen vuoden päähän. En ole tosiaankaan kuolemansairas, mutta en halua kuuroksikaan tulla. MItä mummoon tulee, hän matkusti 400 km muutaman tunnin vuoksi, vaikka hänellä olisi ollut kotonaankin tekemistä. Hän tuli koska tarvitsin eikä siksi että olisi itse välttämättä halunnut. Hän lähti siis heti lääkärinaikana jälkeen. Ap

[/quote]

Ei sitten satasta läydy yksityislääkäriin, johon pääsee ellei samana päivänä niin ainakin parin päivän sisään? 

Muutenkin ihmetyttää tällaiset ongelmat. Ei nyt yhtä ihmistä löydy, joka sen puoli tuntia voisi lasta katsoa, kun olet lääkärissä. Tulisi mukaan ja ulkoilisi vauvan kanssa sen ajan esim. 

[/quote]

Yksityinen korvalääkäri ja kuulotutkimus on lähehempänä 200 e kuin 100 e ja ei, rahaa ei löytynyt siihen. 

Kuten kerroin, aikaa olisi kuunut lähemmäs 5 tuntia matkoineen eikä puolta tuntia. Ap

[/quote]

Suosittelen muuttoa ihmisten ilmoille.  Ongelmat pienenevät kummasti. Saattaa löytyä jopa ihmisiä, jotka voivat näin kinkkisessä tilanteessa auttaa. 

Perusongelmahan tässä on rahapula. Mikäli rahaa olisi edes muutama satku, niin sillä palkkaisi hoitjan ja ottaisi yksityislääkäriajan. 

Että vähän ihmettelen, ettei muutamaa satasta ole olemassa, mutta lapsi on väännetty yhteiskunnan elätiksi. 

[/quote]

No eipä näyttänyt ap:n mies niitä satkuja vaimolleen antaneen, vaikka ilmesisesti lomapäivältä kuittasi lisäksi matkakulut ja päivärahat. Onko se ap:n syy, että mies ei antanut rahojaan? Anna kun arvaan tottakai oli, kaikkihan on aina naisten vika eikö niin?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kolme kuusi