Miksei vasemmistoliitto VELKAELVYTÄ???? HÄH TÄH
Vasureilta kenkää perseelle ja kaikki lomautetaan ;)
Missä velkaelvytys, Täh ? ;)
--
Vasemmistoliitto vähentää väkeä
Yt-neuvottelujen jälkeen puoluetoimistolla työskentelee neljä henkilöä vähemmän. Lisäksi koko henkilöstö tullaan lomautettamaan ajoittain ja puoluetta kannattavien lehtien lehdistötukeen tulee huomattava leikkaus.
Vasemmistoliiton YT-neuvottelut päättyivät keskiviikkona neljän henkilötyövuoden vähentämiseen. Vähennys hoidetaan eläköitymisten ja irtisanomisten kautta.
Eläköitymisten ja irtisanomisten jälkeen puolueen palkkalistoilla on puoluetoimistolla seitsemän työntekijää, alueellisia toiminnanjohtajia yhteensä viisi.
Henkilöstö myös lomautetaan vuosittain kolmeksi viikoksi vuosina 2015-2019.
Puoluehallitus päätti lisäksi lopettaa Kansan Tahdolle, Satakunnan Työlle ja Ny Tidille maksettavat lehdistötuet kokonaisuudessaan vuodesta 2016 alkaen. Myös Kansan Uutisille maksettavaa lehdistötukea pienennetään. Myös puolueen oman jäsenlehden ilmestymiskertoja harvennetaan.
Päätösten syynä on kevään eduskuntavaaleissa puolueen kärsimä vaalitappio, joka on johtanut talousongelmiin.
http://yle.fi/uutiset/vasemmistoliitto_vahentaa_vakea/8006007
Kommentit (24)
Miksi pienipalkkaisia irtisanotaan ja lomautetaan ?
Muistaakseni Arhis vaatinut, että johdosta leikataan ensin ;)
Pitäiskö uutisesta ymmärtää että Arhis eroaa? tai laskee palkkaansa ihan itse
Minkäköhänlaiset paketit vasemmistoliitto antaa poispotkittaville?
Jos muistelee Arhiksen & kumppaneiden puheita niin tuskin alle sadan tonnin jäädään per lähtijä.
Eihän nuo työntekijä ole mitenkään syypäitä tilanteeseen
Miksi heitä siis rangaistaan?
Ainokaisa pekonen sanoi että puolue on eri asia kuin valtio mutta kun sanottiin että nostakaa jäsenmaksua ja hankkikaa lisää jäseniä ja kannatusta vaaleissa niin ei sanonut mitään. Tää on sen näyttelijän sisko joka oli suosittu joskus viisi vuotta sitten Hirvisaari tai jotain. Riksusta.
Miksei vasemmistoliitto ota velkaa ja lisää kulutustaan ja laajenna toimintaansa oman ideologiansa mukaisesti? Eikö yt-neuvotteluiden pitänyt olla pahojen porvareiden keksintö?
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 20:34"]Ainokaisa pekonen sanoi että puolue on eri asia kuin valtio mutta kun sanottiin että nostakaa jäsenmaksua ja hankkikaa lisää jäseniä ja kannatusta vaaleissa niin ei sanonut mitään. Tää on sen näyttelijän sisko joka oli suosittu joskus viisi vuotta sitten Hirvisaari tai jotain. Riksusta.
[/quote]
Korjaan: Hirviniemi
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 20:34"]
Miksei vasemmistoliitto ota velkaa ja lisää kulutustaan ja laajenna toimintaansa oman ideologiansa mukaisesti? Eikö yt-neuvotteluiden pitänyt olla pahojen porvareiden keksintö?
[/quote]
Varmaan sen takia ettei se velka ole samaa kuin valtion velka. Valtion velkaa ei ole tarkoitus edes maksaa koskaan takaisin.
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2010/08/06/miksi-suomi-pelkaa-velkaa/201010810/12
http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2015/04/19/vaalit-paisuttavat-velkamyyttia/20154860/12
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 20:41"]

Jaa, no mikäs kriisi siellä Kreikassa sitten on?
Tyhmä kysymys. Puolue, yritys, yhdistys tai yksityishenkilö ei ole valtio.

Mikähän logiikka siinä on että vasurit eivät halua maksaa valtion velkaa takaisin?
Valtion velka on MEIDÄN jokaisen velkaa. Me maksamme sitä veroistamme... ainakin ne ketkä maksavat paljon veroja.
Vasurit vastustavat megayrityksiä ja globalisaatiota noin yleensä. Pankit ovat SUURIMPIA globalisoituneita suuryrityksiä ja valtion velanotto hyödyttää juuri näitä suurimpia ihmiskunnan riistäjiä.
Valtion budjetissa Suomi varaa yhdessä (1) vuodessa pelkästään korkoja 2 miljardia (2000 miljoonaa). Siis joka vuosi. Joka vuosi LAHJOITAMME megapankeille 2000 miljoonaa veronmaksajilta kerättyjä varoja. Tämä siis rahasta, joka on luotu tyhjästä.
Velan takaisinmaksu lopettaisi korkojen maksun. Velan lisääminen lisää korkomaksuja. Tuo on siis 2000 miljoonan tulonsiirto joka vuosi megapankeille.
Tätäkö vasemmisto haluaa?
On maailman tyhmin idea ettei valtion velkaa ole edes tarkoitus maksaa takaisin. Kertokaas mikä logiikka siinä on? Lopulta maksamme korkoja kumulatiivisesti enemmän kuin edes alkuperäinen velkasumma, joka ei siis edes vähene vaan maksamme korkoja tästä ikuisuuteen. JUURI SE MITÄ MEGAPANKIT ja MAAILMAN RIKKAIMMAT IHMISET haluavat.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 21:09"]

12: Vasemmistoliiton mielestä velka on luonnollista. Mitä sitten?
Minun mielestä idioottimainen idea.
Jos perhe pitäisi velan ikuisena niin nehän joutuis maksamaan velasta sairaan paljon. Valtiolla kyse on ihan samasta. Kyse on rahasta. Ei mistään maagisesta ei-rahasta mikä on eri rahaa kuin tavallinen raha.
Velka SYÖ tulojamme joita tilitämme veroiksi.
Mitä Vasemmistoliitto kuvittelee velalla saavutettavan? Eikö niitä velka kiinnosta jos ovat itse pääosin saamapuolella eikä veroja maksamassa? Ei siis osu omaan nilkkaan.
Edelliset hallitusvuodet ovat olleet mieletöntä velanottoa.... 50 000 miljoonaa lisää muutamassa vuodessa. Valtion velka kasvoi 50 miljardista 100 miljardiin. Eikä talous kasvanut YHTÄÄN. Samassa ollaan. Miten siis velka auttoi? Ei elvyttänyt yhtään... mutta jäljelle jäi mieletön velka, josta maksamme joka vuosi miljardeja korkoja.
Vasemmistoliitolla on lähäreitä, prismankassoja ja ikuisia ylioppilaita eduskuntaryhmä väärällään. Sitten ne uunot kertoo valtionvelasta totuuksia, joita vm:n virkamiehet ei ole tajunneet, mutta vassarit kyllä. Hahahaha!
Vasemmiston (vas, sdp, vihr) velkaelvytystiellä ollaan kohta Kreikan asemassa.
Oikeiston hapatusta. Parempi elvyttää velalla kun meillä on vielä alhainen velkaisuusaste.
[quote author="Vierailija" time="21.05.2015 klo 10:32"]
Oikeiston hapatusta. Parempi elvyttää velalla kun meillä on vielä alhainen velkaisuusaste.
[/quote]
Sanoo sellainen, joka tietää/luulee ettei koskaan joudu lisävelkaa ja sen korkoja takaisin maksamaan. Nehän maksetaan kiristämällä verotusta "oikeudenmukaisesti".
Vasemmistoliitto olisi voinut väliaikaisesti hiukan tinkiä valtavista voitoistaan. Tätähän puolue kaikille yrityksillekin suosittelee.
Vain kaksi euromaata on nyt taantumassa: Kreikka ja Suomi
Ainoastaan kahden euromaan talous supistui kahdella edellisellä neljänneksellä. Maat löytyvät EU:n pohjoisimmasta ja eteläisimmästä kolkasta.
Euromaat kertoivat tänään ensimmäisen neljänneksen kasvuluvuistaan, ja Kreikka raportoi maan bruttokansantuotteen supistuneen 0,2 prosenttia. Maan talous supistui viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 0,4 prosenttia, joten Kreikka putosi nyt takaisin taantumaan. Taantuman virallinen on määritelmä on bkt:n lasku kahdella peräkkäisellä vuosineljennäksellä.
Myös Tilastokeskus ilmoitti tänään Suomen talouden supistumisen jatkumisesta. Suomen bkt laski alkuvuonna 0,1 prosenttia, kun edellisellä neljänneksellä talous supistui 0,2 prosenttia. Kreikka ja Suomi ovat ainoat tällä hetkellä taantumassa olevat euromaat.
-----
Ei Suomella ainakaan kovin hyvin mene.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 20:46"]
Tyhmä kysymys. Puolue, yritys, yhdistys tai yksityishenkilö ei ole valtio.
[/quote]Niin mutta puolue tai yhdistys voi korottaa jäsenmaksujaan.
Ja oikeudenmukaisuuden nimissä vasemmistoliitto voisi tehdä jäsenmaksustaan progressiivisen. Isotuloisimmat maksaisivat eniten jäsenmaksua!
Oih, täällä olikin jo tästä! Sori,tein toisen aloituksen....tää on huomattavasti perusteellisempi...Tykkään