VELIPUOLI tuhoaa elämäni!
Velipuoleni on 16v, ja itse olen myös 16v, eli -99. Velipuoli sabotoi kaiken mitä yritän tehdä! Ihan sama olenko poikaystävän kanssa, vai kuuntelenko musiikkia, aina kertoo kaikkea paskaa minusta äidille ja isäpuolelle. Kerron muutaman esimerkin:
Olin poikaystäväni luona yökylässä ja hänen vanhempansa ei olleet kotona. Velipuoli sai tietää tästä ja JOSTAIN SYYSTÄ väitti äidille ja isäpuolelle että ollaan oikeasti kännäämässä ja haistelemassa maaleja jossain hevonkuusessa?! Siis wtf. Oltiin oikeasti siihen aikaan katsomassa yhdessä leffaa.
Toinen kerta oli kun olin kipeä ja poikaystävä tuli pikaseen käymään: Velipuoli oli soittanut äidille että lintsaan ja nyt RIEHUN poikaystävän kanssa?!! Minulla oli 38.5 astetta kuumetta! Ei tehnyt mieli riehua.
Niin ja siis nämä oli vaan muutamia esimerkkejä. Minua syytetään kaikesta mahdollisesta, jopa tavaroiden varastamisesta!! Velipuoli myös salaa porukoilta aina sanoo asioita esim. "Vitun läski lopeta syöminen", vaikka tietää että minulla on ollut anoreksia. Myös kuuleen huorittelua ja syytöksiä kaikesta. Mitä minä teen?? En voi muuttaa kotoa ennen kuin ensisyksynä, kun saan tietää mihin kouluun pääsen..AUTTAKAA!
ÄITI JA ISÄPUOLI EI USKO MINUA. En oikeasti enää tiedä mitä tehdä.
N16
Kommentit (50)
Voi ei :(
Oleskele mahdollisimman paljon poikaystävän luona. Mieleen tuli myös lastensuojeluilmoituksen tekeminen itsestäsi? Koska ilmeisestikin olet huolissasi omasta voinnistasi ja jaksamisesta. Jos he voisivat auttaa sinulle asunnon tai puuttua velipuolen tilanteeseen?
Mitä voisit hävitä?
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 17:27"][quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 17:10"]
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 17:07"][quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 16:38"] [quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 16:35"]Juttele kahden kesken äitisi kanssa. Kyllä se sinua uskoo enemmän kuin poikapuoltaan. Kerro, että sulla on keinot lopussa, kun velipuoli mustamaalaa sua. Kysy, mitä äiti tekisi, jos olisi sinun asemassasi. [/quote] Ei usko. Koetettu on. Kun isäpuoli ja velipuoli muutti tänne, on minun ollut turha avata suutani. Kaikki sanomani on turhaa. -Ap [/quote] Hei, älä nyt lannistu. Se oli silloin se, äitisi tulkitsi kaikki valituksesi kateudeksi ja mustasukkaisuudelsi. Jos tuosta on jo kulunut aikaa, äitisi varmaan ei enää ole samalla lailla puolustuskannalla kuin silloin. En sano, että äitisi asenne oli oikein, mutta uusperheen alkuvaiheessa nainen helposti ylitulkitsee lastensa reaktiot ja haluaa hampaat irvessä uskoa, että mitään ei ole vialla (eli ei ota negatiivisia kokemuksia tosissaan). Vaikka sinusta kuinka tuntuisi siltä, että velipuoli on narsisti, niin et sinä oikeasti sellaista pysty diagnosoimaan. Älä edes yritä. Velipuoli valehtelee, mutta et sinä tiedä syytä miksi. Sinuna en myöskään uhkailisi tai vaatisi isäpuolen ja velipuolen poismuuttoa, vaikka sinusta varmaan se olisikin hyvä ratkaisu. Äitisi haluaa pitää uudesta parisuhteestaan kiinni, joten jos alat oikoseltaan sellaista vaatia, hän ajautuu taas heti puolustuskannalle ja sulkee korvansa. KYSY äidiltä, mitä pitäisi tehdä, koska olet ahdistunut. Se todennäköisesti toimii paljon paremmin kuin velipuolen haukkuminen narsistiksi ja poismuutolla uhkailu. 8 (19 ei ollut minun kommenttini, soisi ihmisten muistavan, että jos kommentoi toisen saamaa vastausta, pitää kirjoittaa "ohis" tai muuten ilmaista, ettei ole se, kenelle vastataan, koska menee tällaisessa anonyymissä ketjussa muuten täysin sekaisin se, kuka sanoo mitäkin!) [/quote] Olen puhunut ja sanonut, mutta ei minua kuunnella ollenkaan. -Ap
[/quote]
Taidat yrittöä aika tunteella ja syyttäen... Mikä on hyvin inhimillistä, ei siinä mitään - mutta ei tuota tulosta. Ei kai siinä sitten mitään, ole mahdollisimman paljon poikakaverillasi ja muuta pois heti, kun voit. Vältä puhumista velipuolelle mahdollisimman pitkälle, hän käyttää kaikkia tietoja sinua vastaan.
8
[/quote]
En kyllä syyttele. Sanon vaan asiat niinkun ne on, mutta minua ei uskota.
-Ap
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 17:12"]En tunne tyttöystävää kunnolla. Enkä muutenkaan voi puuttua, velipuoli varmaan hakkaisi minut ja tuhoaisi elämääni vielä pahemmin. -Ap
[/quote]
Ehdota yhteisessä tilassa (esim syötte koko perhe yhdessä), että voisitte molemmat lapset kutsua omat seurustelukumppanit päivälliselle kotiin ja tutustua näin paremmin.
Muista olla oikein ystävällinen, mairea ja neutraali. Käyttäydy kuin aikuinen, veljelläsi se voi olla vaikeaa..
Mikään ehdotettu keskustelunavaus ei muka toimi ja kaikki kuraattori ym. ehdotukset ap ohittaa kommentoimatta lainkaan. Hmmm, olen tainnut törmätä tähän kaavaan ennenkin... pr...pro...pro.. se sana on ihan kielen päällä...
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 17:29"][quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 17:12"]En tunne tyttöystävää kunnolla. Enkä muutenkaan voi puuttua, velipuoli varmaan hakkaisi minut ja tuhoaisi elämääni vielä pahemmin. -Ap
[/quote]
Ehdota yhteisessä tilassa (esim syötte koko perhe yhdessä), että voisitte molemmat lapset kutsua omat seurustelukumppanit päivälliselle kotiin ja tutustua näin paremmin.
Muista olla oikein ystävällinen, mairea ja neutraali. Käyttäydy kuin aikuinen, veljelläsi se voi olla vaikeaa..
[/quote]
Velihän on aina muiden edessä "unelmapoika" siis ihan oikeasti. Niin leveä ja kaunis hymy, mutta kun olemme kahdestaan niin "peto on irti" xd
-Ap
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 17:31"]
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 17:29"][quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 17:12"]En tunne tyttöystävää kunnolla. Enkä muutenkaan voi puuttua, velipuoli varmaan hakkaisi minut ja tuhoaisi elämääni vielä pahemmin. -Ap [/quote] Ehdota yhteisessä tilassa (esim syötte koko perhe yhdessä), että voisitte molemmat lapset kutsua omat seurustelukumppanit päivälliselle kotiin ja tutustua näin paremmin. Muista olla oikein ystävällinen, mairea ja neutraali. Käyttäydy kuin aikuinen, veljelläsi se voi olla vaikeaa.. [/quote] Velihän on aina muiden edessä "unelmapoika" siis ihan oikeasti. Niin leveä ja kaunis hymy, mutta kun olemme kahdestaan niin "peto on irti" xd -Ap
[/quote]
Juuri niin! Loistava tilaisuus järjestää päivällinen ja pääset tutustumaan tyttikseenkin. Voisit myös kokata ruuat, järkevintä on tilata ne muualta tai hakea viime hetkellä ja lämmittää, ettei veli pääse sabotoimaan.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 17:30"]Mikään ehdotettu keskustelunavaus ei muka toimi ja kaikki kuraattori ym. ehdotukset ap ohittaa kommentoimatta lainkaan. Hmmm, olen tainnut törmätä tähän kaavaan ennenkin... pr...pro...pro.. se sana on ihan kielen päällä...
[/quote]
Mitä minä niihin vastaisin? "Kiitos, koetan tätä" Jokaiseen erikseen? En ala. Siis jos viestissä on jotain mitä haluan korjata tai selittää niin vastaan takaisin.
-Ap
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 17:33"][quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 17:31"]
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 17:29"][quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 17:12"]En tunne tyttöystävää kunnolla. Enkä muutenkaan voi puuttua, velipuoli varmaan hakkaisi minut ja tuhoaisi elämääni vielä pahemmin. -Ap [/quote] Ehdota yhteisessä tilassa (esim syötte koko perhe yhdessä), että voisitte molemmat lapset kutsua omat seurustelukumppanit päivälliselle kotiin ja tutustua näin paremmin. Muista olla oikein ystävällinen, mairea ja neutraali. Käyttäydy kuin aikuinen, veljelläsi se voi olla vaikeaa.. [/quote] Velihän on aina muiden edessä "unelmapoika" siis ihan oikeasti. Niin leveä ja kaunis hymy, mutta kun olemme kahdestaan niin "peto on irti" xd -Ap
[/quote]
Juuri niin! Loistava tilaisuus järjestää päivällinen ja pääset tutustumaan tyttikseenkin. Voisit myös kokata ruuat, järkevintä on tilata ne muualta tai hakea viime hetkellä ja lämmittää, ettei veli pääse sabotoimaan.
[/quote]
Voihan tuota koettaa. Voin vaan kuvitella mitenkä yrittää vältellä tilannetta.
-Ap
Nauhoita kännykällä velipuolen haukkumista ja anna äitisi ja isäpuolesi kuunnella!
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 17:10"]