Miltä tuntui muuttua "keski-ikäiseksi" naiseksi, ja missä iässä huomasit muuttuneesi sellaiseksi?

Noin kolmekymppisenä oppii vähitellen ymmärtämään maailmaa ja tajuaa vähitellen kuinka tyydyttää nainen. Näin keski-ikäisenä nelikymppisenä miehenä kun saisi sen yhden naisen syliin. Nuoruus ja viisaus ei asu samassa osoitteessa.

Keski-iän määritelmä vaikea. Kai sillä tarkoitetaan jonkinmoista vakiintunutta elämäntapaa. Nykyään eletään pätkissä, ja siksi voi valita mikä pätkä on sitä keski-ikäisyyttä. Nimittäin 70 vuotias sukulaiseni sanoi, että ei haluaisi palata tylsään keski-ikään, mutta hän nappaa parhaat palat nuorilta, ja toteuttaa niitä omassa elämässään. Kaikki kiinni omasta katsantokannasta.

Vierailija kirjoitti:

Keski-iän määritelmä vaikea. Kai sillä tarkoitetaan jonkinmoista vakiintunutta elämäntapaa. Nykyään eletään pätkissä, ja siksi voi valita mikä pätkä on sitä keski-ikäisyyttä. Nimittäin 70 vuotias sukulaiseni sanoi, että ei haluaisi palata tylsään keski-ikään, mutta hän nappaa parhaat palat nuorilta, ja toteuttaa niitä omassa elämässään. Kaikki kiinni omasta katsantokannasta.

Mielestäni kauheinta aikaa olivat lasten koulunkäyntivuodet. Jotenkin yhtä ja samaa arkea ja koko ajan kiinni niissä koulun jutuissa ja aikatauluissa.

Teen työtä nuorempien ihmisten parissa ja kuulen niiden jutuista missä elämänvaiheessa ne ovat menossa ja ajattelen aina että toi on nyt kohdassa x ja seuraavaksi tulee tilanne y. Ihmisten elämät noudattavat hyvin pitkälle samaa aikataulua.

Varmasti se oli noin 40-vuotiaana. Vielä 38 v. jaksoin mennä Ruisrockiin. Muutama vuosi myöhemmin ihmettelin, miten olen joskus jaksanut lähteä festareille. En kestä enää yövalvomistakaan ja se muutos tuli varmaan noin 40-vuotiaana. Nyt 8 vuotta myöhemmin tilanne on suorastaan surkea. Esim. eilen oli 11-tuntinen työpäivä. Olin niin poikki että tilasin ravintolasta ruokaa kotiin. En jaksanut tehdä illalla mitään. Aivot oli ylikierroksilla eikä uni tullut ennen yhtätoista. Heräsin klo 04.30. Pyörin sängyssä ja nousin lukemaan. Kun alkoi nukuttaa taas noin klo 05.45, sainkin sitten kunnolla nukuttua klo 07 asti ja olisin varmaan nukkunut pidempäänkin, jos ei herätys olisi soinut.

Se tässä keski-ikäisen elämässä on ihmetyttänyt, että unet heikkenee vuosi vuodelta ja sitten väsyttää. Jos nuorena jaksoi päivän virkeänä 6 tunnin yöunillakin, nyt tulee päänsärky ja keskittymiskyky heikkenee. Vähintään 7 tuntia pakko saada unta tai päivä on pilalla. Aamuyön heräilyt on tuttu juttu, mutta niille ei voi mitään.

Vierailija kirjoitti:

Varmasti se oli noin 40-vuotiaana. Vielä 38 v. jaksoin mennä Ruisrockiin. Muutama vuosi myöhemmin ihmettelin, miten olen joskus jaksanut lähteä festareille. En kestä enää yövalvomistakaan ja se muutos tuli varmaan noin 40-vuotiaana. Nyt 8 vuotta myöhemmin tilanne on suorastaan surkea. Esim. eilen oli 11-tuntinen työpäivä. Olin niin poikki että tilasin ravintolasta ruokaa kotiin. En jaksanut tehdä illalla mitään. Aivot oli ylikierroksilla eikä uni tullut ennen yhtätoista. Heräsin klo 04.30. Pyörin sängyssä ja nousin lukemaan. Kun alkoi nukuttaa taas noin klo 05.45, sainkin sitten kunnolla nukuttua klo 07 asti ja olisin varmaan nukkunut pidempäänkin, jos ei herätys olisi soinut.

Se tässä keski-ikäisen elämässä on ihmetyttänyt, että unet heikkenee vuosi vuodelta ja sitten väsyttää. Jos nuorena jaksoi päivän virkeänä 6 tunnin yöunillakin, nyt tulee päänsärky ja keskittymiskyky heikkenee. Vähintään 7 tuntia pakko saada unta tai päivä on pilalla. Aamuyön heräilyt on tuttu juttu, mutta niille ei voi mitään.

Olet sinä sitkeä, jos jaksat 11-tuntisen työpäivän. Mulla on vaikeuksia jaksaa edes sitä 8-tuntista konttorissa. Kuumat aallot vaivaa ja rasittaa kehoa. Hormonilääkityksellä olin vuoden tai ylikin, mut se lihotti älyttömästi ja heitin hormonit pois. Vuodessa tuli painoa lisää ehkä 8 kg ilman että mitään muuta syytä kuin hormonihoito. Nyt on pelkkä hormonikierukka kohdussa, mut en tiedä, onko sillä mitään vaikutusta mihinkään. Mielialat vaihtelee ja kuumat aallot hikoiluttaa. Joskus jos väsyy liikaa, heräilee keskellä yötä.

Noin nelikymppisenä, kun tajusin ettei millään ole lopulta mitään väliä. Kaikki on jatkuvassa muutoksessa.

En tunne itseäni tädiksi tai keski-ikäiseksi ainakaan vielä, kun kaikki aina järkyttyy kun kuulee ikäni, tai sen että minulla on jopa kolme lasta! Ei voi kuulemma olla mahdollista, kun näytän niin nuorelta. Ja ikää on 38v. Ja näin ei sano pelkästään jotkut ikivanhat mummot, vaan minua 10 vuotta nuoremmat ihmiset 😂

Tyttömäisen olon tekee myös se, että olen tiputtanut kaikki raskauskilot, liikun, syön terveellisesti ja energiaa riittää. Oikeasti ihanaa kun lapsetkaan eivät ole enää mitään ihan taaperoita/vauvoja ja pystyy keskittymään itseenkin ja jaksaa välillä laittautuakin!

Vielä n. 33-vuotiaana jaksoi olla ns. nuorekas, mutta sitten tuli korona ja aloin mummoutua kotiin. Harrastukset tulivat tärkeäksi (erilaiset käsityöt), kaikenlainen riekkuminen pikkuhiljaa jäi, alkoi tulla mökkihaaveita ja luonto kiehtoo aiempaa enemmän.

Nyt 35 ja olen menossa festareille, mutta mietin olenkohan jo liian vanha, ja pohdin kävisikö vain bändejä katsomassa vanhan tutun riekkumisen sijaan (koronan takia en ole pariin vuoteen käynyt). Vaatteita menin ostamaan piiiiitkästä aikaa Vero Modasta, kivoja löytyi, mutta siellä tuli kyllä aika vanha olo.

Mä olen keski-ikäinen (47 v.) nainen, joka lykkii taaperoa rattaissa ja on vielä viimeisillään raskaana. Miltäkö tuntuu? Ihan eletyltä elämältä. Toivon, että terveyttä riittää. Ei nämä luomuraskaudet musta nuorta tee, mutta pienen lapsen ilo kieltämättä liikuttaa, ehkä nuorentaakin. Elämä on elämää, ihan joka iässä. Itselleni ei nuoruus ollut sitä parasta aikaa. Nyt tämän ikäisenä on vain uskottava, että asiat jotenkin järjestyvät sittenkin joskus, kun olen täältä poissa. Ennen sitä elän, rakastan ja teen parhaani.

Olen 45, pari vuotta havahduin siihen, että kiloja on tullut ja en enää ole niin raikas ja trendikäs. Nuorena näpsäkkä, hoikka ja huoliteltu ulkonäkö oli tärkeä osa identiteettiä, joten kirpaiseehan se. Keikun normaalipainon ylärajoilla. Ihosta on kadonnut hehku, naama on valahtanut, ja kroppa on muuttunut tasapaksuksi. Yritän elää terveellisesti, mutta stressaahan se, kun on vaativa työ, pienet lapset ja näyttää näin tylsältä. Syön vähemmän kuin nuorempana, mutta en kai kuluta niitä energioita, vaikka mittarien mukaan liikun ihan reippaasti. Kyllähän tää vituttaa, suoraan sanottuna, mutta pakko se on hyväksyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kivaa olla keski-ikäinen nainen kesällä. Talvet on hirveitä.

Miksi näin? Miten se keski-ikäisyys vaikuttaa vuodenaikoihin?

Mietin samaa. Eikös se ole juuri päinvastoin? Kesällä joutuu pahimmassa tapauksessa kulkemaan lyhythihaisissa allit heiluen, paksut suonikohjupohkeet ja selluliitit shortsien tai hameen alta jymäkästi terveyssandaaleissa tärähdellen ja liikavarpaat ja kuivettuneet kantapäät niistä pursuillen sekä tietysti kurttuiset tätipolvet koko kansan nähtävillä, puhumattakaan miljoonista katkeilleista hiussuonista iholla, vatsamakkarat trikoopaidassa tursuten, kun taas talvella voi vuorata keski-ikäisen vartalonsa päästä varpaisiin piiloon muiden katseilta.

Puhun itsestäni, ettette taas tätitoverit loukkaannu.

Miksi tästä pitäisi loukkaantua? Elämä näkyy ja saa näkyä kehossa, joka ikääntyy luonnollisesti. Niin se vaan nahka alkaa vähän repsottaa, mutta mitä sitten?

Juuri näin. Minä olin valtavan kriittinen omaa kehoani kohtaan 20-30-vuotiaana. Etenkin kun sain esikoisen 24-vuotiaana, verhouduin kaapuihin, kun inhotti roikkuva maha. Valitettavasti se jäi pysyvästi turpeaksi ja ylimääräistä nahkaa roikkuu. On suvun geeneissä. Takapuoli oli olevinaan liian pieni. Jumppasin enkä koskaan ollut tyytyväinen.

Nykyisin lähempänä viittäkymppiä tykkään omasta kehosta. En tuijota sitä peilin edessä, mutta ei haittaa yhtään pitää polvipituista hametta tai hihatonta paitaa. Rannalle voin laittaa huoletta bikinit enkä enää mieti, mitä muut ajattelee. Iän myötä itsearvostus kai noussut.

Olen 39 enkä ole keski-ikäinen tai tule olemaankaan. Keski-ikäisyys on länsimainen sosiaalinen konstruktio, jonka on tarkoitus ohjata ihmisiä tietylle normatiiviselle polulle ja "kehitystehtävien" täyttämiseen. Vanhanaikaista, rajoittavaa ja turhaa. En aio tuoda ikääni esille missään. Olen lapseton, nuoren näköinen (ja biologisesti koen kyllä olevani edelleen nuori), hyväkuntoinen ja hoikka. Ja mulle on ihan sama mitä SÄ ajattelet tai ketä SÄ pidät keski-ikäisenä. Samalla tavalla kuin on seksuaalisuuden ja sukupuolen monimuotoisuuden käsite, pitäisi olla iän monimuotoisuuden käsite: tärkeintä on se, mihin itse identifioituu, mitä edustaa. Saman ikäiset ihmiset voivat poiketa toisistaan todella, todella paljon.

Vierailija kirjoitti:

Olen 39 enkä ole keski-ikäinen tai tule olemaankaan. Keski-ikäisyys on länsimainen sosiaalinen konstruktio, jonka on tarkoitus ohjata ihmisiä tietylle normatiiviselle polulle ja "kehitystehtävien" täyttämiseen. Vanhanaikaista, rajoittavaa ja turhaa. En aio tuoda ikääni esille missään. Olen lapseton, nuoren näköinen (ja biologisesti koen kyllä olevani edelleen nuori), hyväkuntoinen ja hoikka. Ja mulle on ihan sama mitä SÄ ajattelet tai ketä SÄ pidät keski-ikäisenä. Samalla tavalla kuin on seksuaalisuuden ja sukupuolen monimuotoisuuden käsite, pitäisi olla iän monimuotoisuuden käsite: tärkeintä on se, mihin itse identifioituu, mitä edustaa. Saman ikäiset ihmiset voivat poiketa toisistaan todella, todella paljon.

No siis tietenkin olet keski-ikäinen, aika tarkkaan itse asiassa, kun mietitään keskimääräistä elinikää. Ja mitä sitä pullikoimaan. Keski-ikä on ihmisen parasta aikaa. Normaalia aikuisuutta, jolloin ei ole enää nuoruuden epävarmuutta, ei vielä vanhuuden ongelmia. Keski-ikäinen parhaimmillaan hyväksyy itsensä sellaisena kuin on. Toki me keski-ikäiset olemme kaikki myös yksilöitä ja jokainen erilaisia. Kuten myös nuoret ja vanhat ihmiset. Mutta ikä on ikä, ei persoonallisuustyyppi, joten minun on vaikea ymmärtää, miksi sinä et pysty ikääsi hyväksymään.

Vierailija kirjoitti:

Vielä n. 33-vuotiaana jaksoi olla ns. nuorekas, mutta sitten tuli korona ja aloin mummoutua kotiin. Harrastukset tulivat tärkeäksi (erilaiset käsityöt), kaikenlainen riekkuminen pikkuhiljaa jäi, alkoi tulla mökkihaaveita ja luonto kiehtoo aiempaa enemmän.

Nyt 35 ja olen menossa festareille, mutta mietin olenkohan jo liian vanha, ja pohdin kävisikö vain bändejä katsomassa vanhan tutun riekkumisen sijaan (koronan takia en ole pariin vuoteen käynyt). Vaatteita menin ostamaan piiiiitkästä aikaa Vero Modasta, kivoja löytyi, mutta siellä tuli kyllä aika vanha olo.

Hassua. Noin viisikymppiset kaverini kulkevat kaikki festareilla, ja se on hurjan helppoa, koska lapset ovat jo niin isoja, että omaakin aikaa taas on. Toki viisikymppinen majoittuu mukavammin kuin parikymppinen, mutta selvästikään vielä et ole ihan keski-ikäinen, kun et hoksaa, että juuri keski-ikäinen saa tehdä mitä haluaa murehtimatta onko se sopivaa.

Näin miehenä se tuntui kauhealta ja yllättävältä herätä yhtäkkiä naisena 😱😱

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 39 enkä ole keski-ikäinen tai tule olemaankaan. Keski-ikäisyys on länsimainen sosiaalinen konstruktio, jonka on tarkoitus ohjata ihmisiä tietylle normatiiviselle polulle ja "kehitystehtävien" täyttämiseen. Vanhanaikaista, rajoittavaa ja turhaa. En aio tuoda ikääni esille missään. Olen lapseton, nuoren näköinen (ja biologisesti koen kyllä olevani edelleen nuori), hyväkuntoinen ja hoikka. Ja mulle on ihan sama mitä SÄ ajattelet tai ketä SÄ pidät keski-ikäisenä. Samalla tavalla kuin on seksuaalisuuden ja sukupuolen monimuotoisuuden käsite, pitäisi olla iän monimuotoisuuden käsite: tärkeintä on se, mihin itse identifioituu, mitä edustaa. Saman ikäiset ihmiset voivat poiketa toisistaan todella, todella paljon.

No siis tietenkin olet keski-ikäinen, aika tarkkaan itse asiassa, kun mietitään keskimääräistä elinikää. Ja mitä sitä pullikoimaan. Keski-ikä on ihmisen parasta aikaa. Normaalia aikuisuutta, jolloin ei ole enää nuoruuden epävarmuutta, ei vielä vanhuuden ongelmia. Keski-ikäinen parhaimmillaan hyväksyy itsensä sellaisena kuin on. Toki me keski-ikäiset olemme kaikki myös yksilöitä ja jokainen erilaisia. Kuten myös nuoret ja vanhat ihmiset. Mutta ikä on ikä, ei persoonallisuustyyppi, joten minun on vaikea ymmärtää, miksi sinä et pysty ikääsi hyväksymään.

Et tainnut saada koko pointtia kiinni siitä, että keski-ikäisyys on länsimaisten ihmisten luoma kategoria, tapa rakentaa sosiaalista todellisuutta ja luoda tietynlaisia paineita kulkea normatiiviseen suuntaan. Kukaanhan ei tiedä, kauanko elää, joten siinäkään mielessä ei ole keski-ikää. Jos menet Afrikkaan, Brasiliaan tai vaikka Okinawalle, ei ole olemassa mitään keski-ikäisyyden käsitettä ja ylipäätänsäkin ihmisten keskimääräinen elinikä vaihtelee. Miksi pitää kategorisoida ja luokitella? Tokihan se helpottaa ajattelua, mutta voiko yrittää haastaa itsensä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 39 enkä ole keski-ikäinen tai tule olemaankaan. Keski-ikäisyys on länsimainen sosiaalinen konstruktio, jonka on tarkoitus ohjata ihmisiä tietylle normatiiviselle polulle ja "kehitystehtävien" täyttämiseen. Vanhanaikaista, rajoittavaa ja turhaa. En aio tuoda ikääni esille missään. Olen lapseton, nuoren näköinen (ja biologisesti koen kyllä olevani edelleen nuori), hyväkuntoinen ja hoikka. Ja mulle on ihan sama mitä SÄ ajattelet tai ketä SÄ pidät keski-ikäisenä. Samalla tavalla kuin on seksuaalisuuden ja sukupuolen monimuotoisuuden käsite, pitäisi olla iän monimuotoisuuden käsite: tärkeintä on se, mihin itse identifioituu, mitä edustaa. Saman ikäiset ihmiset voivat poiketa toisistaan todella, todella paljon.

No siis tietenkin olet keski-ikäinen, aika tarkkaan itse asiassa, kun mietitään keskimääräistä elinikää. Ja mitä sitä pullikoimaan. Keski-ikä on ihmisen parasta aikaa. Normaalia aikuisuutta, jolloin ei ole enää nuoruuden epävarmuutta, ei vielä vanhuuden ongelmia. Keski-ikäinen parhaimmillaan hyväksyy itsensä sellaisena kuin on. Toki me keski-ikäiset olemme kaikki myös yksilöitä ja jokainen erilaisia. Kuten myös nuoret ja vanhat ihmiset. Mutta ikä on ikä, ei persoonallisuustyyppi, joten minun on vaikea ymmärtää, miksi sinä et pysty ikääsi hyväksymään.

Et tainnut saada koko pointtia kiinni siitä, että keski-ikäisyys on länsimaisten ihmisten luoma kategoria, tapa rakentaa sosiaalista todellisuutta ja luoda tietynlaisia paineita kulkea normatiiviseen suuntaan. Kukaanhan ei tiedä, kauanko elää, joten siinäkään mielessä ei ole keski-ikää. Jos menet Afrikkaan, Brasiliaan tai vaikka Okinawalle, ei ole olemassa mitään keski-ikäisyyden käsitettä ja ylipäätänsäkin ihmisten keskimääräinen elinikä vaihtelee. Miksi pitää kategorisoida ja luokitella? Tokihan se helpottaa ajattelua, mutta voiko yrittää haastaa itsensä.

Eiköhän kaikissa kulttuureissa ole käsitys normaalista aikuisuudesta, joka ei ole nuori eikä vanha. Nuoruuden käsite ja vanhuuden käsite ovat universaaleja. Me keski-ikäiset emme ole kumpaakaan. Ja mitä paineita se muka tuo? Ei mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 39 enkä ole keski-ikäinen tai tule olemaankaan. Keski-ikäisyys on länsimainen sosiaalinen konstruktio, jonka on tarkoitus ohjata ihmisiä tietylle normatiiviselle polulle ja "kehitystehtävien" täyttämiseen. Vanhanaikaista, rajoittavaa ja turhaa. En aio tuoda ikääni esille missään. Olen lapseton, nuoren näköinen (ja biologisesti koen kyllä olevani edelleen nuori), hyväkuntoinen ja hoikka. Ja mulle on ihan sama mitä SÄ ajattelet tai ketä SÄ pidät keski-ikäisenä. Samalla tavalla kuin on seksuaalisuuden ja sukupuolen monimuotoisuuden käsite, pitäisi olla iän monimuotoisuuden käsite: tärkeintä on se, mihin itse identifioituu, mitä edustaa. Saman ikäiset ihmiset voivat poiketa toisistaan todella, todella paljon.

No siis tietenkin olet keski-ikäinen, aika tarkkaan itse asiassa, kun mietitään keskimääräistä elinikää. Ja mitä sitä pullikoimaan. Keski-ikä on ihmisen parasta aikaa. Normaalia aikuisuutta, jolloin ei ole enää nuoruuden epävarmuutta, ei vielä vanhuuden ongelmia. Keski-ikäinen parhaimmillaan hyväksyy itsensä sellaisena kuin on. Toki me keski-ikäiset olemme kaikki myös yksilöitä ja jokainen erilaisia. Kuten myös nuoret ja vanhat ihmiset. Mutta ikä on ikä, ei persoonallisuustyyppi, joten minun on vaikea ymmärtää, miksi sinä et pysty ikääsi hyväksymään.

Miksi sun on vaikea ymmärtää jonkun toisen ihmisen kokemus itsestään, kun et kerran hän ole? Aivan turhaa mietintää puolestasi. Olet varmaan sama jankkaaja joka palstalla tuputtaa näkemyksiään koko päivän naisille miten pitäisi olla. Näin tällä kertaa kauniimmin.

Eri

Annetaan jokaiselle lupa määrittää itsensä juuri siten kuin haluaa. Jos sä haluat itsesi lokeroida johonkin, tee se, mutta muiden ei tarvi. Ikä on vaan ikä ja me ollaan yksilöitä. Älä epävalidoi muiden kokemusta, vaan validoi, koska koetaan eri tavalla asiat eikä sun kokemus ole absoluuttinen tosiasia..