Lue keskustelun säännöt.
olen hyvä äiti,surkea vaimo
20.05.2015 |
Luin ketjua siitä,että jolloin on ok vaimo, kumppanina ja rakastajana siis,mutta surkea äiti yhteisille lapsille.
Minä taas olen hyvä äiti,mutta keskittyessä niin paljon lapsiin,en oikein jaksa miestäni ajatella ja hän tulee vähän siinä sivussa.
Ei taida tulla kauaa? Vinkkejä riittävään parisuhteen ylläpitoon,kun lapset ykkösinä.
Kommentit (10)
Ei se halaus ja suukko riitä, anna pesää kans:))
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensin väheni hommat makkarissa, sen jälkeen keskustelu, toisen arvostaminen ja lopulta jo ne arjen halaukset ja suukot.
Vyyhti on vaikea purkaa,kun ollaan kuin muukalaisia toisillemme ja eri leireissä.
Ap
Alottaisin kirjoittamasi listan suukoista, kuin takaisin kelauksella. Itsellä liitto päättyi juuri eroon näistä samoista syistä ja nyt on liian myöhäistä korjata, vaikka rakkautta ja halua olisi.
Onko se muka lasten pitämistä ykkösenä, jos rikkoo avioliittonsa ja lastensa kodin laiminlyömällä miestään?
No jos isä on tässä perheessä se vanhemmuuden heikoin lenkki niin kyllä lapset ansaitsevat kunnon lapsuuden. Äiti vaan kun on siinä aika työllistetty,ja mielellään onkin, vaan ei sitten jaksa enää sitä parisuhteen ylläpitoa. Ei vaan riitä aika ja energia,tai siltä se tuntuu.
Siksipä haen täältä apua,mitä ainakin pitää muistaa ettei särje lapsilta ehjää kotia. Ei miehessä ole mitään vikaa sinänsä. Itse en vain osaa vaihtaa välillä äidin roolista pois. Ja mitä harvemmin muistan olevani myös vaimo, sitä helpommin olen koko ajan vain äiti.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olet itse onnellinen tuolla järjestelyllä, niin lapsetkin ovat. Muista, että edes lapsia ei pidä laittaa oman itsen edelle. Se ei ole hyväksi lapsille eikä kenellekään muullekaan. Juuri luin yhden tieteellisen tutkimuksen, jonka mukaan äidin onnellisuus tuo mukanaan lasten onnellisuuden. Isän onnellisuudella ei todettu olevan vastaavaa vaikutusta lapsiin. Jännä juttu, mutta kyllä se näyttää aika hyvin pätevän ainakin omassa tuttavapiirissäni.
Mitä tarkoittaa, että lapset laitetaan elämässä ykköseksi? Toki, kun ne ovat pieniä, niin pitää vahtia yms. Mutta mitä se tarkoittaa sen jälkeen, kun lapset tekevät jo itse omia asioitaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta se, että toisen arvostaminen loppuu ei liity mitenkään vanhemmuuteen tai lapsiin. Olisko ihan vaan parisuhdeongelmia, joita ei kohdata, vaan toinen uppoutuu ja pakenee äitiyteen ha toinen töihin? Parisuhdeterapia vois olla paikallaan.
Meillä sama. Keskityn lapsiini ja toisaalta minulla on myös niin paljon hommaa kotona kun vanha okt, kolme pientä lasta ja koira + osa-aikatyö (jota teen siis kotoa käsin lasten läsnäollessa), kun mies ei ehdi/osaa yhtään auttaa, on itse todellinen sottapytty.
Hankala sitten motivoitua suukottelemaankaan kun olen koko ajan jokseenkin käärmeissäni siitä kun kerään hänen likasukkiaan ja likaisia astioitaan pitkin taloa kun hän istuu kaiken vähäisen kotonaoloajan vain sohvalla kiinni älypuhelimessaan. Ja sitten valittaa kun mä en ikinä huomioi häntä.
Mitä jos välillä ihan ptsähtyisi huomioimaan sen miehen? Vaikka lapset ovet nro 1, ei se estä muiskauttamasta kerran päivässä suukkoa tai antamasta pitkää halausta. Ja lasten kanssa voi olla myös perheenä, eikä sivuuttaa miestä perheen ulkopuolelle.