Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut ihmiset eivät koskaan kysy apua missään asiassa
19.01.2022 |
Tiedän muutaman tällaisen tyypin. Eivät kysyneet apua parisuhdeongelmista keskusteluun, eivät kysyneet tukea omaisen kuollessa, muuttoapua, apua töissä tai koulussa, apua pahan olon purkamiseen. Miksi jotkut ovat sellaisia, jotka eivät koskaan kysy apua vaan tekevät kaiken itse tai kärsivät yksin.
Kommentit (57)
En ole tarvinnut apua missään niin en ole kysynyt. Muutot yms. olen hoitanut rahalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus se avun pyytäminen voi olla niin pettymys, kun ei saakaan sitä apua. Seuraavan kerran kynnys on jo korkeammalla pyytää apua.
En ole tottunut tukeutumaan kehenkään koska olen aina ollut yksinäinen. Sehän tässä on surullista, että kun sitten lopulta löysin miehen ja hän olikin ihana ja kiltti mies niin en osannut tukeutua häneenkään missään asiassa ja hänen lohdutusyritykset vain ahdisti minua. Olin jääkylmä pökkelö siinä suhteessakin. En yhtään ihmettele, että mies vaihtoi minut kokeneempaan naiseen.
Ja kotio et soita! Soitat Veikolle! Saatanan sammakko.
Syitä on monia.
Esimerkiksi se, ettei halua vaivata muita. Tällainen ajattelu voi johtua vaikkapa huonosta itsetunnosta. Ei koe olevansa sen arvoinen, että "kehtaisi" vaatia muilta vaivannäköä vuokseen.
Jotkut eivät vain jaksa/halua/rohkene kommunikoida muiden kanssa, jolloin on helpompaa yksin.
Auttamiseen liittyy myös rivien välissä ajatus vastavuoroisuudesta, ja kaikki eivät halua jäädä "velkaa".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu paremmalta maksaa avusta kuin käyttää ihmisiä hyväksi. Se työllistää, eikä jää mitään velkaa kellekään.
Se on noloa jos ei ole parisuhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainakin minun elämäni on täysin pysähtynyt, mikään pyrkimys ei johda mihinkään, mihinkään pyyntöihin ei ole suostuttu, aivan viivasuoraa nollaa on elämäni ollut jo pidemmän aikaa, vuosia. Ei mahda mitään, ei ole näköjään mitään keinoa saada elämää eteenpäin, ei pysty tekemälläkään saada mitään aikaan kun ulkopuolelta on niin kova vimma torpata ja estää kaikki pyrkimykseni :/
Vai vielä apuja pyytämään...
Ei kaikilla edes ole ketään, jolta voisi apua pyytää. Itse siihen nuoresta tytöstä asti tottuneena en edes pyydä. Ja jos sitten joku Avulias Aatu pöllähtää paikalle, on tosi vaikeaa pyytää apua koska se tuntuu niin kiusalliselta.
Jos on tottunut diilaamaan kaikki asiat itse ja yksin aina, on todella vaikeaa heittäytyä heikoksi jonkun edessä ja alkaa itkeskelemään omia ongelmiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikki tarvitse apua.
Kaikki tarvitsevat joskus apua. Kaikki eivät vaan pysty myöntään sitä.
Jotkut nuolevat ne haavat mielummin yksin luolassa ja palaavat ihmisten ilmoille kun ovat kelanneet asioita riittävästi omassa päässään. He eivät kaada omia huoliaan muiden kannettaviksi ja ole mitään turhia voivottelijoita. Mikä ei tapa, se vahvistaa.
Ei muuttoavun pyytäminen muutamalta kaverilta ole mikään iso juttu. Se on yksinkertaista vastavuoroisuutta.
Minä en pyydä kun en halua jäädä kiitollisuudenvelkaan eli olla vastavuoroinen sitten jossain asiassa. Eli itsekkäät syyt, en halua että joutuisin käyttämään esim jonkun oman vapaan viikonlopun toisen muuttoon, valitettavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellaisella tuskin on kovinkaan paljon annettavaa jolta ei koskaan pyydetä mitään.
Kun vastaus on riittävän usein: "en mä voi, kato kun...", niin vähitellen pyydä apua- toiminto sammuu. Tyhjän saa pyytämättäkin, ja varmimmin saavuttaa haluamansa lopputuloksen, kun toimii itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole tarvinnut apua missään niin en ole kysynyt. Muutot yms. olen hoitanut rahalla.
Kaikilla ei ole rahaa. Eikä kavereita. Itse pitänyt kaikki hoitaa. Siihenkin jollain oudolla tavalla tottuu. Nyt kun mietin niin ei varmaan olisi kuulunut tottua, vaan tehdä asialle jotain. Ja joskus nuorena teinkin, mutta huonolla menestyksellä. Sitten sitä vaan tavallaan hyväksyi kohtalonsa. Heh, hölmöä. Pitäisi tässä varmaan jotain vielä yrittää..
Mutta mihinkään tinderiin en saletisti mene. Liian pinnallista minun kaltaiselle naiselle. Pitäisi ehkä etsiä joku harrastus. Ei niistä silloin nuorena löytynyt ketään, mutta ehkä näin vanhemmalla iällä asia on eri? Toisaalta tuntuu jo etukäteen musertavalta, että jos se ikuinen ulkopuolisuus toistuu niissäkin? Olen kyllä työelämässä vähän tottunut ihmisten kanssa juttelemaankin. Silloin nuorena tyttönä olin ihan jumissa ja kuljin seiniä pitkin kuin arka eläin. Että jotain edistystä on tapahtunut. Mutta tuntuu niin vieraalta lähteä tutustumaan ihmisiin tavallaan tyhjällä historialla ja tyhjällä elämällä. Mistä puhua?
Mulla ei ollut aikaisemmin elämässäni ketään, keltä olisin voinut pyytää apua, vaikka olisin sitä tarvinnut.
Päinvastoin monet ihmiset tukeutuivat minuun ja voimavarani olivat tiukoilla.
Elämässäni on ollut kaksikin seurustelukumppania, jotka molemmat apua pyytäessäni sanoivat, että
olet niin vahva ihminen, että pärjäät kyllä omillasi. Se satutti syvältä ja sai minut eristäytymään entistä
enemmän. En suinkaan ollut vahva, kaukana siitä.
Nyt iäkkäämpänä olen yrittänyt pitää puoliani, vaikka edelleenkin avun pyytäminen tuntuu mahdottomalta.
Miksi pitäisi pyytää apua, jos ei sitä tarvitse?
En ymmärrä ongelmaa. Siis keneltä sitä apua pitäisi pyytää ja miksi?
Välillä ihmettelen miten avuttomia jotkut ihmiset ovat. Siis yhtään ei osata suunnitella omaa elämää, etteikö tarvitsisi koko ajan olla mummeja ja kummeja auttamassa.
Olen oppinut, että on hyvin harvoja, jotka auttaa, kun apua tarvitsee. Tykkään tehdä asiat itse. Kysyn välillä neuvoa. Todella harvoin pyydän apua. Ja annan sitä myös muutamalle läheiselleni.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi pyytää apua, jos ei sitä tarvitse?
Kai nyt jokainen joskus apua tarvitsee? Viimeistään sairaana. Ei asiat hoidu itsestään, vaan ne hoitaa aina joko sinä, tai joku muu?
Niin ja vielä...jos joku ystäväni, kaverini tai sukulaiseni on ongelmaani liittyvän asian ammattilainen, en vaivaa häntä hänen työasioillaan vapaa-ajalla.