Teini pelottaa, koskaan ei aamulla sitä herättäessä tiedä mitä on edessä.

En ole unohtanut millaista on olla teini. Tosin enpä varmaan voi ymmärtää, kun ei itselläni koskaan ole ollut adhd:ta ja masennusta.

Mutta en mielestäni ole kovin itsekäs, jos olen huolissani siitä että miten pikkusisaruksiin vaikuttaa se että lähes joka toinen päivä kodin ilmapiiri on helvetin ahdistava ja syyllistävä. Olen toki vuosien varrella tehnyt vääriä ratkaisuja kasvatusasioissa, mutta se että teini kaivaa ne jatkuvasti esiin, paisuttelee, oikein herkuttelee jokaisella väärällä sanallani, niin se on aika rankkaa. Myös sisaruksille.

Enkä halunnut syyllistää teiniä, en ole häntä hylkäämässä, kyselin vaan epätoivoisena miten jaksan.

Tää on nyt vähän eri kun se että manataan äitiä kun vituttaa, tässä mennään välillä niin syvälle masennuksen aaltoihin, että itsetuhoisuus on todella rankkaa. On ollut myös sairaalassa hoitojaksolla tämän takia. Jos ette ole eläneet vaikeasti masentuneen itsetuhoisen nuoren kanssa, älkää tulko vittuilemaan miten oon idiootti kun mietin että on "ikävää kun se on välillä ilkee"..

Jaksamista sulle ja koko perheelle. Meillä esikoisella on lievä add, ja hän on myös hyvin temperamenttinen ja herkästi ärsyyntyvä, ollut koko ikänsä, mutta nyt myös teini-iän meiningit siihen päälle. Yksi iso ja raskas asia on ruma kielenkäyttö. Siihen on puututtu vuosikaudet, on otettu kännykkää pois, on laitettu kotiarestiin, on käyty perheneuvolassa jne., mutta ei, kiroilee ja suuttuessaan uhkailee toisia todella rankasti. Mietintätauon jälkeen usein katuu käytöstään ja pahoittelee, mutta eipä se sitä poista, tuollainen vaikuttaa koko kodin ilmapiiriin todella paljon. Ja varmasti on nuoremmista sisaruksista välillä pelottavaa. Muistan kun hän joskus alakouluikäisenä oli jollakin leirillä, ja syyllisenä tajusin nauttivan siitä "normaalista", tavallisesta ja rauhallisesta perhe-elämästä, kun joku ei räjähtele ja rähjää koko ajan. Tiedän siis edes hiukan mistä puhut, ja tiedän että ei ole helppoa.

[quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 11:46"]

Masennus on ja lääkitys siihen, mutta tosi pieni annos. Adhd on mutta ei ole ollut nyt siihen lääkitystä, masennuksen hoito on mennyt keskittymisvaikeuksien edelle. Fyysisesti ei ole agressiivinen, henkisesti sitäkin enemmän.

Jotkut päivät on kivoja. Nuori on osallistuva, hyväntuulinen ja mukavaa seuraa. Toiset päivät taas vajoaa pohjattomaan synkkyyteen, ja ne päivät on sitten vanhemmillekin helvettiä, kun kaikki kaadetaan lähinnä äidin niskaan. Mua oikeasti pelottaa aamulla herätessäni se että tuleeko tästä päivästä normaalia perhe-elämää, vai saanko taas tuntea olevani surkea, huono ja epäonnistunut äiti. Tälläisinä päivinä teini luo synkän varjon koko perheen ylle. Sääli pikkusisaruksia, ei ole oikein että heillä on jatkuvasti virtahepo olohuoneessa.

Miten jaksan tätä? Kauanko tätä vielä kestän?

[/quote]

Jos tilanne on nyt tuollainen niin onko täysin poissuljettua ottaa siihen ADHD:n lääkitystä?

Mun teinillä auttaa, kun huikkaa aamulla "Huomenta rakas", ei jaksa angstailla sitten vastaan, tai jos jaksaa niin lisää vaan "rakastan sinua mussukka, olet minulle rakas" yms. Huomaa äänestä että on tärkeää ja jää hyvä mieli "mustalle" mielellekin. Jaksa vaan jankuttaa, vaikka vastaanotto ei näytä olevankaan kovin myötämielinen.

8, Ei adhd lääke tuohon auta. Se auttaa vaan keskittymään koulunkäyntiin, ei vaikuta mielialan vaihteluihin tai masennukseen. Teini itse haluaisi lopettaa masennuslääkkeen kokonaan, siksi en ole kasvattanut annosta. Lääke on kuitenkin tehonnut pahimpaan itsetuhoisuuteen, siksi en sitä lopettaisi.

ap

Ihan normaali tunnehan tuo henkinen väsymys on. Oma isosiskoni, ainoa sisarukseni, oli ehkä samantapainen kuin tyttäresi, ja kyllä se jätti minuun jäljet. Hänen käytöksensä saattoi olla huonon mielialan takia koko päivän tosi ilkeää muita kohtaan. Syytä ei joko ollut tai syitä hän kaivoi niitä jostain vanhoista asioista. Olin usein surullinen ja hämmentynyt kun itse olisin lapsena kaivannut positiivista yhteyttä siskoon. Vaikeinta ehkä oli kestää sitä vihaista mulkoilua ja halveksivia katseita, tuhahteluja, selän kääntämisiä. Sekä sitä, että hänen mielestään tuollaisina päivinä tein ja sanoin kaiken väärin. Minusta on hyvin sanottu, että yksi ihminen varjostaa koko perheen elämää huonona päivänä. Lisäksi hän syyllisti kovasti jos hänen negatiivisuuttaan kyseenalaisti.

Traumat on vielä aikuisenakin, näen edelleen painajaisia siskosta ja hänen tapaamisensa aiheuttaa stressiä.

Masennuksesta toipuminen ei ole pelkkää ylämäkeä, huonojakin päiviä on. Sitten kun siihen liittää mielialan vaihtelut jotka toisilla murrosikäisillä on hyvinkin voimakkaita ja adhd.n liittyvän kesittymisen vaikeuden. On siinä taakkaa yhdelle lapselle ja perheelle. Masennuksesta voi parantua, murrosikä menee ohi ja adhd.n kanssa oppii elämään.

Iso voima lähetys sinulle. Muista sinä et ole huono vaikka lapsella olisi huono päivä, tällaiset päivät vaan ottaa enemmän voimia mikä nostaa huonomuuden tunteet pintaa. Suosittelen tekemään tietoisuustaito harjoituksia, niiden avulla saat voimaa itsellesi. Netistä löytyy hyviä harjotteita  http://oivamieli.fi/dashboard.php

[quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 13:40"]

En ole unohtanut millaista on olla teini. Tosin enpä varmaan voi ymmärtää, kun ei itselläni koskaan ole ollut adhd:ta ja masennusta.

Mutta en mielestäni ole kovin itsekäs, jos olen huolissani siitä että miten pikkusisaruksiin vaikuttaa se että lähes joka toinen päivä kodin ilmapiiri on helvetin ahdistava ja syyllistävä. Olen toki vuosien varrella tehnyt vääriä ratkaisuja kasvatusasioissa, mutta se että teini kaivaa ne jatkuvasti esiin, paisuttelee, oikein herkuttelee jokaisella väärällä sanallani, niin se on aika rankkaa. Myös sisaruksille.

Enkä halunnut syyllistää teiniä, en ole häntä hylkäämässä, kyselin vaan epätoivoisena miten jaksan.

Tää on nyt vähän eri kun se että manataan äitiä kun vituttaa, tässä mennään välillä niin syvälle masennuksen aaltoihin, että itsetuhoisuus on todella rankkaa. On ollut myös sairaalassa hoitojaksolla tämän takia. Jos ette ole eläneet vaikeasti masentuneen itsetuhoisen nuoren kanssa, älkää tulko vittuilemaan miten oon idiootti kun mietin että on "ikävää kun se on välillä ilkee"..

[/quote]

Mutta pystyykö yksi teini synkentämään koko päivän teillä, usean ihmisen kämpässä? Miksi ja miten? Eikö masentuneelle teinille voi sanoa että nyt suu poikki kun pienemmät kuulee, kirjoita vaikka sähköposti tunnoistasi, luen sen mielelläni myöhemmin. Pienemmille voi selittää, että isommalla on sairaus joka tekee hänen mielensä mustaksi ja estää häntä huomaamasta iloisia asioita, keksitään me iloisia asioita kun emme ole sairaita. Minusta teillä on "virtahepo olohuoneessa" vain jos te vanhemmat sallitte sen olla. Jos puhutte asiasta avoimesti niin ahdistavaa virtahepoa ei ole vaikka vaikeuksia olisikin.

Lapsesi on varmaan kokenut samoin kun oli lapsi sinun käytöksesi, eli että millähän tavalla taas tänään pahoitat hänen mielensä jyräämällä tms.

Ihan oikein, että lapsi antaa nyt takaisin. On varmaan ollut hirveää olla sinun lapsesi. Anna sen puhkua nyt jos rakastat.

Kolmetoista tarkoittaa, että jos koko (muu) perhe tietää että yhden käytös ja reaktiot ei ole kohtuullisia, se voi helpottaa sairaan teinin kanssa elämistä. Ahdistus tulee paljolti siitä, kun läheistä ihmistä pitää "normaalina", tulkitsee hänen käytöksensä "normaalin" kautta ja yrittää ymmärtää miksi hän suuttuu tms. Eli ottaa henkilökohtaisesti sen käytöksen, joka on sairauden aiheuttamaa. Näin teet itsekin ap, kun alat teinin huonona päivänä tuntea että olet huono äiti jne. Et ehkä voi sitä teiniäsi parantaa, mutta voit estää sitä muun perheen syyllistymistä aloittamalla itsestäsi ja näyttämällä pienemmille esimerkkiä.

[quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 13:58"]

[quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 13:40"]

En ole unohtanut millaista on olla teini. Tosin enpä varmaan voi ymmärtää, kun ei itselläni koskaan ole ollut adhd:ta ja masennusta.

Mutta en mielestäni ole kovin itsekäs, jos olen huolissani siitä että miten pikkusisaruksiin vaikuttaa se että lähes joka toinen päivä kodin ilmapiiri on helvetin ahdistava ja syyllistävä. Olen toki vuosien varrella tehnyt vääriä ratkaisuja kasvatusasioissa, mutta se että teini kaivaa ne jatkuvasti esiin, paisuttelee, oikein herkuttelee jokaisella väärällä sanallani, niin se on aika rankkaa. Myös sisaruksille.

Enkä halunnut syyllistää teiniä, en ole häntä hylkäämässä, kyselin vaan epätoivoisena miten jaksan.

Tää on nyt vähän eri kun se että manataan äitiä kun vituttaa, tässä mennään välillä niin syvälle masennuksen aaltoihin, että itsetuhoisuus on todella rankkaa. On ollut myös sairaalassa hoitojaksolla tämän takia. Jos ette ole eläneet vaikeasti masentuneen itsetuhoisen nuoren kanssa, älkää tulko vittuilemaan miten oon idiootti kun mietin että on "ikävää kun se on välillä ilkee"..

[/quote]

Mutta pystyykö yksi teini synkentämään koko päivän teillä, usean ihmisen kämpässä? Miksi ja miten? Eikö masentuneelle teinille voi sanoa että nyt suu poikki kun pienemmät kuulee, kirjoita vaikka sähköposti tunnoistasi, luen sen mielelläni myöhemmin. Pienemmille voi selittää, että isommalla on sairaus joka tekee hänen mielensä mustaksi ja estää häntä huomaamasta iloisia asioita, keksitään me iloisia asioita kun emme ole sairaita. Minusta teillä on "virtahepo olohuoneessa" vain jos te vanhemmat sallitte sen olla. Jos puhutte asiasta avoimesti niin ahdistavaa virtahepoa ei ole vaikka vaikeuksia olisikin.

[/quote]

Helppoa on ap.tä näin ohjeistaa, arjessa asiat eivät ole useinkaan noin hallinnassa kun mukana on huoli rakkaasta, omat tunteet ja pelko siitä mitä seuraavaksi tapahtuu ja huoli pienemmistä sisaruksista ja oma jaksaminen äärirajoilla.  Asioista pitää puhua, mutta jos tilanne on "päällä" asiasta puhuminen on varmaan mahdotonta.

[quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 14:06"]

[quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 13:58"]

[quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 13:40"]

En ole unohtanut millaista on olla teini. Tosin enpä varmaan voi ymmärtää, kun ei itselläni koskaan ole ollut adhd:ta ja masennusta.

Mutta en mielestäni ole kovin itsekäs, jos olen huolissani siitä että miten pikkusisaruksiin vaikuttaa se että lähes joka toinen päivä kodin ilmapiiri on helvetin ahdistava ja syyllistävä. Olen toki vuosien varrella tehnyt vääriä ratkaisuja kasvatusasioissa, mutta se että teini kaivaa ne jatkuvasti esiin, paisuttelee, oikein herkuttelee jokaisella väärällä sanallani, niin se on aika rankkaa. Myös sisaruksille.

Enkä halunnut syyllistää teiniä, en ole häntä hylkäämässä, kyselin vaan epätoivoisena miten jaksan.

Tää on nyt vähän eri kun se että manataan äitiä kun vituttaa, tässä mennään välillä niin syvälle masennuksen aaltoihin, että itsetuhoisuus on todella rankkaa. On ollut myös sairaalassa hoitojaksolla tämän takia. Jos ette ole eläneet vaikeasti masentuneen itsetuhoisen nuoren kanssa, älkää tulko vittuilemaan miten oon idiootti kun mietin että on "ikävää kun se on välillä ilkee"..

[/quote]

Mutta pystyykö yksi teini synkentämään koko päivän teillä, usean ihmisen kämpässä? Miksi ja miten? Eikö masentuneelle teinille voi sanoa että nyt suu poikki kun pienemmät kuulee, kirjoita vaikka sähköposti tunnoistasi, luen sen mielelläni myöhemmin. Pienemmille voi selittää, että isommalla on sairaus joka tekee hänen mielensä mustaksi ja estää häntä huomaamasta iloisia asioita, keksitään me iloisia asioita kun emme ole sairaita. Minusta teillä on "virtahepo olohuoneessa" vain jos te vanhemmat sallitte sen olla. Jos puhutte asiasta avoimesti niin ahdistavaa virtahepoa ei ole vaikka vaikeuksia olisikin.

[/quote]

Helppoa on ap.tä näin ohjeistaa, arjessa asiat eivät ole useinkaan noin hallinnassa kun mukana on huoli rakkaasta, omat tunteet ja pelko siitä mitä seuraavaksi tapahtuu ja huoli pienemmistä sisaruksista ja oma jaksaminen äärirajoilla.  Asioista pitää puhua, mutta jos tilanne on "päällä" asiasta puhuminen on varmaan mahdotonta.

[/quote]

Varmaan näinkin. Silti ajattelisin, että ne vähät voimat mitä on, pitää käyttää siihen perspektiivin säilyttämiseen. Jos perspektiivi menee koko perheeltä, sairastuvat kaikki, ja kukaan muu kuin perheen aikuiset ei voi sitä tervettä perspektiiviä tuoda. Teinistä on totta kai huoli, mutta sille hänen sairaudelleen ei varmasti kotioloissa voi paljon mitään tehdä, ja viimeinen asia mikä häntä auttaa, on masentunut, ahdistunut perhe... t. 13

Lähde: MLL

13-15-vuotias

13–15 vuoden iässä kehittyvät aivojen alueet, jotka edesauttavat mm. liikunnallisia kykyjä sekä tilan hahmottamista. Nuoren kyky abstraktiin ajatteluun kehittyy edelleen, esim. matematiikan opiskelussa voidaan siirtyä konkreettisista esimerkeistä abstraktisempiin.

Oikean ja vasemman aivopuoliskon välillä tapahtuu uutta fyysistä yhteydenmuodostusta, yhteistoiminta kypsyy sujuvaksi. Tämä aiheuttaa ajattelussa kuohuntaa, mikä näyttäytyy ympäristölle murrosikäisen epävakaana, ailahtelevana, joskus vaikeasti ymmärrettävänä käytöksenä.

13–15-vuotiaana aivosolujen yhteyksien määrässä tapahtuu yhtä iso muutos kuin 2–3-vuotiaana. Tarpeettomia yhteyksiä karsiutuu ja jäljelle jääneet toimivat tehokkaammin. Yhteyksistä osa karsiutuu automaattisesti, osa on riippuvainen käytöstä – aivoja kannattaa käyttää! Tärkeää on sekin, että aikuinen on edelleen kiinnostunut nuorestaan: se auttaa pitämään auki sellaista, mitä voi olla myöhemmin vaikea rakentaa.

Aivokehityksen näkökulmasta voi ymmärtää miten hämmentävää vaihetta nuori elää: aivoista poistuu jotain vanhaa eikä uusi vielä toimi täydellä teholla. Niin haastavaa kuin nuoren käytös voikin olla, hän ansaitsee myös aikuisen myötätunnon ja ymmärryksen. Aivot ja ajattelu ovat ihan konkreettisesti myllerryksessä. Nuori voi kokea menettävänsä ”lapsuuden onnelan”.

Aivojen oikea ja vasen puoli, ajatteleva ja tunteva puoli, käyvät uudella tavalla keskustelua. Tämä näkyy mm. moraalisena pohdintana. Nuori pohtii esim., mikä on ulkomaailman viesti siitä, mikä on oikein ja minkä taas tunnen oikeaksi sydämessäni. Moraali ei ole mitään ”peliä”, vaan omassa mielessä oikealta tuntuvien vastauksien hakemista ja niiden peilaamista muiden näkemyksiin. Uuteen kehitysvaiheeseen liittyy taas tiettyä ehdottomuutta ja mustavalkoisuutta. Nuorella voi olla hyvin jyrkkiä näkemyksiä esim. eläinsuojelusta tai maailman kaupasta.

Tämän kiihkeän kehitysvaiheen jälkeen aivot edelleen muovautuvat, mutta eivät enää muutu näin suuresti.

17-vuotias

Noin 17 -vuoden iässä nuoren kyky suunnitelmallisuuteen ja kokonaisvaltaiseen ajatteluun kehittyvät edelleen. Aivojen kehityksessä on kypsymisen ja tasaantumisen vaihe. Vanhemmat usein kuvaavat tätä vaihetta sanomalla, että rauha laskeutui kotiin. Nuori pystyy katsomaan jo pitkälle eteenpäin ja sietämään sitä, että asioihin ei ole ehdottomia oikeita ratkaisuja. Aiempi ehdottomuus antaa tilaa suvaitsevaisuudelle. Aivopuoliskojen välinen keskustelu tasaantuu. Aivojen kypsyttävä ja eheyttävä kehitys jatkuu vielä pitkälle nuoren aikuisuuteen."

heh, melkein koomista. Olisinkin voinut jättää itseänsä vakavasti viiltäneen teinin viemättä sairaalaan, ja sanoa vain että paikkaa haavasi ja kirjoita sähköposti tunteistasi, mulla on nyt iltapalan laitto muulle perheelle kesken. Tai kun pikkusisko tuo vessasta verisen rätin ja kyyneleet silmissä tulee sanomaan että äiti, mua pelottaa. X on taas satuttanut itseään. Olisihan se pelko varmaan mennyt vain pois kun olisin kertonut että älä välitä, X:llä on sellainen sairaus, älä sinä huomioi sitä, nautitaan me muut kauniista kesäsäästä..?

Tiedän, itse kerjäsin verta nenästäni avautumalla täällä, mutta teinini sanoin: te ette vaan tajuu mistään mitään.

ap

Tuollaista se on usein sellaistenkin teinien kanssa joilla ei ole mitään diagnooseja. Meillä tyttärellä myös vaikea ikä. Mutta minä en taida olla kovin herkkä, en murehdi ollenkaan sitä mitä päiviä tulee vaan kohtaan vaan hetki kerrallaan  mitä sitten tuleekin. Enkä kyllä tunne olevani surkea äiti jonkun teinin angstikiukuttelujen takia, se kuuluu vaan ikään monelle se että vanhemmista irtautumiskamppailu on henkisesti kovaa, ja hormonitkin tekee osansa.

Älä ota henkilökohtaisesti. Tiedän, että sitä yrittää hyvällä ja paskaa tulee niskaan siitä huolimatta ja itseäkin väsyttää. Mutta loma alkaa ensinnäkin kohta ja saat ladata akkuja ja teini saa levätä ja toipua. Ja toivottavasti keksitte kivää kesänviettoa ja kerranhan sitä vain nuoria ollaan.

Oletpa uskomattoman itsekäs. Lapsellasi on ehkä elämänsä vaikein kausi ja sä mietit vaan että on niin ikävää kun se on välillä ilkee. Herää, idiootti.

Miks otatte niin henkilökohtaisesti? Oletteko unohtaneet millaista oli olla teini? Kyllä meki manattiin puolin ja toisin äidin kaa toisiamme, nykyään ollaan melkeinpä parhaat kaverimme :D

Minä ymmärrän, koska olen elänyt saman pelon kanssa kaksi vuotta. Olen pahoillani sinun ja perheesi puolesta. Aika parantaa pikkuhiljaa
ja nuoren oma sisäinen maailma tasaantuu. Asiat ovat nyt paremmin kun nuori on 17
voimia sinulle ja perheellesi