Yrttiteet ja raskaus?
Moi (taas)!
Jostain luin, että kamomillateetä ei ehkä kannata juoda, jos on raskaana (en tiedä, mitä vaaraa siitä koitui). Toisaalta vadelmatee vahvistaa jonkun mukaan kohtua. Onko jotain ihan selkeästi varottavia yrttejä tai vastaavia? Onko väliä, juoko mustaa, vihreää vai valkoista teetä?
Kommentit (9)
siispä uusiksi.
Olen itse vuosia harrastanut kaikenlaista luonnonyrttien hyötykäyttöä, joten jotain niistä on tullut opittuakin. Neuvolassa kysyin totaalikiellon syytä, ja vastaus oli että on helpompaa kieltää varmuuden vuoksi kaikki kuin alkaa erittelemään. Nykyajan ihmisistä kun harva enää tietää eri yrttien ja kasvien lääkinnällisiä vaikutuksia. Jos kuitenkin tuntee yrtit, voi vaarattomia huoletta käyttää.
Ensiksi vadelmasta. Se on tosiaan tunnettu jo satoja vuosia odottavien äitien yrttinä, ja siitä ollaan kirjoitettu ihan virallisen lääketieteenkin julkaisussa. Vadelmanlehtiteellä on kohdun ja lantion seudun lihaksia vahvistava, stimuloiva ja myös rentouttava vaikutus. Se siis auttaa kohdun lihaksia synnytyksessä, ja saattaa siten helpottaa ja nopeuttaa synnytystä. Itselläni on jo vadelmanlehdet kerättynä ja kuivattuna, mutta otan teen päivittäiseen käyttöön vasta tuolla viimeisellä raskauskolmanneksella lisäten annostusta yhdestä kupillisesta kolmeen päivässä vähän kerrallaan loppua kohden. Ihan lopussa lisään joukkoon vähän ahomansikan lehtiä, joilla on supistava vaikutus. (ei siis suositella raskauden aikana muutoin kuin ihan lasketun ajan tienoilla).
Vältettäviä yrttejä raskauden aikana ovat aaloe, katajan marjat, koiruoho, pietaryrtti, puolanminttu ja pujo, sekä leskenlehti.
Myöskään puolukan ja sianpuolukan lehtiä ei suositella raskauden ja imetyksen aikana.
Syytä on välttää myös suolistoa voimakkaasti supistavia kasveja kuten ummetuksen hoitoon käytettäviä sennaa ja paatsamaa, voimakkaasti rauhoittavia kasveja kuten esim.virmajuurta, tai tilapäistä suorituskykyä lisääviä kasveja kuten ginsengiä.
Noista moni on sellainen, että niitä tuskin muutoinkaan moni käyttää. Esim. pietaryrttiä on aikoinaan käytetty abortointiin, mutta se on valitettavan usein vienyt sikiön hengen lisäksi myös äidiltä hengen.
Vältettävien listalla ovat myös iisoppi, kehäkukka, liperi eli lipstikka, persilja, piparjuuri, mintut, rosmariini ja salvia. Näitä ei tulisi käyttää niitten supistuksia lisäävän ominaisuuden takia. Kielto tosin koskee lähinnä rohtokäyttöä, eli suuria määriä, ja teetä. Pienet, mausteena käytettävät määrät tuskin ovat haitaksi. Haitallisissa annoksissa puhutaan useista teelusikallisista päivässä.
Nokkonen kuuluu myös niihin, jotka suurina määrinä eivät ole suositeltavia, mutta silloin tällöin ja pieninä määrinä ovat hyväksi. (nokkonen sisältää rautaa erittäin runsaasti ja aika hyvin imeytyvässä muodossa.)
Kamomillassa sen sijaan ei ole minun tietämykseni mukaan mitään haitallista, ja ainakin itse käytän sitä hyvällä omallatunnolla. Samoin käytössä minulla on mustaherukkatee ja joskus, mutta vain joskus, kupillinen minttuteetäkin (piparminttu auttaa ilmavaivoihin). Minttutee auttaa inkiväärin tavoin myös raskauspahoinvointiin, mutta minttua ei siis suositella silloin jos on keskenmenon uhkaa.
Muita sallittuja ovat mm.
Mustikka; voi käyttää löysään vatsaan. Erityisesti kuivatut ovat tehokkaita.
porkkana auttaa vatsaa ja suolistoa sekä auttaa ihonhoidossa,
kauraa voi käyttää hermojen tueksi ja vatsan limakalvojen hoitoon,
selleriä poistamaan nesteitä ja
karpaloa virtsatietulehdustenhoitoon.
Kaupan hyllyltä kannattaa mukaan ottaa rooibos-teetä. Se on hyvää, sisältää runsaasti flavonoideja ja muita hyödyllisiä ainesosia, ja on raskaanaoleville sallittu. Se ei sisällä lainkaan kofeiinia.
Monia yrttejä ei ole tutkittu riittävästi jotta vaikutuksista raskauden aikana voisi olla ihan varma. Ne onkin ehkä viisainta jättää käyttämättä raskauden aikana.
Sitten vielä tulevaisuutta ajatellen:
kumina, anis , fenkoli, tilli, sinimailanen, nokkonen ja sarviapilansiemenet sopivat kaikki erityisen hyvin synnytyksen jälkeiseen aikaan, sillä kaikki ne lisäävät maidoneritystä. Imetyksen lopettamisessa taas tukena voi käyttää salviaa, joka vähentää maidontuloa.
Tässä nyt jotain. Ekassa tekstissä oli vielä jotain muutakin, mutta en nyt muista...
Kylläpä teillä on tietoa, kiitos vastauksesta! Täytyy ihan ottaa paperille. Ja aika lailla noissa on muistettavaa... (Toisaalta ei kai haittaa, jos yhden kerran jotain teetä juo epähuomiossa, kunhan ei ota tavaksi.)
laskettuaika marraskuussa.. mistä mä saan sopivana päivänä ahomansikan lehtiä, sillon taitaa olla jo kai lunta?
Eipä se taida ahomansikanlehtikään yksin synnytystä käynnistää, jos on sitkeästi masussa viihtyvä vauva. Mutta kokeillahan toki täytyy. Tää mun yrtti-innostus pääsi kunnolla valloilleen vasta esikoisen syntymän jälkeen, joten kokemusta ahomansikan tehosta ei (vielä) ole. Katsellaan sitten tuolla helmi-maaliskuun taitteessa... Esikoinen tarvitsi syntyäkseen ainakin kaikkien perinteisten " ässien" lisäksi vielä pari annosta cytotecia.
Enpä tiedä löytyykö luontaistuotekaupasta ahomansikanlehtiteetä, mutta kannattaa kysyä; sieltä kun löytyy vaikka mitä. (muistelen ainakin vadelmanlehtiteetä nähneeni.)
Ja noista muista yrteistä vielä; enpä usko, että millään " tavallisilla" yrteillä (siis sellaisilla, mitkä normaalistikin on ihmisten arkikäytössä) vahinkoa saa aikaan, ellei sitten tosiaan ole kyse jostain merkittävän isosta annoksesta vahvaa tavaraa kuten vaikka katajanmarjaa. Onhan persiljaakin pitkät ajat muinoin käytetty abortointiin, mutta annostukset on tosiaan olleen jotain muuta kuin pari oksaa pihvin tai keiton päällä.
Mitään yrttejä, mietojakaan, ei kannata käyttää yksipuolisesti runsain määrin ja pitkiä kuureja raskauden aikana, mutta tosiaan joku kamomillatee toisinaan on varmasti enemmän hyväksi kuin pahaksi. (auttaa mm. vatsa- ja suolistokipuihin, sekä rauhoittaa mieltä. Laukaisee myös kouristuksia ja vaikuttaa tulehduksia ehkäisevästi.)
onko tuo mainitsemasi aaloe siis aloe vera vai jokin ihan muu? Olen itse juonut Aloe Vera juomaa sekä raskauksien aikana että imettäessä ja siis aina, jo kauan. Nyt tuli vaan mieleen, että olenko tietämättäni tehnyt jotain tosi hölmöä ja pitäisikö ko aineen käyttö lopettaa? Toiveissa siis uusi vauva... Kiitos, jos viitsit vastata :o)
...Olet tainnut nimimerkkisikin valita kiinnostuksesi mukaan ;D
Alkuperäisen kysyjän kysymykseen mustan, valkoisen ja vihreän teen eroista lisäisin vielä, että vihreää (ja valkoista!) teetä ei suositella nautittavaksi raskauden aikana (suuria määriä tai päivittäin, huom, satunnaisesta kupposesta tuskin on haittaa) niiden sisältämien katekiiniyhdisteiden takia. Näillä yhdisteillä on voimakas haittaava vaikutus verisuoniston kehitykseen, minkä takia ne ovat kiinnostavia esimerkiksi syöpälääkitystä kehitettäessä mutta haitallisia istukan kehitystä ja sikiötä ajatellen. Mustassa teessä on kofeiiinia, kuten kahvissakin, joten sen käyttöä kannattaa rajoittaa max. 2-3 kupilliseen päivässä.
Ai niin, monissa yrttihaudukejuomissa (esim Twinings) saattaa tosiaan olla ginsengin lisäksi esimerkiksi lakritsinjuurta, joka nostaa verenpainetta. Hedelmäteelaaduista sellaiset, joissa on kuivattua papaijaa eivät myöskään ole suositeltuja (saattaa lisätä supistelua).
Kohtuus ja terve järki kaikessa :) Varovainen pidättäytyy kaikesta, mutta viisas ottaa selvää asioista ;)
Rooibos-teen lisäksi myös honeybush-tee kuuluu " sallittuihin" juomiin raskauden aikana. Vaikken itse yleensä pidä muusta kuin mustasta teestä maidon kera, tuo honeybush oli eukalyptuksella maustetun hunajan kanssa tosi hyvää :)
Kyllä kyseessä on juuri aloe vera, mitä ei suositella. Mutta tuskin menneistä kannattaa stressiä ottaa, sinullahan ilmeisesti on ihan hyvin menneet raskaudet (?? Sain ainakin viestistäsi sen kuvan) Itse en kyllä varmaan uskaltaisi aloeta sisäisesti nauttia raskaana ollessa.
Kuten sanoin, olen näissä yrttijutuissa innokas harrastelija, joten en halua esiintyä minään ammattiasiantuntijana. Tuo aloe on minulle itselleni vieraampi, se kun ei kuulu niihin mitä voi tuolla metsissä laukatessa koriin keräillä. Minun tietoni aaloesta perustuu siis luettuun ja kuultuun, ei omaan kokemukseen.
Se miksi laitoin sen ekassa viestissä ei-suositeltavien listalle, perustuu erään kiinalaisen lääketieteen ammattilaisen ja fytoterapeutin suosituksiin. (Hitsi kun en nyt muista nimeä.) Aaloehan on voimakkaasti kudosvaurioita korjaava yrtti, jota on sisäisesti käytetty myös ulostuslääkkeenä. Puhdistavana kai sitä lähinnä käytetään kun pienistä sisäisistä annoksista puhutaan. Jostain muistan lukeneeni, että aloe sisäisesti käytettynä saattaa edesauttaa peräpukamien syntyä.
Lisäksi aloe sisältää käsittääkseni jonkin verran myös myrkyllisiä ainesosia, minkä takia sitä ei pitäisi sisäisesti nauttia ainakaan suoraan kasvista otettuna.
Mutta tosiaan en tiedä noiden aloe-VALMISTEIDEN sisällöistä tai luvatuista vaikutuksista niinkään. Itse kun rakastan erityisesti kuljeskella luonnossa itse yrttejä keräilemässä, ja tehdä niistä sitten omia rohdoksia ja muita. Valmisteista varmaan tietää paremmin joku alan koulutuksen saanut; ehkäpä asiantuntevasta luontaistuoteliikkeestä saat parempaa tietoa.
Hei!
Ainakin Espoon kaupungin raskaana oleville naisille suunnatuissa ruoka-ainesuosituksissa kehotetaan välttämään luonnonkasvien ja yrttiteejuomien käyttöä, koska ne voivat sisältää luontaisesti haitallisia aineita, joiden turvallisuudesta ei ole riittävästi tietoa. Itse olen juonut niiden sijasta pääasiassa erilaisia hedelmistä ja marjoista uutettuja teelaatuja.
Tosin niissäkin voi olla ylläreitä: kuivattuja vadelmanlehtiä mainostettiin minullekin kohtua vahvistavina, mutta kuulin juuri että ne saattavat jopa vaikuttaa synnytyksen käynnistymiseen!! Tosin ilmeisesti sellaista teetä pitäisi käyttää suuria määriä ja erittäin vahvana. Silti kantsii vähän varoa!!
Mustassa teessä on kofeiiniin rinnastettavaa teiiniä, niin myös valkoisessa ja vihreässäkin, jollei sitten juo kofeiinittomia versioita. Niitäkään ei pitäisi juoda kuin pari kupillista päivässä.