Lue keskustelun säännöt.
Klassinen aihe:mies ja vauvanhoito
17.05.2015 |
Mulla alkaa nyt viimein loppua kärsivällisyys. Lapsemme on nyt 13 kk vanha ja mieheni ei auta minua kodin hoitamisessa tai lapsen hoitamisessa juuri lainkaan ja sen lisäksi ei vietä lähes lainkaan aikaa kanssani. Asumme mieheni kotimaassa ja kaiken lisäksi olen täällä hyvin yksinäinen, en ole tutustunut kehenkään ja ainoaa seuraa minulle olisi mieheni vanhemmat, jotka voisivat ikänsä puolesta olla isovanhempiani. Yhteistä jutunaihetta ei vaan ole, vaikka muuten ihan ok yleensä tulemmekin toimeen.
Lapsen syntymän jälkeen olen viettänyt aikaa Suomessa yksinäni joitain kuukausia. Mies ei pystynyt ottamaan töistään lähes ollenkaan vapaata vauvan syntymän jälkeen, vauva syntyi Suomessa. Miehen kotimaassakin ollessamme hän tekee töitä 12-16 tuntia vuorokaudessa, lounasta syödään yleensä miehen vanhempien luona ja iltapalankin mies haluaa syödä äitinsä luona. Vapaapäiviä ei ole. Päiväni kuluvat vauvan kanssa kahdestaan vieraassa paikassa, jossa ei ole mitään tekemistä. Vauva on sen lisäksi ollut aina huono nukkumaan, heräsi ensimmäisen 10 kk parin tunnin välein.
Mies kyseenalaistaa kasvatustani, sain vauvan opetettua nukkumaan omassa sängyssä ja oli jotain viikkoja kun saattoi jopa nukkua yön yli putkeen. Kunnes mieheni alkoi ottamaan vauvan viereensä nukkumaan, jolloin lapsi nykyään ei halua nukkua omassa sängyssä lainkaan. Vastustin tätä mieheni päätöstä silloin ja perustelin sitä sillä, että yöt tulevat nyt varmasti taas huononemaan. Ja niin kävi. Nykyään sitten taas herätään öisin 2-3 tunnin välein.
Mieheni äiti hoitaa lasta useamman kerran viikossa tunnin pari. En ole välttämättä niin väsynyt lapsen hoitoon, vaan lähinnä yksinäisyyteen ja siihen, että minulla ei ole aikuista seuraa, jota lähinnä kaipaisin miehestäni. Olemme olleet yhdessä 10 vuotta ennen lapsen syntymää ja silti tämä asia tuli yllätyksenä, ehkä olen siis hieman hölmö. Mieheni ei siis voi minun takiani ottaa tuntia vapaaksi töistä, vaan useimmiten aloittaa työt (menee äitinsä luo aamupalalle) 7 aamulla ja lopettaa työt 23 illalla. Mieheni on yksityisyrittäjä. Olemme riidelleet tästä aiheesta paljon, mutta mieheni mukaan hän ei tällä hetkellä voi tehdä asioita toisin. Hän on kyllä aina tehnyt paljon töitä. Lupaa kyllä, että ensi syksystä lähtien alkaa ottaa vapaapäiviä viikottain.
Mieheni on myös työstressin takia hetkittäin hieman kireä ja äreä. En voi pyytää häneltä mitään, koska hän hermostuu. Esimerkiksi jos pyydän tuomaan jotain kaupasta, hän joko sen tuo vasta parin päivän päästä (vaikka olisin tarvinnut sen melkein heti) tai suuttuu kun pyydän tuomaan sen.
Olen myös hieman mustasukkainen mieheni ajankäytöstä. Koen, että hän mieluummin viettää sen vähäisen vapaa-aikansa vanhempiensa kanssa mieluummin kuin minun ja lapsen kanssa. Lasta kyllä leikittää hieman ja ottaa autoajelulle mukaan, mutta syöttämistä tai kylvettämistä en voi pyytää, koska yleensä hän vain hermostuu. Jos pyydän häntä ottamaan lapsen hetkeksi, jotta voisin siivota ym. hän yleensä kantaa lapsen äitinsä luo.
Olen tehnyt päätöksen, että jos ensi syksynä tilanne ei muutu, niin tulen lähtemään pois lapsen kanssa. Olen alkanut jo henkisesti varautumaan, tietenkään en sitä toivo. Haluan lapseni kasvavan molempien vanhempien kanssa, mutta en vaan pysty itse enää kestämään, jos tilanne vielä jatkuu tämmöisenä. Mieheni on kova tekemään lupauksia ja yleensä on ne rikkonut, mutta nyt pyytää minulta vielä lisää kärsivällisyyttä ensi syksyyn asti. Hieman pelkään, että taas lupaus rikotaan. En enää jaksa sitä. Haluan mieheltäni aikaa minulle ja kunniotusta minulle.
Ajatuksia? Tämä oli tämmöinen pieni päiväkirjamainen avautuminen vaan.
Kommentit (33)
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 09:35"]
Mulla alkaa nyt viimein loppua kärsivällisyys. Lapsemme on nyt 13 kk vanha ja mieheni ei auta minua kodin hoitamisessa tai lapsen hoitamisessa juuri lainkaan ja sen lisäksi ei vietä lähes lainkaan aikaa kanssani. [/quote]
Hei, ihan oikeasti nyt. Mies ei varmasti ole ollut aikaisemmin mikään kodin hengetär. Olit vain niin vauvakiimainen, että annoit asian olla, ja nyt maksat siitä kovaa hintaa. Tämä kuvio on nähty tuhat kertaa. Toivottavasti joku juttusi lukija oivaltaa tästä sen oleellisen: ihmiset eivät muutu vain siksi, että heillä on lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap on ollu 10v miehen kanssa joka tekee varhaisesta aamusta yöhön töitä ja käy aina syömässä äitinsä luona. Siis 10v ajan on osoittanut että ei ole läsnä ja ei ole ikinä katkaissut napanuoraa äidistään. Mistä valitat nyt? Kyllä teot lupaavat enemmän kuin pari sanaa, jos nyt niitäkään olet kuullut. Mite te sitten juttelitte ennen lapsentekoa vai tuliko lapsi pyytämättä ja yllätyksenä?
Mista valitan nyt? No eikohan se oo jo kaynyt ilmi.Lue viestit.
Puhuttiin kylla ja naemma on mennyt keskustelut vahan ristiin meilla, kun ei loydy ymmarrysta.
Mies ei aina oo ollut ihan noin paha, aina tehnyt paljon toita, mut ei nain paljon.Aitiinsa aina ollut laheinen suhde, mutta nyt kun mentiin naimisiin ja saatiin lapsi oletin, etta tilanne muuttuisi hieman.Etta viettaisi meidan kanssa aikaa.Turhia oletuksia liikaa kieltamatta.
Ja en siis ole 10 vuotta asunut Kreikassa vaan noin puolet vuodesta vaan.
Oliko äidillä syöminen tavallista jo ennen lapsen syntymää? Muuttiko lapsen syntymä miehesi käyttäytymistä vai oliko hän ennenkin työnarkomaani?
Jos tulkitsen oiken niin miehesi jatkaa samaan tapaan kuin aina ennenkin. Sinä oletit miehen muuttuvan mutta niin ei käynytkään.
Hoitaako muut miehet siellä lapsiaan vai äiditkö ovat päävastuussa? Jos kyseinen menettely on maan tapa niin miksi miehesi toiisi toisin jos ette siitä sopineet jo ennen lapsen hankkimista.
Onko teillä seksielämä käynnistynyt synnytksen jälkeen ja onko sitä riittävästi?
"Eli kannattaako lähtöä edes harkita, jäänkö tänne elämään onnettomana ns. yksinhuoltajana vai muutanko takaisin Suomeen, jolloin lapseni tulee varmasti jossain vaiheessa kaipaamaan isäänsä. En kuitenkaan missään nimessä halua katkaista lapseni suhdetta isäänsä vaan tulen sitä itse tukemaan niin paljon kuin vaan voin. "
Jos sulla on Suomessa paremmat tukiverkostot lähde ihmeessä. Ei lapsellekkaan ole hyvä, jos se läheisempi vanhempi voi huonosti. Voi tulla ongelmia myöhemmin.
Ja kyllä se lapsesi tulee kaipaamaan isäänsä ihan yhtälailla teidän asuessanne Kreikassa, eihän hän näe isäänsä lainkaan. Ei heille noinkaan muodostu isä-lapsisuhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kieltamatta liikaa oletuksia on meidan suhteessa. Muut miehet ovat ja viettavat taalla enemman aikaa perheensa kanssa. Mieheni voisi auttaa enemman lastenhoidossa, mutta erityisesti haluaisin miehestani puheseuraa.
Mun elamani muuttui taysin toita opiskelua, ulkona kaymista ja kroppaa ym. myoten. Modernina ihmisena oletin ja edelleen odotan, etta miehenkin elama muuttuisi.Ei elama ole aidille tai isallekaan ikiba enaa samanlaista ennen esikoista.Tasta ehka johtuu olettamus. Vauvan ensimmaisen vupden aikana oltiin vajaa puolet Suomessa, kun mies Kreikassa (syntyman jalkeen ja kuumat kesakuukaudet).
Kerrothan sitten, miten seksielama liittyy tahan? Seksielama kaynnistyi hitaasti, sattui paljon ja muuttunut kroppa esti haluja paljon. Talla hetkella seksia vahan, koska en halua seksia ihmisen kanssa, joka ei halua muuten viettaa aikaa kanssani. Ja olen erittain vasynyt iltaisin, vauva myos paivisin melko huono nukkumaan. Seksia myos heikosti siita syysta, etta mies niin paljon toissa.
Seksia on siis just ja sopivasti tassa tilanteessa.
Mies voi alkaa viihtyä lapsen kanssa enemmän kun lapsi kasvaa ja hänen kanssaan pystyy touhuamaan ja keskustelemaan enemmän. Saatte samalla myös enemmän yhteistä aikaa kun lapsi ei ole enää niin riippuvainen. Yritä sinnitellä. Lapselle on kuitenkin äärimmäisen tärkeää saada läheinen suhde isänsäkin kanssa, Suomeen lähteminen olisi huono ratkaisu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kertomuksesi perusteella lapsellasi ei ole konkreettisesti perhettä vaan perhe on illuusio, joka elää aikuisten puheissa. Jos miehesi tai isovanhemmat eivät ole lapsesi elämässä, niin ei sitä perhettä ole olemassa lapselle sellaisena kuin sen yleisesti ajatellaan tukevan lapsen kasvua. Jos kuitenkin puhuisit suoraan ja väistämättä miehesi kanssa tilanteesta? Se voisi loppujen lopuksi parantaa teidän suhdetta tai sitten suhde loppuu, koska sitä ei vain ole. Älä missään tapauksessa kuitenkaan jää jatkamaan elämääsi onnettomana! t: 20
Lapsihan on yli vuosikas. Vuosi yksi vuotiaan kanssa on paljon kevyempi kuin vauvavuosi. Ei hänessä ole enää niin paljoa hoidettavaa ja jos vielä ainokainen.. ruuatkin tulee anopilta ja sinunoei tarvitse käydä töissä...mistä sä valiltat. Sähän olet kuin lomalla. Ala käydä puistoissa yms jos näkisit muita äitejä. Osaatko kieltä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta vauvavuosi oli paljon helpompi. Poika on aika vaativa tapaus, pidan paljon sylissa ym. Paljon enemman on ainakin tassa pojassa hoidettavaa kuin vauvassa. Puistoissa ollaan kayty ja rannalla, muita aiteja ei juuri ole.Kielta puhun erittain hyvin kylla. Kysehan oli siita, etten aina haluaisi yksin lapsen kanssa menna puistoon/rannalle/kavelylle ym.
En tieda muista, mut ei taa ainakaan mulle lomaa ole :D
Etko siis edelleenkaan ymmarra, mista valitan?
No paatos vaan vahvistunut.Eli jos ei miesta nay kotona meidan kanssa syksyllakaan, niin pakkaan kimpsut ja kampsut ja muutan Suomeen toihin, jotta loppuu taa lomailukin sitten.
Ruuanlaitto onkin ollut mulle se henkireika taalla, koska siita pidan niin paljon. Hyvahan se toki on, etta anoppi auttaa, mut olisi valilla kiva nyt ainakin ns. lounastauolla olla ihan vaan "ydinperheen" kesken. Mulla on kyl hyvat suhteet appivanhempiin, en vaan haluais joka paiva jokaista miehen lyhytta vapaahetkea siella olla.
Kyllä minusta kuulostaa kummalliselta, että mies heti ensimmäisenä aamulla ryntää äidin luo aamupalalle. Ja sitten lounas syödään siellä. Mites se iltapala? Napanuora ei ole katkennut... Vaikka kulttuuriin kuuluu läheinen perhesuhde, niin tuo on jo vähän liikaa. Pystytkö pyytämään mieheltä, että lähtisitte liikkeelle ihan siitä, että joka päivä lounas olisi perheen kesken? Siitä jo ehkä saisit vähän lisää aikaa miehen kanssa ja voisi keskustella niitä näitä. Ja ehkä jos mies haluaa äidin luona syödä lounaan, niin kerran kaksi viikossa? Kyllä miehen tulisi tajuta, että oma perhe menee nyt edelle, jos hän haluaa sinut ja poikansa Kreikassa pitää. Enkä usko, että loputtomiin jaksat suhdetta, jossa kumppani ei ole koskaan läsnä. Eihän tuo eroa paljoa sinkkuudesta. Henkisesti olet ajautunut jo tiukoille. Hatun nosto sinulle, en olisi varmaan itse jaksanut sinnitellä noin kauaa, itselle äärimmäisen tärkeää, että mies on perhe-elämässä mukana ja kantaa myös lapsesta vastuuta muutenki kuin rahallisesti. Tsemppiä jaksamiseen! Mutta uskon, että loputtomiin ei kannata odotella. Takarajasi on hyvä ehdotus. Sinä ja lapsesi ansaitsette parempaa.
N21
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muuten mieheni on erittäin hyvä ihminen. Ei juo, ei käy ulkona, ei ole väkivaltainen ym. Ainoa asia on hänen poissaolonsa.