35+ nainen, joka halusit lapsia, mutta et saanut...
Millaisia tunteita olet käynyt läpi? Oletko hyväksynyt asian ja vai vieläkö yrität?
Kommentit (28)
Oletn yleislääkäri ja vastaanotollani kävi 17-vuotias tyttö, kun lasta ei kuulunut vaikka sitä oli yritetty jo kaksi vuotta. Jouduin sanomaan, että alaikäisille ei tehdä lapsettomuushoitoja.
Yritys alkoi kun olin 25, takana nyt kolme keskenmenoa ja yksi ennenaikainen synnytys. Raskaaksi en enää halua/uskalla tulla. Mitään vikaa ei ole minusta/miehestä löydetty, huonoa tuuria vai mitälie. Sijaisvanhemmiksi päätettiin parisen vuotta sitten alkaa, nyt odotellaan ensimmäistä lasta saapuvaksi.
Ja ikää minulla nyt 37.
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 11:28"]Moni kuitenkin voi aloittaa lapsenteon jo vaikkapa 25-vuotiaana ja jäädä lapsettomaksi. Ei ne hoidot lasta kaikille tuo. Eikä lapsi pelkästään tekemällä tule. Lapsi saadaan monien sattumusten ja onnenkantamoisten summana.
Entä millä nuo luonnonvalintalapsettomuudesta hokevat perustelevat sen, että maailmassa syntyy paljon lapsia aivan kammottaviin oloihin, joissa vanhemmat eivät huolehdi ja joskus jopa tappavat itse lapsensa. Ettäkö oikein luonto on valinnut nuo valioyksilöt vanhemmiksi? Taitaa jonkun pää olla syvällä perseessä...
[/quote]
Niillä on geenit kunnossa, kun kykenevät itse lisääntymään. Harmi että olosuhteet on niin huonot, ja lapset eivät sen takia selviä hengissä. Kyllähän eläimetkin tappaa poikasiaan, jos olosuhteet on huonot.
Se nyt vaan on fakta että ihmisten ja muiden elävien olentojen tarkoituksena on lisääntyä. Jos lisääntyminen ei onnistu, niin silloin on perimässä jotain mennyt vikaan. Ehkä omien elintapojen vuoksi, ehkä sairauden tai ehkä jo vanhempien perimässä se virhe on ollut.
Mitä järkeä tehdä lapsettomuushoidoilla lapsia, jotka aikuisena eivät taas kykene luonnollisesti lisääntymään? Kohta ollaan tilanteessa, että kukaan ei lisäänny luonnollisesti. Vaikka se olisikin luultavasti maapallon pelastus...
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 04:57"][quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 03:19"]Kymmenettä vuotta hoidoissa. En hyväksy. Ikinä.
[/quote]
Tää on jo hulluutta. Pitäisi osata jo hyväksyä, että sua ei ole luotu tähän maailmaan äidiksi. Joku muu tarkoitus sulla on kuin äitiys. Kun ei vehkeet pelitä, niin ne ei pelitä ja täytyy kyetä luovuttamaan....
[/quote]
No ennemmin sä voisit luopua omistasi ettet kasvata yhtä pershäiriöisiä kusipäitä, kuin itse olet. Oletko sairas kun kirjoitat jollekin noin? Itselläni on lapsia, mutta ymmärrän millainen suru vierestä seuranneena. Tee maailmalle palvelus ja lahjoita omasi pois.
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 18:34"][quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 11:28"]Moni kuitenkin voi aloittaa lapsenteon jo vaikkapa 25-vuotiaana ja jäädä lapsettomaksi. Ei ne hoidot lasta kaikille tuo. Eikä lapsi pelkästään tekemällä tule. Lapsi saadaan monien sattumusten ja onnenkantamoisten summana.
Entä millä nuo luonnonvalintalapsettomuudesta hokevat perustelevat sen, että maailmassa syntyy paljon lapsia aivan kammottaviin oloihin, joissa vanhemmat eivät huolehdi ja joskus jopa tappavat itse lapsensa. Ettäkö oikein luonto on valinnut nuo valioyksilöt vanhemmiksi? Taitaa jonkun pää olla syvällä perseessä...
[/quote]
Niillä on geenit kunnossa, kun kykenevät itse lisääntymään. Harmi että olosuhteet on niin huonot, ja lapset eivät sen takia selviä hengissä. Kyllähän eläimetkin tappaa poikasiaan, jos olosuhteet on huonot.
Se nyt vaan on fakta että ihmisten ja muiden elävien olentojen tarkoituksena on lisääntyä. Jos lisääntyminen ei onnistu, niin silloin on perimässä jotain mennyt vikaan. Ehkä omien elintapojen vuoksi, ehkä sairauden tai ehkä jo vanhempien perimässä se virhe on ollut.
Mitä järkeä tehdä lapsettomuushoidoilla lapsia, jotka aikuisena eivät taas kykene luonnollisesti lisääntymään? Kohta ollaan tilanteessa, että kukaan ei lisäänny luonnollisesti. Vaikka se olisikin luultavasti maapallon pelastus...
[/quote]
Ei se ole perinnöllistä
Yritystä takana 8v, nyt hoidoissa 4kk. Takana 2km ja tulokseton ivf. Mies sanoi, että jatketaan niin kauan kunnes saadaan lapsi. Itse en tiedä kauanko tulen jaksamaan. Selittämätön lapsettomuus.
N37
Oletn yleislääkäri ja vastaanotollani kävi 17-vuotias tyttö, kun lasta ei kuulunut vaikka sitä oli yritetty jo kaksi vuotta. Jouduin sanomaan, että alaikäisille ei tehdä lapsettomuushoitoja.