Miksi naiset eivät peräkammaroidu kuten miehet?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset tietävät että viimeistään sosiaaliturva elättää sillä missä itse haluaa asua. Miehille ei ole tuommoista vaihtoehtoa kun ei saa niin paljoa tukia että voisi itse päättää asuin paikan vaan on pakko asua halvemmalla paikkakunnalla että saa edes tukia. Mies ei voi heittäytyä muiden elätettäväksi niin kuin naiset. Suomessa asunnottomuus on lähes ainoastaan miehiä koskeva asia

  sosiaaliturva ei katso sukupuolta se on sama kaikille.

Ei ole. Esimerkkinä omasta elämästäni voin sanoa kun oma tietokoneeni hajosi pyysin sosiaalihuollosta apua uuden hankintaan. Pyysin apua naiselta hakemuksen tekoon joka 3kk aikaisemmin sai sieltä apua uuden koneen hankintaan. Nainen sai uuden tietokoneen ilman minkäänlaista ongelmaa ja sama henkilö joka teki naiselle myönteisen päätöksen teki minulle kielteisen päätöksen ja kehoitti minua käyttämään julkisia tietokoneita kun omaa tietokonetta ei kuulemma tarvitse.

Harkinnanvaraiset tuet arvotaan jollain onnenpyörällä. Joskus käy tuuri ja tuen onnistuu saamaan, joskus ei. Siinä ei ole sukupuolella mitään tekemistä.

Lakisääteisiä vammaistukiakin moni (mies ja nainen) joutuu hakemaan lakimiehen avustuksella, sillä päätökset ovat usein lainvastaisia.

Ei ole kauan, kun yksi tuttu peräkammarinpoika, alkoholisoituneena kuoli parhaassa keski-iässä.

Naiset haetaan sieltä kammareista miehiä ei.

Naisen on oikeasti paljon helpompi saada seurustelua ja varsinkin kaverisuhteits aikuisiällä kuin mies.

Armeijassakin oli sanonta "nainen antaa ja mies saa jos saa".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Peräkammarius on nykyään vallallaan erityisesti pääkaupunkiseudulla. Siellä on paljon ihmisiä, jotka, herraisä, eivät ole pystyneet koskaan asumaan isästään ja äidistään 20 km kauempana; ilmeisesti väliin jäävä sunnuntailounas isän ja äidin ruokapöydässä olisi elämän suuruinen katastrofi.

Täällä pienessä maaseutukylässä en tunne kuin yhden miehen, joka asuu 50-kymppisenä vanhempiensa talossa. Tavallisesti meillä päin miehet perustavat aika yleisesti oman yrityksen ja sen myötä reissaavat paljon ympäri maata ja naiset taas ovat yleensä terv. hoito- tai opetusalalla.

Kyllä meillä vanhukset kärrätään / haluavat omaan asuntoon  keskustaan tai viimeisenä vaihtoehtona niille on hoitokodissa paikka. Ei niitä kyllä kotona katsella ja ihmetellä.

Koettakaa nyt siellä pk-seudulla päästä edes joskus vanhempienne kainalosta oikeasti pois.

Tuohan ei ole totta vaan pääkaupunkiseudulla asutaan maan keskiarvoa harvemmin vanhempien luon:

https://www.stat.fi/til/asas/2016/01/asas_2016_01_2017-10-11_tie_002_fi…

Tuo on 6 vuotta vanha tilasto ja kuten siitä näet, käyrät ovat tod. näk. jo kohdanneet pk-seudun ja maaseudun osalta ja maaseudulla ei nyt yleisesti asumistukeen haluta turvautua, koska monella seudulla työllisyys on huonoa (toki pk-seudun työttömyys-% ei ole lähelläkään parasta) ja pk-seudulle on enemmän työpaikkoja, joka mahdollistaa omilleen muuton.

Ongelma ei nyt varsinaisesti ole vanhempien luona asuminen vaan henkisesti vanhemmissaan roikkuminen. Pk-seudun työttömyys-% olettaisi, että väki lähtisi kiireellä töihin esim. Pohjanmaalle ja Etelä-Pohjanmaalle, joissa työttömyys-% on melkein puolet matalampi. Mutta ette pysty, kun kotiseudulta ei uskalleta mihinkään lähteä. Täällä maalla meiltäkin päin muutetaan jatkuvasti jonnekin päin Suomea, ei välttämättä pk-seudulle vaan enimmäkseen oman maakunnan isoimpiin kaupunkeihin.

Koettakaa nyt ryhdistäytyä ja napanuora irti!

Ystäväni kipuilee tämän kanssa avomiehensä kanssa. Ystävä haluaisi muuttaa pois pääkaupunkiseudulta, jossa hän ei viihdy, mutta työtön mies (ollut koko ajan työtön, vastustaa työllisyystoimenpiteitä ja hallitusta ihan vaan kenkkuilemisen ilosta) ei halua muuttaa minnekään Helsingistä, koska on syntynyt ja kasvanut täällä. Äidin luo pitää päästä siihen parin kymmenen kilometrin päähän. Itse ystäväni asuu 500km päässä perheestään.

En tiedä miksi hän katselee moista lapamatoa.

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudenkodissa   pojat usein  nukkuvat pitkään ja sitten makaava  sohvalla. Tytot  ovat olleet  luistelemassa,  leffassa,  ja käyvät kaupassa  ja tulevar  kotiin  tekemään  ruokaa. Poika  nousee vasta  syömään. Minulla oli tällainen sisko.oli aina  puolipukeissa  iltapivään asti.

Tämä taisi olla referaatti lähinnä omasta elämästäsi...

Vierailija kirjoitti:

Naiset haetaan sieltä kammareista miehiä ei.

Naisen on oikeasti paljon helpompi saada seurustelua ja varsinkin kaverisuhteits aikuisiällä kuin mies.

Armeijassakin oli sanonta "nainen antaa ja mies saa jos saa".

Totta on! Ei miestä kukaan kammarista hae, ehkä vanhemmat korkeintaan koittavat parittaa poikaansa naisille. Se on jo aika iso turn off.

Ihan eri säännöt naisilla tässä asiassa kuin miehillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset tietävät että viimeistään sosiaaliturva elättää sillä missä itse haluaa asua. Miehille ei ole tuommoista vaihtoehtoa kun ei saa niin paljoa tukia että voisi itse päättää asuin paikan vaan on pakko asua halvemmalla paikkakunnalla että saa edes tukia. Mies ei voi heittäytyä muiden elätettäväksi niin kuin naiset. Suomessa asunnottomuus on lähes ainoastaan miehiä koskeva asia

  sosiaaliturva ei katso sukupuolta se on sama kaikille.

Ei ole. Esimerkkinä omasta elämästäni voin sanoa kun oma tietokoneeni hajosi pyysin sosiaalihuollosta apua uuden hankintaan. Pyysin apua naiselta hakemuksen tekoon joka 3kk aikaisemmin sai sieltä apua uuden koneen hankintaan. Nainen sai uuden tietokoneen ilman minkäänlaista ongelmaa ja sama henkilö joka teki naiselle myönteisen päätöksen teki minulle kielteisen päätöksen ja kehoitti minua käyttämään julkisia tietokoneita kun omaa tietokonetta ei kuulemma tarvitse.

Harkinnanvaraiset tuet arvotaan jollain onnenpyörällä. Joskus käy tuuri ja tuen onnistuu saamaan, joskus ei. Siinä ei ole sukupuolella mitään tekemistä.

Lakisääteisiä vammaistukiakin moni (mies ja nainen) joutuu hakemaan lakimiehen avustuksella, sillä päätökset ovat usein lainvastaisia.

Eli siis sosiaaliturva ei ole kaikille sama niin kuin aikaisemmin väitettiin

Kyllä luulen, että monet nyt aikuiset peräkamarin pojat (ja tytöt) ovat esim lievästi kehitysvammaisia tai autistisia, mutta sitä ei vaan ole diagnosoitu, kun ovat ulkoisesti normaalin oloisia ja pärjänneet jollain lailla äidin tuella. Tai mt-ongelmaisia, kuten ainoa tuntemani aito peräkamarin poika, isoenoni joka oli nuorena sodassa traumatisoitunut eikä koskaan toipunut. Kyllähän äiti tekee karhunpalveluksen jos paapoo poikaansa niin ettei tämän tarvitse opetella elämään omillaan yhteen tai esim hakea apua mielenterveysongelmiinsa. Uskoisin, että tämä ilmiö muuttuu hiljalleen harvinaisemmaksi kun näitä nepsydiagnooseja tehdään herkemmin ja jo lapsena saa tukea niihin, eikä toisaalta ole muutenkaan sosiaalisesti normaalina pidettyä elättää aikuista lasta.

Vm. - 89 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se peräkammaroituminen onnistuu kaupungeissakin eli aikuiset lapset jäävät asumaan vanhempiensa luokse koska siellä on tilaa ja se on edullista. Suomessakin niitä peräkammarin poikia ja tyttöjä taitaa olla enemmän Helsingissä kuin Kainuussa. Jossain vaiheessa nainen tai mies saattaa päätyä myös huolehtimaan omista vanhenevista vanhemmistaan etenkin jos hänellä ei ole muuta omaa perhettä.

Hieman ohis, mutta onko tämä jokin nykynuorten ilmiö? Tai ainakin lisääntynyt viimeisen 10 vuoden aikana tämä, että päälle parikymppiset asuvat vielä kotona? Sekä tytöt että pojat..

En itsekään ole mikään ikäloppu, olen syntynyt vuonna 1989, mutta kyllä omassa nuoruudessani se oli ihan normi, että muutettiin omilleen viimeistään lukion/amiksen jälkeen tai sitten, kun intti on suoritettu! Moni tuttu, itseni mukaanlukien, muutti omilleen jo 18-vuotiaana. Ja kyllä, ihan omasta halusta, vanhempiin oli ja on yhä todella hyvät ja läheiset välit, eli kyse ei ollut mistään "Nyt potkitaan tuo pihalle kun 18v täytti" :D

Se vain tuntui kuuluvan aikuistumisprosessiin, että otetaan vastuu omasta pärjäämisestä.

Nykyään tiedän useita 20-25-vuotiaita nuoria, jotka asuu yhä vanhempien hoteissa, eikä kyse ole mistään mt-ongelmaisista!?! Osaako joku selittää mikä ihmeen juttu tää on??

Eipä siinä mitään, hyvä jos sekä vanhemmat että nuoret on tyytyväisiä moiseen. Mietin vain, kun aivojen kehityskin loppuu siinä 25v paikkeilla, niin millainenkohan elämää sä pärjäämisen kyky näille tyypeille kehittyy, jotka eivät ole siihen mennessä itsenäistyneet... Lisääntyykö uusavuttomuus esimerkiksi?

Olen havainnut saman ilmiön. Yhtenäistä näille perheille tuntuu olevan se, etteivät vanhemmat varsinaisesti kannusta jälkikasvuaan kokeilemaan siipiään, vaan päinvastoin jarruttelevat - joko tietoisesti tai tiedostamatta - nuorten itsenäistymistä. Passaavat heitä, tekevät ruoat valmiiksi, pesevät pyykit, jos lapsella on jokin hiemankin vaikea tai virallinen asua jota ei "osaa hoitaa", vanhempi joko auttaa lasta ködestäpitöen tai neuvoo vieressä (esim. Verokortin tilaaminen tms). Yhdessäkin tuttavaperheessä on 24v mimmi, joka lukee jo neljättä vuotta lääkiksen pääsykokeisiin. On pyrkinyt siis 4 vuotta opiskelemaan pääsemättä sisään. Ei käy edes osa-aikaisesti töissä, ei juurikaan tee muita kotihommia kuin ulkoiluttaa perheen koiraa. Niinku kuinka kauan vanhemmat meinaa antaa lapsen päätoimisesti lukea kotona, 10 vuotta? On hienoa, että nuoret saa tavoitella unelmiaan, mutta eikö tuo ole jo karhunpalvelus tytölle, ettei vaadita MITÄÄN?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aha. No sitten isäni oli peräkammarinmies, koska huolehti sairaista vanhemmistaan samassa kupunginosassa Helsingissä, ja äitini oli peräkammarintyttö, kun toimi osa-aikaisena äitinsä omaishoitajana asuen 20 m päässä hönestä. Riippumatta siitä, että kumpikin eli monipuolisen jännittävän elämän, opiskeli maisteriksi ja teki uraa, oli lopulta kumpikin toimitusjohtajia, harrasti ja matkustelu, perustivat perheen ja saivat lapsia. Mutta kun he asuivat lähellä vanhempiaan ja auttoivat vanhempiaan näiden vanhuudessa, niin se teki heistä peräkammarinasukkaita. Asia selvä. Olet myös määritellyt peräkammarinpojalle ihan uuden merkityksen noin. 👍

Niin, näinhän yritetään määritellä erityisesti maaseudun kaikki poikamiehet. Kovin lähelle he eivät vanhempiaan pääse asumaan tai pitäisi rakentaa uusi talo viereen. Kätevintä on silloin asua kotona vaikka se muista tuntuukin omituiselta.

Et ehkä ole ymmärtänyt, että poikamies on eri asia kuin peräkammarinpoika.

Poikamies elättää itsensä ja huolehtii arkiaskareista, opiskelee/käy töissä/on sosiaalisia suhteita ja mielekästä elämää ja asuu itsenäisesti omassa kodissa.

Peräkammarinpoika ei ole muuttanut omaan kotiinsa, vaan asuu yhä lapsuudenkodissa. Hän ei huolehdi arjen askareista itse, vaan äiti hoitaa kuten lapsenakin. Todennäköisesti ei ole opiskellut ammattiakaan, eikä käy töissä. On siis lapsen asemassa lapsuudenperheessään.

Joo, tässä ketjussa on yllättävän paljon ihmisiä, jotka eivät edes ymmärrä mistä tuossa "peräkammarin poika" -ilmiössä on kyse, ja sitten kiihdytään kun kuvitellaan että peräkammarin pojaksi kutsutaan kotikylille jääneitä ihmisiä, poikamiehiä jne. Eihän siinä ole todellakaan mitään vikaa, että jää kotipaikkakunnalle asumaan! Eikä myöskään sinkkuna elelyssä ole mitään kummallista. Peräkammarin pojaksi ei edes muutu jos nyt vaikka aikuisenakin asuu väliaikaisesti vanhempiensa luona syystä tai toisesta ja hoitaa siellä oman elämänsä normaalisti ja pyrkimyksenä jatkaa elämää itsenäisesti taas kun mahdollista. Myöskään maatilan jatkajaksi jäävä poika (tai tyttö) ei ole peräkammarin poika vaan maanviljelijä, aivan normaalia Suomen maatiloilla että niitä jatkaa jälkipolvi ja tehdään sukupolven vaihdos.

Peräkammarin poikia ovat ne jotka sinne vanhempien kotiin jäävät omaan huoneensa asumaan pysyvästi ja siellä elelevät mamman passattavana ja tyypillisesti tuilla ilman mitään mielenkiintoa tai kykyä edes pyrkiä itsenäiseen elämään. 

Jos  ei kiinnosta   koulussa  pärjääminen jä usein    opiskelut käymättä.  Silloin   on pakko asua kotona,   moni tuo  sen kihlattunsa  myös  sinne, jos  tilaa on  voi  siellä asua  tulevat  lapsetkin.    Muissa  maissa    tätä  pidetään  ihan  normaalina.    Moni   äiti  niissä maissa   toivoo  yhden  poijista  jäävän kotiin.   Kun  miehet  vanhenavat  nopeammin,  on   siitä pojasta     perheessä   apua paljon. Kun   mies  kuolee   , saa  poika isän  paikan perheen päänä  ja  miniästä   tulee  tyttären korvike.  lastenlapset  tulee hoidettua   siinä samalla. Kukaan ei jää ylsin.  Kyllä  kaupungissakin voi  niin  asua.

Vierailija kirjoitti:

Jos se poika ei ole väkivaltainen, niin eikö hänestä ole jotain seuraa niille vanhuksilleen kuitenkin?

EI JUMALAUTA!

Taas kerran tämä "mies on hyvä jos se ei lyö".

Naisilta ja tytöiltä vaaditaan PALJON ENEMMÄN! Ei riitä se, ettei ole väkivaltainen.

Vierailija kirjoitti:

Sitkeistä vanhanaikaisista sosiaalisista konventioista johtuen poikalapsia on yleensä paapottu kotona enemmän kuin tyttöjä, joiden on pitänyt osallistua kotitöihin ja opetella vastuunkantoa kodinhoidosta. Tästä tytöt ovat oppineet toimekkaiksi ja itsenäisiksi. Poikien ei ole tarvinnut tehdä kotona mitään, sillä heidän on odotettu sitten joskus tuovan elantoa omaan tulevaan perheeseen kodin ulkopuolelta ja vaimo hoitaa kodin. Tällainen kuulostaa hölmöltä nykyaikana, mutta väitän, että tällaiset asenteet elävät todella pitkään ja alitajuntaisesti sukupolvelta toiselle, vaikka nykyään asenteet ovat enimmäkseen erilaiset kuin vaikka 50 vuotta sitten.

Nyt oli kyllä ihan omasta päästä keksitty. Kyllä ne pojat ennen tekivät lapsesta asti maatalon hommia aamusta iltaan ihan samalla tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen näin helsinkiläisenä huomannut jännän ilmiön, jossa pojat/miehet kyllä näennäisesti muuttavat omilleen mutta muuttavat ihan kivenheiton päähän lapsuudenkodistaan, jonne napanuora edelleen jää kiinni. Esimerkiksi setäni oli tällainen. Hän asui näennäisesti omillaan, mutta muutaman sadan metrin päässä asunut äitinsä kävi pesemässä poikansa pyykit. Myös veljeni (26 v.) asuu aivan vanhempiemme vieressä ja oikein ylpeilee sillä, kuinka paljon rahaa säästyy, kun ruoat voi käydä syömässä vanhempien jääkaapista. Eli siis 26-vuotiaana vanhempien luona asuminen on noloa, mutta "omillaan asuminen" on ok, vaikka käytännössä viettäisi puolet ajastaan lapsuudenkodissa. Ok.

Yllättävän moni omillaan asuva nainen saa miehiltä palveluksia. Renkaiden vaihtaminen, remonttiapu, tietokoneen asennukset, ja vaikka mitä.

Omillaan suva mies joutuu oikeasti tekemään kaiken itse, koska "miesten töihin" on sosiaalisesti hyväksyttyä pyytää apua mutta "naisten töihin" ei.

No mitäs helv ettiä? Mistä näitä ilmaisia palveluksia saa? Jos minä omillaan asuva nainen tarvitsen apua remontissa, tietokoneen asennuksien kanssa tms. niin ihan itse olen saanut hoitaa tai maksaa ammattilaisen palveluista. 10 vuotta sitten maksoin kerran tietokoneen korjaajalle, mutta kaiken muun olen itse tehnyt. Joltain naapurin ukoilta turha kysyä kun eivät osaa, esim. heihin verrattuna olen ”diginatiivi”.

Ihme käsitys miehillä että naiset saisivat tässä maailmassa mitään valmiina ja ilmaiseksi. Tyttönä vaan oppii että täytyy tehdä kaksinverroin työtä saadakseen mitään, ja se toinen vaihtoehto on heittäytyä saamattomaksi mikä taas (ei johda siihen että voi vain lötkötellä kotona passattavana, vaan) altistaa entisestään riskeille että naiselle käy elämässä huonosti. Naisilla ei ole varaa vapaaehtoisesti syrjäytyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aha. No sitten isäni oli peräkammarinmies, koska huolehti sairaista vanhemmistaan samassa kupunginosassa Helsingissä, ja äitini oli peräkammarintyttö, kun toimi osa-aikaisena äitinsä omaishoitajana asuen 20 m päässä hönestä. Riippumatta siitä, että kumpikin eli monipuolisen jännittävän elämän, opiskeli maisteriksi ja teki uraa, oli lopulta kumpikin toimitusjohtajia, harrasti ja matkustelu, perustivat perheen ja saivat lapsia. Mutta kun he asuivat lähellä vanhempiaan ja auttoivat vanhempiaan näiden vanhuudessa, niin se teki heistä peräkammarinasukkaita. Asia selvä. Olet myös määritellyt peräkammarinpojalle ihan uuden merkityksen noin. 👍

Niin, näinhän yritetään määritellä erityisesti maaseudun kaikki poikamiehet. Kovin lähelle he eivät vanhempiaan pääse asumaan tai pitäisi rakentaa uusi talo viereen. Kätevintä on silloin asua kotona vaikka se muista tuntuukin omituiselta.

Et ehkä ole ymmärtänyt, että poikamies on eri asia kuin peräkammarinpoika.

Poikamies elättää itsensä ja huolehtii arkiaskareista, opiskelee/käy töissä/on sosiaalisia suhteita ja mielekästä elämää ja asuu itsenäisesti omassa kodissa.

Peräkammarinpoika ei ole muuttanut omaan kotiinsa, vaan asuu yhä lapsuudenkodissa. Hän ei huolehdi arjen askareista itse, vaan äiti hoitaa kuten lapsenakin. Todennäköisesti ei ole opiskellut ammattiakaan, eikä käy töissä. On siis lapsen asemassa lapsuudenperheessään.

Joo, tässä ketjussa on yllättävän paljon ihmisiä, jotka eivät edes ymmärrä mistä tuossa "peräkammarin poika" -ilmiössä on kyse, ja sitten kiihdytään kun kuvitellaan että peräkammarin pojaksi kutsutaan kotikylille jääneitä ihmisiä, poikamiehiä jne. Eihän siinä ole todellakaan mitään vikaa, että jää kotipaikkakunnalle asumaan! Eikä myöskään sinkkuna elelyssä ole mitään kummallista. Peräkammarin pojaksi ei edes muutu jos nyt vaikka aikuisenakin asuu väliaikaisesti vanhempiensa luona syystä tai toisesta ja hoitaa siellä oman elämänsä normaalisti ja pyrkimyksenä jatkaa elämää itsenäisesti taas kun mahdollista. Myöskään maatilan jatkajaksi jäävä poika (tai tyttö) ei ole peräkammarin poika vaan maanviljelijä, aivan normaalia Suomen maatiloilla että niitä jatkaa jälkipolvi ja tehdään sukupolven vaihdos.

Peräkammarin poikia ovat ne jotka sinne vanhempien kotiin jäävät omaan huoneensa asumaan pysyvästi ja siellä elelevät mamman passattavana ja tyypillisesti tuilla ilman mitään mielenkiintoa tai kykyä edes pyrkiä itsenäiseen elämään. 

Peräkamarinpojaksi haukutaan miehiä jotka ei muuta naisten perässä suurimpiin kaupunkeihin ja nämä sinne muuttaneet naiset kokevat olevansa parempia kun näin haukkuvat tai sitten ovat katkeria kun miehet eivät muuta perässä ja kaupungeissa on tarjolla vain miehiä joita sitoutuminen ei kiinnosta kun tarjontaa riittää ilman sitä sitoutumista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos se poika ei ole väkivaltainen, niin eikö hänestä ole jotain seuraa niille vanhuksilleen kuitenkin?

EI JUMALAUTA!

Taas kerran tämä "mies on hyvä jos se ei lyö".

Naisilta ja tytöiltä vaaditaan PALJON ENEMMÄN! Ei riitä se, ettei ole väkivaltainen.

Riittää, kun kotona on väkivallaton ihminen hieman perään katsomassa. Yksinäinen vanhuus on kauhea asia turvattomuuksineen.

Etkö haluaisi, että sitten vanhana olisi joku, mieluiten omainen lähelläsi? 

Minä ainakin niin toivon omalla kohdallani. Muita vaatimuksia en tuolle läheiselleni asettaisi, vain tuon turvallisuuden tunteen.

Minä olisin jäänyt peräkammarintytöksi jos en olisi löytänyt yrittäjämiestäni.

Syynä että kärsin sos.tilanteiden pelosta jota ei lapsuudessa/ nuoruudessa todettu ja hoidettu eikä vakituista työpaikkaa tahtonut löytyä.

Asuin melkein kolmikymppiseksi kotona.

Vierailija kirjoitti:

Naiset haetaan sieltä kammareista miehiä ei.

Naisen on oikeasti paljon helpompi saada seurustelua ja varsinkin kaverisuhteits aikuisiällä kuin mies.

Armeijassakin oli sanonta "nainen antaa ja mies saa jos saa".

Tässä näkyy se peräkammarinpojan asenne, että mitään ei voi tehdä itse, vaan muiden pitäisi tehdä kaikki hänen puolestaan.

Naiset itsenäistyvät ja elävät sinkkuna onnellista elämää. Rakentavat itselleen kodin ja toteuttavat itse omia unelmiaan.

Naiset ja miehet nyt vaan ovat erilaisia, sori siitä. Kaikkialla maailmassa naiset hakeutuvat isoihin kaupunkeihin. Se että se on naisten mielestä parempi valinta ei tarkoita sitä, että miehet valitsevat huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Koska pojat jää pitämään kotitaloa/sukutilaa.

Oliko muuta kysyttävää?

Ps.Birmingham on likainen työläiskaupunki joka on vitsailun kohteena Englannissa. Englannin Turku.

Ei ole enää itsestäänselvyys, tyttökin voi  jatkaa tilanpitoa, näin omakin tyttö teki