Lidlin myynti kasvaa liikaa, päivän myynti ei mahdu hyllyihin
duopoli kärsii poteroissaan... kiitos vuosikymmenistä kun olette syöneet suomalaisten ruokapöydässä.
Lidlin Lauri Sipponen: "On vaikeuksia saada päivän myynti mahtumaan hyllyihin"
Harvalla kauppayrityksen johtajalla on niin myönteisiä pulmia kuin Lidl Suomen toimitusjohtajalla Lauri Sipposella.
Seuraavaksi Lidlin pitää löytää uudelle jakelukeskukselle sopiva paikka lähellä pääkaupunkiseutua. Kauppojen myynti kasvaa niin rajusti, etteivät nykyiset kaksi jakelukeskusta riitä. Lisäksi pitää perustaa kymmenittäin uusia myymälöitä.
"Meillä on monin paikoin riepova asiakaspaine. Myymälät ovat täynnä, parkkipaikat ovat täynnä ja henkilöstön sosiaalitilat ovat täynnä. On vaikeuksia saada päivän myynti mahtumaan hyllyihin", Sipponen kertoo Talouselämä-lehden haastattelussa.
Lidl oli viime vuonna päivittäistavarakaupan ainoa suuri kasvaja. Sen kasvu on pakottanut muut kaupan ketjut ulos poteroistaan. Kesko hioo uutta strategiaansa, S-ryhmä ryhtyi halpuuttamaan.
Kun kuluttajat pihistävät jo seitsemättä vuotta peräkkäin arjen menoistaan, halpaketjut ovat luontevia kasvajia. Lidlin kasvua selittävät kuitenkin muutkin tekijät. Se tekee asioita toisin kuin perinteiset kaupan ketjut.
"Suomi ja suomalaiset ovat kansainvälistyneet, ja Lidl on Suomen kansainvälisin ruokakauppa. Olemme kiinni oikeassa aallossa", Lauri Sipponen tiivistää Lidlin menestyksen.
Lidl valitsi oikeat paikat
Saksalaisen kauppaketjun ensimmäiset myymälät avautuivat elokuussa 2002. Kauppaketjun panivat Suomessa pystyyn silloinen toimitusjohtaja Antti Tiitola ja kiinteistöistä vastannut johtaja Peter Ahlström. Miehet osasivat tulkita häkellyttävän hyvin ostokäyttäytymisen kehitystä.
"Meillä ei ole yhtään kauppapaikkaa tai myymälää, josta nyt haluaisimme pois. Yhtään lopetettavaa myymälää ei ole ollut eikä ole näköpiirissä", Lauri Sipponen sanoo.
Ketjulla on nyt Euroopassa lähes 10 000 myymälää, Suomessa yli 140. Kasvua hidastaa kuntien kaavoitus.
"Suomeen mahtuu kymmeniä myymälöitä lisää – jo pelkästään pääkaupunkiseudulle. Realismia voisi olla 10–15 uutta myymälää vuodessa seuraavien viiden tai kymmenen vuoden ajan", Sipponen sanoo.
Syrjäkylille ei Lidlejä juurikaan nouse. Eniten kiinnostavat Helsinki, Espoo ja Vantaa ja muut isot kasvukeskukset kuten Tampere, Turku, Oulu, Kuopio, Jyväskylä, Joensuu ja Vaasa. Myös Hyvinkään, Riihimäen ja Seinäjoen kaltaiset pienemmät kasvavat kaupungit sopivat ketjulle.
"Väki pakkautuu kaupunkeihin, joten katsomme tarkasti muuttoliikettä. Jos väki vähenee, se on meille huono merkki. Sellaisilla paikkakunnille emme mene", Sipponen jatkaa.
Asiakas kertoo totuuden
Joka aamu Lauri Sipponen tarkistaa aivan ensiksi edellisen päivän asiakasmäärän. Se on konkreettisin mittari onnistumisesta ja sen pohjalle voi rakentaa tulevaisuutta.
"Eurot vanhenevat sillä hetkellä, kun ne ovat pankkitilillä. Niillä ei ole liiketoiminnan kehittämisen kannalta arvoa", Lauri Sipponen kärjistää.
Asiakasmäärä sen sijaan on näppärä mittari. Vähintään tälle asiakasmäärälle ketjun pitää tarjota parasta mahdollista asiakaskokemusta. Yhtenäkään aamuna Sipponen ei ole nähnyt miinusmerkkiä lempimittarinsa edessä.
http://www.talouselama.fi/uutiset/lidlin+lauri+sipponen+on+vaikeuksia+saada+paivan+myynti+mahtumaan+hyllyihin/a2306099
Kommentit (37)
Riippuu paljon siitä mitä liiketilaa on vapaana. Ei Lidl voi rakentaa uutta liiketilaa minne vaan koska kaavoitus on niin paljon poliitikkojen käsissä ja S ja K ketjut vaikuttavat poliitikkoihin. Kaupungeissa ei edes olisi tilaa rakentaa mielin määrin uutta kauppatilaa minne vain haluaa. Tyhjää tilaa on keskustojen ulkopuolella. Ei kai haluta lisää kaukana olevia automarketteja??
Europarlamentaarikko Satu Hassin (vihr.) mukaan Suomessa on muihin läntisiin EU-maihin verrattuna kaksinkertaisesti jättimarkettien pinta-alaa asukasta kohden. Lähikauppoja puolestaan on alle kymmenesosa siitä mitä läntisissä EU-maissa keskimäärin.
Yle Radio 1:n Ykkösaamussa haastateltu Hassi pitää keskittymistä huonona asiana sekä kuluttajien että kotimaisten tuottajien kannalta. Hassi viittaa Etlan tilastoihin, joiden mukaan tuottajien saama osuus ruoan hinnasta on pudonnut, samaan aikaan kun kaupan osuus on kasvanut.
Kilpailuviraston tekemän selvityksen mukaan kauppa hyödyntää valta-asemaansa kyseenalaisilla tavoilla. Kaupat muun muassa siirtävät riskinsä monin eri tavoin tuottajille.
- Keskittyminen ei koske pelkästään ruokakauppaa, se koskee suurin piirtein kaikkia muitakin kulutustavaroiden aloja. Suuret ketjut syövät pieniä toimijoita markkinoilta pois, Hassi sanoo.
Satu Hassi on yhdessä Tarja Gronbergin (vihr.) kanssa tehnyt EU-komissiolle kirjallisen kysymyksen Suomen päivittäistavarakaupan keskittymisestä.
Kuluttajilla on valta valita, missä liikkeessä asioi. Miksi suosimme suuria jättimarketeja ja kauppaketjuja, miksi pieni kauppa ei kelpaa?
Tää Lidl-hehkutus on yksi niitä ilmiöitä, joita en tällä palstalla ymmärrä. Miten joku jaksaa suhtautua näin kiihkeästi johonkin kauppaan? Vai onko tämä jotain Lidlin sissimarkkinointia?
[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 10:38"]Tää Lidl-hehkutus on yksi niitä ilmiöitä, joita en tällä palstalla ymmärrä. Miten joku jaksaa suhtautua näin kiihkeästi johonkin kauppaan? Vai onko tämä jotain Lidlin sissimarkkinointia?
[/quote]
Missä tässä on hehkutusta. Itse en ymmärrä sinun kommenttejasi tällä palstalla koskaan senkin ammattivalittaja.
[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 10:26"]Hittoako rakentavat kauppansa tuommoisiksi kioskin kokoisiksi, ja vinkkinä -siellä keskikäytävällä myydään muutakin kuin ruokaa.
[/quote]
Oletko ajatellut, että jos lidlit olisivat yhtä isoja kuin prismat, myös hinnat olisivat kalliimmat. Isojen käytävien rakentaminen, lämmittäminen, siivoaminem yms. maksaa.
Ennemmin ostan lidlistä nopeasti kuin kävelen maratonin prismassa.
Alepat olisivat pienempiä, muttane kun ovat taas pirusti kalliimpia.
Itse shoppailen aina lidlissä, koska:
"Kasvua hidastaa kuntien kaavoitus."
Poliitikot ovat suhmuroineet jo tarpeeksi kauan. Aika saada asiaan muutos ja kunnon kilpailutusta hinnoille.
Meidän Lidlissä myydään suurin osa jo parkkipaikalla
[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 10:45"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 10:38"]Tää Lidl-hehkutus on yksi niitä ilmiöitä, joita en tällä palstalla ymmärrä. Miten joku jaksaa suhtautua näin kiihkeästi johonkin kauppaan? Vai onko tämä jotain Lidlin sissimarkkinointia? [/quote] Missä tässä on hehkutusta. Itse en ymmärrä sinun kommenttejasi tällä palstalla koskaan senkin ammattivalittaja.
[/quote]
No se, että jaksetaan vaahdota pitkiä pätkiä jostain kaupasta. En ymmärrä tuollaista intohimoa. Kun jotenkin tunnistat maagisesti kommenttejani muiden joukosta, voisitko kenties linkittää niitä tähän ketjuun?
Eikös jokin aika sitten ollut uutinen, jossa kerrottiin poliitikkojen saavan paremmat alennukset ruoista kuin mitä tavallinen kansa saa. Kyseessä oli samansuuruinen alennus kuin mitä kantahenkilökunta saa ostoksistaan.
[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 10:57"]
Eikös jokin aika sitten ollut uutinen, jossa kerrottiin poliitikkojen saavan paremmat alennukset ruoista kuin mitä tavallinen kansa saa. Kyseessä oli samansuuruinen alennus kuin mitä kantahenkilökunta saa ostoksistaan.
[/quote]
Ja kyseessä siis s-ryhmän kaupat
[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 10:38"]
Tää Lidl-hehkutus on yksi niitä ilmiöitä, joita en tällä palstalla ymmärrä. Miten joku jaksaa suhtautua näin kiihkeästi johonkin kauppaan? Vai onko tämä jotain Lidlin sissimarkkinointia?
[/quote]
toisilla on tiukkaa tai ainakin osaavat matematiikkaa.
tärkeää saada ruokaa halvalla ja paremmalla hintalaatusuhteella.
puolustaa oikeudenmukaisuutta eikä poliittista suhmurointia, jota Suomessa on jatkunut ainakin 100v.
toisille periaatteet on tärkeitä, toisille ei
Mummot jonottavat nykyään heti aamusta Lidlissä. Yleensä kaikki naisten vaatteet ja lasten vaatteet ja lelut on päivän aikana loppuunmyyty joten yhtenä vapaapäivänä menin heti aamusta jonottamaan. Siellä oli valehtelematta n.20 mummoa jonossa ja muutama juoppomies. Mummot hamstrasivat ensin naisten vaatteita ja sitten lasten vaatteita ja leluja kuulema lapsenlapsilleen. Hullua! :D Käsityötarvikkeetkin on aina loppuunmyyty. Kyllähän nuo mummot ruokaakin hamstraavat, senkin olen huomannut.
Saisivat avata kyllä Helsinkiin lisää myymälöitä. Vaikka jotain minilidlejä sitten ihan kaikkialle.
Pakko käydä Lidlissä, että rahat riittäisivät monipuoliseen ruokaan. Ennen suosin suomalaista ja luomua ja pystyin valikoimaan tuotteista eniten omaan makuuni sopivimmat appeet sen kummemmin miettimättä edes minkä kaupan ovista käyn sisään.
Nykyään en enää paljon kokkailua harrasta, kun ei vaan riitä rahat mihinkään ylimääräisiin höysteisiin. Perusruokaa halvimmilla raaka-aineilla ja silti kauppaan menee viikossa 80e.
Mulla on nyt käynyt niin että lidlin tuotteet ja tavarat otan aika vakavasti. Vaatteet on ihan jees ja hinta / laatu erinomainen. Tänään kävin hakemassa keraamiset paistinpannut ja jälleen aivan pilkkahintaan.
[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 11:35"]
Mummot jonottavat nykyään heti aamusta Lidlissä. Yleensä kaikki naisten vaatteet ja lasten vaatteet ja lelut on päivän aikana loppuunmyyty joten yhtenä vapaapäivänä menin heti aamusta jonottamaan. Siellä oli valehtelematta n.20 mummoa jonossa ja muutama juoppomies. Mummot hamstrasivat ensin naisten vaatteita ja sitten lasten vaatteita ja leluja kuulema lapsenlapsilleen. Hullua! :D Käsityötarvikkeetkin on aina loppuunmyyty. Kyllähän nuo mummot ruokaakin hamstraavat, senkin olen huomannut.
[/quote]
Ihana neuvostomeininki! Lidl ei siis ilmeisesti sovi työssäkäyville, joille tärkeintä on se, että yhdellä kaupassakäynnillä saa kaiken tarvittavan? Hyvä mainoslause: Lidliin kannattaa mennä, koska siellä on hamstraavien mummojen takia hyllyt tyhjänä.
Joo, ei oo hyllyillä iltapäivisin mitään ja armottomat jonot, no thanks.
Mummoja harvemmin näkyy lidlissä onneksi. Palvelutalot on yleensä keskellä kylää jossa prismalla ja sittarilla on kaupat.
[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 11:57"]
Mummoja harvemmin näkyy lidlissä onneksi. Palvelutalot on yleensä keskellä kylää jossa prismalla ja sittarilla on kaupat.
[/quote]
Ai että Prismat ja Sittarit ovat keskustoissa :D Nehän just ovat niitä automarketteja, joita rakennetaan keskustojen ulkopuolelle.
Tää on nyt vähän epäonnistunutta markkinointia. Ensin hehkutetaan, miten hyvä juttu on se, kun Lidlissä on hyllyt tyhjinä ("kun se on niin suosittu"). Sitten kun joku hoksaa, että he, ehkä se hyllyjen tyhjyys ei olekaan hyvä juttu, aletaan keksiä, että hei, ei täällä mitkään mummot hamstraa, koska mummot käyvät keskustojen automarketeissa.
Kerro ap lisää, oot vitsikäs!
[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 12:01"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 11:57"]
Mummoja harvemmin näkyy lidlissä onneksi. Palvelutalot on yleensä keskellä kylää jossa prismalla ja sittarilla on kaupat.
[/quote]
Ai että Prismat ja Sittarit ovat keskustoissa :D Nehän just ovat niitä automarketteja, joita rakennetaan keskustojen ulkopuolelle.
Tää on nyt vähän epäonnistunutta markkinointia. Ensin hehkutetaan, miten hyvä juttu on se, kun Lidlissä on hyllyt tyhjinä ("kun se on niin suosittu"). Sitten kun joku hoksaa, että he, ehkä se hyllyjen tyhjyys ei olekaan hyvä juttu, aletaan keksiä, että hei, ei täällä mitkään mummot hamstraa, koska mummot käyvät keskustojen automarketeissa.
Kerro ap lisää, oot vitsikäs!
[/quote]
Iso-omena, molemmat kaupat keskellä ostaria. Sello, molemmat kaupat keskellä ostaria, Jumbo molemmat kaupat keskellä ostaria, Kannel, prisma keskellä ostaria, Ruoholahti, sittari keskellä ostaria.
Hittoako rakentavat kauppansa tuommoisiksi kioskin kokoisiksi, ja vinkkinä -siellä keskikäytävällä myydään muutakin kuin ruokaa.