90 days Fiancee
Yleisiä havaintoja: Miten isoja riskejä jotkut naiset ottavat tehdessään elämänmittaisia valintoja. Ja sitten päätyvät naimisiin ja lapsen saamaan jonkun miehen kanssa, jota selvästikään eivät rakasta, kuten Karina ja Paul. Paulhan on aivan kädetön ja avuton. Miten on saanut "sen" sisään, että lapsi on saatu alulle, sitä ihmettelen. Tai Yara ja Jovi: ukrainalainen bilehile löytää itsensä New Orleansista kälyisestä kämpästä vastasyntyneen kanssa! Ei hyvä ennuste. Toiseksi ihmettelen amerikkalaisten naisten kyvyttömyyttä ymmärtää muita kulttuureja, vaikka kulttuurien sulatusuunissa elävät. Jos menee naisimisiin muslimimiehen kanssa, ei kannata ihmetetellä ja pyöritellä silmiään, jos mies haluaa viettää Ramadania. Etiopiaan muuttanut Ariela hinaa paikalle eksänsä, vaikka mies Biniaym ei sitä käsitä ja pelkää suhteen rikkoutuvan ja naisen vievän hänen poikansa pois hänen luotaan. Näin taisi käydäkin. Tämä Ariela on ehkä eniten itseään pettävä nainen näissä, lisäksi Tania, joka on Synginin kanssa. Hänhän sanoi alussa, että hän on jo tavannut sielunkumppaninsa ja eronnut tästä. Siinä oli Synginillä nieleksimistä. Tania tuntuu olevan patologisen itsekäs ja empatiakyvytön. Ihmetyttää myös, että yli viisikymppiset ylipainoiset naiset tosissaan muka haluavat lapsen uuden patrnerin kanssa, kuten Angela, ja luulevat, että se onnistuu. Ja vielä Darcey, jota hehkutetaan vahvaksi naiseksi. Nainen, joka pyörii jatkuvasti sotkuisissa mieskuvioissa, ei todellakaan ole vahva. Miten halukkaita ihmiset ovat tulemaan huijatuksi. Kuten Pillow talkissa Annie ja David näyttävät tulevan hyvin juttuun, vaikka en olisi lyönyt vetoa suhteen onnistumisesta.
Katso lähetysajat : 90 päivää morsiamena - Iltapulu.fi TV-opas
Kommentit (27900)
Vierailija kirjoitti:
Se on jännä ettei Chantelilla, Tanialla, Panaman Jasminella sekä Darceyllä & Staceyllä ollut rintoja nimeksikään ennen tätä 90 Day sarjaa otetuissa kuvissa.
Selkeesti ostorinnat, koska tykkäävät esitellä ostoksiaan.
Harvempi luomu esittelee yhtä anteliaasti luomurintojaan.
Chantelin rinnat ovat 100% omat. Ne on todella pehmeät ja riippuvat, hänellä on pitkä yläruumis, eli kuvissa ilman rintavakoa ovat piilossa vaatteen alla. Tanian äidillä on isot rinnat kuten on myös Chantelin äidillä Karenilla, enkä usko Taniankaan ostaneen omiaan.

Chantelin perheessä mikään ei ole luomua, no ehkä Karenin pikkurilli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmetyttää kun usein käännetty itse ohjelma ja jälkipyykki ihan eri tavalla. Esim tämä Tiffanyn "Tiffy", toisessa se oli pilde ja toisessa peppu. Ja Tiffany sanoi jälkipyykissä että mies tuijottaa treffeillä rintoja, varsinaisessa ohjelmassa mies tuijotti mekkoa. Ja näitä on paljon muitakin asioita jotka ovat kiinnittäneet huomion. Taitaa olla eri kääntäjät.
Eli Tiffanystä ei nyt saanut selvää että onko innostuva "Tiffy" hänen peppu, pimbero vai olisko tissit?
Minä olin siinä käsityksessä että peppu innostuu.
Kontekstin huomioon ottaen, hyväkroppainen mies hinkkaa itseään sua vasten, voisi päätellä että bimpsa herää eloon.
Ja harvemmin pyllylle ehkä annetaan mitään lempinimiä.
😲 Jossain real housewives sarjassa joku naisista hankki pers- ja rintaimplantit ja antoi jokaiselle neljälle implanttiosalle oman nimen eli kullekin rinnalle ja persposkelle!
Jasmine ja Gino, mitä ihmettä. Nainen on kertonut, että hänellä on kaksi lasta toinen isällä ja toinen hänellä. Nyt sitten hokee, että voisi joskus hankkia toisen lapsen, onko luopunut kokonaan toisesta lapsestaan. Muutenkin aika outo nainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on jännä ettei Chantelilla, Tanialla, Panaman Jasminella sekä Darceyllä & Staceyllä ollut rintoja nimeksikään ennen tätä 90 Day sarjaa otetuissa kuvissa.
Selkeesti ostorinnat, koska tykkäävät esitellä ostoksiaan.
Harvempi luomu esittelee yhtä anteliaasti luomurintojaan.
Chantelin rinnat ovat 100% omat. Ne on todella pehmeät ja riippuvat, hänellä on pitkä yläruumis, eli kuvissa ilman rintavakoa ovat piilossa vaatteen alla. Tanian äidillä on isot rinnat kuten on myös Chantelin äidillä Karenilla, enkä usko Taniankaan ostaneen omiaan.
Ei ole, selaa sivuja taakse päin niin siellä linkki jossa jenkit kaivaneet vertailukuvan jossa Chantel oli 19-vuotiaana ihan lauta. Ennen sarjaa ne rinnat alkoi kasvamaan ja ilmeisesti siksi Pedro *veeedduuntui* Chanteliin koska se tuhlasi niiden rahat plastikkakirurgiaan, botoxiin, fillereihin ja luksuslogollisiin merkkituotteisiin. Pedro olisi halunnut maksaa taloa, sisustaa kotia, matkustella, ja kun oli kouluttautunut uudelle alalle niin ura oli tärkeä hänelle, mutta toinen oli itsekäs ja pisti vaan rahaa omaan ulkonäköönsä ja tyyliinsä. Siksi Pedro halusi erota ja löytää luomumman ja maanläheisemmän vaimon, ja siksihän se ei oikein hyväksynyt siskonsakaan leikkelyjä, kun sisko teki samaa perässä mitä Chantel tehnyt aiemmin.
Rintojen suurennus voidaan myös tehdä rasvansiirrolla, jolla otetaan rasvaa vatsasta, vyötäröstä, alleista ja reisistä. Ei pelkästään implanteilla mutta joillakin on pisaramaiset implantit ja niiden ympärille laitetaan rasvaa jotta ne näyttäisivät mahdollisimman luomuilta. Chantelilla oli pakkomielle päästä plastikkakirurgian klinikalle sairaanhoitajaksi, varmaan jotta saisi henkilökunta-alennuksia, muttei kelvannut kun niin huonot paperit ja kun valmistuminen kesti 14 vuotta.
Onhan Chantelin äidinkin allit imaistu ja kurottu kasaan. Varmaan senkin rasvat siirretty rintoihin ja peppuun.

En tiedä kun en ole tuollaista nähnyt tai kuullut, mutta voisiko viitata siihen, että vain toinen on hänen biologinen lapsi ja toinen on adoptoitu?
Vierailija kirjoitti:
Jasmine ja Gino, mitä ihmettä. Nainen on kertonut, että hänellä on kaksi lasta toinen isällä ja toinen hänellä. Nyt sitten hokee, että voisi joskus hankkia toisen lapsen, onko luopunut kokonaan toisesta lapsestaan. Muutenkin aika outo nainen.
Sillähän oli siihen aikaan vain yksi lapsi, nuori poika, joka asui isällään ja välillä mummolassa, muistanko oikein? Kun sanoi ettei ole lapsensa huoltajuutta.
Siis se aika kun Gino lähti sinne Panamaan ekan kerran, niin selitti tuollaista ennen tapaamista. Ja että on englannin ja kirjallisuuden opettajana peruskoulussa.
Silloin kävi mielessä että onko lapsi otettu pois siltä, kun nainen vaikuttaa todella epävakaalta ja agressiiviselta? Onko saanut potkut opettajan työstä jos raivonnut oppilaille, ja siksi alkoi leikkelemään itsestään "instababea" ja yritti saada rahaa somen avulla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on jännä ettei Chantelilla, Tanialla, Panaman Jasminella sekä Darceyllä & Staceyllä ollut rintoja nimeksikään ennen tätä 90 Day sarjaa otetuissa kuvissa.
Selkeesti ostorinnat, koska tykkäävät esitellä ostoksiaan.
Harvempi luomu esittelee yhtä anteliaasti luomurintojaan.
Chantelin rinnat ovat 100% omat. Ne on todella pehmeät ja riippuvat, hänellä on pitkä yläruumis, eli kuvissa ilman rintavakoa ovat piilossa vaatteen alla. Tanian äidillä on isot rinnat kuten on myös Chantelin äidillä Karenilla, enkä usko Taniankaan ostaneen omiaan.
Ei ole, selaa sivuja taakse päin niin siellä linkki jossa jenkit kaivaneet vertailukuvan jossa Chantel oli 19-vuotiaana ihan lauta. Ennen sarjaa ne rinnat alkoi kasvamaan ja ilmeisesti siksi Pedro *veeedduuntui* Chanteliin koska se tuhlasi niiden rahat plastikkakirurgiaan, botoxiin, fillereihin ja luksuslogollisiin merkkituotteisiin. Pedro olisi halunnut maksaa taloa, sisustaa kotia, matkustella, ja kun oli kouluttautunut uudelle alalle niin ura oli tärkeä hänelle, mutta toinen oli itsekäs ja pisti vaan rahaa omaan ulkonäköönsä ja tyyliinsä. Siksi Pedro halusi erota ja löytää luomumman ja maanläheisemmän vaimon, ja siksihän se ei oikein hyväksynyt siskonsakaan leikkelyjä, kun sisko teki samaa perässä mitä Chantel tehnyt aiemmin.
Rintojen suurennus voidaan myös tehdä rasvansiirrolla, jolla otetaan rasvaa vatsasta, vyötäröstä, alleista ja reisistä. Ei pelkästään implanteilla mutta joillakin on pisaramaiset implantit ja niiden ympärille laitetaan rasvaa jotta ne näyttäisivät mahdollisimman luomuilta. Chantelilla oli pakkomielle päästä plastikkakirurgian klinikalle sairaanhoitajaksi, varmaan jotta saisi henkilökunta-alennuksia, muttei kelvannut kun niin huonot paperit ja kun valmistuminen kesti 14 vuotta.
Onhan Chantelin äidinkin allit imaistu ja kurottu kasaan. Varmaan senkin rasvat siirretty rintoihin ja peppuun.
Hei, olen huomannut joidenkin naisten otsassa pystyraidan, kun nauravat tai itkevät. Tiedän, että vedetään jotain mesolankoja kasvoihin. Siis otsaankin pystysuoraan, näin muka otsarypyt häviävät. Olenko hakoteillä, Brooken otsa kaunareissa esimerkiksi.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein eniten ärsyttää Yaran jatkuva vinkuna ja vonkuna. Jos hän edes ymmärtäisi pysyä lojaalina miehelleen, jolle on lupautunut, mutta hänpä haluaisi tehdä juuri niin kuin hän itse mielii eikä siinä olisi muilla nokan koputtamista. Äitinsä on takapiruna houkuttelemassa tytärtään jäämään Eurooppaan.
Aluksi mä tykkäsin Yarasta mutta voi luoja mikä vinkuiita siitä on kehkeytynyt. Hirvee kitinä ja rutina joka ikisestä asiasta. Sit vielä menny pilaamaan naamansa kaikenmaailman botokseilla ja millä lie. Ne huulet on ihan törkeän näköset.
Yarassa pahinta on nimenomaan se ainainen vikinä ja valitus. Paljon voi katsoa sormien läpi, jos on kiva, karismaattinen tyyppi eikä naama nurinpäin koko ajan ja ennen kaikkea olisi kiinnostava henkilönä. Eipä ole kyllä Jovikaan kiinnostava. Heidän seuraamisensa on puuduttavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Caesarin luisteludeitti vaikutti hyvältä matchilta jos mimmi haluaa mustan miehen, koska Caesarhan tykkää valkoisista naisista. En muista onko tästä puhuttu tässä ketjussa, mutta oletteko nähneet tämän Caesarin vanhan postauksen? Hän ei sanojensa mukaan halua mustaa persettä ja on vaniljakerman rakastaja. 😳😆
https://preview.redd.it/cesar-said-he-loves-all-types-of-women-in-part-…
Eli Caesar on rasisti omia mustiaan kohtaan.
Jopa Caesar voi esitellä noille itäeurooppalaisille rikkaampaa mitä on, jenkit näkee heti läpi ettei rahaa, ja kun tietää että ne itäeurooppalaiset kuten ukrainalaiset haluaa pois maastaan niin lähtevät halvalla.
Vai olisko alun perin niin ettei kukaan musta nainen ole häntä huolinut, koska miehellä ei pahemmin rahaa, koska mustistahan on tuolla Jenkeissä puhuttu paljon että ovat rahan perään eivätkä välitä itse tehdä töitä. Latinat ja aasialaiset naiset eivät ole yhtä työtä vieroksuvia, ja mustat naiset tuolla inhoaa aasialaisia ja latina-naisia ja ovat todella rasistisia heitä kohtaan vaikka korostavat aina että me valkoiset ollaan rasistisia niitä kohtaan.
Että tuollaista Jenkeissä, olen itse asunut siellä ja opiskellut eli nähnyt ja kuullut paljon, mutta tuo myös kaikilta paikallisilta kavereilta siellä kuultua. Osa valkoisia, osa puolikkaita, ja osalla heistä on täysaasialaisia ja täyslatinakavereita ja ne kamaluudet mitä nuo ovat joutuneet kuulla mustilta ihmisiltä, etenkin mustilta naisilta, mutta siitähän ei saa koskaan puhua, "koska mustat oli orjia ja uhjeja" jne.
Jos Ceasar olisi katsottu rasistiksi, tuotanto olisi jo antanut potkut.
Kuten sai venäläinen Alinakin, kun oli omassa somessaan heitellyt rasistisia juttuja.
Ohjelmassa näköjään väkivaltainen saa oll, mutta rasismi kiellettyä.
Juu hyvä juttu ja ymmärrän, mutta mun mielestäni väkivallassakin kuuluisi ohjelmassa olla nolla toleranssi.
Juju ihan siinä että kun Caesar on "rasistinen" omia mustia kohtaan niin se on noiden mielestä fine.
Jos olisi valkoisia kohtaan, niin se ohitettaisi koska mustilla on alivoima ja koska woketus on huipussaan.
Mutta jos hän olisi valkoinen Caesar ja sanoisi noin mustista naisista, niin olisi saanut lähteä sarjasta saman tien.
Meidän kun pitää hävetä nykyään sitä että olemme "etuoikeutettuja valkoisia".
Vierailija kirjoitti:
Yarassa pahinta on nimenomaan se ainainen vikinä ja valitus. Paljon voi katsoa sormien läpi, jos on kiva, karismaattinen tyyppi eikä naama nurinpäin koko ajan ja ennen kaikkea olisi kiinnostava henkilönä. Eipä ole kyllä Jovikaan kiinnostava. Heidän seuraamisensa on puuduttavaa.
Yleensä huonoitsetuntoiset, mutta itseensä ja ulkonäköönsä liikaa keskittyvät, yrittävät ja panostavat ihmiset on kauheita valittajia, sillä kun eivät hyväksy itseään sellaisina kuin ovat niin eivät myöskään hyväksy toisia ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on jännä ettei Chantelilla, Tanialla, Panaman Jasminella sekä Darceyllä & Staceyllä ollut rintoja nimeksikään ennen tätä 90 Day sarjaa otetuissa kuvissa.
Selkeesti ostorinnat, koska tykkäävät esitellä ostoksiaan.
Harvempi luomu esittelee yhtä anteliaasti luomurintojaan.
Chantelin rinnat ovat 100% omat. Ne on todella pehmeät ja riippuvat, hänellä on pitkä yläruumis, eli kuvissa ilman rintavakoa ovat piilossa vaatteen alla. Tanian äidillä on isot rinnat kuten on myös Chantelin äidillä Karenilla, enkä usko Taniankaan ostaneen omiaan.
Ei ole, selaa sivuja taakse päin niin siellä linkki jossa jenkit kaivaneet vertailukuvan jossa Chantel oli 19-vuotiaana ihan lauta. Ennen sarjaa ne rinnat alkoi kasvamaan ja ilmeisesti siksi Pedro *veeedduuntui* Chanteliin koska se tuhlasi niiden rahat plastikkakirurgiaan, botoxiin, fillereihin ja luksuslogollisiin merkkituotteisiin. Pedro olisi halunnut maksaa taloa, sisustaa kotia, matkustella, ja kun oli kouluttautunut uudelle alalle niin ura oli tärkeä hänelle, mutta toinen oli itsekäs ja pisti vaan rahaa omaan ulkonäköönsä ja tyyliinsä. Siksi Pedro halusi erota ja löytää luomumman ja maanläheisemmän vaimon, ja siksihän se ei oikein hyväksynyt siskonsakaan leikkelyjä, kun sisko teki samaa perässä mitä Chantel tehnyt aiemmin.
Rintojen suurennus voidaan myös tehdä rasvansiirrolla, jolla otetaan rasvaa vatsasta, vyötäröstä, alleista ja reisistä. Ei pelkästään implanteilla mutta joillakin on pisaramaiset implantit ja niiden ympärille laitetaan rasvaa jotta ne näyttäisivät mahdollisimman luomuilta. Chantelilla oli pakkomielle päästä plastikkakirurgian klinikalle sairaanhoitajaksi, varmaan jotta saisi henkilökunta-alennuksia, muttei kelvannut kun niin huonot paperit ja kun valmistuminen kesti 14 vuotta.
Onhan Chantelin äidinkin allit imaistu ja kurottu kasaan. Varmaan senkin rasvat siirretty rintoihin ja peppuun.
Hei, olen huomannut joidenkin naisten otsassa pystyraidan, kun nauravat tai itkevät. Tiedän, että vedetään jotain mesolankoja kasvoihin. Siis otsaankin pystysuoraan, näin muka otsarypyt häviävät. Olenko hakoteillä, Brooken otsa kaunareissa esimerkiksi.
Cog-langat, eli väkälangat, mesolangoista hieman tehokkaammat. Veitsetön kasvojenkohotus. Olen nähnyt hyviä lopputuloksia 45-55 v naisilla, ja kun ne langat sulaa niin ne alkaa muodostaa omaa kollageenia sinne ihon pinnan alle.

Ok.

Noi langat toimivat näin
https://cdn.shopify.com/s/files/1/0036/9763/9494/products/049C867D-70F9…
Minun pomon 50+ vaimo kävi tuollaisessa eräällä espoolaisella esteettisellä tervevysklinikalla Leppävaaran Panorama-tornissa (en mainosta joten jokainen voi googlettaa itse ja katsoa), ja todella hyvä lopputulos koska näyttää luonnolliselta. Ne voi kestää parikin vuotta, ja hinta oli ollut jotain 400€. Kertoi siitä itse, kun ihmeteltiin miten on niin lomailleen ja levänneen näköinen, mutta sanoi että tehtiin tuollainen poskipäästä leukaan saakka muutamalla langalla ja ihon paikallispuudutuksessa, kesti alle tunnin eikä varsinaista toipumisaikaa. Piti vaan välttää suun ääriasentoja 3 viikkoa eli ei mitään hammaslääkärissä suu auki makaamista. :D
Toisaalta on hienoa että tulee moderneja ja tutkittuja vaihtoehtoja, tuollaisia joilla useimmilla varaakin, sen sijaan että ihmiset on naamat paketissa monta viikkoa kiristyksen ja nahan poiston takia, jonka jälkeen naama näyttää siltä että ei enää liiku kaulaa myöten. Nuo tuollaiset kevyet toimenpiteet ennaltaehkäisee sitä ikääntymistä ja veltostumista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Natalie löi sitä yhtä treffimiestä kasvoihin, olisi jo silloin pitänyt poistaa sarjasta. Täysin sekopäistä käyttäytymistä. Samoin Angelalla, on agressiivinen.
En ymmärrä miksi nämä kaksi vaan jatkavat sarjassa, vai viihdearvon takia. Ovat enemmän karmivaa, kuin viihdyttävää katsottavaa.
Kaikista ongelmista Natalie syytti Mikea, vaikka itse kilahtelee pikkuasioista kokoajan. Katsekin on ihan hullu.
Se Natalien hullu katse johtuu varmaan vähän niistä hänen silmistään, kun nehän ovat todella erikoiset. Vaaleansiniset väriltään eikä hän ihan hirveästi räpyttele silmiään. 😊
Alussa luulin että ne ovat vaaleansiniset piilolinssit, oli niin erikoisen näköiset. Kai se sitten on ihan luonnollinen väri.
Vierailija kirjoitti:
Jasmine ja Gino, mitä ihmettä. Nainen on kertonut, että hänellä on kaksi lasta toinen isällä ja toinen hänellä. Nyt sitten hokee, että voisi joskus hankkia toisen lapsen, onko luopunut kokonaan toisesta lapsestaan. Muutenkin aika outo nainen.
Onko Jasmine ja Gino jossain jaksoissa tällä hetkellä?
Davidin tytär ei vaikuttanut vakuuttuneelta isänsä ratkaisuista vaikka muuta sanoikin. Mitä Annie sanoi lopussa - ettei halua tyttären tytärtä möykkäämäån jos saa jonkun raivarin?? Tyttö näyttää siltä että on jotain erityisyyttä joten jos ymmärsin oikein niin tosi törkeää.
Aleksein kroppa herramunvereni tuossa omassa spinoffissaan. En ole t-paidan alta tajunnutkaan miten timmissä kunnossa on. Veistos. Olisin minäkin raskaana koko ajan :D
Onko tuotantoyhtiö laskenut taksoja ja tulokkaita ei enää ole. Treffi-iltakin jossa tapailivat kolmea ehdokasta, oli vaivaannuttavaa katsottavaa. Oikeastaan jopa ällöttävää sheivauksineen.