Kaikki yhteistä? (raha, omaisuus)

Minä olen ollut 9 vuotta kotiäitinä, siis miehen tuloilla. Nykyisin olen se joka tienaa tuplasti enemmän kuin toinen. Meillä on aina ollut kaikki yhteistä. Minulle taas tuo sinun ajattelusi on melkoisen vierasta.¨Minä ajattelen, että elämässä pärjää aina, tavalla tai toisella. Jos tulee ero ja kaikki menee, niin sitten rakennetaan kaikki alusta itse. En minä sitä pelkää tai ala varmistella. Tässä maassa ei jätetä ketään nälkään tai viluun kuolemaan joten mitä pelättävää siinä olisi, vaikka menisi asunto ja työ ja puoliso ja kaikki? Minulle ei mitään.

[quote author="Vierailija" time="15.05.2015 klo 11:29"]

Minä olen ollut 9 vuotta kotiäitinä, siis miehen tuloilla. Nykyisin olen se joka tienaa tuplasti enemmän kuin toinen. Meillä on aina ollut kaikki yhteistä. Minulle taas tuo sinun ajattelusi on melkoisen vierasta.¨Minä ajattelen, että elämässä pärjää aina, tavalla tai toisella. Jos tulee ero ja kaikki menee, niin sitten rakennetaan kaikki alusta itse. En minä sitä pelkää tai ala varmistella. Tässä maassa ei jätetä ketään nälkään tai viluun kuolemaan joten mitä pelättävää siinä olisi, vaikka menisi asunto ja työ ja puoliso ja kaikki? Minulle ei mitään.

[/quote]

Sinä selvästikin olet huolehtinut koulutuksestasi, jotta olet päässyt kotiäitiyden jälkeen (hyväpalkkaiseen) töihin.

Tarkoitinkin tekstillä naisia, jotka eivät esimerkiksi kouluttaudu ollenkaan eivätkä ajattele, että tulevaisuudessa voisi olla muuta kuin perhe-elämää miehen hoitaessa raha-asiat. Koulutuksellakin tarkoitan sitä, että ei missään nimessä ole pakko hankkia tutkintoa korkeakoulusta, mutta jonkunlainen koulu olisi käytynä, jotta voisi työllistyä.

Kai ajatusmaailmani liittyy (liikaakin) itsenäisyyteen ja sen turvaamiseen. Loppujen lopuksi elämässä kyllä aina pärjää ja asiat järjestyy. Minut on vain kasvatettu niin, että loppujen lopuksi ainoa, joka asiat voi puolestasi hoitaa, olen minä itse. Yhteiskunnaltakaan ei välttämättä tukea saa, jos ei sitä itse osaa hakea.

t. AP

[quote author="Vierailija" time="15.05.2015 klo 11:29"]

Tässä maassa ei jätetä ketään nälkään tai viluun kuolemaan joten mitä pelättävää siinä olisi, vaikka menisi asunto ja työ ja puoliso ja kaikki? Minulle ei mitään.

[/quote]

Oletko koskaan ollut oikeasti köyhä? Minä olen, ja minä osaan sitä pelätä. Siinä vaiheessa kun joutuu laskemaan rahoja että maksaako sähköt, ostaako ruokaa vai ostaako lääkkeet ja rahat riittää vain yhteen näistä, voi se pelko alkaa hiipiä mieleen. Turvaverkot auttavat jonkin verran, mutta niissäkin on reikänsä eivätkä ne heti auta. On helppo sanoa "mikä siinä pelottaisi" jos ei ikinä ole sellaista elämää tarvinnut elää. 

[quote author="Vierailija" time="15.05.2015 klo 11:29"]

Tässä maassa ei jätetä ketään nälkään tai viluun kuolemaan joten mitä pelättävää siinä olisi, vaikka menisi asunto ja työ ja puoliso ja kaikki? Minulle ei mitään.

[/quote]

Oletko koskaan ollut oikeasti köyhä? Minä olen, ja minä osaan sitä pelätä. Siinä vaiheessa kun joutuu laskemaan rahoja että maksaako sähköt, ostaako ruokaa vai ostaako lääkkeet ja rahat riittää vain yhteen näistä, voi se pelko alkaa hiipiä mieleen. Turvaverkot auttavat jonkin verran, mutta niissäkin on reikänsä eivätkä ne heti auta. On helppo sanoa "mikä siinä pelottaisi" jos ei ikinä ole sellaista elämää tarvinnut elää. 

[quote author="Vierailija" time="15.05.2015 klo 11:43"]

[quote author="Vierailija" time="15.05.2015 klo 11:29"]

Tässä maassa ei jätetä ketään nälkään tai viluun kuolemaan joten mitä pelättävää siinä olisi, vaikka menisi asunto ja työ ja puoliso ja kaikki? Minulle ei mitään.

[/quote]

Oletko koskaan ollut oikeasti köyhä? Minä olen, ja minä osaan sitä pelätä. Siinä vaiheessa kun joutuu laskemaan rahoja että maksaako sähköt, ostaako ruokaa vai ostaako lääkkeet ja rahat riittää vain yhteen näistä, voi se pelko alkaa hiipiä mieleen. Turvaverkot auttavat jonkin verran, mutta niissäkin on reikänsä eivätkä ne heti auta. On helppo sanoa "mikä siinä pelottaisi" jos ei ikinä ole sellaista elämää tarvinnut elää. 

[/quote]

En ole ollut, en sitten vähääkään köyhä. Opiskeluaikakin, mikä on monelle melko köyhää, oli minulle ihan erilaista, koska olin naimisissa hyvin tienaavan miehen kanssa. Ja onhan toki sekin, että mulla on se hyvä turvaverkko että vanhempani ovat varakkaita ja halukkaita auttamaan tarpeen tullen, tosin ihan viime hädässä vasta heiltä apua pyytäisin, aikuisena ihmisenä en haluaisi siihen joutua nöyrtymään. Yhteiskunnan tuet ok, koska niitä varten olen verojakin maksanut, mutta vanhempien ei ole enää aikuista velvollisuus elättää minusta. 

[quote author="Vierailija" time="15.05.2015 klo 11:40"]

[quote author="Vierailija" time="15.05.2015 klo 11:29"]

Minä olen ollut 9 vuotta kotiäitinä, siis miehen tuloilla. Nykyisin olen se joka tienaa tuplasti enemmän kuin toinen. Meillä on aina ollut kaikki yhteistä. Minulle taas tuo sinun ajattelusi on melkoisen vierasta.¨Minä ajattelen, että elämässä pärjää aina, tavalla tai toisella. Jos tulee ero ja kaikki menee, niin sitten rakennetaan kaikki alusta itse. En minä sitä pelkää tai ala varmistella. Tässä maassa ei jätetä ketään nälkään tai viluun kuolemaan joten mitä pelättävää siinä olisi, vaikka menisi asunto ja työ ja puoliso ja kaikki? Minulle ei mitään.

[/quote]

Sinä selvästikin olet huolehtinut koulutuksestasi, jotta olet päässyt kotiäitiyden jälkeen (hyväpalkkaiseen) töihin.

Tarkoitinkin tekstillä naisia, jotka eivät esimerkiksi kouluttaudu ollenkaan eivätkä ajattele, että tulevaisuudessa voisi olla muuta kuin perhe-elämää miehen hoitaessa raha-asiat. Koulutuksellakin tarkoitan sitä, että ei missään nimessä ole pakko hankkia tutkintoa korkeakoulusta, mutta jonkunlainen koulu olisi käytynä, jotta voisi työllistyä.

Kai ajatusmaailmani liittyy (liikaakin) itsenäisyyteen ja sen turvaamiseen. Loppujen lopuksi elämässä kyllä aina pärjää ja asiat järjestyy. Minut on vain kasvatettu niin, että loppujen lopuksi ainoa, joka asiat voi puolestasi hoitaa, olen minä itse. Yhteiskunnaltakaan ei välttämättä tukea saa, jos ei sitä itse osaa hakea.

t. AP

[/quote]

Minulla tosiaan oli aina halu hankkia akateeminen koulutus, ihan oman älyllisen kiinnostuneisuuteni takiakin. Lisäksi varmaan olisin pitkästynyt aika paljon pelkästään kotona oleillessa, jos lasten ollessa jo isompia olisin vain siellä ollut.

Toisaalta esim. äitini on ollut kotirouva koko ikänsä, ja täysin isäni elätettävä. En minä siinäkään mitään pahaa näe. Järjestely on sopinut molemmille, mies on saanut vapauden lasten- ja kodinhoidosta, mahdollisuuden luoda mm. paljon työmatkoja vaativaa uraa,  ja äiti vapauden työelämästä. Avioehtoa heillä ei luonnollisesti ole, joten tyhjän päälle ei olisi äiti jäänyt siinäkään tapauksessa jos isä olisi päättänyt lähteä. Toisaalta en usko että äidilläni olisi koskaan ollut joka tapauksessa älyllistä kapasiteettiä pärjätä missään opinnoissa tai oikein missään töissäkään, joten hienoa että hänen elämänsä on noin järjestynyt. 

[quote author="Vierailija" time="15.05.2015 klo 11:40"]

[quote author="Vierailija" time="15.05.2015 klo 11:29"]

Minä olen ollut 9 vuotta kotiäitinä, siis miehen tuloilla. Nykyisin olen se joka tienaa tuplasti enemmän kuin toinen. Meillä on aina ollut kaikki yhteistä. Minulle taas tuo sinun ajattelusi on melkoisen vierasta.¨Minä ajattelen, että elämässä pärjää aina, tavalla tai toisella. Jos tulee ero ja kaikki menee, niin sitten rakennetaan kaikki alusta itse. En minä sitä pelkää tai ala varmistella. Tässä maassa ei jätetä ketään nälkään tai viluun kuolemaan joten mitä pelättävää siinä olisi, vaikka menisi asunto ja työ ja puoliso ja kaikki? Minulle ei mitään.

[/quote]

Sinä selvästikin olet huolehtinut koulutuksestasi, jotta olet päässyt kotiäitiyden jälkeen (hyväpalkkaiseen) töihin.

Tarkoitinkin tekstillä naisia, jotka eivät esimerkiksi kouluttaudu ollenkaan eivätkä ajattele, että tulevaisuudessa voisi olla muuta kuin perhe-elämää miehen hoitaessa raha-asiat. Koulutuksellakin tarkoitan sitä, että ei missään nimessä ole pakko hankkia tutkintoa korkeakoulusta, mutta jonkunlainen koulu olisi käytynä, jotta voisi työllistyä.

Kai ajatusmaailmani liittyy (liikaakin) itsenäisyyteen ja sen turvaamiseen. Loppujen lopuksi elämässä kyllä aina pärjää ja asiat järjestyy. Minut on vain kasvatettu niin, että loppujen lopuksi ainoa, joka asiat voi puolestasi hoitaa, olen minä itse. Yhteiskunnaltakaan ei välttämättä tukea saa, jos ei sitä itse osaa hakea.

t. AP

[/quote]

Eiköhän tällaisessa tilanteessa yleensä olla naimisissa, tai sitten esimerkiksi yhteinen asunto on ainakin molempien nimissä. Avoliitto + omaisuus miehen nimissä on tosiaan kamala tilanne kotirouvalle, mutta uskon, että on aika harvinaista.

Mulla on korkeakoulutus ja hyvä työ (ei tosin vakituista), ja suunnilleen samat tulot kuin miehellä, ja naimisissakin ollaan, mutta en olisi ollut valmis laittamaan lapsia vauvoina tai pikkutaaperoina ulkopuoliseen hoitoon, edes sen uhalla, että olisin joutunut taloudellisesti huonoon asemaan. Lasteni kotihoitaminen on ollut mulle äärimmäisen tärkeä asia ja elämäni parasta aikaa, ja olisin ollut siitä valmis maksamaan muilla elämänalueilla.

Tosiasiassa mieskin on halunnut olla lasten kanssa kotona, ja olemme jakaneet hoitovapaat aika tasan.

Minä elän tällä hetkellä mieheni tuloilla. Muutimme ulkomaille mieheni työn vuoksi ja samalla minä jäin pois töistä. Tämä mahdollisti muuton ja miehen uran luomisen. Me olemme naimisissa ja meillä kaikki omaisuus on molempien nimissä. Mieheni säästää tuloistaan myös minulle eläkettä. Tämä oli siis yhteinen sopimuksemme kun muutimme miehen työn perässä pois Suomesta.

Me ollaan naimisissa ja mä olen viidettä vuotta kotiäitinä eikä lähivuosien suunnitelmiin kuulu töihin paluu.
Mies maksaa kaiken, koti on kokonaan mun nimissä sillä ostin sen ennenkuin tapasin mieheni joten jos nyt ero tulisi niin en mä ainakaan kodittomaksi jäisi.

[quote author="Vierailija" time="15.05.2015 klo 12:39"]

Avoliitossa ei jää enää "tyhjän päälle" jos on lapsia ja on ollut tarpeeksi kauan yhdessä. Tosin pitää osata pitää puolensa jos se varakkaampi on pihi ja mulkku.

[/quote]

Käytännössä avoliiton pitää olla todella pitkä (yli 20 vuotta) ja osuuttaan vaativan puolison tulee osoittaa, että esim. jäämällä kotivanhemmaksi on auttanut puolisoaan lisäämään omaa omaisuuttaan. Korvaukset on luokkaa 2000 e/kotivanhempivuosi eli ei todellakaan verrattavissa siihen, että avioliitossa voi (ilman avioehtoa) vaatia 50%.

[quote author="Vierailija" time="15.05.2015 klo 19:17"]

Me ollaan naimisissa ja mä olen viidettä vuotta kotiäitinä eikä lähivuosien suunnitelmiin kuulu töihin paluu. Mies maksaa kaiken, koti on kokonaan mun nimissä sillä ostin sen ennenkuin tapasin mieheni joten jos nyt ero tulisi niin en mä ainakaan kodittomaksi jäisi.

[/quote]

Ja teillä on avioehto? Muuten sillä ei ole merkitystä, kuka ja koska on omaisuuden hankkinut.

[quote author="Vierailija" time="15.05.2015 klo 12:05"]

[quote author="Vierailija" time="15.05.2015 klo 11:58"]

Kuka hullu jää kotiin jos puoliso ei sitä arvosta? En ymmärrä kenen mielestä kotona olo on lorvimista... ei ainakaan meidän perheen kodinhoito ja kasvatusstandardeilla ehdi lorvia! Meillä kotona olo ja työssäkäynti on jaettu puoliksi. Kumpikin on raskasta mutta palkitsevaa TYÖTÄ.

[/quote]

Kukaan ei ole keskusteluissa viitannut, että kotiäitinä oleminen olisi lorvimista. Keskustelussa on kyse nyt puhtaasti raha-asioista. Kotiäitinä oleminen on työtä siinä missä muukin.

t. AP

[/quote] Miksi siita ei sitten makseta tai sille lasketa rahallista arvoa? USAssa juuri laskettiin etta jos kotiaidin tekema tyo ulkoistettaisiin niin se maksaisi $65 000. vuodessa ja monet pitavat summaa liian pienena.

Mina olen avioliitossa ja kaikki omaisuus on kummankin nimessa. Ei tarvitse testamentteja eika maksaa perintoveroa. Yhteisten saastojen koroilla voimme turvata hyvan vanhuuden, erillisilla not so much.

Mutta AP, jos avioparilla on oikeasti kaikki yhteistä, niin silloinhan asunto ostetaan molempien nimiin ja sitä lyhennetään sen tuloilla, kuka milloinkin tienaa. Käytännössä toinen saattaa siinä ostaa toiselle asuntoa, mutta jos toinen hoitaa lapsia niin sitten asia on niin. 

Eli sinun esimerkissäsihän rahat EIVÄT ole yhteisiä. 

Eihän omaisuus edes voi olla yhteistä, jos molemmat eivät omista suunnilleen saman verran esim. asunnosta juuri.

Mun mielestä on hyvä, että on jotain omaa, jonka voi käyttää kuten haluaa, kysymättä ja perustelematta mitään kenellekkään. Meillä siis yhteinen taloustili, josta maksetaan asumiskulut, vakuutukset, sähköt jne. jne. Minä ostan pääasiassa ruuat, taloustavarat ja lasten vaatteet omista rahoistani, mies taas kalliimmat hankinnat kuten telkkarit, tietokoneet, läppärit, tabletit, pihajutut, poikien harrastusvälineet (pyörät, mikroautot, lasketteluvälineet, trampan jne.). Kummallakin oma auto, jonka itse maksaa. Matkat maksetaan yleensä puoliksi, toinen hotellit, toinen lennot jne. Se mitä omalle tilille jää on sitten ihan omaa, jolla saa ostaa mitä haluaa tai säästää tai sijoittaa tai mitä vaan. Mun mielestä on kiva ostaa jotain hömppätavaraa joskus ja jos ostaisin yhteiseltä tililtä, se olisi aina jotenkin "kiellettyä" tai jotenkin pitäisi kysyä toiselta sopiiko tms. Nyt ei tarvi. Ja uskon, että mies on ihan samaa mieltä. Jos hän haluaa pistää kaksi tonnia maastopyörään niin sitten pistää, omat on rahansa. Tai jos haluan ostaa itselleni vaikka uuden kännykän niin ostan, kun haluan ja tarvitsen, sellaisen kuin haluan ja mieheltä kysymättä (paitsi teknisessä mielessä, kun on alan ihminen...). Ei meistä kumpikaan mitään älyttömiä törsää mutta kohtuu hyvät tulot on kummallakin, kumpikaan ei käy ravintoloissa, ei polta eikä juo niin jäähän sitä rahaa johonkin ylimääräiseenkin. Enemmän voisi tietty sijoittaa. Mutta ehdottomasti haluan omat rahani omaan käyttöön.

[quote author="Vierailija" time="15.05.2015 klo 12:50"]

[quote author="Vierailija" time="15.05.2015 klo 12:30"]

Eikös Suomessa laki ole vähän niin, että myös avoliitossa oleminen huomioidaan ja ei jää noin tyhjän päälle?

[/quote]

Mikä sekin on väärin, koska toiset haluavat nimenomaan valita sen avoliiton, koska siinä ei varallisuutta jaeta liiton päättyessä.

[/quote]

Joo mutta kohtuullistaminen avoerossa on aivan eri asia kuin menettää omaisuutta avioerossa jos ei ole avioehtoa ja omaisuutta on vähänkään enemmän. Joskus tuntuu että hysteerisimpiä omaisuuden menetyksestä puolisolle ovat ne, joilla ei edes ole paljoa omaisuutta, kohtuu tulot ehkä kylläkin. 

Ostimme talon, se ei ollut kauhean kallis, mies oli silloin vielä töissä, kuten minäkin ja ostimme sen puoliksi. Nyt mies on työtön ja vain minä maksan taloa. Silti puolet on miehen. Minua tämä ei haittaa, koska miehellä ei ole mitään muuta omaisuutta, mulla taas on. Emme ole naimisissa, lapsia on.

Minulla on taas sellainen käsitys, että yleisempää on se että on erilliset rahat ja omaisuudet avioliitossakin.

Meillä on aina ollut kaikki yhteistä, autot ja talotkin (siis molempien nimissä). Avioehtoa ei ole. Olemme järkeilleet asian niin, että myös se kotonaolo lasten kanssa on perheen yhteiseen hyvää panostamista siinä missä palkkatyökin. Samaten se, että toinen sattuu saamaan parempaa tuntipalkkaa työstään ei anna meidän perheessä "oikeutta" pitää niitä rahoja jotenkin ominaan.

Mutta tämä onnistuukin kun molemmilla on samat mielipiteet ja ajatukset rahasta ja sen käytöstä ja siitä että kaikki on yhteistä. Jos toinen haluaisi pitää omat rahat niin sitten se olisi pakko tehdä niin.

Molemmilla on kyllä ammatti ja käsittääkseni Suomessa on nykyään kyllä aika harvinaista ettei kotiäideilläkään mitään ammattia olisi.

Kun ollaan naimisissa, rahat ovat perheen rahoja. Ei siinä lasketa, kuka tienaa. Tosin mistäpä minä mitään tiedän, kun olen ollut naimisissa vasta 35 vuotta.

[quote author="Vierailija" time="15.05.2015 klo 19:58"]

Kun ollaan naimisissa, rahat ovat perheen rahoja. Ei siinä lasketa, kuka tienaa. Tosin mistäpä minä mitään tiedän, kun olen ollut naimisissa vasta 35 vuotta.

[/quote]

Tässä yksi syy, miksi en mene naimisiin. Avoliitossakin ne voivat olla yhteisiä, mutta se ei ole pakollista. Sitäpaitsi etpä säkään mitään määräile, miten avioparit omat tienestinsä jakavat. Ja nainen olen.