Kotiäidit, joilla ilkeä ja vähättelevä mies.
Pyydän neuvoja kurjaan tilanteeseeni. Äsken oli kauhea riita, jonka aikana mies huusi ja raivosi lasten kuullen. Ei käynyt käsiksi, mutta oli muuten pelottava. Huusi, että hänen raha-asiansa ei kuulu minulle ja että hän saa tehdä rahoillaan ihan mitä haluaa!
Olemme avioliitossa, ei avioehtoa, talo on molempien nimissä ja samoin asuntolaina. Asuntolaina erääntyy 3.viikon kuluttua, meillä on puolivuosittain lyhennys, joten se on iso. Nyt selvisi, että miehellä ei ole rahaa maksaa lyhennystä. Sain selville, että mies oli siirtänyt ison summan rahaa sukulaisensa yritykseen juuri vähän aikaa sitten. Mies kiistää tämän, mutta olen nähnyt"salaa" hänen pöydällään tästä tositteen. Tiedän, toisten tavaroita ei saa penkoa...
Olen ollut kotiäitinä viimeiset 5 vuotta. Meillä on kolme yhteistä lasta, vanhin on 11-vuotias. Mies on hyvätuloinen ja minä matalalkka-alalla, josta siis nyt hoitovapaalla.
Mies huusi myös, että minun pitäisi itse mennä töihin ja tehdä perheen eteen jotain. No, mies tekee yrittäjänä jopa 12 tunnin päiviä, joten eipä näitä lapsia voi yksinkään pitää kotona. Mies vähättelee jatkuvasti osuuttani kodin hoidosta. Pesen pyykit, imuroin ja siivoan, laitan tiskit, valmistan ruuat, kuljetan lapsia minne tarvii, vien auton huoltoon jne.jne. Mies käy töissä. Mies on hoitanut perheen laskut, sillä hänen palkkansa on noin 10 kertainen minun palkkaani. Mitään muuta hän ei ole koskaan tehnyt perheen eteen.
En uskalla erota, koska erossa hän vaatisi kuitenkin yhteishuoltajuutta ja vanhin lapsistamme (11v.) on sanonut, ettei halua olla isänsä kanssa, koska isä saa raivokohtauksia, jolloin syyttää ja huutaa hänelle:( Mies ei ole koskaan ollut lasten kanssa. Olen itse opettanut lapset uimaan, hiihtämään ja pyöräilemään. Lukenut iltasadut, laittanut nukkumaan, pukenut siis tehnyt ihan kaiken. Rahoillaan pystyisi hankkimaan myös huippujuristin.
Ahdistaa, mitä voin tehdä ja millä puolustan itseäni näitä syytöksiä vastaan. Onko kotiäidin työ täysin arvotonta.
Auttakaa,please. Asiallisia vastauksia vain, kiitos!
Kommentit (14)
Sanoko miksi oli lainarahat pistäny johonkin muuhun tarkotukseen? Voisko siinä olla jotain kiristystä takana? Pelottavaa.
Mies ei suostunut puhumaan koko raha-asiasta, vaan aloitti heti hirveän huutamisen. Sanoin, että jos yhteistä asuntolainaa ei makseta ja omaisuutta aletaan ulosmitata, niin onhan se vähän muidenkin kuin miehen asia! Lapset ja minä kärsitään tästä, mutta 11-vuotias on ehdoton siinä, ettei halua olla isänsä kanssa! En pysty eroamaan koska silloin lapset olisivat ainakin osittain isällään. Olen itsekin miettinyt, että jos takana on jotain kiristystä, mutta se tuntuu kyllä vähän dekkariainekselta. Ahdistaa.
T.ap
Kuulostaa ihan äitini ja isäni jutulta.. Isäni oli työnarkomaani,joka lopulta menetti kaiken. Rahat menivät,mutta raivokohtaukset pysyivät. Aina ollaan menty vain pahempaan suuntaan. Vanhempani ovat vieläkin yhdessä ja nykyisin säälittää kuinka äitini joutuu jaksamaan isän kanssa. Äiti on myös aina lukenut meille sadut, kuskannyt kaikkialle, hoitanut kodin.. Nykyisin myös maksaa kaiken.
Jos sinusta tuntuu sisimmässäsi, että haluat jotain muuta, niin suosittelisin itse nostamaan kytkintä.. N26
Kiitos vastauksista! Mutta kuinka sitten käy lasten, jotka ovat isänsä huudon ja äkkipikaisen luonteen armoilla? 11-vuotias muistaa kaikki isänsä raivoamiset, jopa sellaiset kun 5-vuotiaana vahingossa tiputti askarteluhilepurkin ja isänsä oli alkanut tästä raivoamaan ja paiskomaan kirjoja lattialle suutuksissaan:( Tällasenko kanssa sitten pitäisi pystyä elämään?
t.ap
Ohis. Tuohon otsikkoon kommentoisin että eiköhän kaikki miehet aina jollain tavalla vähättele naista. En tiedä onko kulttuurisidonnaista vai biologiaa mutta täysin pöyristyttävää joka tapauksessa. Ehkäpä se on just niin että heikompi kokee voivansa arvostella vahvempaa muttei päinvastoin. Nainen on miestä paljon vahvempi, pohjimmiltaan kaikki sen tietää. Tsemppiä ap:lle! Tuo mies kuulostaa sen luokan kusipäältä että mahtaakohan edes haluta nähdä lapsiaan eron jälkeen.
Yrittäisin nyt ensin selvittää miehen kanssa, kuinka se asuntolaina maksetaan. Ei kai hänkään halua siitä vaikeuksiin joutua? Muu parisuhteen ja perheen tilanne selvitykseen sen jälkeen.
Miksi teit lisää lapsia tuollaisen hullun kanssa? Jos nyt 11-v muistaa kuinka isä raivosi kun hän oli 5-v, siitä on 6 vuotta. Mies on siis aina ollut enemmän tai vähemmän tuollainen.
Niin, olen itsekin miettinyt, että haluaisiko eron jälkeen nähdä lapsiaan. Mutta toisaalta ylläpitää kulisseja ja käyttäytyy ulkopuolisille hurmaavasti. Jopa lapsi kysyi, että äiti, kuinka isä on aina mummille niin ystävällinen, vaikka meille huutaa aina:( En siis uskalla ottaa riskiä, koska vanhin lapsi on niin ehdoton asian suhteen.
t.ap
Älykäs mies- tyhmä nainen pariskunta. Älykäs mies ottaa naisen vain kodinkoneeksi, ja nainen saa elättäjän.
Ei kovin älykäs mies... Epäonnistunut avioliitto, surulliset lapset...
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 19:04"]
Älykäs mies- tyhmä nainen pariskunta. Älykäs mies ottaa naisen vain kodinkoneeksi, ja nainen saa elättäjän.
[/quote]
Älykäs mies ei todellakaan ole tuollainen. Eikä tämä nainenkaan älykäs ole, koska hänellä ei ole keinoja saada lapsiaan pois tuon miehen vaikutuspiiristä.
On kyllä outo mies! Ehdotan kuitenkin sitä, että haet eroa! Mies vaikuttaa tosi itsekkäältä. Selität sossussa lapsesi näkökulman! Kyllä 11-vuotiasta varmaan jo kuunnellaan tapaamisasioissa!
Mitä tuollasella raivoavalla ja valehtelevalla miehellä teet? Oot kotiäitinä mahdollistanu sen, että hän voi tehdä perheen YHTEISEN edun eteen töitä. Ja nyt sitten jää yhteisen asuntonne lainakin hoitamatta.
Voimia!