Lue keskustelun säännöt.
Miten kuuluu ponnistaa? Voisin ehkä yhden vauvan vielä(kin) tehdä, mutta
20.09.2006 |
en osaa ponnistaa lasta ulos!! Aivan järkyttävää, kun viimeeksi ponnistin 1, 5 h ennenkuin lapsi viimein tuli ulos. Kätilökin olisi ollut valmis tulemaan mun tilalle ponnistamaan =). Miten se siis oikein tehdään tämä temppu?
Kommentit (24)
en tuntenut mitään suunnatonta ponnistamisen tarvetta vaikka epiduraali oli otettu pois jo aikoja sitten. Tunti siinä meni enkä missään vaiheessa tuntenut tekeväni mitään " oikein" .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaavin ulos parilla rykäsyllä. Ja mä mielestäni teen kaikkeni koko ajan, mutta mitään ei vaan tapahdu. Paitsi voimat loppuu ja tulee toivoton olo. Ehkä mä vähän kyllä pelkään, että repeen kun se ponnistaminen tuntuu ihan siltä...
toinen lapsi syntyi maailmaan minuutin ponnistusvaiheen jälkeen eli käytännössä singahti vain ulos.
Eli se tuntuu samalta kuin kakalla käydessä. Mietinkin siinä pöydällä, että aika läheisiä tuntemuksia oli loppuaikana ummetusen kourissa vessassa tiristellessä :)
Mulla ei tosin ollut mitään muuta kivunlievitystä kuin ilokaasu, eli en tiedä, viekö se epiduraali tunnon kokonaan ponnistukselta.
Ei sitä oikein v o i tehdä muuten väärin.
katse kohdistuumahaan päin ja siitä se lähtee... kolme ponnistusta ja vauva maailmassa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
aikaisin.
Mut mun mielestä 1,5h ponnistaminen on pikkujuttu, jos se on ainoa este lapsensaamiselle!
En tiedä tosiaan, miten ne eroaa muuten ihan sairaan kovista suppareist?? No pikkujutttuhan se tietysti on, että meinaa taju lähteä, joo. Mulla kyllä oli muitakin komplikaatioita, voivat osana vaikuttaa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en tuntenut mitään tarvetta ponnistaa, ja oli vaan pakko... Sitten toisen kanssa oli ihana, nuori kätilö, joka heti sanoi, että koitetaan jakkaraa. Siihen menin ponnistamaan, ja lapsi syntyi toisella ponnistuksella!! Se vaan humpsahti alas :-)!
kuin tiukkaa kakkaa ponnistaisi, eli samoilla lihaksilla ponnistetaan. Ja se ponnistuksen tunne kyllä on ihan selkeä jos ei ole juuri laitettu epiduraalia.
Esikoista ponnistin 45 minuuttia kun napanuora oli vauvan kaulan ympärillä ja veti aina " takaisin" , siinä meinasi kyllä usko mennä kunnes kätilöt huomasivat tilanteen. Kuopus tuli parilla ponnistuksella, itse olisin ollut vielä menossa vessaan juuri ennen synnytystä kun tuntui olevan kakkahätä mutta kätilö kurkkasi kohdunsuulle ja totesi, että kyllä se on lapsi kun on tulossa eikä se toinen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Synnytys oikestaan tyssäs siihen kun paikat turpos niin kauheasti jakkaralla kykkiessä =(.
Ponnista ylävatsan lihaksilla, pidä alavatsan lihakset rentona!
Ja juuri näinhän se menee. Alavatsan lihaksilla painat vaan vastaan. Joku mukamas tietäväinen neuvoi noin, mutta pääsin näpäyttämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kakkonen syntyi luomuna (vastoin omaa tahtoani). Ponnistukset todella tunsin ihan eri malliin ja lapsi oli pihalla seitsemän minuutin ponnistamisella. Mun johtopäätös tuosta on, ettei epiduraali sittenkään ole mikään helpon synnytyksen takaaja, kuten ennen kuvittelin...
Kun käyt kakalla, ponnista siten, ettet pidätä hengitystä.Ponnistat siis vatsan lihaksilla alaspäin ja voit samalla hengittää ja puhua katkoitta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta silti on ponnistaminen ollut helppoa. Mutta ei se taida olla taitolaji lainkaan: minä kun olen nyt kahden kokemuksella oppinut, että mun pitää ponnistaa vain puolella voimalla, tai muuten vauvaan tulee liikaa vauhtia ja paikat repeää.
Minusta oli hyvä neuvo, kun kätilö sanoi jotenkin niin, että noilla kylkiluiden luona olevilla lihaksilla kun työntää. Eli jotenkin hiffasin, että se lähtee tuolta ylhäältä, ja tää neuvo tuntui minusta oikeanlaiselta. Mutta ei se ole välttämättä mikään avain onneen, koska ekalla kerralla homma kävi joutuun ilman tuota neuvoakin.
Mulle tuli lopulta pieni kakkahädän tunne ja se oli kätilön mukaan se ponnistustarve...en miettinyt asiaa sen kummemmin vaan aloin pakertaa vauvaa ulos.
Sanoin kätilölle että pitäis päästä kakalle ni se laitto mut vaan ponnistamaan.:) Ensiks ponnistin jonku ämpärin päällä, että sain sen oikean suunnan, sitten siihen sängylle ja 15 min ja vauva oli pihalla.:) ei se minusta niin vaikeaa ollu, samalla tavalla punnasin ku kakkaa.:D
esikoisesta sain epiduraalin,kuopuksesta pelkkää ilokaasua. Kummallakaan kertaa en tuntenut juuri lainkaan mitään ponnistamisen tarvetta. Kuopuksen kohdalla vaan päätin,että puolessa tunnissa on ulos tultava!! Oli tuo esikoisen syntymä sen verran kamala,että puistattaa vieläkin:0( Toki siihen vaikutti sekin,että tarjonta oli hiukan vinksallaan. Sekin tietysti vaikuttaa,eikä kätilöt läheskään aina asiasta sen enempää mainitse.
" tuosta vatsan päällä olevasta pallosta on päästävä eroon alakautta"
Eihän sitä kakkaamispinnistyksellä mihinkään liikkeeseen olisi saanut, vaan nimenomaan ylävatsan lihaksilla! Alapää rentona ja ylhäältäpäin painetta!
Kätilö vähän ihmetteli, kun en yhtään puhissut tai ähkinyt ja silti vauva liukui muutamalla puristuksella ulos!
Kaksi olen maailmaan ponnistellut jo, enkä vielä tiennyt tuota =0.
No, ehkäpä ensi kerralla sitten osaan jo paremmin =).
mutta pukkasin silti ulos kymmenessä minuutissa,
eli kai tein jotain oikein!!!
toisessa synnytyksessä iski sairaalan ovensuussa sellainen ponnistamisentarve,
että tajusin sen syntyvän ihan kohta!
luomuna tulikin suurinpiirtein kahdella ponnistuksella vartin sairaalassaolon jälkeen...