Työkokeilu - kyllä on hävytöntä!
Pitkä sepustus, koittakaa jaksaa lukea!
Mieheni on ollut vuoden verran työttömänä. Ensin hän osallistui omaehtoiseen koulutukseen, ja kun koulutus loppui eikä töitä vieläkään ollut löytynyt, hän päätti mennä erääseen yritykseen työkokeiluun. Miehen ideologiaan ei vain istu se, että työttömänä oltaisiin joutilaana kotona, mutta nyt alkaa työkokeilusta olla niin huonot kokemukset, että toivon hänen tulevaisuudessa ennemmin loisivan kotona kuin menevän orjatöihin.
Kyseessä on eräs yritys, jossa mieheni täytyy tehdä joitain erittäin raskaita ulkotöitä, mutta suurimmaksi osaksi työt melko raskaita joko sisällä tai ulkona (suurimmaksi osaksi ulkona). Yrityksellä on myös pienehkö myymälä, joten joitain asiakaskohtaamisia on myös. Yrityksessä kaikilla muilla on yrityksen puolesta työvaatteet (erikseen ulko- ja sisätöihin), mutta miehelleni yritys ei niitä halunnut tilata 3 kk työjaksoa varten. Mieheni sitten kysyi, millaiset vaatteet hänellä pitäisi töissä olla, ja vastaus oli että "siistit työvaatteet". Mies sitten on mennyt aina siisteissä farkuissa töihin sillä seurauksella, että töissä kahdet hyvät farkut ovat pilaantuneet (sotkeentuneet, polvet kuluneet, tullut reikää ym.) Mies kysyi, jos voisi tulla vähän rönttävaatteissa kerran rönttähommia joutuu tekemään, mutta ei käy, kun pitää näyttää asiakkaiden silmissä siistiltä. Selvä juttu. Nyt kuukauden verran työskennelleenä miehelle on siis maksettu 9 €/pv kulukorvausta työttömyystuen lisäksi, eli karkeasti laskien n. 180 € jos päiviä olisi kertynyt 20. Sen verran ne kahdet tähän mennessä pilaantuneet farkut ovat maksaneet.
Tosin lapsen sairauden ja oman sairastumisen vuoksi mies joutui muutaman päivän olemaan poissa, joten tappiolle menee. Työnantaja oli sanonut, ettei sairaspäiviltä saa edes perustyömarkkinatukea, tiedättekö onko se totta, vai halusiko työnantaja vain saada miehen tulemaan töihin lapsen hoitamisen sijaan? Jos silloin ei saa peruspäivärahaa, on kyllä törkeää, sillä ilman työkokeiluahan sairaspäiviltä saisi normaalin työttömyystuen.
Eilinen oli kyllä kaiken huippu. Satoi, ja mies paleli ulkotöissä. Parilla muulla työntekijällä oli sadetakit ja saappaat firman puolesta, ei miehellä. Miehellä oli vielä omat näppylähanskatkin. Lopulta, kun miehen kevättakki oli aivan litimärkä, pomo sanoi, että "hei meneppäs katsomaan, jos tuolla olisi ylimääräinen sadetakki lainaksi". Olihan siellä, useita. Sääli vain, ettei mies ehtinyt lämpimästä takista kauaa nauttimaan. Mies nosti toisen työntekijän kanssa erästä painavaa ja terävää esinettä, kun sateen liukastama (?) koneen osa lipesi toisen työntekijän otteesta sillä seurauksella, että toinen työntekijä pudotti tämän osan. Pudotuksen vuoksi mieheni vielä pitelemän esineen terävä laita viilsi miehen sormeen niin syvän haavan, että hyvä ettei sormi irronnut. Mieheni joutui siis lähtemään ensiapuun, mutta kukaan ei tarjoutunut häntä sinne viemään (meillä ei ole autoa) saati pyynnöstä voinut viedä. Ei ilmeisesti kukaan joutanut lähteä hommistaan sen verran, että veisi miehen 7 km päähän ensiapuun! Mieheni sitten itse maksoi taksinsa omasta pussista, ja sormi saatiin tikattua. Nyt mies on sairaslomalla, ja mitä tekee pomo? Laittoi tänään viestin, että "Tulethan perjantaina jos laitetaan sinut myymälään sisätöihin?" Ei edes kysynyt, miten sormi voi.
Kumpa olisi varaa menettää miehen työttömyystulot karenssin ajaksi, jotta mies voisi lopettaa tuonne menemisien. Onneksi vain 2 kk jälellä orjatyötä tuossa paikassa. Ei siinä muuten mitään, mutta jos edes ei työtapaturman kuluja ja työvaatteita ym. tarvitsisi itse maksaa!
Kommentit (78)
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 19:20"](Jäikö huomaamatta, vai onko jo kysytty, en tiedä) Onko miehesi ilmoittanut hoitavalle lääkärille, että tapaturma sattui töissä? Työnantaja on viimekädessä vastuussa asianmukaisista työolosuhteista, ja vakuuttanut työntekijät. Vai tuleeko tässä tapauksessa vakuutus TE-keksuksen kautta... No, joka tapauksessa ehdottomasti pitää mainita työtapaturmaksi, vaikka nyt vamma vaikuttaisikin pieneltä. Mitäpä jos tuleekin jotain jälkiseuraamuksia (tulehdus, operaatioita tms) niin menee sitten sen vakuutuksen piikkiin! Muuten voi käydä itselle kalliiksi.
[/quote]
Mies ei ole töissä. Työkkärin ottama vakuutus pätee
Itku melkein tuli. Työttömän kohtelu on sairasta :(
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 17:52"]Järkyttävää... millon tästä on tullu tommonen paskamaa? Miehesi on kovaa tekoa kun jaksaa painaa tuon jälkeenkin. Hänen ahkeruutensa palkitaan vielä - katsoin kristallipallostani. :) Tsemppiä!
[/quote]
Tyhmä tossu mies on. Ei edes perusasioita tiedä: kuka on ottanut hänelle vakuutuksen. Kuka maksaa mitäkin. Joo- te keskuksen kanssa nää on selvitettävä. Kun ei oo töissä ei oo työnantajalla vastuutakaan. Enemmänkin hölmö kuin fiksu
Kuulostaa siltä että miehesi on liian hyväuskoinen eikä ole ollut tietoinen omista oikeuksistaan. Ei pidä antaa työnantajan pompotella miten kuten sattuu. Ikävää kuitenkin että noin peemäinen työnantaja on osunut kohdalle, toivottavasti miehesi saa muualta töitä. Käske hänen nyt lukea viestissä 29 olevan linkin takana olevat asiat ja ottamaan yhteyttä työkkäriin!
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 19:36"]
Kela korvaa taksimatkan omavastuun ylimenevän osuuden. Farkkuja saa halvemnallakin kuin 90e/kpl. Mies voisi hankkia myös omat sadevaatteet, vaikkakin työnantaja on varmasti velvollinen antamaan sellaiset. Ja niin edelleen. Ikävältähän tuo kuulostaa, mutta nyt teidän on otettava ihan itse selvää asioista ja pidettävä puolenne. Kaikki ei tipahda kuin manulle illallinen. Mars selvittämään asioita nyt!
[/quote]
Öö miksi pitäisi itse ostaa sadevaatteita myöten kaikki itse, jos muuten ei ole niille tarvetta? Tuolla perusteella pitäisi jokaisen kaapista löytyä turvasaappaat, kokkipuku, työhaalarit, pilkkihaalarit... Eihän sitä voi työttömänä tietää mihin milloinkin nakki napsahtaa...
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 01:06"]
Kiitos kaikille keskusteluun osallistuneille. Minua on helpottanut purkaa harmia, kiukkua ja turhautumista teille. Toivottavasti asiat tästä hyväksi muuttuu. Ap
[/quote]
Kyllä se hyväksi muuttuu, mutta heti perjantaina on otettava työkkäriin yhteyttä ja selvitettävä tilanne.
Surullista, kun nykyään työmarkkinoilla on oikeasti tuollaisia ap:n miehen kaltaisia aikuisia suomalaisia, jotka eivät tiedä oikeuksiaan eivätkä ymmärrä edes vaatia niitä. Ammattiliitot taitavat olla kohta historiaa, jos ei niistäkään ole apua. AVI:n työsuojeluviranomaisilta kuitenkin saa apua.
Omassa perheessä tuli lapsella ensimmäisessä työpaikassaan paha paikka, mutta vanhemmat olivat tukena viimeiseen saakka. Asia ratkesikin oikeastaan sillä, että työnantajalle tuli selväksi, että tässä asiassa ei anneta periksi. Yhä enemmän on kuitenkin niitä, joilla ei ole tukena työelämää tuntevaa vanhempaa eikä ketään muutakaan. Sellaisia voidaan k'settaa työpaikoissa mielin määrin. Ja kuten aloitus osoittaa, eivät ole aina nuoria tai maahanmuuttajia, vaan sitä saattaa sattua ihan ammattilaisellekin.
Aika uskomattomia tariniota vaan löytyy, uskokaa tai älkää. Tiedän tapauksen, jossa alaikäinen sähköalan opiskelija TOP-jakolla sai sähköiskun, mikä johtui työnantajan selvistä laiminlyönneistä ja työsuojelupuutteista. Työnantaja oli kieltänyt menemästä lääkäriin! No kaverin äiti nosti sellaisen metakanja uhkasi ottaa yhteyttä ip-lehtiin, joten työnantajan oli pakko alkaa olla tarkempi ja nuori sai asianmukaisen hoidon.
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 08:38"]
Aika uskomattomia tariniota vaan löytyy, uskokaa tai älkää. Tiedän tapauksen, jossa alaikäinen sähköalan opiskelija TOP-jakolla sai sähköiskun, mikä johtui työnantajan selvistä laiminlyönneistä ja työsuojelupuutteista. Työnantaja oli kieltänyt menemästä lääkäriin! No kaverin äiti nosti sellaisen metakanja uhkasi ottaa yhteyttä ip-lehtiin, joten työnantajan oli pakko alkaa olla tarkempi ja nuori sai asianmukaisen hoidon.
[/quote]
Kyseessä ei siis mikään pikkutälli, vaan voimalinjalla tullut.
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 00:19"]Ap vastaa:
- Miehen pomo on ilmeisesti sitä mieltä, ettei miestäni koske samat säännöt kuin muita. Miehen aloittaessa siellä oli toinenkin mies työkokeilussa, mutta tämän työkokeilu päättyi pari päivää miehen aloittamisen jälkeen. Samalla tavalla pomo kohteli ekaa työkokeilijaa myös, ei hänelläkään ollut työasua.
.
- Meillä on kotona ne vaatteet joita tarvitsemme ja käytämme. Emme me ala hankkimaan vaatteita joka ainutta mahdollista tilannetta ja työpaikkaa varten erikseen. Miehellä on muutamat farkut, joista kaikki siistejä, joten niissä hän on kulkenut. Toivottavasti tulee pomo kuitenkin järkiinsä.
.
- Totta kai mmies ilmoitti että kyse työtapaturmasta. Pomo ei ehkä ymmärtänyt miten tuollaisessa tilanteessa menetellään eikä missään tajunnut miestäkään ohjeistaa, mutta varmaa on, ettei taksi tai lääkärikulut tule jäämään miehen vahingoksi.
[/quote]
Pomo sitä ja pomo tätä. Sun miehen pomo, joka ohjeistaa on TE keskus.koeta edes se ymmärtää.
Te keskuksesta on kysyttävä mitä pitää tehdä. Eikä ns. Työpaikasta, jossa mies EI ole töissä vaan TE keskuksen sinne lykkäämänä harkkarina. Työpaikan pomolta kysytään kun on allekirjoitettu työsopimus
Ei auta kun ryhtyä niin hankalaksi, ettei huolita. Tietysti täytyy samalla olla tooosi yllättynyt, että, ai? Niin mukava paikka! Voi että.
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 08:38"]
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 00:19"]Ap vastaa: - Miehen pomo on ilmeisesti sitä mieltä, ettei miestäni koske samat säännöt kuin muita. Miehen aloittaessa siellä oli toinenkin mies työkokeilussa, mutta tämän työkokeilu päättyi pari päivää miehen aloittamisen jälkeen. Samalla tavalla pomo kohteli ekaa työkokeilijaa myös, ei hänelläkään ollut työasua. . - Meillä on kotona ne vaatteet joita tarvitsemme ja käytämme. Emme me ala hankkimaan vaatteita joka ainutta mahdollista tilannetta ja työpaikkaa varten erikseen. Miehellä on muutamat farkut, joista kaikki siistejä, joten niissä hän on kulkenut. Toivottavasti tulee pomo kuitenkin järkiinsä. . - Totta kai mmies ilmoitti että kyse työtapaturmasta. Pomo ei ehkä ymmärtänyt miten tuollaisessa tilanteessa menetellään eikä missään tajunnut miestäkään ohjeistaa, mutta varmaa on, ettei taksi tai lääkärikulut tule jäämään miehen vahingoksi. [/quote] Pomo sitä ja pomo tätä. Sun miehen pomo, joka ohjeistaa on TE keskus.koeta edes se ymmärtää.
[/quote]
Kyllä minä sain harjoittelussa työvaatteet talon puolesta. Turvakengät piti ostaa itse, koska kokoja ei ollut. Ammattikoulun puolelta tulleella,, tvp-kurssia siellä käyneellä, toisella harjoittelijalla oli kengät koulun puolesta. Suojavaatteet sai kuitenkin varastosta hakea. Laki menee aina kaiken edelle, eli lainvastaisesti ei saa työnantaja toimia missään tilanteessa, vaan kyllä siellä on joku sopimus allekirjoitettu työnantajankin osalta, ei se mene ihan ilman velvollisuuksia.
Tässä tapauksessa ei ole työnantajaa
http://www.te-palvelut.fi/te/fi/erikoissivut/kaytannot_ja_saannokset/index.html
Tuolta poimittua mm.: Työkokeilun järjestäjä huolehtii työkokeiluun osallistuvan ohjauksesta ja valvonnasta koko työkokeilun ajan.
Työkokeilu ei ole työsuhde, sen ajalta ei makseta palkkaa, eikä se kerrytä vuosilomapäiviä tai eläkettä. Koska työkokeilu ei ole työsuhde, työkokeiluun osallistuva ei ole työterveyshuollon piirissä. Työpaikalla pitää kuitenkin olla tehtynä ajantasaisen työterveyshuoltolaissa tarkoitettu työterveyshuollon toimintasuunnitelma ja työpaikkaselvitys.
Työkokeiluun sovelletaan monia samoja lakeja ja menettelyjä kuin työsuhteisten työntekijöiden kohdalla.
Työkokeilijaan sovelletaan naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annettua lakia (609/1986), yhdenvertaisuuslakia (21/2004) ja soveltuvin osin yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain säännöksiä muun muassa henkilötietojen ja huumausaineiden käyttöä koskevien tietojen käsittelystä, kameravalvonnasta työpaikalla sekä työnantajalle kuuluvien sähköpostien hakemisesta ja avaamisesta (759/2004, työelämän tietosuojalaki).
Työkokeilun järjestäjä vastaa työkokeilijan työturvallisuudesta työturvallisuuslain (738/2002) ja nuorista työntekijöistä annetun lain (998/1993) mukaisesti.
Työkokeilussa olevalla on oikeus päivittäisiin taukoihin kuten työsuhteisilla työntekijöillä. Työkokeilun järjestäjä ilmoittaa ja peruuttaa työvuorot samalla tavalla kuin työsuhteisille työntekijöille.
Työhön sovellettavia lakeja valvovat yleisimmin työsuojeluviranomaiset. Tietosuojalakia valvoo työsuojeluviranomaisen lisäksi tietosuojavaltuutettu. Tasa-arvovaltuutettu valvoo tasa-arvolakia. Tarvittaessa TE-toimisto ohjaa oikealle viranomaiselle selvittämään työkokeiluun liittyvää asiaa.
Vakuutusturva työkokeilun aikana
Työ- ja elinkeinoministeriö hankkii työkokeiluun osallistuvalle vakuutuksen työkokeilun ajalle ammattitautien ja tapaturmien sekä vahinkojen varalta.
Te, jotka tosiaan olette sitä mieltä, ettei pomo vastaa mistään, lukekaa tuo edellinen ja ap, tulosta tuo koko homma, boldaa tuolta nuo tärkeimmät ja vie sille pomolle.
Niin, onhan se väärin ettei ilmaisia orjia saa enää pitää. :(
Siperia opettaa. Ei tuollaisiin pidä vapaaehtoisesti osallistua ja pakotettunakin mennään lain mukaan: ne 9 euron orjat EIVÄT OLE TYÖSSÄ vaan he ovat kuntoutuksessa. Heidän tekemänsä kuntouttava toiminta ei lain mukaan saa koskaan missään tapauksessa korvata palkkatyötä. Siis sen pitää olla "työnantajalle" aivan sama tuleeko se kuntoutettava kuntoutukseen vai ei. Päiväohjelmaa tai työvuorolistaa ei saa rakentaa niin, että kuntoutujan läsnäololla olisi siihen mitään vaikutusta koska mikäli kuntoutujan tekemisillä on vaikutusta, silloin ihan määritelmän mukaan kuntoutujan tekemiset korvaavat palkkatyötä.
Kunpa ihmiset vain oppisivat ja ymmärtäisivät tämän. Niin kauan kuin hyväksikäytettäviä riittää, yrityksillä on intressi pyörittää toimintaansa vajaamiehityksellä ja teettää näin tekemättä jäävä työpanos kuntoutujilla. Vaikka ne kuntoutujat ovat siis palveltavina asiakkaina siinä tilanteessa.
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 17:21"]
Kannattaa ilmoittaa puutteista työkkäriinja suoraan työsuojeluun. Työnantajan kuuluu tarjota kaikille työntekijöille sellaiset välineet, että työnteko on turvallista.
[/quote]
Tässä ei ole kyse työsuhteesta eikä työn tekemisestä. Palkkaa ei makseta eikä sivukuluja. Ansiosidonnainen työttömyysturva ei kartu.
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 17:49"]
Työtapaturma tulee hoitoa hakiessa ilmoittaa työtapaturmaksi, työnantaja antaa vakuutustodistukseen hoitopaikkaan vietäväksi. Kulut saa hakea takaisin työnantajan työtapaturmien varalta ottamasta vakuutuksesta. T. työterveyslääkäri
[/quote]
Tässä ei ole kyseessä työ, työsuhde tai virkasuhde.
Kela korvaa taksimatkan omavastuun ylimenevän osuuden. Farkkuja saa halvemnallakin kuin 90e/kpl. Mies voisi hankkia myös omat sadevaatteet, vaikkakin työnantaja on varmasti velvollinen antamaan sellaiset. Ja niin edelleen.
Ikävältähän tuo kuulostaa, mutta nyt teidän on otettava ihan itse selvää asioista ja pidettävä puolenne. Kaikki ei tipahda kuin manulle illallinen. Mars selvittämään asioita nyt!