Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lähisuhdeväkivalta
15.01.2022 |
Hei,
Haluaisin kokemuksia siitä jos pidemmässä parisuhteessa on ajoittain ( tällä tarkoitan kerran, kaksi) ollut jonkinlainen väkivaltainen yhteenotto, onko se jäänyt siihen? Kokemuksia niin miehiltä kun naisilta.
Tilanteeni on se että avomieheni löi minua avokämmenellä. Olen lapsuudessani kokenut väkivaltaa ( minkä hän tietää) ja järkytyin senkin vuoksi erityisen paljon. Hän ei ole mikään naistenhakkaaja ( tiedostan että kaikki selittelevät näin mutta tarkoitan ettei hän pidä toimintaansa hyväksyttävänä) mutta en usko että tulen pääsemään asian yli.
Miten monet naiset vaan leikkivät ettei asiaa tapahtunut ja jatkavat eteenpäin? Oma äitini oli mm tälläinen.
Meillä on yksi lapsi jolle hän on erinomainen isä ja aina ollut hyvä puoliso. En tiedä mitä tästä pitäisi ajatella ja siksi toivoisin muiden kokemuksia.
Kommentit (49)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole koskaan ollut suhteessa missä nainen ei ole lyönyt ja ollut väkivaltainen. Miehenä tuon joutuu vain hyväksymään kun ketään ei asia kiinnosta. Itse en ole koskaan joutunut turvautumaan väkivaltaan. Itse olen eronnut aina kun väkivaltaisuudet alkavat ja nyky voimaantumisen aikakautena ero tulee todella nopeasti.
Miten niin joutuu kestämään? Itsehän sanoit, että olet eronnut aina väkivaltaisuuksien alkaessa.
Ymmärsin tuon niin, että hän ei ole saanut tukea ja on joutunut hyväksymään sen tosiasian, että naisten tekemää väkivaltaan ei juurikaan puututa.
Ja se on helppo uskoa, kun heti tuollaisia kyseenalaistavia kommentteja tulee tähänkin. Eipä yksikään ole tuota miestä tässäkään ketjussa tähän mennessä tukenut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä tarkoittaa "jonkinlainen väkivaltainen yhteenotto"
Kuulostaa molemminpuoliselta. Oletko siis itsekin tehnyt jotain?
Hakkaava mies ottaa hakkaavan naisen. Tuloksena hiljaisia hymyttömiä lapsia, joista kasvaa psykopaatteja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole koskaan ollut suhteessa missä nainen ei ole lyönyt ja ollut väkivaltainen. Miehenä tuon joutuu vain hyväksymään kun ketään ei asia kiinnosta. Itse en ole koskaan joutunut turvautumaan väkivaltaan. Itse olen eronnut aina kun väkivaltaisuudet alkavat ja nyky voimaantumisen aikakautena ero tulee todella nopeasti.
Miten niin joutuu kestämään? Itsehän sanoit, että olet eronnut aina väkivaltaisuuksien alkaessa.
Ymmärsin tuon niin, että hän ei ole saanut tukea ja on joutunut hyväksymään sen tosiasian, että naisten tekemää väkivaltaan ei juurikaan puututa.
Ja se on helppo uskoa, kun heti tuollaisia kyseenalaistavia kommentteja tulee tähänkin. Eipä yksikään ole tuota miestä tässäkään ketjussa tähän mennessä tukenut.
Siis hetkinen, kenen mielestäsi pitäisi naisten (tai kenenkään) tekemään väkivaltaan puuttua? Minä olen kasvanut väkivaltaisessa perheessä ja olen henkisesti väkivaltaisessa avioliitossa. En oikein tiedä, kuka on se taho, joka näihin voisi ”puuttua”. Ei ihmistä voi toiseksi muuttaa. Toki hän voi itse haluta muuttua (ja tällöinhän apua on tarjolla).
Kiitos todella paljon hyvistä kommenteista.
Avaan enemmän.
En pelkää kotona eikä minua kontrolloida tai vahdata. En ole alistuvaa tyyppiä, päinvastoin ( enkä tällä tarkoita mitään hullua eukkoa )
Meillä on yleisesti asiat hyvin ja järjestyksessä, mies on yleisesti meistä se tunteellisempi ja kiltimpi.
Oli tapahtuman jälkeen järkyttynyt ja meni muualle yöksi jotta saan olla rauhassa, kertoi hakevansa keskusteluapua jne.
Korostan että oma lapsuuteni oli täynnä henkistä ja fyysistä väkivaltaa isäpuoleni osalta, minua, veljeäni ja äitiämme kohtaan. On ihme miten normaaliksi kasvoin siinä kodissa. Kotona nimeomaan mentiin pitkin seiniä peläten käytännössä koko ajan. En uskaltanut mennä yöllä vessaan tai juomaan jne.
En koskaan ikinä suostuisi sellaiseen elämään aikuisena, saatikka antaisi sellaista kotia lapsellemme.
Sanon tämän siksi että haluan korostaa että kotielämämme ei ole tälläistä.
Tilanne tuli täysin puskista ja siksi olenkin niin järkyttynyt. Lapsemme ei ollut kotona.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole koskaan ollut suhteessa missä nainen ei ole lyönyt ja ollut väkivaltainen. Miehenä tuon joutuu vain hyväksymään kun ketään ei asia kiinnosta. Itse en ole koskaan joutunut turvautumaan väkivaltaan. Itse olen eronnut aina kun väkivaltaisuudet alkavat ja nyky voimaantumisen aikakautena ero tulee todella nopeasti.
Miten niin joutuu kestämään? Itsehän sanoit, että olet eronnut aina väkivaltaisuuksien alkaessa.
Ymmärsin tuon niin, että hän ei ole saanut tukea ja on joutunut hyväksymään sen tosiasian, että naisten tekemää väkivaltaan ei juurikaan puututa.
Ja se on helppo uskoa, kun heti tuollaisia kyseenalaistavia kommentteja tulee tähänkin. Eipä yksikään ole tuota miestä tässäkään ketjussa tähän mennessä tukenut.
Siis hetkinen, kenen mielestäsi pitäisi naisten (tai kenenkään) tekemään väkivaltaan puuttua? Minä olen kasvanut väkivaltaisessa perheessä ja olen henkisesti väkivaltaisessa avioliitossa. En oikein tiedä, kuka on se taho, joka näihin voisi ”puuttua”. Ei ihmistä voi toiseksi muuttaa. Toki hän voi itse haluta muuttua (ja tällöinhän apua on tarjolla).
On selvää, että nyky-yhteiskunnassa miesuhrit jäävät jatkuvasti altavastaaja-asemaan mitä tulee lähisuhdeväkivaltaan. Tiedän tämän laajasta kokemuksesta. Enkä tiedä alkaako kukaan täysijärkinen aikuinen ihminen kieltämään. Naisuhreista puhutaan, heidän auttamiseen panostetaan paljon. Astelma halutaan pitää tällaisena, koska se hyödyttää naisia. Jos puhuttais lähisuhdeväkivalla uhreista ja tekijöistä, ilman sukupuolia, se auttaisi miehiä hakeutumaan avun piiriin. Mutta tätä feministit eivät halua. Se on ikävä totuus.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos todella paljon hyvistä kommenteista.
Avaan enemmän.
En pelkää kotona eikä minua kontrolloida tai vahdata. En ole alistuvaa tyyppiä, päinvastoin ( enkä tällä tarkoita mitään hullua eukkoa )
Meillä on yleisesti asiat hyvin ja järjestyksessä, mies on yleisesti meistä se tunteellisempi ja kiltimpi.
Oli tapahtuman jälkeen järkyttynyt ja meni muualle yöksi jotta saan olla rauhassa, kertoi hakevansa keskusteluapua jne.Korostan että oma lapsuuteni oli täynnä henkistä ja fyysistä väkivaltaa isäpuoleni osalta, minua, veljeäni ja äitiämme kohtaan. On ihme miten normaaliksi kasvoin siinä kodissa. Kotona nimeomaan mentiin pitkin seiniä peläten käytännössä koko ajan. En uskaltanut mennä yöllä vessaan tai juomaan jne.
En koskaan ikinä suostuisi sellaiseen elämään aikuisena, saatikka antaisi sellaista kotia lapsellemme.
Sanon tämän siksi että haluan korostaa että kotielämämme ei ole tälläistä.
Tilanne tuli täysin puskista ja siksi olenkin niin järkyttynyt. Lapsemme ei ollut kotona.Ap
Et vastannut siihen, teitkö itse jotain väkivaltaista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole koskaan ollut suhteessa missä nainen ei ole lyönyt ja ollut väkivaltainen. Miehenä tuon joutuu vain hyväksymään kun ketään ei asia kiinnosta. Itse en ole koskaan joutunut turvautumaan väkivaltaan. Itse olen eronnut aina kun väkivaltaisuudet alkavat ja nyky voimaantumisen aikakautena ero tulee todella nopeasti.
Miten niin joutuu kestämään? Itsehän sanoit, että olet eronnut aina väkivaltaisuuksien alkaessa.
Ymmärsin tuon niin, että hän ei ole saanut tukea ja on joutunut hyväksymään sen tosiasian, että naisten tekemää väkivaltaan ei juurikaan puututa.
Ja se on helppo uskoa, kun heti tuollaisia kyseenalaistavia kommentteja tulee tähänkin. Eipä yksikään ole tuota miestä tässäkään ketjussa tähän mennessä tukenut.
Siis hetkinen, kenen mielestäsi pitäisi naisten (tai kenenkään) tekemään väkivaltaan puuttua? Minä olen kasvanut väkivaltaisessa perheessä ja olen henkisesti väkivaltaisessa avioliitossa. En oikein tiedä, kuka on se taho, joka näihin voisi ”puuttua”. Ei ihmistä voi toiseksi muuttaa. Toki hän voi itse haluta muuttua (ja tällöinhän apua on tarjolla).
On selvää, että nyky-yhteiskunnassa miesuhrit jäävät jatkuvasti altavastaaja-asemaan mitä tulee lähisuhdeväkivaltaan. Tiedän tämän laajasta kokemuksesta. Enkä tiedä alkaako kukaan täysijärkinen aikuinen ihminen kieltämään. Naisuhreista puhutaan, heidän auttamiseen panostetaan paljon. Astelma halutaan pitää tällaisena, koska se hyödyttää naisia. Jos puhuttais lähisuhdeväkivalla uhreista ja tekijöistä, ilman sukupuolia, se auttaisi miehiä hakeutumaan avun piiriin. Mutta tätä feministit eivät halua. Se on ikävä totuus.
No miksi miehet eivät auta veljiään pulassa? Naisilla on keskinäisiä tukiryhmiä väkivaltaa kokeneille, miksi miehet eivät aja samanlaista asiaa? Ei se ole keneltäkään pois, tietenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos todella paljon hyvistä kommenteista.
Avaan enemmän.
En pelkää kotona eikä minua kontrolloida tai vahdata. En ole alistuvaa tyyppiä, päinvastoin ( enkä tällä tarkoita mitään hullua eukkoa )
Meillä on yleisesti asiat hyvin ja järjestyksessä, mies on yleisesti meistä se tunteellisempi ja kiltimpi.
Oli tapahtuman jälkeen järkyttynyt ja meni muualle yöksi jotta saan olla rauhassa, kertoi hakevansa keskusteluapua jne.Korostan että oma lapsuuteni oli täynnä henkistä ja fyysistä väkivaltaa isäpuoleni osalta, minua, veljeäni ja äitiämme kohtaan. On ihme miten normaaliksi kasvoin siinä kodissa. Kotona nimeomaan mentiin pitkin seiniä peläten käytännössä koko ajan. En uskaltanut mennä yöllä vessaan tai juomaan jne.
En koskaan ikinä suostuisi sellaiseen elämään aikuisena, saatikka antaisi sellaista kotia lapsellemme.
Sanon tämän siksi että haluan korostaa että kotielämämme ei ole tälläistä.
Tilanne tuli täysin puskista ja siksi olenkin niin järkyttynyt. Lapsemme ei ollut kotona.Ap
Et vastannut siihen, teitkö itse jotain väkivaltaista?
Anteeksi, en huomannut tälläistä kysymystä.
En tehnyt mutta sanallisesti olin provosoiva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole koskaan ollut suhteessa missä nainen ei ole lyönyt ja ollut väkivaltainen. Miehenä tuon joutuu vain hyväksymään kun ketään ei asia kiinnosta. Itse en ole koskaan joutunut turvautumaan väkivaltaan. Itse olen eronnut aina kun väkivaltaisuudet alkavat ja nyky voimaantumisen aikakautena ero tulee todella nopeasti.
Miten niin joutuu kestämään? Itsehän sanoit, että olet eronnut aina väkivaltaisuuksien alkaessa.
Ymmärsin tuon niin, että hän ei ole saanut tukea ja on joutunut hyväksymään sen tosiasian, että naisten tekemää väkivaltaan ei juurikaan puututa.
Ja se on helppo uskoa, kun heti tuollaisia kyseenalaistavia kommentteja tulee tähänkin. Eipä yksikään ole tuota miestä tässäkään ketjussa tähän mennessä tukenut.
Siis hetkinen, kenen mielestäsi pitäisi naisten (tai kenenkään) tekemään väkivaltaan puuttua? Minä olen kasvanut väkivaltaisessa perheessä ja olen henkisesti väkivaltaisessa avioliitossa. En oikein tiedä, kuka on se taho, joka näihin voisi ”puuttua”. Ei ihmistä voi toiseksi muuttaa. Toki hän voi itse haluta muuttua (ja tällöinhän apua on tarjolla).
Mikä on tekosyysi olla avioliitossa jossa on henkistä väkivaltaa+
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole koskaan ollut suhteessa missä nainen ei ole lyönyt ja ollut väkivaltainen. Miehenä tuon joutuu vain hyväksymään kun ketään ei asia kiinnosta. Itse en ole koskaan joutunut turvautumaan väkivaltaan. Itse olen eronnut aina kun väkivaltaisuudet alkavat ja nyky voimaantumisen aikakautena ero tulee todella nopeasti.
Miten niin joutuu kestämään? Itsehän sanoit, että olet eronnut aina väkivaltaisuuksien alkaessa.
Ymmärsin tuon niin, että hän ei ole saanut tukea ja on joutunut hyväksymään sen tosiasian, että naisten tekemää väkivaltaan ei juurikaan puututa.
Ja se on helppo uskoa, kun heti tuollaisia kyseenalaistavia kommentteja tulee tähänkin. Eipä yksikään ole tuota miestä tässäkään ketjussa tähän mennessä tukenut.
Siis hetkinen, kenen mielestäsi pitäisi naisten (tai kenenkään) tekemään väkivaltaan puuttua? Minä olen kasvanut väkivaltaisessa perheessä ja olen henkisesti väkivaltaisessa avioliitossa. En oikein tiedä, kuka on se taho, joka näihin voisi ”puuttua”. Ei ihmistä voi toiseksi muuttaa. Toki hän voi itse haluta muuttua (ja tällöinhän apua on tarjolla).
On selvää, että nyky-yhteiskunnassa miesuhrit jäävät jatkuvasti altavastaaja-asemaan mitä tulee lähisuhdeväkivaltaan. Tiedän tämän laajasta kokemuksesta. Enkä tiedä alkaako kukaan täysijärkinen aikuinen ihminen kieltämään. Naisuhreista puhutaan, heidän auttamiseen panostetaan paljon. Astelma halutaan pitää tällaisena, koska se hyödyttää naisia. Jos puhuttais lähisuhdeväkivalla uhreista ja tekijöistä, ilman sukupuolia, se auttaisi miehiä hakeutumaan avun piiriin. Mutta tätä feministit eivät halua. Se on ikävä totuus.
No miksi miehet eivät auta veljiään pulassa? Naisilla on keskinäisiä tukiryhmiä väkivaltaa kokeneille, miksi miehet eivät aja samanlaista asiaa? Ei se ole keneltäkään pois, tietenkään.
Luuletko tosiaan että kyse on pelkistä "keskinäisistä tukiryhmistä"?! Etkö tosiaan ymmärrä kuinka paljon yhteisistä verorahoista laitetaan nimenomaan naisten tukemiseen ja auttamiseen? Mies ei voi paeta edes turvakotiin, koska joku random uhrinainen ei pidä siitä.
Tuo kaikki on miesuhrien vähättelyä ja alaspainamista.
Ei ihme, etteivät hakeudu avun piiriin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi mies omasta mielestään löi? En tarkoita, että mitään hyväksyttävää syytä olisi, mutta miten hän itse sen hahmottaa?
Terapia on ainoa keino eron lisäksi. Tarviitte väliintulijaa. Ja minusta ei riitä, että mies yksin menee terapiaan, vaan sinun pitäisi päästä välillä mukaan. Erityisesti jos hän käy vain yksin, on vaara, että käsitelläänkin vääriä asioita ja mies saa liikaa ymmärrystä, kun ”hänellä on niin rankkaa”.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos todella paljon hyvistä kommenteista.
Avaan enemmän.
En pelkää kotona eikä minua kontrolloida tai vahdata. En ole alistuvaa tyyppiä, päinvastoin ( enkä tällä tarkoita mitään hullua eukkoa )
Meillä on yleisesti asiat hyvin ja järjestyksessä, mies on yleisesti meistä se tunteellisempi ja kiltimpi.
Oli tapahtuman jälkeen järkyttynyt ja meni muualle yöksi jotta saan olla rauhassa, kertoi hakevansa keskusteluapua jne.Korostan että oma lapsuuteni oli täynnä henkistä ja fyysistä väkivaltaa isäpuoleni osalta, minua, veljeäni ja äitiämme kohtaan. On ihme miten normaaliksi kasvoin siinä kodissa. Kotona nimeomaan mentiin pitkin seiniä peläten käytännössä koko ajan. En uskaltanut mennä yöllä vessaan tai juomaan jne.
En koskaan ikinä suostuisi sellaiseen elämään aikuisena, saatikka antaisi sellaista kotia lapsellemme.
Sanon tämän siksi että haluan korostaa että kotielämämme ei ole tälläistä.
Tilanne tuli täysin puskista ja siksi olenkin niin järkyttynyt. Lapsemme ei ollut kotona.Ap
Onko hakenut terapiaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole koskaan ollut suhteessa missä nainen ei ole lyönyt ja ollut väkivaltainen. Miehenä tuon joutuu vain hyväksymään kun ketään ei asia kiinnosta. Itse en ole koskaan joutunut turvautumaan väkivaltaan. Itse olen eronnut aina kun väkivaltaisuudet alkavat ja nyky voimaantumisen aikakautena ero tulee todella nopeasti.
Miten niin joutuu kestämään? Itsehän sanoit, että olet eronnut aina väkivaltaisuuksien alkaessa.
Ymmärsin tuon niin, että hän ei ole saanut tukea ja on joutunut hyväksymään sen tosiasian, että naisten tekemää väkivaltaan ei juurikaan puututa.
Ja se on helppo uskoa, kun heti tuollaisia kyseenalaistavia kommentteja tulee tähänkin. Eipä yksikään ole tuota miestä tässäkään ketjussa tähän mennessä tukenut.
Siis hetkinen, kenen mielestäsi pitäisi naisten (tai kenenkään) tekemään väkivaltaan puuttua? Minä olen kasvanut väkivaltaisessa perheessä ja olen henkisesti väkivaltaisessa avioliitossa. En oikein tiedä, kuka on se taho, joka näihin voisi ”puuttua”. Ei ihmistä voi toiseksi muuttaa. Toki hän voi itse haluta muuttua (ja tällöinhän apua on tarjolla).
Mikä on tekosyysi olla avioliitossa jossa on henkistä väkivaltaa+
kiva loisia miehen rahoilla. on myös hauska harrastus ärsyttää miestä niin paljon, että siltä menee hermot. ei se tietenkään ärsyttämättä ja syyttä lyö, mutta sitten kun lyö, saan mustelmillani kaipaamaani huomiota kavereilta ja tuntemattomilta
Kerron oman kokemukseni.
Aviomieheni on kerran lyönyt minua lähes 15 vuotta sitten. Olimme olleet tuolloin yhdessä pari vuotta.
Koko tapahtuma oli järkyttävä ja hän kävi keskustelemassa, olimme hetken erossa.
Palasimme yhteen ja meillä on kolme lasta. Tälläistä ei ole koskaan enää tapahtunut ja hän on paras mies kenet tiedän. Jokainen tekee päätöksen oman tuntonsa mukaan mutta kaikki eivät ole läpimätiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos todella paljon hyvistä kommenteista.
Avaan enemmän.
En pelkää kotona eikä minua kontrolloida tai vahdata. En ole alistuvaa tyyppiä, päinvastoin ( enkä tällä tarkoita mitään hullua eukkoa )
Meillä on yleisesti asiat hyvin ja järjestyksessä, mies on yleisesti meistä se tunteellisempi ja kiltimpi.
Oli tapahtuman jälkeen järkyttynyt ja meni muualle yöksi jotta saan olla rauhassa, kertoi hakevansa keskusteluapua jne.Korostan että oma lapsuuteni oli täynnä henkistä ja fyysistä väkivaltaa isäpuoleni osalta, minua, veljeäni ja äitiämme kohtaan. On ihme miten normaaliksi kasvoin siinä kodissa. Kotona nimeomaan mentiin pitkin seiniä peläten käytännössä koko ajan. En uskaltanut mennä yöllä vessaan tai juomaan jne.
En koskaan ikinä suostuisi sellaiseen elämään aikuisena, saatikka antaisi sellaista kotia lapsellemme.
Sanon tämän siksi että haluan korostaa että kotielämämme ei ole tälläistä.
Tilanne tuli täysin puskista ja siksi olenkin niin järkyttynyt. Lapsemme ei ollut kotona.Ap
Et vastannut siihen, teitkö itse jotain väkivaltaista?
Anteeksi, en huomannut tälläistä kysymystä.
En tehnyt mutta sanallisesti olin provosoiva.
Syyllistät jo nyt itseäsi sanomalla että olit provosoiva. Kohta alat kontrolloimaan sanomisiasi pelossa että väärä sana ja tulee nyrkistä. Mikään ei oikeuta fyysiseen väkivaltaan, ei mikään!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole koskaan ollut suhteessa missä nainen ei ole lyönyt ja ollut väkivaltainen. Miehenä tuon joutuu vain hyväksymään kun ketään ei asia kiinnosta. Itse en ole koskaan joutunut turvautumaan väkivaltaan. Itse olen eronnut aina kun väkivaltaisuudet alkavat ja nyky voimaantumisen aikakautena ero tulee todella nopeasti.
Miten niin joutuu kestämään? Itsehän sanoit, että olet eronnut aina väkivaltaisuuksien alkaessa.
Ymmärsin tuon niin, että hän ei ole saanut tukea ja on joutunut hyväksymään sen tosiasian, että naisten tekemää väkivaltaan ei juurikaan puututa.
Ja se on helppo uskoa, kun heti tuollaisia kyseenalaistavia kommentteja tulee tähänkin. Eipä yksikään ole tuota miestä tässäkään ketjussa tähän mennessä tukenut.
Siis hetkinen, kenen mielestäsi pitäisi naisten (tai kenenkään) tekemään väkivaltaan puuttua? Minä olen kasvanut väkivaltaisessa perheessä ja olen henkisesti väkivaltaisessa avioliitossa. En oikein tiedä, kuka on se taho, joka näihin voisi ”puuttua”. Ei ihmistä voi toiseksi muuttaa. Toki hän voi itse haluta muuttua (ja tällöinhän apua on tarjolla).
On selvää, että nyky-yhteiskunnassa miesuhrit jäävät jatkuvasti altavastaaja-asemaan mitä tulee lähisuhdeväkivaltaan. Tiedän tämän laajasta kokemuksesta. Enkä tiedä alkaako kukaan täysijärkinen aikuinen ihminen kieltämään. Naisuhreista puhutaan, heidän auttamiseen panostetaan paljon. Astelma halutaan pitää tällaisena, koska se hyödyttää naisia. Jos puhuttais lähisuhdeväkivalla uhreista ja tekijöistä, ilman sukupuolia, se auttaisi miehiä hakeutumaan avun piiriin. Mutta tätä feministit eivät halua. Se on ikävä totuus.
No miksi miehet eivät auta veljiään pulassa? Naisilla on keskinäisiä tukiryhmiä väkivaltaa kokeneille, miksi miehet eivät aja samanlaista asiaa? Ei se ole keneltäkään pois, tietenkään.
Luuletko tosiaan että kyse on pelkistä "keskinäisistä tukiryhmistä"?! Etkö tosiaan ymmärrä kuinka paljon yhteisistä verorahoista laitetaan nimenomaan naisten tukemiseen ja auttamiseen? Mies ei voi paeta edes turvakotiin, koska joku random uhrinainen ei pidä siitä.
Tuo kaikki on miesuhrien vähättelyä ja alaspainamista.
Ei ihme, etteivät hakeudu avun piiriin.
Mitä sinä olet tehnyt asian edesauttamiseksi? Jos vauvalla nyyhkimistä ei lasketa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi mies omasta mielestään löi? En tarkoita, että mitään hyväksyttävää syytä olisi, mutta miten hän itse sen hahmottaa?
Terapia on ainoa keino eron lisäksi. Tarviitte väliintulijaa. Ja minusta ei riitä, että mies yksin menee terapiaan, vaan sinun pitäisi päästä välillä mukaan. Erityisesti jos hän käy vain yksin, on vaara, että käsitelläänkin vääriä asioita ja mies saa liikaa ymmärrystä, kun ”hänellä on niin rankkaa”.
Lyönti oli reaktio, ei hänellä ole mitään syytä sille. Oli vihainen ja reagoi näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos todella paljon hyvistä kommenteista.
Avaan enemmän.
En pelkää kotona eikä minua kontrolloida tai vahdata. En ole alistuvaa tyyppiä, päinvastoin ( enkä tällä tarkoita mitään hullua eukkoa )
Meillä on yleisesti asiat hyvin ja järjestyksessä, mies on yleisesti meistä se tunteellisempi ja kiltimpi.
Oli tapahtuman jälkeen järkyttynyt ja meni muualle yöksi jotta saan olla rauhassa, kertoi hakevansa keskusteluapua jne.Korostan että oma lapsuuteni oli täynnä henkistä ja fyysistä väkivaltaa isäpuoleni osalta, minua, veljeäni ja äitiämme kohtaan. On ihme miten normaaliksi kasvoin siinä kodissa. Kotona nimeomaan mentiin pitkin seiniä peläten käytännössä koko ajan. En uskaltanut mennä yöllä vessaan tai juomaan jne.
En koskaan ikinä suostuisi sellaiseen elämään aikuisena, saatikka antaisi sellaista kotia lapsellemme.
Sanon tämän siksi että haluan korostaa että kotielämämme ei ole tälläistä.
Tilanne tuli täysin puskista ja siksi olenkin niin järkyttynyt. Lapsemme ei ollut kotona.Ap
Et vastannut siihen, teitkö itse jotain väkivaltaista?
Anteeksi, en huomannut tälläistä kysymystä.
En tehnyt mutta sanallisesti olin provosoiva.Syyllistät jo nyt itseäsi sanomalla että olit provosoiva. Kohta alat kontrolloimaan sanomisiasi pelossa että väärä sana ja tulee nyrkistä. Mikään ei oikeuta fyysiseen väkivaltaan, ei mikään!
En syyllistä, halusin vaan tuoda tilanteen julki totuudenmukaisesti.
Ap
Alue: Aihe vapaa
Ei jäänyt.
Ensimmäisen kerran jälkeen oltiin molemmat todella, todella järkyttyneitä.
Toisen kerran jälkeen ehkä vain minä - välissä oli yli vuosi aikaa ja olin jo ehtinyt tuudittautua valheelliseen turvallisuudentunteeseen. Tämän jälkeen tilanne eskaloitui puolessa vuodessa niin, että kynnys uhata väkivallalla esim kohottamalla nyrkkiä, tulemalla aggressiivisesti kohti jne, madaltui olemattomaksi ja muuttui lähes viikoittaiseksi. Lopulta sain riuhtaistua itseni irti.
Kannattaa lukea Lundy Bancroftin Why does he do that. Ainakin minulle se oli todella silmiä avaava