Lue keskustelun säännöt.
Miten ihmiset jaksavat hakea apua masennukseen tai muihin mielenterveyden ongelmiin?
15.01.2022 |
Olen hyvin varmasti masentunut ja ollut sitä jo pitkään, mutta en yhtään jaksaisi käydä mitään vääntöä, että saisin hoitoa tai halua selittää ongelmiani ihmisille, vaikka saisinkin.
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Se ns. apu on lääkekierre ja pinnallinen itsestäänselvyyksien höpöttely. Moni menee paljon huonompaan jamaan kun ei tule kohdatuksi, lääkkeistä tulee pelkkiä sivuvaikutuksia.
Minulla kävi todella tuuri, kun ensimmäinen kokeiltu lääke jotenkin auttoi eikä aiheuttanut sivuvaikutuksia. Kaikki mitä myöhemmin on kokeiltu on aiheuttaneet vain sivuvaikutuksia ilman hyötyjä.
Mutta se puhumassa käyminen oli kyllä niin turhaa. Ilman lääkkeitä en tietyistä ajoista olisi selvinnyt ja se puhumassa käyminen oli ehkä hyvä siltä kannalta, että tuli poistuttua kotoa, mutta muuten se oli kyllä järjetöntä. Mitään ei yritettykään selvittää, enemmän vain sitä "millaiset fiilikset" -settiä. Ja sai siellä jauhaa vaikka miten monesti kaikki samat asiat, mitään ratkaisuja ei koskaan etsitty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä päädyin terapiaan sen jälkeen, kun erosin narsistista. Se hullunmylly ja pyöritys teki minut todella ahdistuneeksi ja lopulta pahimmassa vaiheessa menetin työkykyni useaksi viikoksi.
TT:n kautta pääsin psykiatrille ja lyhytpsykoterapiaan ja sitä kautta KELAn tukemaan 3v terapiaan, jossa käsittelen nykyään enemmän traumaattista lapsuutta kuin suhdetta narsistin kanssa. Tulee kyllä välillä esiin.
Vaatihan koko prosessi tietenkin sitoutumista ja sen verran toimintakykyä, että jaksoin etsiä lyhytterapian aikaan itselleni KELA-terapeutin.
Se on aika rankkaa. Itse aloin hakea apua vasta kun oli aivan pakko (työkyky meni alta ja itsetuhoiset ajatukset ottivat vallan) ja se vasta kamalaa olikin. Suosittelenkin lämpimästi luomaan kontakteja mielenterveyspuolelle jo ennen kuin paska osuu lopullisesti tuulettimeen.
Nyt mietin riittääkö motivaatio psykoterapiaan, uskon senkin olevan ainoa vaihtoehto eteenpäin pääsemiseksi, mutta en tiedä pystynkö enää avaamaan itseäni vieraalle ihmiselle kaiken sen rumban jälkeen mitä olen kokenut.
Vierailija kirjoitti:
Minä päädyin terapiaan sen jälkeen, kun erosin narsistista. Se hullunmylly ja pyöritys teki minut todella ahdistuneeksi ja lopulta pahimmassa vaiheessa menetin työkykyni useaksi viikoksi.
TT:n kautta pääsin psykiatrille ja lyhytpsykoterapiaan ja sitä kautta KELAn tukemaan 3v terapiaan, jossa käsittelen nykyään enemmän traumaattista lapsuutta kuin suhdetta narsistin kanssa. Tulee kyllä välillä esiin.
Vaatihan koko prosessi tietenkin sitoutumista ja sen verran toimintakykyä, että jaksoin etsiä lyhytterapian aikaan itselleni KELA-terapeutin.
Ah ja tosiaan aloitin kyllä jo narsisti-suhteen aikana terapian, joka maksoi 125 € / kerta. Tämän terapeutin luona kävin n. vuoden kolmen viikon välein kunnes aloitin terapian työpaikan TT:n kautta.
Terveyskeskuksessa ei pääse lääkäriin ollenkaan masennuksen takia. Ohjataan psykiatriselle sairaanhoitajalle ja siinä kestää pitkään. Kerkiää tehdä voinnin huonotessa jotain itsellensä jos siihen suuntaan on jo ajatukset.
Minä olisin ihan varmasti tappanut itseni jos olisin jäänyt julkisen puolen "hoidettavaksi". Ihan viimeisillä voimilla löysin hyvän yksityisen terapeutin joka nosti lopulta minut suosta. Julkisella oli joka kerta eri kyllästynyt naama vastassa (suurin osa harjoittelijoita vielä) aina sai aloittaa kaiken alusta ja lääkkeitä oli kuulemma pakko syödä. Ne sivuvaikutukset oli jotain ihan järkyttävää, lähes pahempaa kuin masennus.