Paluumuuttajan kulttuurishokki, kokemuksia?
Lukiovuosien paras ystäväni muutti takaisin Suomeen perheineen monen ulkomaan vuoden jälkeen, ja nyt oikein käy sääliksi häntä, kun tuntuu ettei mikään oikein luista. Ovat asuneet nyt vajaan puoli vuotta, ja vaikka hänen ulkomaalainen miehensä ja lapset tuntuvat viihtyvän ihan hyvin, niin ystäväni on jotenkin tosi masentunut, kyllästynyt ja sitä mieltä, että teki elämänsä virheen. En oikein tiedä mitä sanoisin hänelle, kun jotenkin tuntuu, että hän näkee ent. asuinmaan ruusunpunaisten lasien läpi, vaikka heillä oli mun mielestäni ihan pätevät syyt muuttaa Suomeen (ruuhkat, saasteet, turvattomuus, paremmat koulut, päivähoito, sukulaiset...) ja ei kai nyt kukaan kuitenkaan ihan ilman harkintaa koko elämäänsä pistä konttiin ja muuta toiseen maahan. Musta tuntuu, että hänellä on jonkinasteinen kulttuurishokki, ja joskus muistan lukeneeni että paluumuuttajalla se voi olla vielä pahempi kuin vieraaseen maahan muuttajalla. Onko kellään kokemuksia aiheesta, ja voikohan ulkopuolinenn tehdä jotain pehmentääkseen " laskua?"
Kommentit (31)
että Humaxilla ja muilla on epäsosiaalisia ystäviä. Kyllä meillä vaan ystäväperheet keskenään tavataan viikonloppuisin lasten kanssa: tehdään juuri ruokaa ja juodaan muutama viinilasillinen tai mennään yhdessä retkelle vaikka eläintarhaan tai uimahalliin. Lähes joka viikonloppu tapaamme ystäväperheitä näissä merkeissä. Eli ehkäpä teillä on vain vääränlaisia ystäviä täällä Suomessa?
Me olemme muuttamassa takaisin kotisuomeen kuukauden päästä ja hyvältä tuntuu. Vaikka vieras maa ja ulkoiset puitteet saattavat olla hienompia kuin se arki Suomessa, niin tämän runsaan 30 vuoden aikana ne juuret ovat vaan kasvaneet syvälle Suomen maaperään. Koti tuntuu olevan siellä, missä ovat ne rakkaat ihmiset! Ja ihanaa päästä taas kokemaan oikea luminen talvi!
Itse olen asunut lukiovuosien jälkeen myös täällä ulkomailla ja haaveilen paluumuutosta. Monesti olen miettinyt tulevaa shokkia, mutta toisaalta taas palaan luottavaisin mielin.
Minä olen monen kanssa eri mieltä, minusta suomalaisuudessa on juuri ihanaa rehellisyys, se että emme ole samanlaisia pinnallisia kuin monet muun maalaiset. Tervehtiä toki voisi suuremmillakin paikkakunnilla vastaantulevia, mutta mielestäni semmoinen pinnallinen smalltalk ei ole ihailtavaa. Me näytämme tunteemme rehellisemmin kuin monet muut.
Se että me rakastamme metsää, rauhallisia hetkiä ja " yksinäisyyttä" ei tarkoita, että valtaosa suomalaisista kaipaa täysin yksin metsän keskelle. Itse kaipaan suomalaista arkea, leikkipuistoja ja jutustelua. Asuinmaassani, Keski-Euroopassa, puistoissa näkee laittautuneita äitejä, joita lasten asiat eivät kiinnosta, korkkareissa ja tupakat huulessa istutaan leikkipuistoissa nyrpeän näköisinä ja usein tulee tunne, että lapset ovat suuri vaiva heille. Semmoinen suomalaisinen puistokulttuuri puuttuu, semmoinen jossa voit istua juttelemassa muiden äitien kanssa tavallisesta arjesta ja parantaa maailmaa. En oikein osaa pukea ajatuksiani sanoiksi, mutta itse kaipaan valtavasti juuri tällä hetkellä Suomeen. Olimme vasta muutaman kuukauden lomalla Suomessa ja itkien lähdin takaisin tänne, vaikken ennen ole näin kovin kaivannutkaan takaisin Suomeen, nyt tuntuu etten saa arjesta kiinni ensinkään.
Itse haluan, että lapset saavat kokoa suomalaisen lapsuuden, elää ja kasvaa suomalaiseksi, vaikka rikkautena ovatkin saaneet paljon muutakin tämän asuinmaamme kulttuurin mukana.
Toivottavasti ystäväsi oppisi näkemään ja arvostamaan asioita joiden takia muuttivatkin takaisin. Ihanaa, että hänellä on kaltaisesi ystävä, olet varmasti korvaamaton.
... ja näyttää siltä ettei se ainakaan minun kohdallani oikein paremmaksi tule ajankaan kanssa...
Me muutimme Suomeen, Tampereelle, 2005 kesällä Saksasta; minä 15v vuotta Saksassa asunut, mies saksalainen ja lapset täysin saksankielisiä.
Elämäni suurimmaksi virheeksi en muuttoa tituleeraa, mutta vain siksi että nyt ainakin tiedän että tämä ei ollut oikea ratkaisu:-) Ei siis tarvitse miettiä millaistahan olisi asua Suomessa, kun on kokeillut.
Kyllähän tähän turtuu, vaikkakin tähän turtumiseenkin meni yli vuosi aikaa. Ja nimenomaan turtuu, yksin sana " tottuminen" olisi liian positiivista;-) Mutta ei puhettakaan viihtymisestä, niin moni asia ottaa aivoon, päivittäin. No onneksi kaikkialla palvellaan nyt jo vähän ystävällisemmin, kun lopulta puhun jo paremmin suomea.
Mies viihtyy hyvin (tja, Männer...), 4-v esikoinenkin pikkuhiljaa kun pääsi päiväkotiin.
Toivottoman kohtalonsa kanssa taisteleville paluumuuttajille on varmaan pahinta ympäristön ymmärtämättömyys (vaikkei sitä voi sivullinen ymmärtääkään) ja arvot ja ajattelutavatkin ovat usein kovin erilaisia. Minua rasittaa jo yksin sekin ettei kukaan oikein ymmärrä (saksalaista) huumoriani eikä suomeksi voi tehdä pikku piloja puheen lomassa.
Monitoriin jupisten, Sanna Tampereelta
ongelma on oikeastaan siinä ettei kuulu täysin mihinkään kulttuuriin. Kun asuu ulkomailla niin on aina " ulkomaalainen" . Vaikka osaisit kieltä miten hyvin ja kavereita olisi niin ei siitä pääse mihinkään että juuret on muualla. Sitä jotenkin kaipaa sitä että olisi oikeasti osa porukkaa, olis täysin kaikin päin hyväksytty. Ihminen ajattelee, että näin on kotimaassa. Ja kun muuttaa niin tulee se hirveä shokki kun huomaa ettei tunnekaan kuuluvansa porukkaan, siis henkisesti. Sen lisäksi mitä kauemmin ulkomailla, sitä enemmän kaikki on kotimaassa muuttunut. Itsellään on mielikuva sen hetkisestä tilanteesta kun muutti pois, ja sitten kaikki ehkä kielikin, tuntuu vieraalta. Sillon tajuaa tämän tunteen että ei kuulu enää oikeen mihinkään ja se pitäisi yrittää kääntää tunteeksi, että KUULUU kahteen eri kulttuuriin! Tässä voisit ehkä yrittää kannustaa ystävääsi =)
Sitten toinen juttu on, että sitä on ulkomailla varmasti saanut moneen kertaan vääntää rautalangasta ihmisille, että myös toisessa maassa asiat voi olla hyvin ja toisetkin tavat ovat ihan ok. Itse kuitenkin vähitellen omaksuu näitä uuden maan tapoja ja itselleen tulee hyvässä lykyssä tunne, että ahaa, kaikki ei ole niin mustavalkoista, sekä täällä ja tuolla voi olla hyviä juttuja. Kun muuttaa sitte takas Suomeen niin tulee varmaan masennus, että jaha, pitää alottaa alusta ihmisille kertomaan että ei Suomi oli kaikessa maailman paras ja että ihmisten pitäis olla vähän avarakatseisempia. Jotenkin voin kuvitella että ystävälläsi on tyhjä olo, vertaistukea ei ole, hän tuntee kokeneensa paljon sellaista mitä ei koskaan voi jakaa kenenkään kanssa, eikä kukaan ymmärrä. Tässä asiassa voisit yrittää tukea niin, että aidosti olet kiinnostunut hänen vanhan maansa tavoista eri asioissa, Kysele ja kuuntele, sano suoraan että ymmärrät että hänellä on vaikeaa.
Tosi kiva kun haluat auttaa ystävääsi!!
Ma en ymmarra miksi lasten takia taytyy muuttaa suomeen? Ma nimenomaan en halua lasten takia muutta suomeen ..olen kasvattanut lapset englannissa ja tuntuu ettta heilla on " parempi" elama tallaa. heille se olisi traumaattinen kokemus muuttaa suomeen ,missa kaikki on toisin!
No en halua itsestani enempaa kertoa olen tyytyvainen taalla enka ole palaamassa suomeen mutta haluan vain tietaa mika on suomessa niin mahtavaa lapsille etta sinne kannattaa palata? eiko kaiken aa ja oo ole onnelliset vanhemmat,jos vanhemmat eivat ole onnellsia suomessa se kylla heijastuu lapsiinkin.
Sen verran viela etta minulle suurin asia on etta, en halua lasteni kasvavan ja nakevan suomen kannays kulttuuria kaytostavat ja ilmapiiri tulevat hyvana kakkosena...
mutta vaikka mun on ihan helppo hyvaksya etta olen ulkomaalinen ulkomailla (jossa asun, eri maissa, vuodesta 94 lahtien), mutta olla ulkomaalainen kotimaassa? Se voi olla hankalaa, mutta mun vaikutelmien mukaan (en ole paluumuttaja, ainakaan viela, joten ei ole kunnon kokemusta) se hankalin juttu siina on etta MUUT eivat ymmarra etta voi olla olemassa " erilaisia suomalaisia" ... Voisin kuvitella etta ulkomaalainen mieheni tavallaan voisi sopetua suomeen paremmin kuin mina: hanhan voi oikeutetusti olla hieman erilainen, vitsailla eri tyyliin, pussata ihmisia poskelle, jne. Mutta munhan kai pitais olla niinkuin enne lahtoa, siis ei millaan tavalla muista poikkeava. Muuten sita kovasti ihmeteltais (ja jo nyt lomilla ihmetellaan...).
Eika kyse ole siita etten itse pitaisi suomalaisista tai kulttuurista yms., (vaikka ei myoskaan yleistaminen etta tervehtivat ihmiset ovat pinnalisia oikein ole oikeutettu!!), mutta juuri se erilaisen ihmettely mua vahan rasittaa
Ja melkein tuntuu silta etta ihmiset eivat evrtaile vastaavia asioita. Siis selitan: joku Tokiossa asuva kun muistelee lapsuuttaan pienessa kylassa, niin toki on eroja, ja ehka just suomen hyvaksi monissa asioissa (ilman puhtaus, luonto jne.). Mutta jos vertaakin suurkaupunkia Helsinkiin, erot varmaan pienenee. Tai Lontoo on eri kuin joku Englantilainen pikkukyla: siellakin lapset voivat vaaroitta kavella yksin koulusta kotiin!
Lisaksi monen meidan lapsuudesta on vierahtanyt jokunen vuosi: suomi nyt ei ole valttamatta ihan sama kuin joskus 25 vuotta sitten!
Ja niin, onhan kaupunkielamallakin toki etunsa: kouluvaihtoehdot, harrastusmahdollisuudet, kulttuuritarjonta, ja just toi elaman moninaisuus (kaikki ei ole samaa).
Asuin pari vuotta ulkomailla itsekin (mies komennuksella), mutta mulle ja perheelleni oli varmaan jotenkin niin itsestäänselvyys palata Suomeen kommenusvuosien kuluttua, että meistä ei kukaan kokenut minkäänlaista kulttuurishokkia, oli päinvastoin vähän kuin pitkältä " lomalta" palaisi, eli vaikka oli kivaa ja erilaista niin sitä solahti niin nopeasti arkeen, sukulaisuus-ja ystävyyssuhteet olivat aika lailla ennallaan parin vuoden jälkeen, joten mitään tyhjiötä ei ollut edes ehtinyt tulla.
Oletteko te " virheratkaisun" tehneet paluumuuttajat (taisi olla ainakin Sanna ja muitakin oli?) ajatelleet palata jossain vaiheessa entiseen asuinmaahanne, vai aiotteko esim. lasten takia asua Suomessa jonkin aikaa? Kaverini, joka edelleenkin " inhoaa" kaikkea Suomessa, miettii kovasti muuttoa oikeastaan minne tahansa, ei välttämättä edes siihen maahan missä ennen asuivat. Ymmärrän nyt entistä paremmin kaverini tunteet, mutta toisaalta tuntuu vähän kummalta, että toinen olisi nyt valmis muuttamaan aivan minne tahansa pois Suomesta, tuntuu vähän kärjistetyltä.
Lumi-:
Oletteko te " virheratkaisun" tehneet paluumuuttajat (taisi olla ainakin Sanna ja muitakin oli?) ajatelleet palata jossain vaiheessa entiseen asuinmaahanne, vai aiotteko esim. lasten takia asua Suomessa jonkin aikaa?
Kyllä on muutto takaisin suunnitelmissa. Ei siis ollut alunperin, tulimme (kai?) alunperin jäädäksemme, mutta toki aina sanoimme että pääseehän sitä pois, jos se ei olekaan hyvä.
Meillä muutto Suomeen ja viime vuosi täällä oli taloudellisesti niin raskas, ettei meillä tällä hetkellä yksinkertaisesti ole varaa lähteä takaisin, ennenkuin mies on löytänyt huippupaikan kotona:-(
Emmekä me ihan mihin tahansa ole lähdössä, vaan ensisijaisesti takaisin kotikylään. Hätätilassa kuitenkin muuallekin (Etelä-)Saksaan, mutta täysin ilman sosiaalista verkkoa emme usko tulevamme toimeen.
Lasten takia emme Suomeen jäisi missään tapauksessa, itse asiassa meistä tuntuu että heidän olisi parempi kasvaa siellä mistä tulimme(ennen kuin kukaan älähtää, että " Saksassahan blahblah..." - Saksa on hyvin heterogeeninen maa, jo 20km päässä olisi erilaista elää kuin siellä missä me asuimme; saatikka vaikka 200km päässä - Liebe Grüße übrigens nach Lkr. FRG ;-) ), siellä ympäristö vastaa enemmän meidän ajatus- ja arvomaailmamme kuin täällä.
Kanadasta ja rankkaa on. Jäkyttävintä on ollut ihmisten passiivisuus. Kukaan ei tervehdi esim. jalkakäytävällä vastaan tullessa vaan pää käännetään päinvastaiseen suuntaan ja muka ei nähdä vastaantulijaa. Muutenkin silmiinpistävää on hiljaisuus kaupoissa (eli ihmiset eivät juttele oman perheensä jäsenten saati tuntemattomien kanssa) ja ihmisten hymyilemättömyys. Ja ne spurgut, ensimmäisenä Suomen päivänä näin kolme spurgua oksentamassa kaupan edustalla, Kanadassa niitä tuli silmiini 1/vuosi. Lisäksi Suomessa on roskaista, kaupungilla ja lähiöissä on paperiroskia, tupakannatsoja, oksennuksia pitkin kadunvieriä, missään ei ollut roskia Kanadassa. Aina joku puitotyöntekijä oli nyppimässä istutuksia ja ympäristöä. Samoin yleiset puistot ovat Suomessa silmiini tosi hoitamattomia, puskat rehottavat ja istutuksia ei ole nimeksikään mikä ei luo minusta viihtyisyyttä.
Järkyttävää on myös tuijotus kun lapseni puhuvat niinkin " eksoottista" kieltä kuin englanti yleisellä paikalla, emmekä edes asu missään pikkukylässä. Esim. menimme ruokakauppaan koko perhe ja vajaa 2-vuotiaani sanoi noin 5 kertaa perätysten kassalle " Hi" saamatta vastausta. Täti kysyi sen jälkeen minulta, että mitä tuo lapsi sanoo. Sanoin ystävällisesti, että hän tervehtii ja sanoo Hi. Sen jälkeen kassa tokaisi :" Ai sä puhut tolleen hienosti!" *Prkl!!!!!*
Masentavaa on myös Suomen kallis hintataso ja surkea asuntotarjonta. Esimerkiksi me olemme etsineet suurempaa asuntoa (omakotitaloa), mutta kun on tottunut Pohjois-Amerikan hintatasoon ja uusiin moni-ilmeisiin omakotitaloihin on jotenkin mahdotonta mennä ostamaan jotakin -80 -luvun suomalaista kantti kertaa kantti, harjakattoista 100 neliöistä ja valkoisesta lohkotiilestä tehtyä taloa....
Eilen mies jo sanoi, että eiköhän lähdetä takaisin. Ei täällä Suomessa mitään ole meille. Periaatteessa totta, mutta lapsemme kaipaavat sukulaisiaan ja heidän takiaan tänne tulimme takaisin.
Katsellaan nyt vielä hetki, onneksi lentokoneet lentävät joka päivä :)