Paluumuuttajan kulttuurishokki, kokemuksia?
Lukiovuosien paras ystäväni muutti takaisin Suomeen perheineen monen ulkomaan vuoden jälkeen, ja nyt oikein käy sääliksi häntä, kun tuntuu ettei mikään oikein luista. Ovat asuneet nyt vajaan puoli vuotta, ja vaikka hänen ulkomaalainen miehensä ja lapset tuntuvat viihtyvän ihan hyvin, niin ystäväni on jotenkin tosi masentunut, kyllästynyt ja sitä mieltä, että teki elämänsä virheen. En oikein tiedä mitä sanoisin hänelle, kun jotenkin tuntuu, että hän näkee ent. asuinmaan ruusunpunaisten lasien läpi, vaikka heillä oli mun mielestäni ihan pätevät syyt muuttaa Suomeen (ruuhkat, saasteet, turvattomuus, paremmat koulut, päivähoito, sukulaiset...) ja ei kai nyt kukaan kuitenkaan ihan ilman harkintaa koko elämäänsä pistä konttiin ja muuta toiseen maahan. Musta tuntuu, että hänellä on jonkinasteinen kulttuurishokki, ja joskus muistan lukeneeni että paluumuuttajalla se voi olla vielä pahempi kuin vieraaseen maahan muuttajalla. Onko kellään kokemuksia aiheesta, ja voikohan ulkopuolinenn tehdä jotain pehmentääkseen " laskua?"
Kommentit (31)
Hei Sanna,
minulla on saksalainen mies ja mekin asumme Tampereella, Jankassa, lähellä Sammon kadun Prismaa. Missäs te asutte? Meillä 9 kk poika ja muutimme tänne Tampereelle vajaa vuosi sitten. En ole vielä tavannut muita saksalais-suomalaisia pariskuntia, joten olisi ehkä mukava tutustua?!
Voit laittaa minulle meiliä osoitteeseen eguirmeli@yahoo.com, jos kiinnostuit.
Olen itse asunut lyhyempia aikoja kahdeksassa eri maassa, joten ymmärrän kyllä jotain kulttuurishokista.
T. Maxxle
en ihmettele jos on ikävä. Kävin katsomassa entisen kotipaikkasi nettisivuja. Vaikka Tampereella on järviä, niin ei ne tokikaan vedä vertoja vuorille ja ihanalle historialliselle idyllille. Entisen/tulevan kotipaikkasi tunnelmaa Suomesta ei löydä mistään, mutta Saksasta monesta kaupungista ja kylästä. Ei kultturishokkia voi ymmärtää kukaan sellainen, joka on vain ikänsä asunut Suomessa.
T.Maxxle
Vaikken paluumuuttaja olekaan; meilla se tulee vaan niin useasti jo esille lahinna miehen haaveilussa muuttamisesta! Nyt lahinna viimeisen viiden vuoden aikana han on toistuvasti alkanu ehdottaa Suomeen muuttoa, mutta minulla on jarrut viela paalla. Kun tulee niin kysymyksia, pelkoja, ja miksei epailyksiakin mieleen hirmuisesti! Minunkin mieheni on aktiivinen ja varmasti loytaa tyota Suomestakin, on ulospainsuuntautunut jne..ja sopeutuu takuulla minua nopeammin paikalliseen menoon. Meilla on myos eri-ikaisia lapsia; milloin on oikea aika Suomeen muuttoon? Ensin he olivat liian pienia, sitten koulujen alkaessa halusin ensin ala-asteen lapi taalla; nyt on yla-aste kesken... Tuleeko heille ylipaasemattomia hankaluuksia, koska eivat puhu suomea? Ja se suomalaisten kielenkaytto sitten? Meilla ei kiroilla; lisaa viela siihen tuo alkoholinkaytto ja huonot tavat... Ja minne sita muuttaisi? Ei liian pieneen kylaan, ettei oltaisi ainoita ' ihmeteltavia' paikkakunnalla; ei liian isoonkaan. Olen itse Turusta kotoisin, muttei tulisi mieleenikaan muuttaa sinne takaisin?! Kylla vanhempani minut ja perheeni loytaisivat kauempaakin; ja olisinhan silti ' lahempana' kuin nyt? Joten ehka tuo ' haave' Suomeen muuttamisesta olisi parempi jattaa sille tasolle, koska kuitenkin tyytyvaisia taallakin ollaan.
Toivottavasti ystavasi voi jo paremmin ja minustakin hanet pitaisi saada uusien ystavien ja asioiden pariin...
mukavaa loppusyksya Suomeen ja vieraille maille.
Hänen kannattaisi perheensä kanssa osallistua Suomen Paluumuuttajien tapahtumiin, jossa tapaisi saman kohtalon kokeneita ihmisiä. Lisää seurasta löytyy osoitteesta: http://www.palmut.fi./
Itselleni nyt 10 kuukausi menossa paluumuuton jälkeen, ja fiilikset - varsinkin näin talven tullessa - ovat aika matalalla. Tämä ilmasto onkin tärkeimpiä syitä, miksi en Suomessa viihdy. Toinen syy on yhteisöllisyyden puute, ja sosiaalinen tapahtumattomuus. Saksassa asuessa tottui siihen, että päivittäin tapasi ystäviä; että naapurit pitivät huolta toisistaan; että asuinpaikkakunnalla oli melkein viikoittain tapahtumia ja juhlia. Nyt täällä Suomessa luikitaan aamupimeässä töihin ja iltapimeässä takaisin, eikä puhettakaan että jaksaisi tavata ketään tai lähteä mihinkään. Mutta on täällä paljon hyviäkin puolia, joita yritän aina jatella, kun oikein kaipaus iskee. Onneksi uusi työ vaatii niin paljon tällä hetkellä, etten ehdi rypeä itsesäälissä :-)
Muutin perheeni kanssa takaisin suomeen ja voin sanoa etta vaikeaa oli. Onneksi teimme juuri niita asioita joita olin suomesta kaivannut. Perheen kanssa oleilua, pyorailya, marjojen keraamista, mokilla oloa, kalastamista, sienestamista jne.
Huvittavaa kun nyt asumme taas USAssa, niin olemme puolison kanssa shokissa ihmisten ystavallisyydesta ja auttavaisuudesta.
Suomi on pinta puolisesti hyvin lapsiystavallinen maa; on kaikki etuudet ja hoitovapaat ym. Mutta ihmisten asenteet lapsia kohtaan ovat ihan muuta. Samaten sosiaaliturvan suhteen, kaikki etuudet loytyvat jos haet niita oikeilla lomakkeilla. Mutta sellainen spontaani toisen ihmisten auttaminen ei ole oikein yleista.
Meidän pieni kyläkoulumme ei kyllä esim. alle 11-vuotiaita päästä yksin koulusta, mutta täällä Suomessa... kyllähän te tiedätte.
Positiivisesti havahduin tässä eräänä päivänä pukiessani lapsiani ulos. He lähtivät pulkkamäkeen kahdestaan, ilman vanhempia. Briteissähän tämä ei olisi tullut kyseeseen missään nimessä. Ruuhkattomuus Suomessa viehättää sekä katujen siisteys, kierrätys ja jätehuolto.
Olen itse puheliaampi ventovieraille kuin ennen lähtöäni ja yleensä minulle iloisesti vastaillaan. Unissa olen usein Britanniassa...
Kulttuurishokki vanhaan kotimaahan muuttaessa on tietysti suurempi, sillä silloin kun muuttaa ulkomaille, sallii itselleen paljon enemmän kömmähdyksiä ja tietämättömyyttä, mutta Suomessa pitäisi heti hallita kaikki, sillä onhan sitä sentään suomalainen!
Paluumuuttajat, olkaa itsellenne armollisempia ja tosiaan, eihän tänne Suomeen tarvitse loppuiäksi jäädä.
asia myös meillä. Paluumuutto suomeen on reilun parin viikon päästä. Hienoa että jaksat olla ystäväsi tukena.
On kokemusta! Melkein 10 vuotta pois Suomesta ja samasta syystä takas kun ystäväsi. Mulle se paluumuuttajan kulttuuri shokki tuli muutaman kuukauden jälkeen ja vieläkin haikailen takaisin joka toinen päivä, mutta järki taitaa voittaa ja toivon että aika kultaa muisot. Tsemppiä ystävälles!
Välillä on jännää kun on näin paljon uutta, välillä on todella typerää kun asiat ovat niin erilailla.
Ei se ole hauskaa olla eri kulttuurista.
Lopulta kun kaikki on tuttua niin alkaa viihtymään.
Itse palasin aikanaa Suomeen vajaan kolmen vuoden ulkomailla oleskelun jälkeen. Asuimme puskassa ja kaikki ruoka, raha ja yhteydenpitoasiat piti miettiä tarkkaan ja hoitaa naapurimaassa. Sielläkään ei saanut asuinalueemme läheltä kaikkea ja niin monipuolisesti kuin täältä yltäkylläisyydestä. Olimme puoli vuotta ennen lopullista muuttoa Suomessa pari kuukautta juuri joulun aikaan ja olin kaupoissa todella ahdistunut. Marketit oli kauhistus. En mennyt niihin vapaaehtoisesti. Myöhemminkin pitkään kartoin suuria kauppoja. Minun oli todella vaikea esim päätää mitä hilloa, jugurttia tms ostaisin kun valinvaraa oli paljon. Myös jatkuva valitus eri asioista inhotti, kun oli nähnyt todellista köyhyyttä ja heikkoja oloja. Aikanaa tilanne rauhoittui ja nyt olen tainnut sopeutua tähän kulutuksen oravanpyörään.
Ulkomaankomennuksella ollut taitaa olla tyytyväinen vain lentokoneessa - sanoi joku viisas aikanaa, eli toisessa maassa ollessaan kaipaa niitä hyviä asioita joita toisessa ei ole.
Lukion jälkeen itsekin muutin pois Suomesta ja nyt kolmasosan elämästäni asunut poissa. Mielessä on paluumuutto vuoden sisällä samoista syistä kuin ystävälläsi. Tiedän, että muuttaisin takaisin vain ja ainoastaan lapsen takia, ilman lasta en ikinä enää muuttaisi takaisin Suomeen. Haluan ihan tunnesyistä, että lapsi kokisi samantyyppisen lapsuuden kuin itse olen kokenut, ja oppisi kielen kunnolla.
Sun ystävä tuntee olevansa varmasti hyvin yksinäinen, Suomessa asuvat usein taas kuvittelevat Suomen olevan se lottovoitto ja näkevät sen ruusunpunaisten lasien läpi. Ellei ole asunut ulkomailla, voi hyvin kuvitella, että se on vain sitä saastetta ja ruuhkaa ja huonoja kouluja - mitkä tosiaan ovat syitä muuttaa, meillekin, mutta niiden lisäksi on paljon paljon muuta, joka on juurtunut omien kokemusten myötä selkäytimeen, jotka on osa omaa persoonaa, ja jota ilman yhtäkkiä on irrallinen olo - se luo kulttuurishokin. Itse lähdin Suomesta aikuisiän kynnyksellä, itse aikuistuin oikeasti vasta täällä nykyisessä asuinmaassa, aikuisikää en ole kokenut Suomessa millään muotoa. Voin kuvitella, että mulle iskisi samanlainen shokki kuin sun ystävälle, tuntuisi, kuin jokin aikapoimu pyyhkisi ulkomaanvuodet pois, että jotenkin pitäisi aloittaa siitä pisteestä, missä oli kun pois lähti, ja se on ahdistava tunne. Mutta ehkä sun ystävä voisi ajatella asiaa niin (näin olen ajatellut selittää asian itelleni, kun aika koittaa) - hän ON eri ihminen kuin lähtiessään, Suomi EI ole sataprosenttisesti upea, mutta juuri NYT se on kahdesta epätäydellisestä vaihtoehdosta se, joka soveltuu parhaiten juuri tämänhetkiseen elämäntilanteeseen. Suomeen EI tarvitse ikiajoiksi jäädä, mutta on helpompaa, jos yrittää sopeutua sen aikaa kuin siellä on. Jos yrittää keskittyä kaikkeen siihen, mitä Suomesta ulkomailla asuessaan kaipasi, ja vetää voimaa niistä muutoksista, joita omassa itsessään on kokenut ulkomailla asumisen tuloksena, niin kotimaahan voi asettua uusista lähtökohdista käsin, ei tarvitse nollata niitä ulkomaan vuosia, ei tarvitse ottaa niitä lappuja silmille, jotka sai karistettua pois asuessaan muualla. Sen sijaan, että ikävöisi sitä sun tätä entisessä asuinpaikassa, voisi yrittää ajatella kiitollisena sitä, että on saanut sen kokea ja jättää pieni takaportti mieleensä, että on vielä mahdollista palata, ei tarvitse jämähtää paikoilleen loppuelämäksi. Sehän varmasti muuten saattaa masentaa myös, että jos on sen nuoren aikuisiän viettänyt ulkomailla, se on useimmiten todella rikasta, upeaa elämää, ja sitten voi tuntua, että kun perheellisenä asettuu takaisin entisen kotimaahan, tosissaan jämähtää paikoilleen. Mutta itse meinaan sitten pitää yllä sellaisia juttuja, harrastuksia ym. jotka on tarttuneet matkaan ulkomailla asuessa ja tosiaan ajatella, että ollaan siellä Suomessa vaan sen ajan, että lapsen kieli vahvistuu kunnolla, sen ylläpito täällä nykyisessä maassa on todella, todella vaikeaa. No, tästä tuli tällainen vuodatus, mutta toivottavasti sun ystävä saa asiat mietittyä niin, että pystyy alkaa nauttia elämästä Suomessa, haikailu vie niin kovasti energiaa.
Mulle on tullut mieleen, että tuo Ventuluksen pointti nuoresta aikuisiästä ulkomailla on varmaan totta ainakin tässä tapauksessa. Musta ainakin itsestäni tuntuu, että tämä perheellisen " taviselämä" on ajoittain tosi harmaata verrattuna " nuoruusaikojen" elämään, jolloin bileitä, reissuja, uusia ihmisiä, uusia tilanteita, uusia kavereita ym. riitti ja ei ollut sillä tavalla velvollisuuksia ketään kohtaan. Ja jos tuo aika on koettu ulkomailla, niin voisi kuvitella, että siitä helpolla jää sellainen kuva että elämä oli ihanaa sen takia, että asui ulkomailla. No, tiedä häntä. Olen syksyn tultua ajatellut, että yritän saada kaverini mukaan johonkin harrastukseen ja yritän tutustuttaa häntä omaan ystäväpiiriini, koska yksinäisyys ei ainakaan tilannetta paranna. Sinänsä tuntuu vähän hölmöltä, että kaverini muistaa usein sanoa kuinka epäsosiaalisia suomalaiset ovat, kuinka kehenkään ei tutustu yms., mutta hän itse tuntuu oikein tyyppisuomalaiselta tämän suhteen juuri nyt!
itse olin kans nuoren aikuisikäni pois Suomesta eli lukiosta suoraan ulkomaille. Suomessa suurin ongelmani on ihmisten epäsosiaalisuus ja se yksin istuskelu (yksin en tarkoita siis ihan yksin onhan mulla mies ja lapsi) mutta siis kaverit on jakautunut joko siihen porukaan, joilla on lapset eivätkä tee mitään, tai siihen jotka menevät klubbaileen vielä joka viikonloppu. Ulkomailla viikonloppuisin kaverit tuli kyläileen, lasten kanssa tai ilman lapsettomat, tehtiin ruokaa, juotiin viiniä yms tätä Suomessa ei tehdä. Täällä on joko tai, yksin kotona tai kännissä ulkona! Oon monesti yrittänyt saada kaverit esim meille mut eihän sitä pysty kun jää baari ilta väliin tai sit halutaan olla itsekseen kotosalla. Tämä on ollut mun kamalin shokki Suomeen muuttaessa ja en varmaan koskaan tuu tähän tottumaan. ..
Kiva et yrität saada kaveris tutustumaan omaan kaveripiiriisi. Mä luulen et mulla on Suomessa paikkakunnan vaihto koska samantyyppiset kaverit kun minä asuu muualla!
Tuo Humaxin pointti on aivan totta. Kun on pitkän ulkomailla asutun ajan jälkeen palannut Suomeen takaisin, huomaa sellaisia asioita, joita siellä asuvat ei edes tiedä - juuri tuo esimerkiksi, että ystäviä voi kutsua kylään, tulevat, on sitten lapsia tai ei ym. Sellaiset asiat, joita on hyvin vaikea selittää ja sormella edes osoittaa, mutta jotka vaan ovat TOISIN Suomessa. Ja kun on tottunut muuhun niin... Ehkä sun ystävän pitäisi saada se pois systeemistä ennen kuin pystyy asettumaan. Tarkoitan sitä, että jos hän tapaisi vaikka sellaisia, jotka on ihan samassa tilanteessa kuin hän itse, muita suomalaisia, jotka on palanneet, ja voisivat muutaman illan turista siitä, kuinka kaikki mättää ja mikä oli muualla erilailla ja mitä kaipaa, niin ehkä se sitten asettuisi. Koska se todellakin voi olla ärsyttävää kaikella muotoa, ihmisten töykeys (ihan totta) ym. ja vain semmoinenkin pieni asia, että jos istuu ravintolassa ja on juonut juomansa loppuun niin tarjoilija ei voi pääruokaa tuodessaan kysyä, että otatko lisää juotavaa, täysin vailla palveluhalukkuutta - siis sellaisia jokapäiväisiä juttuja, jotka on itsestäänselvyys jossain toisessa maassa. Ja jos on palannut maasta, jossa lapset otetaan ihan toisella tavalla huomioon ja heihin suhtaudutaan eri tavalla kuin Suomessa, niin se voi vaikuttaa ...niin moni asia voi harmittaa. Niin, ja ystäväsi ei ehkä uskalla avautua sinulle kaikista harmittavista asioista, koska ehkä pelkää, että se kuulostaa henkilökohtaiselta, jos arvostelee Suomea. Itse tiedän, etten esim. omille sukulaisilleni siellä paljonkaan voi " valittaa" asioista, jotka mielestäni on nykyisessä asuinmaassani paremmin, ainakin olen pariin otteeseen saanut murinoita vastaani, jos oon esim. yrittänyt sanoa, että täällä meillä pääsee ilmaiseen lääkäriin heti samana päivänä jonottamatta, eikä tarvi istua tuntitolkulla terveyskeskuksen vastaanotolla. Siis pieniä juttuja, jotka voi paluushokkisessa mielessä paisua.
No, itse silti rohkeana aion kokeilla paluuta sittenkin, että muksu pääsee metsään ja merenrannalle leikkimään :) ja niitä monia muita pieniä ihania juttuja...
Mutta nyt oli pakko. Itse olen miettinyt samaa monta kertaa ja viela toivon etta muutamme ehka vuodeksi joskus, jotta lapsemme oppivat suomen kielen paremmin ja myoskin kulttuurin. Naita lukiessa tuli mieleen etta monet meista elaa meidan lapsuuden haaveissa, miten meidan lapsuus kaytiin lapi jne. Mutta, onko se kenties vain omaa mielikuvaa suomalaisten lapsuudesta etenkin nyky-ajassa. Ja omaa pelkoa lapsiemme kasvattamisesta, ettemme anna heille kaikkea mita itse odotimme lapsuudessa? Haluan itsekin lapsemme kokevan suomalaislapsuutta, mutta toisaalta he ovat erittain sopeutuvaisia ja en usko, etta siita huonompia lapsia ovat, vaikka elavat takalaisten lapsien tavoin.Tallaisiin mietteihin ehka johtaa se,etta olen kaynyt lapi hyvin vakavan aviokriisin. Olisiko minulle ja lapsille ollut parempi lahtea Suomeen? Paatin pitkan mietinnan jalkeen etta ei, ainakaan viela. Sinne aina paasee takaisin, ja lapsetkin varmasti oppisivat elamaan suomalaisten tavoin. Vielakin mietin, saatan paattaa palata ensi viikolla, ensi vuonna tai en ehka koskaan.. he ovat onnellisia kaiken lapi kayneena, taalla ja nyt, omat kaverinsa ja ymparistonsa, vaikka ovatkin viela pienia. Silti aina kiva kuulla miten muilla Suomessa menee.. ehka mekin joku paiva...
Itse oon myös asunut melkein puolet elämästäni ulkomailla... Olisin ihan kauhuissani jos mut laitettais suomeen asumaan. Just nimenomaan ne vuodet jolloin astuu aikuiselämään ja elämässä tulee kaikki isot ratkaisut (ammatinvalinta, puolison valinta, lasten saanti) ja ne tapahtuu ulkomailla, sitä jotenkin muuttuu niin paljon ihmisenä, että ei osaa elämää kuvitella Suomeen. Sitten vielä kun on ulkomaalainen puoliso, niin sitä tavallaan huomaamattaan on omaksunut ihan erilaisen ajattelutavan ja elämäntyylin, koska kosketuspintaa vieraaseen kulttuuriin on ollut enemmän. Mä joutuisin varmaan ajattelemaan koko identiteettini uudestaan, jos joutuisin muuttamaan Suomeen.... Ymmärrän hyvin ystävääsi. :)
Tuo sosiaalisuuden puute Suomessa on ihan kamalinta, ihmiset on kivoja vaan otettuaan. Joka kerran kun Suomessa käyn niin kauhistelen kännikaloja. Ja ne jotka ei ole juovuksissa, ne on muuten jäykkiä ja syrjäänvetäytyviä... Sellaset asiat ei tee paluumuuttajan tuloa yhtään paremmaksi. Ulkomailla, riippuu varmaan missä on ollut, mutta yleensä ihmiset on aina sosiaalisempia kuin suomalaiset. En tiedä mikä suomalaisilla on, kun monet haaveilevat mökistä jossakin korvesssa, missä heitä ei kukaan häiritsisi eikä tarttis puhuakaan kenenkään kanssa... Outo unelma, en ole muualla törmännyt tällasiin sulkeutujiin, vaikka suomessa tuntuu ett joka toinen haaveilee häiriöttömästä elämästä, siis elämästä ilman muita ihmisiä...
Ja sitten vielä se, että tietysti ne saasteet jne. on hyvä syy muuttaa, mutta kun senkin tietää, että niiden saasteidenkin keskellä kasvaa kuitenkin ihan tavallisia lapsia, niin voi tuntua huonona hetkenä tosiaankin vikatikiltä olla Suomessa... :)
Ehkä ystävääsi auttaisi, jos ehdottaisit, että miettisi asiat niin päin, että jos ei tietyn ajan, esim 2-3v. kuluessa ole oloonsa tyytyväinen, niin päättäisivät perheenä, että sitten muutetaan takaisin. Joskus auttaa, kun tietää, ettei tarte olla loppuelämäänsä jossakin, ja kun se aika on mennyt umpeen niin huomaakin että on silti sopeutunut ok ja viihtyykin jopa. Tai sitten ei ja sitten koittaa se aika, että on vapaus vaihtaa maisemaa. Mutta siis sopeutumiseen missä tahansa menee aikaa, joten ihan hetkessä (ekan vuoden aikana) ei kannata antaa periksi jos järkisyyt on ollut matkassa mukana.
Itse asun poissa Suomesta emmekä ole muuttamassa takaisin (vaikka minä ehkä vieläkin haluaisin). Kävimme Suomessa viime kesänä ja yksi asia pomppasi selvästi suomalaisesta kulttuurista esiin: suomalaisuus on melankolista. Itse olen melankolinen ihminen, joten tavallaan voin erityisen hyvin melankolisessa ilmapiirissä ja ehkä siksi niin kovin kaipaan Suomeen. Mutta tällä kertaa, jopa minä aloin jo ahdistua, kun ihmiset eivät tuntuneet puhuvan kuin kahdesta asiasta: siitä kuinka joku oli kuollut, vakavasti loukkaantunut, sairastunut tai oli ainakin masentunut ja toinen asia oli sitten alkoholi sen puute tai kuinka hienoja pulloja oli tuotu/juotu viime aikoina.
Minulle ei noista asioista puhuttu, koska olin ulkomailta lomalla ja minua ei niillä haluttu rasittaa, mutta toki kuulin ne jutut kuitenkin.
Yksi episodin jäi hyvin mieleeni. Joku minulle tuntematon perhe kulki kadulla. Kuulin, kuinka ensin äiti ja sitten isä hyvin narisevalla äänellä valittivat lapselleen, että nyt kyllä lopetat sen valittamisen. Tilanne oli niin ihanan koominen, koska tuskin olisivat itse huomanneet sitä valittamistaan, vaikka olisivat itsensä videolta nähneet.
Muuten rakastin olla Suomessa. Oli niin ihanan hiljaista, rauhallista, sai omaa rauhaa, kuuli lintujen laulua, värit, tuoksut olivat ihania. Ihmiset olivat ystävällisiä ja ihanan aitoja ja herkän oloisia.
Luin jostain, että suomalaisessa kulttuurissa jo lapsesta ihmiset tottuvat hakemaan turvaa, tukea ja rauhaa metsästä ja sen yksinäisyydestä (siis metsä enemmän käsitteenä ja olemuksellisena asiana kuin välttämättä konkreettisena metsänä) ja monissa muissa kulttuureissa haetaan sitä turvaa ja tukea ihmisten seurasta.
Hyvä esimerkki muuten on sellainen, jossa ulkomaalaisten ryhmä vietiin soutelemaan hiljaiselle järvelle, hyvin pian he alkoivat läpsytellä airoilla vettä ja laulamaan ja suomalaisia tuli ihmettelemään rannoille, että kuka kumma siellä mekastaa. Nuo ulkomaalaiset tulkitsivat asian niin, että nuo katselijat olivat tulleet nauttimaan esityksestä ja alkoivat sitten pitää entistä kovempaa melua. He eivät ollenkaan osanneet aistia sitä rauhallisen ja hiljaisen järven kauneutta vaan hiljaisuus oli enemmän ahdistavaa.
Tämmöinenkin opas olisi tarjolla vähän aiheeseen liittyen: (lainaus eräältä s-postilistalta)
TUTTU VIERAS KOTIMAA - SUOMEEN PALUU KEHITYSMAASSA ASUMISEN JÄLKEEN
FinnWID-Naiset kehitystyössä ry on julkaissut Tuttu vieras kotimaa -
Suomeen paluu kehitysmaassa asumisen jälkeen ¿oppaan. Sen tarkoituksena
on auttaa sopeutumisessa takaisin Suomeen erityisesti kehitysmaissa
työskennelleitä tai asuneita henkilöitä. Toisaalta opas antaa vinkkejä
niille organisaatioille, jotka lähettävät henkilöitä kehitysmaihin tai
valmentavat henkilöitä lähtöön ja/tai paluuseen. Tämä kirjanen tarjoaa
tietoa ja kokemuksia siitä, minkälaisia prosesseja paluussa voi
käynnistyä ja minkälaisia tunteita paluu kehitysmaasta voi palaajassa
herättää. Etukäteen valmistautumalla ja valmentautumalla paluusta saa
tehtyä itselleen, perheelleen ja läheisilleen helpomman ja ymmärrettävämmän.
Opas löytyy myös pdf-muodossa FinnWID:n verkkosivuilla
http://www.saunalahti.fi/finnwid/kotimaa_web.pdf
Painetusta julkaisusta voi tiedustella lisäkappaleita sähköpostitse
auli.starck(a)saunalahti.fi
Samaan osoitteeseen voi myös lähettää palautetta julkaisusta.
..kuten muutama edellinenkin, ihmettelen minäkin sitä, mitä suomi sellaista tarjoaa että lasten kannalta sinne kannattaisi muuttaa. Nimenomaan lastentakia olemme päättäneet toistaiseksi olla muuttamatta suomeen. Heille sillä ei olisi mitään erityistä tarjottavanaan (isovanhempia nähdään ulkomailla asuessakin usein) ja se olisi liian kylmä maa, enkä tarkoita vain ilmastoa.