Ketään, joka olisi onnistunut parantamaan ryhtiään?
Satuin äsken näkemään itseni sivupeilistä ja järkytyin näkyä, pää pitkällä etukenossa ja selkä köyryssä kuin vanhalla mummolla. Mulla on aina ollut teinistä asti huono ryhti ja kärsin skolioosistakin, mutta raskauden (en selkä- ja liitoskipujen vuoksi pystynyt liikkumaan yhtään pakollisia pieniä kävelymatkoja enempää) ja vauva-ajan myötä tää tilanne on mennyt jo ihan kamalaksi. Yksinhuoltajana kun aina liikkuessa joudun joko lykkimään vauvaa rattaissa tai kantamaan liinassa mukana ja muutenkin ikänsä tuo isokokoinen vauva on ollut sitä tyyppiä joka viihtyy vaan sylissä, lisäksi imettämiset usein aika epäergonomisissa asennoissa etenkin jos ei olla kotona, niin ei tää hyvää tee kropalle jossa jo ennestään lihaskunto on ihan surkea ja tukiranka vino. Oon nyt yrittänyt jumppailla joka päivä vähäsen vauvan nukkuessa kotona koska se on ainoa liikuntamuoto johon mulla nyt on mahdollisuuksia, kipuihin se on vähän auttanut mutta asento on ihan surkea edelleen ja tuntuu etten vääriä kohtia jännittämättä edes saa väännettyä itseäni suoraan. Onko täällä kellään omaa kokemusta mikä olisi auttanut näin pahoihin ryhtiongelmiin, mistä ootte lähteneet ratkomaan ongelmaa?
Kommentit (30)
Mulla on kyllä ryhti suoristunut, mutta parantamisen varaa on koko ajan. Liikunta auttaa tosi paljon, esim. pilates ja kotijumppa, mutta ihan lihastakin olisi hyvä saada sinne ylävartaloon. Kahvakuula ja oman kehon painolla tehtävät jutut auttavat. Ryhti lähtee tosi monesta eri kohdasta ja kun yksi on heikompi, muut kompensoivat. Mulla esim. heikot lonkankiertäjät huononsivat ryhtiä oleellisesti.
Mä suosittelen, että haet apua fysioterapeutilta, joka voi sekä määrätä sulle täsmäliikkeitä että neuvoa hyvän asennon löytämisessä.
Sinulla lienee erityistilanne kun on skolioosiakin...
itse olen saanut parannettua ryhtiä vahvistamalla syviävatsalihaksia. Siihen on olemassa helppoja liikkeitä. Toki muutenkin lihastasapainolla on merkitystä. Kireydet kannattaa venytellä pois, mm. Rintalihakset. Googlaa hyvä ryhti, saat varmasti vinkkejä
Ehkä lähete fysioterapiaan, jos et ole jo käynyt? Jumppaohjeita sieltäkin saa, mut on kohdennettu omiin ongelmakohtiin. Keppijumppa on ainakin mulla ollut toimiva, lisäksi niska-hartiaseudun ja selän venyttely.
Lääkärille, ja pyydä lähetettä fysiotrrapeutille :)
Jep. Mutta se on vaatinut tuhansia ja taas tuhansia punnerruksia, leukoja myötäotteella, vatsoja ja selkiä. Olen siis mies ja mulla on keskivaikea skolioosi.
Myös itsetunnon kohentaminen parantaa ryhtiä kummasti. Naisilla joskus ennenvanhaan erityisongelmana ollut rintojen häpeäminen, joka saa ryhdin painumaan.
Mä olen selkävaivainen, selkä on leikattukin. Olen saanut apua sekä kipuihini että ryhtiin joogasta.
Oi ihanan paljon vastauksia, kiitos!
Skolioosista minulla ei ole kokemusta. Oma ryhtini on perua ahkerasta joogan ja pilateksen harrastamisesta.
Pilates on auttanut.
Ja asentohuimauksen korjaaminen (huono tasapaino kiristää sisemmät lihakset ja vääntää rangan väärään asentoon).
Jos rönöttää koneella, pitää korjata työasentoa.
Jne..
Täytyy neuvotella lapsen isän kanssa, jos saisin suostuteltua edes yhteen sitovaan tapaamiseen viikossa että syksyllä pääsisin pilatekseen ees kerran viikossa! (Nykyään käy milloin sattuu ja oharoi tosi usein) Meillä oli joskus töissä ryhmä kun työ sellaista missä kaikilla jotain niska-hartiavaivoja ja tuosta oli kyllä hyötyä!
Jep, saa sitä korjattua aika hyvinkin :) youtubesta jumppavideoita ja reippaalle lenkille joka päivä! Edes 20 min-puolituntia reipasta kävelyä alkuun. Vatsalihaksia kannattaa tehdä alkuun se 5min ohjelma ja kun se sujuu, niin 10 minuuttiin nostaa sitä.
Mulla parani ryhti tosi paljon, kun vaihdoin töissä tavallisen tuolin satulatuoliin!
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 15:44"]Jep, saa sitä korjattua aika hyvinkin :) youtubesta jumppavideoita ja reippaalle lenkille joka päivä! Edes 20 min-puolituntia reipasta kävelyä alkuun. Vatsalihaksia kannattaa tehdä alkuun se 5min ohjelma ja kun se sujuu, niin 10 minuuttiin nostaa sitä.
[/quote]
Linkkaisitko jotain hyviä videoita? :)
Kuntosalia kun harrastin niin huomaamatta parani ryhti ihan toiseksi. Pari tuttua huomautti asiasta ja sitten hoksasin vasta itse miten oli muuttunut lyyhyasento jämäkäksi
Minä liputan (aikuis)baletin puolesta. Itselläni ei mitään aikaisempaa balettitaustaa ja skeptinen suhtautuminen, mutta laji vei täysin mennessään - myös huonon ryhdin ja hartiasäryt :)
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 20:54"][quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 15:44"]Jep, saa sitä korjattua aika hyvinkin :) youtubesta jumppavideoita ja reippaalle lenkille joka päivä! Edes 20 min-puolituntia reipasta kävelyä alkuun. Vatsalihaksia kannattaa tehdä alkuun se 5min ohjelma ja kun se sujuu, niin 10 minuuttiin nostaa sitä.
[/quote]
Linkkaisitko jotain hyviä videoita? :)
[/quote]puhelimella on haasteellista linkkailla, mutta fitness blenderin videoita suosittelen. Teen sieltä mm. 10 minutes ab workouttia ja pakara+reisijumppaa. Neljän lapsen odottamisien aiheuttama "ikipömppiskin" on historiaa, vaikka ajattelin sen olevan pysyvä ominaisuus kun vatsa on venynyt. Kokeile! Alkuun on järjettömän rankkaa eikä kaikkia liikkeitä jaksa tehdä yhtään kappaletta, mutta kahden viikon päästä tilanne on toinen :)
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 23:28"][quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 20:54"][quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 15:44"]Jep, saa sitä korjattua aika hyvinkin :) youtubesta jumppavideoita ja reippaalle lenkille joka päivä! Edes 20 min-puolituntia reipasta kävelyä alkuun. Vatsalihaksia kannattaa tehdä alkuun se 5min ohjelma ja kun se sujuu, niin 10 minuuttiin nostaa sitä.
[/quote]
Linkkaisitko jotain hyviä videoita? :)
[/quote]puhelimella on haasteellista linkkailla, mutta fitness blenderin videoita suosittelen. Teen sieltä mm. 10 minutes ab workouttia ja pakara+reisijumppaa. Neljän lapsen odottamisien aiheuttama "ikipömppiskin" on historiaa, vaikka ajattelin sen olevan pysyvä ominaisuus kun vatsa on venynyt. Kokeile! Alkuun on järjettömän rankkaa eikä kaikkia liikkeitä jaksa tehdä yhtään kappaletta, mutta kahden viikon päästä tilanne on toinen :)
[/quote]niin ja noissa vatsoissa on myös pilatestyyppisiä liikkeitä jotka nimenomaan vaikuttaa ryhtiin positiivisesti.
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 15:06"]
Myös itsetunnon kohentaminen parantaa ryhtiä kummasti. Naisilla joskus ennenvanhaan erityisongelmana ollut rintojen häpeäminen, joka saa ryhdin painumaan.
[/quote]
Voi muuten olla miehilläkin syynä, jos on taipumusta manboobseihin...
Upitan kerta joku muukin upittelee noita 10 vuotta vanhoja ketjuja ;)