Onko mielestänne väärin että meidän eka- ja kolmasluokkalaiset eivät saa

Olen luullut et kaikissa perheissä rauhoitutaan välistä omineen, mutta ilmeisesti näin ei olekaan?

lisäksi yleensä ne alvariinsa oven takana juoksevat lapset ovat niitä joita ei ihan parhaiksi kavereiksi lapselleen haluaisi. Se, että kysyy miksei saa eikä tajua, että joskus aikaa vietetään ihan omalla porukalla kertoo paljon tuon lapsen kotioloista.

lasten kavereille. Mutta niinhän se on että naapurin mukulat on aina räkänokkaisia ääliöitä ja omat lapset hienokäytöksisiä ja sulotuoksuisia.... Mulla on suru tällä hetkellä että esikoisella ei ole oikein ketään kaveria naapurustossa, en jaksa tuntea yhtään myötätuntoa teitä kohtaan joiden ongelma on se että kaverit soittaa ja pyytää lapsianne leikkimään.

asuvat vain naapurissa. Soitteletko itse naapurien ovikelloja ja tunget sisään. Meidän kaverit on koulusta ja harrastuksista joten me vanhemmat soittelemme, sovimme tapaamisia ja kuskailemme sekä etsimme yhteisiä harrastuksia esim juuri aloitti kahden luokkakaverinsa kanssa tenniksen. Mitä jos itse näkisit vähän vaivaa lapsesi eteen etkä vaan työntäisi naapuriin minne hän ei ole välttämättä tervetullut.

Ihan mielenkiinnosta, onko tämän SINUN päätöksesi etteivät sovi kavereiksi, vaan eikö lapsesikaan koskaan halua leikkiä heidän kanssaan? Ja ylipäätään, miksi vanhemman pitää keksimällä keksiä kavereita, eikö se ole paras että lapsi muodostaa itse kaverinsa?

kuten niin usein ennenkin, mietin että millaisilla alueilla te oikein asutte, kun kaikki naapurin lapset on suunnilleen mielenvikaisia ja puupäisiä tyrkkyjä heitteillä, jotka tulevat aamuisin sotkemaan aamutoimet, iltapäivisin syömään kotiäitipyhimysten lapsille varaamat Viilikset, iltaisin ja viikonloppuisin kutsumatta hakemaan teidän lapsia ulos eivätkä usko kertasanomisella, vaan aamusta iltaan soittavat sitä ovikelloa ja jankuttavat lapsia ulos. Vanhemmat ei välitä pätkääkään missä räkänokat hilluu aamusta iltaan. Kuulostaa ihan joltain slummilta.



Täytyy jälleen kerran kiittää onnea, että asumme kivalla omakotitaloalueella, jossa me naapurit tunnetaan nyt ainakin "hyvää päivää kirvesvartta, on ilmoja pidellyt" -asteella ja lapset ovat hyviä kavereita keskenään: Kiipeilevät puissa, leikkivät toistensa pihoilla, pyöräilevät, alkavat isommalla joukolla kirkkistä, hakevat toisaan ulos ja viihtyvät.



Meidän lapsillamme on onneksi kivoja kavereita, ei sellaisia joita "en nyt välttämättä kavereiksi haluaisi" ja olen päiväkotiaikojen jälkeen helpottunut siitä, ettei tarvitse vanhempien kesken soitella leikkejä ja järjestellä tenniksiä. Nyt puhutaan kuitenkin koululaisista. Meillä on periaatteessa arkisin aina avoimet ovet, paitsi tietenkin jos on jotain erityistä menoa tai harrastushärdelliä. Koulun jälkeen ollaan (max 2 kaveria) meillä tai vastavuoroisesti toisella kaverilla ja tehdään läksyt. Aina kysytään lupa, ei sitä ole tarvinnut vaatia, vaan lapset ymmärtävät sen itsekin. Kysyvät luvan saako joku tulla meille tai saavatko itse mennä kaverille.



Naapurustossa kaikilla lapsilla on jotain harrastuksia ja niissä sitten omia kavereita. Kaikki ymmärtävät, että välillä on harkat eikä ehdi ulos tai on jotain muuta menoa. Välillä lapset sanovat - puolin ja tosin - etteivät nyt halua tulla. Meillä ne tilanteet liittyväyt yleensä sisarusten yhteisiin leikkeihin tai perheen yhteisiin puuhiin.



Ilmeisesti tämä todella on katoava asia, kaikki arki pitää olla ohjelmoitua: keskiviikkoisin meillä on koti-ilta, jolloin pelaamme Dominoa. Ei siinä mitään, jos näin on kiva eikä yhteinen aika järjesty spontaanisti niin, että kaikki sitä haluavat.

rajoja menemiselle ja tulemiselle sekä se, että kaikki on säädeltyä ja rajoitettua. Suurin osa meistä äideistä varmaan ainakin joskus pyytää lasta tulemaan yksin koulusta kotiin ja viettämään perheillan. Ja välillä antaa tulla ja mennä kaverien kanssa. Minusta se ON vielä noin pienten lasten kanssa mitä suurimmassa määrin vanhempien päätösvallassa. Jos jo ekaluokkalaiselle antaa vallan yksin päättää, tuleeko kotiin vai meneekö kaverilla ja montako kaveria kotiin tuo, miten sitä menoa enää teini-iässä rajoitetaan, kun OIKEASTI alkaa olla tarvetta rajoittaa kylillä luuhaamista? Ja hei: perheessä ON muitakin jäseniä, ja ainakin meidän stadilaisneliössä on aikas kova melu ja häly, jos lapsista toisellakin on pari kaveria kylässä. Ei sitä kukaan jaksa koko iltaa ja joka ilta kuunnella! Koti on myös rentoutumisen ja levon paikka, niille muillekin perheenjäsenille. Ei siis eletä lapsen/lasten diktatuurissa, vaan demokratiassa, jossa kukin perheenjäsen saa tahtonsa vuorollaan läpi.

ja vielä oman harkintansa mukaan.



Totta kai tuon ikäiste saavat jo kantaa täyden vapauden ja vastuun mistä haluavat.



Saavat vielä traumoja, kun kalkkeutuneet vanhemmat rajoittavat.



Varo vaan ap, kuin sun nyt käy.

mutta aivan KÄSITTÄMÄTTÖMIÄ vastauksia oot, ap, saanut. Onko täällä äitejä, joiden mielestä lapsi saa huidella päivät pitkät kavereiden kanssa, jos tämä vaan sattuu haluamaan? Äitikö ei voi sanoa, että tänään ollaan yhdessä kotona, ei lähdetä kavereille tai pyydetä kavereita?? Ap:han nimenomaan sanoi, että lapset leikkii hyvin keskenään jne.



On se kummallista, että perheet eivät osaa tai halua olla keskenään? Minkälainen paikka se koti oikein on? käydään syömässä ja nukkumassa? Kyllähän se on takuuvarmasti lapsen paras, että välillä ollaan "vaan" kotona, vanhemmat on läsnä lapsilleen ja lapset saa levätä kaverimenoista ja -leikeistä. Se on tuikitarpeellista!



Joku kasvatuspsykologi joskus jopa sanoi, että tärkeimpiä asioita, mitä lapsi voi kokea on se, että hänellä on joskus tylsää. Silloin aivoilla on aikaa prosessoida kokemaansa.



Meillä lapset leikkii paljon kavereiden kanssa, mutta ilman muuta välillä on aina päiviä, jolloin ei mennä minnekään. Se on aivan NORMAALIA. Ja yksi ilta viikossa on "perheilta", jonne lapset saa valita, mitä syödään ja tehdään. Sit vaan ollaan (yleensä kotona) omalla porukalla -ja lapset rakastaa näitä iltoja yli kaiken! Sääntönä on, että vanhemmilla on sen ajan puhelimet kiinni, tv:tä ei aukaista (paitsi jos yhdessä katotaan joskus jotain), eikä tietokonetta.



Ois surullista, jos nuo ois aina menossa tai aina täällä olis muita.

,,,

Itse olen ihmetellyt että onko meidän nuoret jotenkin outoja ja syrjäytyneitä, kun mielummin aina norkoavat kotona kuin kavereiden kanssa.

Välillä menee ihan hermot, että eikö niillä ole mitään muuta tekemistä?

Toki olen siitä iloinen ettei tarvitse viikonloppuisin huolestua missä Tebiksen kulmilla pyörivät ja kenen kanssa, mutta kun tuntuu ettei niillä ole kiinnostusta mennä mihinkään!

Ovat erittäin rohkeita ja sosiaalisia, käyvät teatterikerhossa, nuortenilloissa kirkolla, olivat juuri isosina riparilla jne.

Ja olen ymmärtänyt että ovat ihan pidettyjä ja koulussa on kyllä kavereita.

Kiva että viettävät aikaa kotona, meilläkin puolitoistavuotias iltatähti joka kaipaa seuraa.

Mutta kokotna ollessaan, piirtelevät, maalaavat, lukevat, pelaavat, katsovat telkkaa, eli eivät meidänkään kanssa viihdy, vaikka mitä on keksitty.

Onko outoa?

Poika ja tyttö siis 16 ja 15.



Ap:n tilanteessa toimisin varmaan samoin, jos kerran lapset muuten juoksisivat pitkin kyliä, niin joskus sentään kotonakin on oltava.

todella hankalat vanhemmat sopia yhtään mitään. Aina on jotenkin niin vaikeata, eikä sovi nyt mutta 2 tunnin kuluttua jne. Harmittaa kun pojat tulisivat hyvin juttuun ja voisivat leikkiä koulun jälkeen joko heillä tai meillä, mutta tämän kullannuppupojan on mentävä aika koulusta kotiin hoitajansa luo, eikä sinne saa mennä. Meidän tokaluokkalainen on sitten paljon yksin iltapäivisin ennen kuin isoveli tulee seuraksi. Kavereita ei ole tosiaankaan liikaa. Huoh !

Yhdelle tietylle äidille se oli aina kovin, kovin vaikeaa. esim. jos asiaa ei oltu sovittu viimeistään keskiviikkona, ei heidän lapsensa voinut tulla meille leikkimään viikonloppuna "kun tää tuli nyt vähän nopeella aikataululla." Eikä siinä mitään, jokaisella on oma ohjelmansa eikä aina sovi, mutta tälle ei tuntunut sopivan oikein koskaan muulloin, kun silloin, kun itse tarvisti hoitajaa jonkun menon vuoksi. Jotenkin karua vaan, että tämä kyseinen äiti nyt soittelee meille joka ikinen viikko ja kyselee tyttöämme heille leikkimään, vaan eipä tuo enää kauhean usein halua mennä, kun tavallaan vähän vieraantuivat kun kaikki oli aina niin hankalaa. Varmaan se on ollut muidenkin kanssa yhtä hankalaa ja nyt on sitten ilman kavereita.

haluaisit lapsesi ip-hoitoon naapuriin siihen asti kunnes isoveli tulee koulusta. En ihmettele, ettei naapuri ole innoissaan. Hän on hommannut lapsellen hoitopaikan mikset sinä voisi tehdä samoin.

ilmoittaa lapsille edes edellisenä iltana, että huomenna on kotipäivä, että voivat jo koulussa sanoa, että tänään en pääse/meille ei pääse, koska on muuta. On epäreilua, että äiti ilmoittaa yhtäkkiä oman mielensä mukaan, että nyt ei mennä mihinkään, koska satuin juuri niin päättämään.

------

juuri näin, eikä meillä ole mitään kotipäiviä ollut. Kavereita menee ja tulee kolmen lapsen perheessä, ja lapset ovat paljon kavereillaan.



Läksyt ja koeasiat on hoidettava, samoin kotityöt kun niitä on annettu. Joka päivä syödään vähintään yksi ateria koko perhe yhdessä. Yhdessä tehdään muitakin asioita, urheillaan, pelaillaan, ulkoillaan tai vaan ollaan ja katsotaan telkkaria. Mutta EI mitenkään ennalta sovitusti "nyt on kotipäivä" ei saa mennä kukaan minnekään.



Meillä tämä pakko -systeemi ei olisi toiminut, enkä onneksi ole siihen lähtenyt. Harrastuksia ja menoja on sen verran että mikään ennalta sovittu kotipäivä ei onnistu, eikä sellainen systeemi muutenkaan sovi meidän perheelle. Silti vietämme suht paljon aikaa yhdessä.

juuri näin, eikä meillä ole mitään kotipäiviä ollut. Kavereita menee ja tulee kolmen lapsen perheessä, ja lapset ovat paljon kavereillaan. Läksyt ja koeasiat on hoidettava, samoin kotityöt kun niitä on annettu. Joka päivä syödään vähintään yksi ateria koko perhe yhdessä. Yhdessä tehdään muitakin asioita, urheillaan, pelaillaan, ulkoillaan tai vaan ollaan ja katsotaan telkkaria. Mutta EI mitenkään ennalta sovitusti "nyt on kotipäivä" ei saa mennä kukaan minnekään. Meillä tämä pakko -systeemi ei olisi toiminut, enkä onneksi ole siihen lähtenyt. Harrastuksia ja menoja on sen verran että mikään ennalta sovittu kotipäivä ei onnistu, eikä sellainen systeemi muutenkaan sovi meidän perheelle. Silti vietämme suht paljon aikaa yhdessä.

ottaa lainauksen mukaan siitä viestistä johon vastasin. Eli vastaus oli sille joka kehui hyväkäytöksisiä lapsiaan ja teinitkin pakotetaan viettämään aikaa perheen kanssa.

huidella kavereiden kanssa niin usein kun tahtovat? Minä tahdon, että leikkivät myös keskenään, ollaan koko perhe välillä yhdessä ihan vaan kotona jne. Tahdon että välillä on päiviä jolloin kukaan ei mene minnekään ja meillä ei käy ketään.

Esim. tänään päätin, että ollaan ihan vaan yhdessä omalla porukalla kotona. Varmaan 5 eri kaveria on soitellut ja käynyt ovella ja tivannut että "täh, miksei saa? miks pitää olla perheen kaa?" Ilmeisesti täysin ennenkuulumatonta heillä moinen.

Olet huono äiti, etkä itsekkyydessäsi tajua lapsen parasta.

Itse asiassa meillä on useimmat päivät sellaisia, arkisin ainakin, että koulun ja työn jälk "vain" olemme perheen kesken.

Aika menee kuin siivillä kun kotiutuu ja on ruoanlaittoa, pyykkiä, lasten kanssa olemista, läksyt kummaltakin ja niiden tarkitus jne.

Ei todellakaan ole/jää aikaa saati mehuja huiteluun siellä ja täällä.

Ja henkkoht mulle on ihan evvk mitä mieltä muut ovat, kyse on meidän perheestämme ja minun/meidän lapsistani7mme ja piste.

ylös

Tästä on hyvä jatkaa.

aika kaukana toisistaan. Meilläpäin lapset ulkoilevat lähes joka ilta kavereidensa kanssa, pelailevat, ovat piilosilla, kiipeilevät puissa ym, ei tulisi kovinkaan helposti rajoittaa leikkiviä lapsia.

Minulla on kolme lasta, vauva, 4- ja 8-vuotiaat ja vanhimmat ovat taloyhtiön lasten kanssa ulkona lähes joka iltapäivä ja ilta. Kavereita saa tuoda myös meille kotiin ja ovat meille aina tervetulleita!

8-vuotias poika saa usein puhelun joltakin kaveriltaan, joka kysyy voisiko poikani tulla käymään ja ei tulisi mieleenkään sanoa ei jos poika haluaa. Usein käyvät kaverin luona ja tulevat sitten meille, koska meillä on juuri se "lämpimämpi" tunnelma. Minusta on ihana, että lapsilla on kavereita.

Tottakai mekin vietämme perhepäiviä ja puuhaamme lasten kanssa keskenämme. Meillä on myös iltaisin tiukat kotiintuloajat, jotta ehdimme rauhoittua ja syödä yhdessä iltapalan, leikkiä vielä hetken ja lukea ennen nukkumaanmenoa.

Minustakin ap vaikuttaa vähän liian tiukkikselta ja rajoittaa lastensa sosiaalisia suhteita.

Perheen yhteistä aikaa on kuitenkin arkena aika vähän.