Lue keskustelun säännöt.
Onko mielestänne väärin että meidän eka- ja kolmasluokkalaiset eivät saa
10.11.2009 |
huidella kavereiden kanssa niin usein kun tahtovat? Minä tahdon, että leikkivät myös keskenään, ollaan koko perhe välillä yhdessä ihan vaan kotona jne. Tahdon että välillä on päiviä jolloin kukaan ei mene minnekään ja meillä ei käy ketään.
Esim. tänään päätin, että ollaan ihan vaan yhdessä omalla porukalla kotona. Varmaan 5 eri kaveria on soitellut ja käynyt ovella ja tivannut että "täh, miksei saa? miks pitää olla perheen kaa?" Ilmeisesti täysin ennenkuulumatonta heillä moinen.
Kommentit (108)
musta oikeudenmukainen peruste asialle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omasta lapsuudestani muistan näitä "tiukkiskoteja" ja ne olivat kyllä sellaisia mihin ei hirveästi tehnyt mieli mennäkään. Ne oli sellaisia lapsia mitä vähän säälittiin yleensä.
joihin lapset eivät olleet tervetulleita. Siistiä ja kylmä tunnelma. Uskomatonta , että tällaiset vanhemmat luulevat vielä olevansa jotain hyviä vanhempia. Kaverit on ihana asia ja lapsen kehitykseen kuuluva. Tervetuloa siis meille lapseni kaverit. Täällä on mehua ja pullaa tarjolla. T. Lämpöinen äiti
meiltä juuri haettiin kotiin kaksi tyttöä jotka ovat samassa partiossa. Tuntuivat viihtyvän hyvin täällä siistin kylmässä tiukkiskodissa. Lauantaina vien kaverukset uimaan kunhan olen ensin selvittänyt vanhemmilta sopiiko se, ettei perheillä ole muuta ohjelmaa silloin.
Aikaisemmin jo vastasin, että olen iloinen, että lapset itse välillä sanovat "ei"n kavereille, kun on kivaa hommaa kotona perheen kanssa. Ei siis tarvitse väkisin vaatia olemaan kotona.
Jos isompi pakotetaan olemaan kotona pienemmän kaverina, onko siinä hyvä pohja sisarusten suhteelle? Kuullostaa siltä, että vanhemmat eivät viitsi olla nuoremman kanssa, ja siksi vaativat isomman jäävän kotiin.
Minusta on ihanaa, kun 1-3 luokkalaiset oppivat ja saavat ottaa hiukan itsenäisyyttä ja sopia spontaaneja kaverivierailuja koulun jälkeen. Toki kysyvät luvan, ja sen saa, jos ei ole mitään muuta sovittuna.
En missään muussakaan asiassa ilmoita päätöstäni perustelematta sitä. Olen myös yrittänyt opettaa, että keskustelemalla ja hyvillä perusteilla voi päätöstä yrittää muuttaa - opetellaan neuvottelutaitoja. Omilla lapsillani on mielestäni aika hyvä oikeudentaju: joskus jos väsyneenä itse alan tästä periaatteesta lipsua, saan kuulla tehneeni huonoja ja perusteettomia päätöksiä. Jos tämä tulee asiallisesti ja perustellutsti, myönnän virheeni ja olen jopa hiljaa ylpeä mielessäni lapsistani.
...
Ja kyllä, saatan päättää ykskaks kun joku kaveri on tulossa kylään, että ei, nyt ei sovi. Päätän asian siinä samalla, meillä on kiva hetki yhdessä ja en kaipaa siihen ylimääräisiä juuri silloin.
...
Itse olen sillä linjalla, että jokaisesta kyläilystä on sovittava erikseen ja minä sanon joka ikinen kerta joko kyllä tai ei. Jos sanon ei, niin minusta siihen ei edes vaadita erityisiä perusteita.ap
Vietämme enimmäkseen aikaa perheen kesken. Ja hyvä näin!
Musta kaikkien ystävyyssuhteiden pitää perustua vapaaehtoisuuteen. Ei niitä lapsia kuitenkaan toisilleen leikkikavereiksi ole tehty, vaan ihan omiksi yksilöikseen joiden ei tarvi olla vastuussa sisaruksensa viihdyttämisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanon vain milloin ollaan kotona oman porukan kesken. Silloin voivat toki halutessaan puuhailla omiaankin. Yleensä kuitenkin riemuissaan leikkivät silloin keskenään. Jos ovikello soi, niin olisi kuitenkin kumpainenkin valmis samantien kaverinsa vuoksi keskeyttämään kaiken mitä on kesken ja lähtemään tämän matkaan. Ja eipä siitä sen suurempaa draamaan ole syntynyt (kuin näille ovikelloa rimputteleville, jotka eivät meidän tapoja voi käsittää). Lapseni sanoo että nyt ei käy ja kun naapuruston lapsi saadaan tajuamaan sama, niin meidän lapset jatkavat leikkejä siitä mihin ne jäivät.
ap
Kuka sinä olet määräämään mitä toiset haluavat? Millainen oma lapsuutesi oli? Koetko olevasi mielestäsi reilu? Oletko mielestäsi epäitsekäs?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oman perheen kanssa puuhastellen, mutta mielestäni asia sovitaan lasten kanssa, eikä äiti määräile tuuliviirin tapaan.
Sovitte vaikka että maanantai, torstai ja sunnuntai on kaverittomia päiviä, perhepäiviä. Sit se on kaikille selkeä. Meillä vanhinkin, 9-vuotias vielä viihtyy kotona, ettei tarvitse sopia tuollaista, mutta joskus se voisi olla hyvä idea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kyllä meidän fiksuilla lapsilla on niin kivaa kun ne leikkivät perheen kesken kivoja leikkejään mutta ärsyttävät kaverit tulevat häiritsemään meidän perheen rauhaa rimputtelemalla ovikelloa ja kehtaavat kysyä kaveriaan ulos
Eihän se ole mitään kyläilyä että leikitään ulkona yhdessä, se on normaalia elämistä! Ja olet kyllä todella hirvittävä diktaattori jos pakotat lapsesi pysymään kotona kanssasi juuri silloin kun sinä haluat ja jopa perut kyläilyjä kun SINUA ei yhtäkkiä huvitakaan!
Lapsistasi tulee joko katkeria ja hyvin yksinäisiä tai sitten "mammanpoikia" jotka eivät osaa aikuisenakaan olla ihmisten kanssa luontevasti ja normaalisti vaan kyhnäävät kainalossassi vielä nelikymppisinäkin.
Anna lastesi mennä ja tulla halujensa mukaan!! Sinun ainoa tehtäväsi on opettaa heille arvomaailma, jonka mukaan toteuttavat sosialiseeraamistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tällä asuinalueella nämä pitkin mantuja huitelevat tulevat rajattomista kodeista (useimmiten ainakin avioero jos ei alkkkistapauksia) ja ihmeellistä on että kukaan ei perään kysele. Varsinaisia katujen kasvatteja. Lapsi ja varhaisnuori tarvitsee paljon perheen aikaa ja rauhallista yhdessäoloa, jolloin ei tarvi suorittaa eikä jaksaa. Asuin aikoinaan vuoden Italiassa ja siellä oltiin hyvin perhekeskeisiä. Vapaa-ajat vietettiin käytännössä perheen kanssa ja tähän perheeseen katsottiin kuuluvan myös isovanhemmat ja lähisuku. Ruokailtiin yhdessä jne. Kaduilla ei notkuttu, ei nuoriso ei lapset.
Suomessa on valtavasti lasten ja nuorten pahoinvointia, joka juontuu rajattomuudesta ja perheen tärkeyden murenemisesta.
En tykkää esim. jos perheessä on flunssaa.
Kumminkin itse lapsena ihmettelin kovasti yhtä kolmilapsista (lääkäri)perhettä, jossa jokainen lapsi sai kerran viikossa olla jonkun luona ja kerran viikossa sai kutsua jonkun luokseen. Siis todella omituista minusta. Oli ainoa tuommoinen nihilistiperhe suuressa kaveripiirissäni.
Nyt taidan itse olla vähän liian tarkka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pidtä perhettä tärkeänä, pidät siitä aikuisen lailla huolta ja kannat vastuuta. Sait aika ihmeellisen vastauksen ensimmäiseksi. Siis aikuinen lapsen huoltaja ei voi määrätä lasta olemaan kotona? Minusta tuo kuvaamasi tilanne, että kavereita ravaa ovella tivaamassa miksi ei voi tulla ulos, kertoo ikävää kieltä ajastamme. Lapsipsykologit ovat pitkään puhuneet juuri tästä, perhe on perusyksikkö millainen perhe se kyullakin on, kuitenkin sellainen että siinä on ainakin yksi aikuinen paikalla, ja perheen yhdessä oleminen on normitilanne. Muu on poikkeusta. Vaikka mennään ja tullaan kontorolloin on oltava jokaisen menoissa kaikenaikaa päällä. Se varmstaa lapsen henkisen hyvinvoinnin ja perusturvallisuuden syntymisen.
lapsille aiheutuu valtavasti henkisiä häiriöitä siitä, että heillä on kavereita ja leikkivät ulkona...kyllä lapsia on suojeltava kavereilta viimeiseen asti...
ei hyvää päivää tätä menoa täällä taas.
aika kaukana toisistaan. Meilläpäin lapset ulkoilevat lähes joka ilta kavereidensa kanssa, pelailevat, ovat piilosilla, kiipeilevät puissa ym, ei tulisi kovinkaan helposti rajoittaa leikkiviä lapsia.
Ja siis nimenomaan että teette yhdessä juttuja, etkä vaan kiellä lähtemästä.
Meillä lapset on pieniä ja niille riittää että joskus on kaveripäiviä ja välillä mennään jonnekin kyläileen. Mutta kun kasvavat, niin homma kääntyy päälaelleen. Muistan omastakin lapsuudesta miten sitä alkoi kavereiden kanssa puuhaaminen olemaan automaatti -eikä siinä ole mitään vikaa.
Minustakin toi koti-ilta pitää etukäteen sopia ja hyvä naamiointi on vaikka ruuan nimeäminen (pizza/pastailta) tai tekeminen (peli-ilta). Jos siihen ei viikonloppu käy, niin harrastuksia kartottamalla varmaan löytyy hyvä ilta kaikille. Merkkaa tussilla kalenteriin peli-illat?
En itse alkaisi haikailemaan jonkun Italian ideologian perään, jossa naiset kokkaa perheelle ja kolmekymppisenä pojat muuttaa äidin helmoista.
Sen kyllä allekirjotan että nuoret menee kaveriporukassa ja tyhmyys tiivistyy. Kenen lapset heiluu kännissä kuitenkaan klo 22 viikonloppuna keskustassa 10- vuotiaana?
* Ja onko se sitten sitä ryyppäämistä kavereiden kanssa??
Minusta vanhemman paikka on tarjota turvaa ja elämyksiä. Parasta ei rahalla saa, vaan juuri toi yhteinen aika. Pääsette nauraan ja juttelemaan!
Mutta ota ihmeessä huomioon, ettei sun lapset ole enää ihan pieniä ja niitten tunteet ja tekemiset tarttee huomioda erilailla kuin oman 5- vuotiaani.
Muistan ainakin omat tunteet kun ne aina jyrättiin, sillä että olen lapsi ja ymmärrän aikuisena tms.
Peli-ilta saattaa tosiaan olla ihmetyksen sijasta ihan cool- juttu lapsiesi kaveripiirissä, omat vanhemmat ei semmosia järjestänyt.
huomannut että nämä oventakanarimputtelijat on useimmiten ainokaisia tai perheistä joissa ei lasten ikäeron vuoksi ole leikkikaveria. Kolmen alakouluikäisen tytön äitinä iloitsen siskosten lämpimistä väleistä ja siitä että heillä on hyvä olla yhdessä. Siihen on pyrittykin vaalimalla perheyhteyttä. Koti on turvallisin sosiaalisin kenttä ja väitänkin että sosiaalisimpia kasvaa niistä jotka kasvaa sisarusten kanssa. Siskojen kanssa on turvallista riidellä ja olla taas kaveri. Meillä ei tytöt hingu kaupungille, vaan viihtyvät kotona hyvin. Kaikilla on omia kavereita joita tapaavat mutta ei niin että perhe olisi se välttämätön paha jota näkee iltapalapöydässä. Perhe on ykkönen.
Se voi ainokaisten vanhempien olla vaikea käsittää että jotkut saavat sosiaalista toimintaa kotonakin, eivät he hingu jatkuvatsi jonnekin. Vaikea on sanoa kaverille ei, jos kaveri on seuraa vailla. Muistat omiltakin kouluajoilta että kaverille haluttiin olla kivoja. Siksi äitinä laitan rajat lapseni parhaaksi ja uskon että lasteni paras on se, että he saavat rauhassa kasvaa ja kehittyä turvallisessa ympäristössä itsenäistyen VÄHITELLEN. Huuli pyöreänä olen lukenut täältäkin joidenkin nuoruumuistosekoiluja jne., kännäystä, huumeita ja varastelua. Niitä pidetään normaalina koska silloinkin "kaikki" teki niin. Kyllä ne on ne tietyt kaveriporukat jotka tällaiseen ajautuvat, ja uskon että ne kaveriporukat muodostuvat juuri niistä lapsista jotka saavat tallata varsin vapaasti kaupungilla. Vanhemmilla ei enää teini-iässä ole yhteyttä saatika otetta lapseensa. Jos kaverit ovat tärkeämpi kuin perhe, myös kaveriporukan merkitys on suurempi ja nuorisolauma ei aina ole turvallisin ponnahduslauta aiukuisuuteen. Tasapainoinen kasvu edellyttää vanhemmilta aikaa ja rajojen asettamista vaikka se niin helppo on pukata Petra naapuriin "sosiaalistumaan".
En ole vastaan kavereita, kotimme on avoin tyttöjen kavereille ja tytöilä on oikeus harrastaa ja kyläillä. Mutta ei joka ilta eikä edes useimpina iltoina vaan niin että tasapaino kodin ja kaverisuhteiden välillä säilyy. Näin näyttää olevan useimmilla tyttöjen ystävilläkin. Meidän neidit on kiukkuisia jos liikaa on menemistä, rauhallinen kotielämä antaa hengähdystaukoja ja voimia rankkaan kasvamiseen.
Kirjoituksistasi päätellen yrität pönkittää vain omaa äitiyttäsi ja sinulla on jokin ajatusmalli, että hyvä perhe viettää perhepäiviä.
Meillä ei vietetä perhepäiviä ja lapset (myös 1. ja 3. luokkakaiset) ovat todella paljon ulkona kavereiden kanssa. Meillä syödään päivittäin aamiaine yhdessä, samoin illallinen. Lisäksi meillä on säännöllisesti peli-ilta, leffailta, lettuilta, jolloin koko perhe viettää aikaa yhdessä. Koska perheessämme ei ole mitään väkipakolla väännettyjä perhepäiviä, tulee halu perhepäiviin lapsilta.
Kumman luulet olevan parempi: pakotetut perhepäivät, joina lapset mielummin valitsisivat kaverit vaiko lasten haluamat perhepäivät? Kumman luulet jäävän lapsen muistiin positiivisena?
Anna lasten mennä, ei se ole sinulta pois - ja jos tuntuu siltä, että on niin se on sinulle kasvun paikka. Älä siirrä omia ongelmiasi lapsiin.
lasten ystävien on oltava kotiin tervetulleita ja meille ovat.