Onko mielestänne väärin että meidän eka- ja kolmasluokkalaiset eivät saa

Meillä lapset oma-aloitteisesti ottavat välillä kotipäiviä. Jos eivät ottaisi, ehdottaisin ja keksisin yhteistä puuhaa. Mutta hassulta tuntuisi kieltää kaverien kanssa oleminen, jos ei ole syytä.

varmaan useimmissa perheissä on välillä "kotipäiviä".



Mutta yleensä niistä on sovittu jo etukäteen eikä niin, että äiti yhtäkkiä vaan ilmoittaa että "tänään ollaan ihan vain yhdessä" olivat toiset sopineet mita vain. Meillä ainakin nuo kotipäivät on sovittu ja ne ovat yleensä joka viikko samat päivät.

Kyläilypäivistä sovitaan erikseen...



t. ap

että teillä on kotipäiviä ja leikkivät keskenään. Haluaako lapset? Meillä lapset 6 ja 9v ja paljon ollaan kotona ja yhdessä ilman mitään rajoitteita. Saavat mennä kavereille ja kaverit meille ihan vapaasti.

nuo päivät "naamioida" ihmettelijöiden varalta esim siivouspäiviksi tai elokuvailloiksi tai pizzaperjantaiksi tms. Itse en näe systeemissä mitään omituista.

Jos kuitenkin määrään että nyt ollaan kotona niin silloin meillä on kyllä kivaa kotona ja leikkivät hyvin keskenään. Jos en määrää mitään niin huitelevat jokaisesta ehdotuksesta kavereille tai sitten meillä on koko ajan kavereita. Minä tykkään, että ovat kuitenkin sen verran pieniä vielä, että hyvä olla perheenkin kanssa.



Ja kyllä, saatan päättää ykskaks kun joku kaveri on tulossa kylään, että ei, nyt ei sovi. Päätän asian siinä samalla, meillä on kiva hetki yhdessä ja en kaipaa siihen ylimääräisiä juuri silloin.



Itse olen sillä linjalla, että jokaisesta kyläilystä on sovittava erikseen ja minä sanon joka ikinen kerta joko kyllä tai ei. Jos sanon ei, niin minusta siihen ei edes vaadita erityisiä perusteita.



ap

- etenkin jo kolmasluokkalaisen - kohdalla, että perusoletus on kotipäivä, ja kyläilystä joudutaan sopimaan erikseen. - Siis kyllä minunkin 3. luokkalainen kysyy aina lupaa mennä kaverille tai skeittipuistoon tms. (soittaa koulun jälkeen, että voiko hän mennä sinne ja sinne tai se ja se tulla meille), mutta syitä kieltää tämä ovat minun mielestäni tyyliin seuraavat:

-Sinulla on läksyt tekemättä/kokeeseen lukematta

-Me olemme menossa mummin luo kylään

-Meidän piti tänään mennä kaupungille ostamaan sinulle talvivaatteita

jne.



Kyllä meillä vietetään aikaa paljon yhdessä perheenäkin, eikä lapsi olekaan aina menossa mihinkään. Jos lapseni olisi yltiösosiaalinen ja haluaisi ihan joka päivä mennä jonnekin kaverin kanssa, sitten ehdottaisin ja sopisin hänen kanssaan myös perheen yhteisistä tekemisistä ja päivistä. En kuitenkaan ymmärrä, mitä ihmeen järkeä on kieltää lasta näkemästä kavereitaan, jos ollaan vaan kotona ja lapsi itse haluaisi mennä kaverilleen/ulos. Etenkin jos tätä tapahtuu siis usein.

Jos kuitenkin määrään että nyt ollaan kotona niin silloin meillä on kyllä kivaa kotona ja leikkivät hyvin keskenään. Jos en määrää mitään niin huitelevat jokaisesta ehdotuksesta kavereille tai sitten meillä on koko ajan kavereita. Minä tykkään, että ovat kuitenkin sen verran pieniä vielä, että hyvä olla perheenkin kanssa. Ja kyllä, saatan päättää ykskaks kun joku kaveri on tulossa kylään, että ei, nyt ei sovi. Päätän asian siinä samalla, meillä on kiva hetki yhdessä ja en kaipaa siihen ylimääräisiä juuri silloin. Itse olen sillä linjalla, että jokaisesta kyläilystä on sovittava erikseen ja minä sanon joka ikinen kerta joko kyllä tai ei. Jos sanon ei, niin minusta siihen ei edes vaadita erityisiä perusteita. ap

evätä lapseltani jotain kivaa juttua kavereiden kanssa sen takia että minä haluan olla kotona? Meillä lapset viihtyy niin paljon kotona muutenkin, että vapaasti saavat mennä kavereilleen.

Äkkiä ne kaveritkin vieraantuu ja lakkaa pyytelemästä kun Matin äiti kuitenkin usein mielivaltaisesti kieltää lasten haluamia juttuja ilman mitään perusteita.

Ilmeisesti minulla siis on korjattavaa asenteessani.



t. ap

Ovat yltiösosiaalisia ja minä itse kieltämättä kaipaan myös välillä sellaista, että oltaisiin ihan vaan oman perheen kanssa. Jotenkin varsinkin jos juuri on lapsilla kivat leikit yhdessä niin tuntuu jotenkin ikävältä, että aina se keskeytetään ja "meidän perhe" on jotenkin sivuseikka ja meidän tekemiset kavereiden rinnalla. Mutta onhan ne jo koululaisia, joten pitänee asettaa kaverit arvoonsa...



ap

Kyläily on poikkeuksellista ei se että ollaan kotona.

Ja vanhemmilta pitää aina olla lupa jos mun lapset meneee jollekin kylään eikä niin että lapset sanoo että kyllä saa tulla.

kyllä meillä pidetään kotipäiviä jolloin ei olla kavereiden kanssa, lapset 12 ja 14 v. Ilmoitan lapsille etukäteen asiasta, toki jos on perusteltu syy, kaverin synttärit tms. toki saa mennä. Muuten ainakin 12 v. poika olisi kavereiden kanssa aivan kaiken koululta liikenevän ajan. Haluan että on aikaa myös oman perheen rauhalliselle yhdessäololle.

Joskus puuhataan jotain erityistä, joskus ollaan vaan kotona.

Perheessämme on myös taapero jolle isompien sisarusten seura on mieluisaa ja tärkeää. Ihan siis leikkiseura ja hauskanpito, hoitamaan eivät joudu :)

Niin se vaan on, että "meidän perheen" tärkeys vähenee ja kavereiden lisääntyy mitä enemmän ikää tulee. Toki perhe on aina tärkeä peruspilari, joka antaa valmiudet riittävän hyvään elämään.

Hellitä hyvä nainen tai saat vain katkeria lapsia

Ovat yltiösosiaalisia ja minä itse kieltämättä kaipaan myös välillä sellaista, että oltaisiin ihan vaan oman perheen kanssa. Jotenkin varsinkin jos juuri on lapsilla kivat leikit yhdessä niin tuntuu jotenkin ikävältä, että aina se keskeytetään ja "meidän perhe" on jotenkin sivuseikka ja meidän tekemiset kavereiden rinnalla. Mutta onhan ne jo koululaisia, joten pitänee asettaa kaverit arvoonsa... ap

joka muksulla on yksi harrastus mihin kuskataan tai hyvällä säällä pyöräilevät. Parina päivänä viikossa kukin on kaverinsa kanssa joko meillä, pihalla tai kamulla. Muuten ollaan kotona ja omassa pihassa, tehdään kotitöitä ja pelataan/leikitään sisarusten kesken sekä ihan vaan ollaan perheen kesken. Koska lapsia on paljon ja viikonpäiviä vähän niin tiistai ja sunnuntai on ihan rauhoitettu kotipäiväksi.

Kyllä sen niin päin pitäisi mennä, että oma perhe on se ykkönen ja kaverit ja harrastukset kakkosia. Ja tietysti niin, että alakoululainen viettäisi vielä enemmän aikaa oman perheen kuin kavereiden ja harrasteiden parissa. Jos näin ei luontaisesti mene, niin kyllä siihen on oikeus ohjata. Eivät alle 10-vuotiaat voi mitenkään tietää, mikä on heille parasta ja mikä ei.



Meidän perheessä on myös teini-ikäisiä ja pakotan jopa heidät viettämään aikaa kotona oman perheen kanssa. Vähemmän kuin nuoremmat, mutta vietettävä on.



Ja tiedättekö mitä, tästä kaikesta hitlerimäisyydestäni huolimatta minulla on tasapainoiset ja joka paikassa kehuja paljon käytöksestään ja empaattisuudestaan ym. saaneet lapset. Koulu sujuu koululaisilla hyvin ja ennen kaikkea meillä on ihana perhe ja me-henki. Teinit eivät todellakaan rieku yömyöhään pihalla edes viikonloppuisin ja kyllä, teinimme ovat tottuneet siihen että heidän perheissään käydään esim. vanhempien kanssa yhdessä vanhojen sukulaisten luona kylässä ja usein tahdon lapset mukaan kauppaankin kantoavuksi ja muuten vaan. Meillä ei keskenkasvuiset määrää elämisen tahtia.



Ps. Äitien ei kuulu olla lastensa miellyttäjiä. Meidän ei myöskään kuulu antaa lapsillemme kaikkea mitä maa päällään kantaa, kuten ajallisesti rajoittumatonta kaveritulvaa. Kyllä perhe on loppujen lopuksi se, josta lapset aikuisiksi ponnistavat, ei kaverit. Ainakin pitäisi olla.

Jos kuitenkin heillä kavereita piisaa muutenkin ja olisivat jatkuvasti menossa, niin en näe mitään haittaa siinä, että päätät yhtäkkiä pitää kotipäivän. Minusta taas 3:s luokkalainen on vielä pieni.....



Meillä on onneksi se tilanne ettei tänne ketään tule noni vain juosten harva se päivä. SOvitaan vanhempien kanssa leikkihetkistä. Joskus niitä on 4 per viikko, joskus ei yhtään!

En itsekään ymmärrä tuota, että aina pitäisi lasten juosta kavereiden kanssa. Meillä on koko lasten kouluajan muutenkin ollut lähtöoletuksena se, että koulusta tullaan kotiin, tehdään läksyt ja syödään välipala ja sitten vasta mietitään ollaanko kavereiden kanssa vai ei (ja kysytään lupa). Itse olin alkuun pienempien kanssa kotona, kun kaksi vanhinta aloittivat koulunkäynnin ja sittemmin olen tehnyt kotona töitä, joten olen paikalla iltapäivällä.



Silloinkin, kun meidän koululaiset ovat kavereiden kanssa, meillä tullaan kotiin ruoka-aikaan ja illalla viimeistään klo 19.30 arkena. Aika harvoin nuo (nyt 6.- ja 4.-luokkalaiset) vaan ehtivät/haluavat edes olla kavereiden kanssa iltaisin. Pari iltaa viikossa menee harrastuksiin, muuten erityisesti vanhempi lapsista viihtyy kotona ja pienempien sisarusten kanssa.

Kyllä sen niin päin pitäisi mennä, että oma perhe on se ykkönen ja kaverit ja harrastukset kakkosia. Ja tietysti niin, että alakoululainen viettäisi vielä enemmän aikaa oman perheen kuin kavereiden ja harrasteiden parissa. Jos näin ei luontaisesti mene, niin kyllä siihen on oikeus ohjata. Eivät alle 10-vuotiaat voi mitenkään tietää, mikä on heille parasta ja mikä ei. Meidän perheessä on myös teini-ikäisiä ja pakotan jopa heidät viettämään aikaa kotona oman perheen kanssa. Vähemmän kuin nuoremmat, mutta vietettävä on. Ja tiedättekö mitä, tästä kaikesta hitlerimäisyydestäni huolimatta minulla on tasapainoiset ja joka paikassa kehuja paljon käytöksestään ja empaattisuudestaan ym. saaneet lapset. Koulu sujuu koululaisilla hyvin ja ennen kaikkea meillä on ihana perhe ja me-henki. Teinit eivät todellakaan rieku yömyöhään pihalla edes viikonloppuisin ja kyllä, teinimme ovat tottuneet siihen että heidän perheissään käydään esim. vanhempien kanssa yhdessä vanhojen sukulaisten luona kylässä ja usein tahdon lapset mukaan kauppaankin kantoavuksi ja muuten vaan. Meillä ei keskenkasvuiset määrää elämisen tahtia. Ps. Äitien ei kuulu olla lastensa miellyttäjiä. Meidän ei myöskään kuulu antaa lapsillemme kaikkea mitä maa päällään kantaa, kuten ajallisesti rajoittumatonta kaveritulvaa. Kyllä perhe on loppujen lopuksi se, josta lapset aikuisiksi ponnistavat, ei kaverit. Ainakin pitäisi olla.

Just noin minäkin haluan tehdä ja toivottavasti myös siinä onnistun. Haluan että kun lapseni ovat teinejä he kaikesta huolimatta viettäisivät jonkun verran aikaa myös vanhempien seurassa ja haluaisivat myös käydä isovanhempien luona. En halua että riekkuvat kylällä yömyöhään ja haluan että heillä on hyvät käytöstavat.

Toki kaveripiirillä ON suuri merkitys myös.

Olin melkein aina kotona. Kavereita ei paljon kutsumatta meillä laukannut kun kavereita ei juurikaan ollut. Kävin paljon mummolla, tulin koulusta suoraan kotiin, olin hyväkäytöksinen ja tein läksyt jne.



Mutta kyllä mä niitä kavereita kaipasin ja olin onneton sen takia että niitä ei ollut.