Pahimmat epäoikeudenmukaisuudet lapsellenne koulussa?
Tuli mieleen edellisestä ketjusta, jossa lapsi oli osannut nimet eniten kaupunkeja luokaltaan. Kirjoitusasu ei vain täsmännyt viralliseen suomen kielen määritelmään näistä kaupungeista ja äiti oli suivaantunut.
Mitä muita olette kokeneet? Minullakin on muutama kolmen lapsen äitinä kyllä, mutta kuuntelen mieluusti ensi kokemuksianne.
Kommentit (12)
Riippuu ihan hirveästi luokanopettajasta, miten paljon lapset joutuu tekemään koulun eteen. Esikoiseni oli alakoulun tosi vaativan open luokalla, he keräsi kasvioita, luki kirjoja, teki esitelmiä jne jne. Kuopuksen ope oli ihan eri maata, heiltä ei vaadittu oikein mitään. Lopputuloksena lähes identtiset päästötodistukset kuudennella luokalla, vaativa ope oli tietenkin myös hurjan ankara arvioija.
Ykäkoululaisten päättöarviointi ja jatko-opintoihin haku on myös tosi epätasa-arvoista. Joissain yläkouluissa ysit tippuu todistukseen paljon helpommin kuin toisessa. Sitten nämä hakevat vaikkapa samoihin lukioihin. Helpommalla päässeet pääsevät sisään, vaativan yläkoulun käyneet eivät kun ei keskiarvo riitä.
tämä jotenki sotii oikeudenmukaisuutta vastaan, mielestäni.
Lasta kiusattiin ala-asteen kolme ensimmäistä vuotta. Koulu ei myöntänyt, rehtori oli aivan ulkona, opettajalla oli omat suosikit, joita puolusti.. Oli vaihdettava koulua. Uusi koulu sijaitsee noin kymmenen kilometrin päässä. Lähikoulu oli kilometrin päässä.
Yksi äiti joka syyttää kaikesta opettajia, järjestelmää jne. Kaikkea muuta, mutta ei koskaan omia lapsiaan ( sellaisista asioista, jotka yleensä ihmiset ymmärtävät kyllä lapsensa mokaksi).
Kurjaa millaisen opiskelumotivaation tuollaisella lapsille antaa.
Poikiani (1.lk ja eskari) oli kiusattu koulumatkalla, yksi kiusaajista (niitä oli puolenkymmentä 2.lk:n poikaa) kävi ovella pyytämässä anteeksi. Laitoin opelle wilmassa viestiä. Ope oli sitä mieltä, ettei asiaan tarvi puuttua. Poikani (1lk) oli sitten koulumatkalla näyttänyt keskisormea srk:n nuoriso-ohjaajalle ja sen vuoksi häntä oli pitänyt puhutella tiukasti kahden opettajan toimesta. Keskustelussa oli tullut ilmi, ettei poikani edes tiennyt, mitä keskisormen näyttäminen tarkoittaa, oli vaan matkinu kavereita... mun mielestä siinä oli aika selvä piiloviesti, että lapset saa tehdä toisilleen mitä vaan, eikä siihen puututa, mutta aikuisiin kohdistunut pikkujuttu on tiukan puhuttelun paikka.. ja siihen tarvitaan ekaluokkalaisenkin kohdalla kaksi opettajaa..
Opettja rankaisi kiusattua lasta. Ei kiusaajia. Toistui useasti.
Kolmonen, kumpi opettaja sinun mielestäsi toimi paremmin, sekö, joka vaati ja teetti monenlaisia tehtäviä, vai se lepsu, joka antoi kaikkien kukkien kukkia? Minä olisin onnellinen vaativasta opettajasta. Sehän on kuin panisi rahaa pankkiin. Oppilaat oppivat alusta asti tekemään työtä koulun eteen, ja tiedot ja taidot karttuvat kuin huomaamatta. Kynnys yläkouluun ei varmasti ollut kovinkaan korkea. Moni lepsun opettajan luokalla ollut on huuli pyöreänä yläkoulun alussa, kun ei ole oppinut tekemään mitään eikä paljon mitään tiedäkään.
Ap täällä!
Kiitos vastauksista!
Olin ehkä aloituksessani epäselvä, mutta tarkoitin hyvin konkreettisia tilanteita. En yleistä kiusaamiseen puuttumattomuutta jne.
Mutta toki siitäki saa keskustella. Pointti kuitenkin hyvin yksityiskohtaisillakin tapausselostuksila olisi ollut tavoite.
Oli tulossa luokkaretki 2.luokalla. Lapsella ei ollut kavereita ja olimme puhuneet tästä opelle. Luokkaretki toiseen kaupunkiin jännitti kovasti. Opettaja oli luvannut, että hän jakaa parit, ettei kukaan jää yksin. Kotimatkan alkaessa opettaja olikin yllättäen muuttanut mielensä ja oli sanonut, että kukin voi valita itselleen parin. Lapsemme jäi tietysti yksin ilman paria:(
[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 13:37"]Ap täällä!
Kiitos vastauksista!
Olin ehkä aloituksessani epäselvä, mutta tarkoitin hyvin konkreettisia tilanteita. En yleistä kiusaamiseen puuttumattomuutta jne.
Mutta toki siitäki saa keskustella. Pointti kuitenkin hyvin yksityiskohtaisillakin tapausselostuksila olisi ollut tavoite.
[/quote]
No, oman lapseni kohdalla nuo olivat, onneksi, yksittäistapauksia.
6
[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 14:39"][quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 13:37"]Ap täällä!
Kiitos vastauksista!
Olin ehkä aloituksessani epäselvä, mutta tarkoitin hyvin konkreettisia tilanteita. En yleistä kiusaamiseen puuttumattomuutta jne.
Mutta toki siitäki saa keskustella. Pointti kuitenkin hyvin yksityiskohtaisillakin tapausselostuksila olisi ollut tavoite.
[/quote]
No, oman lapseni kohdalla nuo olivat, onneksi, yksittäistapauksia.
6
[/quote]
Ja mielestäni aika konkreettisiakin.
Eivät opettaneet lapselle käytöstapoja.
Miesopettaja, joka on sokea tyttöjen tavalle kiusata toisiaan. Väittää, että ei kiusata.