Mä en enää jaksa, kun en vaan kelpaa...
Aloin välittömästi itkeä, kun kirjoitin otsikon. Mua ahdistaa niin paljon, että sydämestä ottaa. Olen niin pohjattoman surullinen, olo on tyhjä enkä tiedä kauanko jaksan tätä oloa. Kauanko jaksan yrittää ja rimpuilla ja psyykata itseäni.
-
En haluaisi varsinaisesti kuolla, ajatus siitä pelottaa. Haluaisin vain... olla joku muu, tai haluaisin etten koskaan olisi ollutkaan olemassa, toisaalta haluaisin muuttua robotiksi joka ei tunne mitään, eniten tietenkin haluaisin, että kaikki muuttuisi hyväksi.
-
Mä koitan ajatella positiivisesti. Iloitsen pienistä asioista ja päätän aamulla ottaa hyvän asenteen. Ei mitään vikaa siinä. Mutta vaikka miten itseäni psyykkaisin, se ei poista sitä seikkaa, että olen ihan helvetin yksinäinen, turha ja onneton. En saa oikeaa iloa mistään ostoksista, ruuasta, bileistä, edes kavereiden (joita ei toisaalta paljon ole, eikä heillä aikaa mulle) seurasta... Ainoa asia, josta saan iloa hetkeksi, on miehen seura ja kainalo, sellainen läheisyys ja kutkuttava olo. Ongelma vain on siinä, etten kelpaa kellekään, paitsi satunnaisesti kokemuksia kerääville kusipäille, joiden jäljiltä olen vain entistä tyhjempi ja yksin oleminen vielä kauheampaa. Ketään en voi pakottaa pitämään seuraa, saati sitten välittämään...
-
Eipä tämäkään mitään auta, pakko oli kirjoittaa silti.
Kommentit (148)
[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 11:48"]
[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 11:42"][quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 11:35"] No, jos nämä loppupuolen vastaukset ovat ap:n vastassa on tuttu ongelma. IHminen EI HALUA muuttua EIKÄ OTTAA VASTUUTA itsestään. Haluaa vain rypeä onnettomassa olossaan ja jos mahdollista, syyttää siitä tavalla tai toisella muita. Nyt on ap rautalangasta väännettä että JOS HALUAT PAREMMAN ELÄMÄN sen edellytys on, että alat arvostaa itseäsi ja kohdella itseäsi sen mukaan. Ja usein tähän tarvitaan hieman myös terapeutin apua. Kaikki on SINUSTA ITSESTÄSI kiinni. Näkemiin. [/quote] Mä taas hyvin huomaan, että toista osapuolta on ja toisen ongelmia on liki mahdotonta sellaisen ymmärtää, jolla ei omaa kokemusta asiasta ole. Mä en sano, että oma paska tilanteeni on kenenkään muun syytä. Minkä muut sille voi jos mä en niille ole kelvannut? Eivät mitään. Mun tehtävä on jäädä yksin tai muuttua. Syytät täällä meitä kelpaamattomia siitä ettei me oteta vastuuta. Anteeksi mitä? Mä voin ainakin omasta puolestani sanoa, että olen tehnyt paljonkin itseni hyväksi. Olen jättäytynyt nyt kokonaan ihmissuhdekuvioiden ulkopuolelle ja yritän muuttaa ajatusmallejani (terapiaan ei ole rahaa). Ihan itseni vuoksi - en kenenkään muun. Se on vaan erotus, että tiedän ettei tämä tule auttamaan kumppanin löytämisessä enkä sellaiseen usko. Teen tämän oman henkisen hyvinvoinnin takia, koska oma itsetunto ja itsearvostus on vuosien saatossa murentunut pala palalta pohjalukemiin. Syyttämällä meitä et ainakaan kauhean empaattista tai järkevää kuvaa itsestäsi anna. [/quote] Minkälaista vastausta sitten toivoit tai odotit?
[/quote]
Mä luen tätä ketjua saadakseni vertaistukea.
En kapeakatseisia kommentteja henkilöiltä, jotka ei ole koskaan olleet tässä tilanteessa. Sen sijaan jos täällä ON ihmisiä, jotka on samaa kokeneet mutta päässeet yli oman toiminnan muuttamisen avulla heidän kommenttejaan olisi oikeasti kiinnostavaa lukea.
[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 12:06"][quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 11:58"]
Eikö tämä ole juuri sitä uhriutumista? Alan ajatella että provoat rankasti tällä Ihaa-hahmolla. ;-) Jos et, niin pahoitteluni, monessakin mielessä.
[/quote]
Vau, mun eka provoksi syyttäminen av:lla, nyt on varmaan jokin maaginen virstanpylväs ylitetty :D
[/quote]
No siinä tapauksessa onko Nopolan siskosten hämäläiskirjat tuttuja? Sopisit sinnekin hahmoksi kuin nappi silmään.
Voi pieni ap,haluaisin antaa sulle lämpimän halauksen <3 minäkin olen yksinäinen ja nuo tunteet,mitä kirjoitit hienosti on ihan kuin itse olisi kertonut. Olet varmasti ap ihana ihminen,sinuun olisi kiva tutustua ja muihin myös. Toivon että tulevaisuudessa keksitään jonkin sortin "teleportti",mistä voisi suoraan vain päästä juttelemaan ja tutustumaan toisille yksinäisille. Paljon voimia ap,olet selvinnyt tähän päivään asti,kaiken sen paskan jälkeen mitä olet kokenut. Voimahaleja <3
[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 12:07"][quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 11:48"]
[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 11:42"][quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 11:35"] No, jos nämä loppupuolen vastaukset ovat ap:n vastassa on tuttu ongelma. IHminen EI HALUA muuttua EIKÄ OTTAA VASTUUTA itsestään. Haluaa vain rypeä onnettomassa olossaan ja jos mahdollista, syyttää siitä tavalla tai toisella muita. Nyt on ap rautalangasta väännettä että JOS HALUAT PAREMMAN ELÄMÄN sen edellytys on, että alat arvostaa itseäsi ja kohdella itseäsi sen mukaan. Ja usein tähän tarvitaan hieman myös terapeutin apua. Kaikki on SINUSTA ITSESTÄSI kiinni. Näkemiin. [/quote] Mä taas hyvin huomaan, että toista osapuolta on ja toisen ongelmia on liki mahdotonta sellaisen ymmärtää, jolla ei omaa kokemusta asiasta ole. Mä en sano, että oma paska tilanteeni on kenenkään muun syytä. Minkä muut sille voi jos mä en niille ole kelvannut? Eivät mitään. Mun tehtävä on jäädä yksin tai muuttua. Syytät täällä meitä kelpaamattomia siitä ettei me oteta vastuuta. Anteeksi mitä? Mä voin ainakin omasta puolestani sanoa, että olen tehnyt paljonkin itseni hyväksi. Olen jättäytynyt nyt kokonaan ihmissuhdekuvioiden ulkopuolelle ja yritän muuttaa ajatusmallejani (terapiaan ei ole rahaa). Ihan itseni vuoksi - en kenenkään muun. Se on vaan erotus, että tiedän ettei tämä tule auttamaan kumppanin löytämisessä enkä sellaiseen usko. Teen tämän oman henkisen hyvinvoinnin takia, koska oma itsetunto ja itsearvostus on vuosien saatossa murentunut pala palalta pohjalukemiin. Syyttämällä meitä et ainakaan kauhean empaattista tai järkevää kuvaa itsestäsi anna. [/quote] Minkälaista vastausta sitten toivoit tai odotit?
[/quote]
Mä luen tätä ketjua saadakseni vertaistukea.
En kapeakatseisia kommentteja henkilöiltä, jotka ei ole koskaan olleet tässä tilanteessa. Sen sijaan jos täällä ON ihmisiä, jotka on samaa kokeneet mutta päässeet yli oman toiminnan muuttamisen avulla heidän kommenttejaan olisi oikeasti kiinnostavaa lukea.
[/quote]
Tuohan on käytännössä mahdottomuus koska oman kertomuksesi mukaan tilanne on toivoton eikä sille määritelmällisesti voi tehdä mitään koska olet "kelpaamaton" ja siksi jäät.
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 22:55"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 22:47"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 22:44"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 22:39"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 19:58"]
Aloituksessa on kyllä paljon tuttua. On todella väsyttävää aina vain huomata että kaikki mikä miehille merkitsee, on ulkonäkö.
[/quote]
Todella väsyttää myös aina vain huomata, että kaikki mikä naisille merkitsee, on raha.
[/quote]
Älä viitsi sanoa noin, ei minulle ainakaan :/
[/quote]
Miten niin ei? Johan säkin päätit, että miehiä kiinnostaa vain ulkonäkö.
[/quote]
:D Kaikille nyt on päivänselvää, että miehet haluaa aina sen kauniin naisen ruman sijaan. Sen sijaan naiselle riittää, että mies tulee toimeen. Siinä missä tavallinen mies tavoittelee kaunista naista, tavallinen nainen ei edes jaksa yrittää miljonäärejä.
[/quote]
Eli toinen priorisoi ensimmäiseksi rahaa, toinen ulkonäköä. Sun mukaan rahan asettaminen ykkösprioriteetiksi on sitten jotenkin hyväksyttävämpää kuin ulkönäön asettaminen.
Siis sillä väärällä oletuksella, että ulkonäkö on muka tärkeintä miehelle.
Mitä se nyt sitten haittaa jos on kelpaamaton muille? Itselle kun kelpaa, niin kaikki on hyvin :-) Ja minä ainakin olen ihan varma, että oma seura on parasta seuraa. On meinaan aika paljon kokemusta miestenkin seurasta, ja ikävä kyllä aika paskaa niiltä tulee niskaan lopulta aina. Oma käsitykseni on, että parisuhteissa nysväävät lähinnä köyhät, pelokkaat tai sitten jyrät ja tunteettomat ihmiset. Tavallinen tasapainoinen ja hyvätuloinen nainen ei tarvitse miestä todellisuudessa mihinkään. Seksikin on parempaa välinein ja ystäviltä saa aitoa ja pyyteetöntä rakkautta.
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 23:06"]
Eli toinen priorisoi ensimmäiseksi rahaa, toinen ulkonäköä. Sun mukaan rahan asettaminen ykkösprioriteetiksi on sitten jotenkin hyväksyttävämpää kuin ulkönäön asettaminen.
Siis sillä väärällä oletuksella, että ulkonäkö on muka tärkeintä miehelle.
[/quote]
Ymmärsit väärin.
Miehelle naisen ulkonäkö on kovempi parinvalintakriteeri kuin naisen kriteeri miehen toimeentulolle.
Nainen muuttuu näkymättömäksi miehille lihoessaan, vanhetessaan tai ollessaan ruma. Siinä näkyy se mitä miehet naisissa eniten arvostaa.
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 23:11"]

Lisäyksenä: mies ei muutu naisille näkymättömäksi vaikka olisi suurituloisen sijaan keski-tai pienituloinen.
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 23:11"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 23:06"]
Eli toinen priorisoi ensimmäiseksi rahaa, toinen ulkonäköä. Sun mukaan rahan asettaminen ykkösprioriteetiksi on sitten jotenkin hyväksyttävämpää kuin ulkönäön asettaminen.
Siis sillä väärällä oletuksella, että ulkonäkö on muka tärkeintä miehelle.
[/quote]
Miehelle naisen ulkonäkö on kovempi parinvalintakriteeri kuin naisen kriteeri miehen toimeentulolle.
[/quote]
No kun ei vaan ole. Hyvin harvalle naiselle kelpaa mies, joka ei käy töissä eikä suostu naisen vaatimuksesta hakemaan töitä.
Eli raha on todellakin kriteereistä tärkein suurimmalle osalle naisista. Vasta sitten ratkaisee muut asiat.
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 23:16"]

Puhut nyt kahdesta ihan eri asiasta kun puhut rahasta ja ilmeisesti vapaaehtoisesta työttömyydestä eli lorvimisesta yhteiskunnan tai läheisten tuloilla.

Ymmärrät jatkuvasti väärin. Selvennän sinulle asiaa:
1. Mies pystyy elättämään itsensä tulotasosta riippumatta työllä, OK vaatimus
2. Nainen näyttää tavalliselta, OK vaatimus
Sen sijaan:
1. Mies on kovatuloinen (nyt puhutaan todella suurista vuosituloista), liian kova vaatimus
2. Nainen on kaunis, liian kova vaatimus
Joko ymmärrät sen miksi kauneuden vaatiminen on miehiltä liian kovatasoista ja naisten vaatimus toimeentulosta ei taasen ole?
[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 12:09"]
[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 12:07"][quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 11:48"] [quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 11:42"][quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 11:35"] No, jos nämä loppupuolen vastaukset ovat ap:n vastassa on tuttu ongelma. IHminen EI HALUA muuttua EIKÄ OTTAA VASTUUTA itsestään. Haluaa vain rypeä onnettomassa olossaan ja jos mahdollista, syyttää siitä tavalla tai toisella muita. Nyt on ap rautalangasta väännettä että JOS HALUAT PAREMMAN ELÄMÄN sen edellytys on, että alat arvostaa itseäsi ja kohdella itseäsi sen mukaan. Ja usein tähän tarvitaan hieman myös terapeutin apua. Kaikki on SINUSTA ITSESTÄSI kiinni. Näkemiin. [/quote] Mä taas hyvin huomaan, että toista osapuolta on ja toisen ongelmia on liki mahdotonta sellaisen ymmärtää, jolla ei omaa kokemusta asiasta ole. Mä en sano, että oma paska tilanteeni on kenenkään muun syytä. Minkä muut sille voi jos mä en niille ole kelvannut? Eivät mitään. Mun tehtävä on jäädä yksin tai muuttua. Syytät täällä meitä kelpaamattomia siitä ettei me oteta vastuuta. Anteeksi mitä? Mä voin ainakin omasta puolestani sanoa, että olen tehnyt paljonkin itseni hyväksi. Olen jättäytynyt nyt kokonaan ihmissuhdekuvioiden ulkopuolelle ja yritän muuttaa ajatusmallejani (terapiaan ei ole rahaa). Ihan itseni vuoksi - en kenenkään muun. Se on vaan erotus, että tiedän ettei tämä tule auttamaan kumppanin löytämisessä enkä sellaiseen usko. Teen tämän oman henkisen hyvinvoinnin takia, koska oma itsetunto ja itsearvostus on vuosien saatossa murentunut pala palalta pohjalukemiin. Syyttämällä meitä et ainakaan kauhean empaattista tai järkevää kuvaa itsestäsi anna. [/quote] Minkälaista vastausta sitten toivoit tai odotit? [/quote] Mä luen tätä ketjua saadakseni vertaistukea. En kapeakatseisia kommentteja henkilöiltä, jotka ei ole koskaan olleet tässä tilanteessa. Sen sijaan jos täällä ON ihmisiä, jotka on samaa kokeneet mutta päässeet yli oman toiminnan muuttamisen avulla heidän kommenttejaan olisi oikeasti kiinnostavaa lukea. [/quote] Tuohan on käytännössä mahdottomuus koska oman kertomuksesi mukaan tilanne on toivoton eikä sille määritelmällisesti voi tehdä mitään koska olet "kelpaamaton" ja siksi jäät.
[/quote]
Missä sanoin, että uskoisin kelpaavani vaikka lukisin neuvoja asiasta ylitse päässeiltä? Niitä olisi oikeasti todella mielenkiintoista lukea silti.
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 23:23"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 23:16"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 23:11"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 23:06"]
Eli toinen priorisoi ensimmäiseksi rahaa, toinen ulkonäköä. Sun mukaan rahan asettaminen ykkösprioriteetiksi on sitten jotenkin hyväksyttävämpää kuin ulkönäön asettaminen.
Siis sillä väärällä oletuksella, että ulkonäkö on muka tärkeintä miehelle.
[/quote]
Miehelle naisen ulkonäkö on kovempi parinvalintakriteeri kuin naisen kriteeri miehen toimeentulolle.
[/quote]
No kun ei vaan ole. Hyvin harvalle naiselle kelpaa mies, joka ei käy töissä eikä suostu naisen vaatimuksesta hakemaan töitä.
Eli raha on todellakin kriteereistä tärkein suurimmalle osalle naisista. Vasta sitten ratkaisee muut asiat.
[/quote]
Puhut nyt kahdesta ihan eri asiasta kun puhut rahasta ja ilmeisesti vapaaehtoisesta työttömyydestä eli lorvimisesta yhteiskunnan tai läheisten tuloilla.
[/quote]
Kyllä kyse on edelleenkin siitä, että sä väität sun kriiterien olevan jotenkin ylevämpiä kuin (joidenkin [HUOM! joidenkin]) miesten kriteerit. Sun mielestä rahan priorisointi ykkösvaatisuksena (työssäkäynti- tai vähintäänkin työnhakuvaatimus) on hyväksyttävää, mutta se on taas ehdottomasti tuomittavaa, että on minkäänlaisia toiveita ulkonäölle.
Eli sun valitus on todellakin tekopyhää. Sä varmaan kelpaisit, mutta kyse onkin siitä ettei vinkuprimadonnalla kelpaakaan ihan kuka tahansa mies.
Tästäkin viestistä saa varmaan jonkun sovinistisian leiman.
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 23:33"]

En ole edes se kirjoittaja/kirjoittajat kenen kanssa olet kiistellyt, kiinnitn vaan huomiota kun paljastit mitä oikeasti tarkoitit kun väität rahan olevan naisille tärkeää. Kun puhuitkin koko ajan että naiset olettavat että mieskin yrittäisi elättää itsensä tässä yhteiskunnassa eli käydä töissä ja hakea töitä, jos on työtön? Elämäntapatyöttömän torjuminen johtunee enemmän siitä mitä se kertoo ihmisen luonteesta ja elämänarvoista, ei toimeentulosta.
Kokeile Tinderiä. Siellä on muitakin kuin yhden yön seuraa hakevia.
[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 12:07"]
[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 11:48"]
[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 11:42"][quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 11:35"] No, jos nämä loppupuolen vastaukset ovat ap:n vastassa on tuttu ongelma. IHminen EI HALUA muuttua EIKÄ OTTAA VASTUUTA itsestään. Haluaa vain rypeä onnettomassa olossaan ja jos mahdollista, syyttää siitä tavalla tai toisella muita. Nyt on ap rautalangasta väännettä että JOS HALUAT PAREMMAN ELÄMÄN sen edellytys on, että alat arvostaa itseäsi ja kohdella itseäsi sen mukaan. Ja usein tähän tarvitaan hieman myös terapeutin apua. Kaikki on SINUSTA ITSESTÄSI kiinni. Näkemiin. [/quote] Mä taas hyvin huomaan, että toista osapuolta on ja toisen ongelmia on liki mahdotonta sellaisen ymmärtää, jolla ei omaa kokemusta asiasta ole. Mä en sano, että oma paska tilanteeni on kenenkään muun syytä. Minkä muut sille voi jos mä en niille ole kelvannut? Eivät mitään. Mun tehtävä on jäädä yksin tai muuttua. Syytät täällä meitä kelpaamattomia siitä ettei me oteta vastuuta. Anteeksi mitä? Mä voin ainakin omasta puolestani sanoa, että olen tehnyt paljonkin itseni hyväksi. Olen jättäytynyt nyt kokonaan ihmissuhdekuvioiden ulkopuolelle ja yritän muuttaa ajatusmallejani (terapiaan ei ole rahaa). Ihan itseni vuoksi - en kenenkään muun. Se on vaan erotus, että tiedän ettei tämä tule auttamaan kumppanin löytämisessä enkä sellaiseen usko. Teen tämän oman henkisen hyvinvoinnin takia, koska oma itsetunto ja itsearvostus on vuosien saatossa murentunut pala palalta pohjalukemiin. Syyttämällä meitä et ainakaan kauhean empaattista tai järkevää kuvaa itsestäsi anna. [/quote] Minkälaista vastausta sitten toivoit tai odotit?
[/quote]
Mä luen tätä ketjua saadakseni vertaistukea.
En kapeakatseisia kommentteja henkilöiltä, jotka ei ole koskaan olleet tässä tilanteessa. Sen sijaan jos täällä ON ihmisiä, jotka on samaa kokeneet mutta päässeet yli oman toiminnan muuttamisen avulla heidän kommenttejaan olisi oikeasti kiinnostavaa lukea.
[/quote]
Ap. Kirjoitin tuon että ota vastuu elämästäsi, muuta vaihtoehtoa ei ole. Ja minulla on hyvin paljon henkilökohtaista kokemusta aiheesta, ei tietenkään juuri sun elämästäsi, mutta tuosta prosessista kyllä. Eikä mun tehtäväni myöskään ole antaa itsestäni sulle mitään empaattista vaikutelmaa. Pyysit apua, ja tässä sait, ihan oikeaa vertaistukea. Ymmärrän tuskasi, mutta pään silitys ei auta eteenpäin. Ihmiselle tulee elämässä hetkiä jolloin on valittava- jäänkö uhriksi vai jatkanko siitä eteenpäin. Sä kulutat kaiken voimasi selittääksesi miksi sun kuuluu saada olla se uhri. Terapiaa saa ilmaiseksi/halvalla terveyskeskuksesta, ainakin tässä mun kaupungissa. Myös kirjoja on kirjoitettu aiheesta paljon. Juttu on vaan niin, että oman tilanteen surkeuden myöntäminen on lähes mahdotonta ja kasvaminen ja muuttuminen sattuu. Siksi ihminen ei siihen kovin helpolla lähde vaan jää mieluummin uhrina päähänpotkittavaksi valittamaan elämäänsä. MInä en myöskään syyttänyt sinua, se on omaa tulkintaasi. Tässä ketjussa on sulle nyt aika hyvät tienviitat eteenpäin, on oma valintasi lähdetkö seuraamaan niitä.
Itselläni on samankaltainen tunne. Olen yrittänyt löytää seuraa baareista ja netistä jonka kautta olen päässyt usein miten treffeille. En itsekään ole kaikkiin naisiin tietysti ihastunut mutta kyllä muutamaan. Parin kanssa on tullut tavattua useamminki kunnes sitten ei ole enää tullut viestiä. Se on totta että kun vuosien aikana tulee kerta toisensa jälkeen tulee torjutuksi se kalvaa mieltä.
[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 12:56"]
[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 12:07"]
[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 11:48"]
[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 11:42"][quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 11:35"] No, jos nämä loppupuolen vastaukset ovat ap:n vastassa on tuttu ongelma. IHminen EI HALUA muuttua EIKÄ OTTAA VASTUUTA itsestään. Haluaa vain rypeä onnettomassa olossaan ja jos mahdollista, syyttää siitä tavalla tai toisella muita. Nyt on ap rautalangasta väännettä että JOS HALUAT PAREMMAN ELÄMÄN sen edellytys on, että alat arvostaa itseäsi ja kohdella itseäsi sen mukaan. Ja usein tähän tarvitaan hieman myös terapeutin apua. Kaikki on SINUSTA ITSESTÄSI kiinni. Näkemiin. [/quote] Mä taas hyvin huomaan, että toista osapuolta on ja toisen ongelmia on liki mahdotonta sellaisen ymmärtää, jolla ei omaa kokemusta asiasta ole. Mä en sano, että oma paska tilanteeni on kenenkään muun syytä. Minkä muut sille voi jos mä en niille ole kelvannut? Eivät mitään. Mun tehtävä on jäädä yksin tai muuttua. Syytät täällä meitä kelpaamattomia siitä ettei me oteta vastuuta. Anteeksi mitä? Mä voin ainakin omasta puolestani sanoa, että olen tehnyt paljonkin itseni hyväksi. Olen jättäytynyt nyt kokonaan ihmissuhdekuvioiden ulkopuolelle ja yritän muuttaa ajatusmallejani (terapiaan ei ole rahaa). Ihan itseni vuoksi - en kenenkään muun. Se on vaan erotus, että tiedän ettei tämä tule auttamaan kumppanin löytämisessä enkä sellaiseen usko. Teen tämän oman henkisen hyvinvoinnin takia, koska oma itsetunto ja itsearvostus on vuosien saatossa murentunut pala palalta pohjalukemiin. Syyttämällä meitä et ainakaan kauhean empaattista tai järkevää kuvaa itsestäsi anna. [/quote] Minkälaista vastausta sitten toivoit tai odotit?
[/quote]
Mä luen tätä ketjua saadakseni vertaistukea.
En kapeakatseisia kommentteja henkilöiltä, jotka ei ole koskaan olleet tässä tilanteessa. Sen sijaan jos täällä ON ihmisiä, jotka on samaa kokeneet mutta päässeet yli oman toiminnan muuttamisen avulla heidän kommenttejaan olisi oikeasti kiinnostavaa lukea.
[/quote]
Ap. Kirjoitin tuon että ota vastuu elämästäsi, muuta vaihtoehtoa ei ole. Ja minulla on hyvin paljon henkilökohtaista kokemusta aiheesta, ei tietenkään juuri sun elämästäsi, mutta tuosta prosessista kyllä. Eikä mun tehtäväni myöskään ole antaa itsestäni sulle mitään empaattista vaikutelmaa. Pyysit apua, ja tässä sait, ihan oikeaa vertaistukea. Ymmärrän tuskasi, mutta pään silitys ei auta eteenpäin. Ihmiselle tulee elämässä hetkiä jolloin on valittava- jäänkö uhriksi vai jatkanko siitä eteenpäin. Sä kulutat kaiken voimasi selittääksesi miksi sun kuuluu saada olla se uhri. Terapiaa saa ilmaiseksi/halvalla terveyskeskuksesta, ainakin tässä mun kaupungissa. Myös kirjoja on kirjoitettu aiheesta paljon. Juttu on vaan niin, että oman tilanteen surkeuden myöntäminen on lähes mahdotonta ja kasvaminen ja muuttuminen sattuu. Siksi ihminen ei siihen kovin helpolla lähde vaan jää mieluummin uhrina päähänpotkittavaksi valittamaan elämäänsä. MInä en myöskään syyttänyt sinua, se on omaa tulkintaasi. Tässä ketjussa on sulle nyt aika hyvät tienviitat eteenpäin, on oma valintasi lähdetkö seuraamaan niitä.
[/quote]
Sori mutta kun en mä ole ap. Täällä on katsos ketju täynnä meitä muita saman ongelman kanssa kun ap.
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 23:37"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 23:33"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 23:23"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 23:16"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 23:11"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 23:06"]
Eli toinen priorisoi ensimmäiseksi rahaa, toinen ulkonäköä. Sun mukaan rahan asettaminen ykkösprioriteetiksi on sitten jotenkin hyväksyttävämpää kuin ulkönäön asettaminen.
Siis sillä väärällä oletuksella, että ulkonäkö on muka tärkeintä miehelle.
[/quote]
Miehelle naisen ulkonäkö on kovempi parinvalintakriteeri kuin naisen kriteeri miehen toimeentulolle.
[/quote]
No kun ei vaan ole. Hyvin harvalle naiselle kelpaa mies, joka ei käy töissä eikä suostu naisen vaatimuksesta hakemaan töitä.
Eli raha on todellakin kriteereistä tärkein suurimmalle osalle naisista. Vasta sitten ratkaisee muut asiat.
[/quote]
Puhut nyt kahdesta ihan eri asiasta kun puhut rahasta ja ilmeisesti vapaaehtoisesta työttömyydestä eli lorvimisesta yhteiskunnan tai läheisten tuloilla.
[/quote]
Kyllä kyse on edelleenkin siitä, että sä väität sun kriiterien olevan jotenkin ylevämpiä kuin (joidenkin [HUOM! joidenkin]) miesten kriteerit. Sun mielestä rahan priorisointi ykkösvaatisuksena (työssäkäynti- tai vähintäänkin työnhakuvaatimus) on hyväksyttävää, mutta se on taas ehdottomasti tuomittavaa, että on minkäänlaisia toiveita ulkonäölle.
Eli sun valitus on todellakin tekopyhää. Sä varmaan kelpaisit, mutta kyse onkin siitä ettei vinkuprimadonnalla kelpaakaan ihan kuka tahansa mies.
Tästäkin viestistä saa varmaan jonkun sovinistisian leiman.
[/quote]
Elämäntapatyöttömän torjuminen johtunee enemmän siitä mitä se kertoo ihmisen luonteesta ja elämänarvoista, ei toimeentulosta.
[/quote]
Tulihan sieltä taas se sama tekosyy. Sehän ei sinällänsä haittaa, jos raha on todellakin niin tärkeää, että miehen pitää ehdottomasti käydä töissä tai vähintäänkin hakea töitä, mutta asian voisi sentään myöntää rehdisti ilman tekosyitä.
[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 11:58"]