Paluumuutto kotiseudulle -ystävät hylkäävät?

Mies oli saanut sieltä töitä, ja toinen lapsemme oli tulossa, joten oli mukavaa muuttaa lähelle isovanhempia. Kun olimme vasta muuttaneet, kaikki tuttavat ja kylänmiehet olivat innoissaan, että onpa mukavaa, tulkaahan käymään ja pitääpä tulla kylään. Eipä tullut kyläiltyä - esimerkiksi kummejani, jotka ennen olivat aika läheisiä minulle, tapasin tuon kolmen vuoden aikana ehkä kymmenkunta kertaa. Vanhoja koulukavereitani tapasin kirjastossa ja päiväkodin portilla, en muuten. toisaalta ihan vieraat ihmiset saattoivat pysäyttää kadulla ja kysyä miten isäni jaksaa. (Tunsivat siis ulkonäöstä kenen tyttöjä olen.)



Kun sitten mieheni sai työpaikan omalta kotipaikkakunnaltaan ja päätimme muuttaa tänne, oli voivottelu kovaa - no voi ei, miksi te nyt muutatte, oli niin mukavaa kun olitte täällä - vaikka todellisuudessa vietimme aikamme oman perheen kesken. Parin muuttoa edeltävän viikon aikana tapasimme varmaan enemmän ihmisiä kuin edeltävän parin vuoden aikana.



Kotipaikkakunnalle palaaminen ei ollut minusta mukavaa, aika pian muistui mieleen ne syyt miksi sieltä aikoinaan halusi pois.

myös muutto takaisin kotiseudulle ja sama on mietityttänyt jo etukäteen. Asutaan nyt 4h:n ajomatkan päässä tältä kotiseudulta ja käydään siellä n.1krt/2kk:ssa. Kaikki kaverit kosiskelevat meitä sinne takaisin ja ovat aina pyytämässä kylään kun kuulevat meidän olevan sinne tulossa. Oon kuitenkin huomannu, että näitä isoja kavereiden keskeisiä tapaamisia on vaan sillon ku me ollaan siellä, eli meidän tulo saa kaverit kokoontumaan yhteen. Muuten eivät ilmeisesti pidä juurikaan yhteyttä ja se on musta ihan outoa. Tottakai kaikilla on nyt perheet ja arki pyöritettävänä, mutta silti...



Tämä kotiseutu on MUN kotiseutua, ei miehen ja sekin mietityttää, että jos lähdetään täältä E-Suomen turvatummasta työtilanteesta Pohjoisempaan Suomeen " vaan" sen takia että päästään lähelle sukua ja ystäviä, niin tehdäänkö ihan harakiri temppu.



Yhdet kaverit asu jonkun aikaa n.150km:n päässä tästä kotikaupungistamme ja potivat kovaa koti-ikävää sinne takaisin. Nyt kesällä muuttivat takaisin ja ainakin heidän kokemustensa perusteella ei ollut kaikilta osiltaa paras ratkaisu. Kaverit eivät kuulemma pidä mitään yhteyttä...eli he aina myös alotteen tekijöitä, kuten tekin.



Vaikea tilanne. Ehkä kissa kannattaisi nostaa pöydälle ja ihmetellä asiaa ääneen ystävien ja sukulaisten kanssa. Ehkä he ovat tottuneet teidän poissaoloonne aiemmin ja nyt eivät enää osaa ottaa teitä huomioon arjen hulinassaan....vaikea tietää. Mutta puhua kannattaa varmasti.



T. Yksi joka miettii samanmoisen hypyn tekemistä....

Siinä muuttajat palasivat innoissaan mutta varsinkin jos muutti ulkomailta tai esim Helsingistä ihmiset pienellä paikkakunnalla suhtautivat niin että eipäs pärjänneet siellä vaan tulivat häntä koipien välissä takaisin! Mutta ei kai tuo suhtautuminen nyt sukulaisten ja ystävien kesken luulisi vaikuttavan.

että ihmiset ovat tottuneet elämään tietynlaista (loppupeleissä aika perhekeskeistä) elämää ja vie aikansa, jos onnistuu koskaan, että siihen omaan elämään otetaan mukaan uusia kyläilyjä ja vieraita.



Vähän hankala selitää mitä tarkoitan.



Meidän hyvät ystävämme asuvat myös kaukana ja näemme pari kertaa vuodessa ja aina harmitellaan sitä kuinka välimatka on pitkä ja miten kiva olisi nähdä useammin. Mutta joskus kun olen miettinyt, niin en tiedä tulisiko sitä sitten nähtyä tosi usein jos samassa kaupungissa asuttaisiin. Meidän elämä kuitenkin pyörii paljon työn ja ihan vaan oman perheen kanssa kotona olemisen ympärillä, mummoloissa käydään aika paljon. Tuntuisi oudolta jos tässä nyt pitäisikin alkaa joka viikko jotain kaveripariskuntaa näkemään.

- Helsingistä, kuinkas muuten? Emme kuitenkaan muuttaneet omalle kotipaikkakunnallemme, vaan naapuriin 20 km päähän (miehen työpaikka on täällä). Olen monesti siunaillut, että tämä oli juuri oikea ratkaisu!



Ensinnäkin tapasimme kotipaikan kavereitamme paljon enemmän silloin kun asuimme 200 km päässä. Jostain syystä ei vaan tule tavattua... Kaikilla on niin hoppu oma lapsiperhearkensa kanssa. Toisaalta isovanhempia nähdään aika usein ja heiltä saamme paljon tukea, mutta välimatka tekee sen, että yllätysvisiittejä ei tule.



Aluksi kävimme paljon kotipaikkakunnallamme ja ihmiset olivat hyvin kiinnostuneita: ai olette palanneet tänne, voi miten mukavaa... Mutta siinä se. Uusia ystäviä emme saaneet, sillä kotipaikkakunnalla ikäisemme tuntevat meidät ulkonäöltä ja luokittelevat meidät tiettyyn porukkaan, uusia tuttavuuksia ei tule.



Täällä naapuripaikkakunnalle olemme oman " heimomme" ja murteemme joukossa, mutta uppo-outoina. Olemme saaneet tosi paljon ystäviä sekä paikallisista että ihan tuoreista muuttaneista. Kukaan ei tuntenut meitä ennestään, joten olimme kiinnostavia tuttavuuksia!



Kieroa, mutta näin tämä on meillä mennyt.

Me paluumuutettiin reilu kolme vuotta sitten minun kotipaikkakunnalleni maalle pääkaupunkiseudulta. Lähisukuni asuu täällä ja yhteydet ovat nyt todella tiiviit, tavataan päivittäin (välimatkaa muutamia kilometrejä). Olemme myös tutustuneet uusiin ihmisiin, kuten tänne muualta muuttaneisiin naapureihin (pääkaupunkiseudulla en naapureihin tutustunut koskaan). Myös kaupunkiin jääneitä kavereita ja kauempana asuvia sukulaisia tavataan vähintään yhtä usein kuin kaupungissa asuessa - ainakin meillä yleinen elämänrytmi maalla on paljon verkkaisempaa ja aikaa läheisille on enemmän. Kaupungissa asuvat kaverit poikkeavat kylässä aina " maalla" käydessään - sekä juhlissa että arkena. Muutenkaan maalla-asumista ei ole mitään pahaa sanottavaa - tekisi mieli sanoa, että muuttakaa kaikki tänne, mutta sitten heti tulee mieleen, että älkää ihan kaikki muuttakokaan, ettei tule liian täyttä ;).

Edellisissä kommenteissa on paljon asiaa, lisään vielä oman lusikkani soppaan.



Maailma ei ole enää sama - eivätkä ystävät/tuttavat kuin silloin kun lähdimme opiskelemaan. Itse palasin jo aikaisemmin kotipaikkakunnalle ja loimme perhe- ja sukulaisverkon. Se on niin tiivis ja sosiaalinen, että kuvioon ei yksinkertaisesti mahdu uusia tulijoita. Me haluamme viettää iltoja ja viikonloppuja itsekkäästi myös oman perheen kanssa.



En juokse mielelläni Tupperi- ja kynttiläkutsuilla tapaamassa " vanhoja" tuttuja. Nyt on vain niin, että tämä sosiaalinen verkko on perheellemme juuri sopiva. Suosittelen sinulle uusia harrastuksia, joissa tapaat uusia tuttavia. Niin minäkin tein, kun muutimme vauvaperheenä tänne.



Olen pahoillani!

Elämässä ovat uudet ystäväperheet ja uudet kujeet. Jos yhteudenpito on ollut 10 vuotta joulukorttitasoa, sitä on vähän paha herätellä henkiin.