Parisuhde - asuminen erillään - kokemuksia?

Olen ollut nykyisessä parisuhteessa kymmenisen vuotta, emmekä ole missään vaiheessa asuneet yhdessä. Minulla on lapsia aiemmasta liitosta, kumppanini on lapseton. Emme aio pysyvästi saman katon alle ehkä koskaan, mutta ei ainakaan niin kauan kuin lapseni ovat kotona - se vaihe ei tosin enää kovin montaa vuotta kestä.

Minulla on vain hyvää sanottavaa. Minun ei tarvitse jakaa kattoa ja taloutta tietääkseni, että olen rakastavassa ja sitoutuneessa parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kateellisena näitä luen. Yhteisasuminen vesittää kaiken haaleanharmaaksi kompromissiksi.

Olet turhaan katellinen. Valitse kumppani, joka on samanhenkinen. Minä ja mieheni olemme tiiviin parisuhteen ihmisiä. Emme ole mielellämme erossa ensinkään. Omaa aikaa on, kun molemmat käyvät töissä ja toisella vuorotyö, lisäksi oleskelemme usein eri huoneissa asunnossa. Aiemmin asuttiin kaksikerroksisessa talossa, mutta se ei sopinut, koska toista ei kuullut eikä nähnyt ensinkään. Olemme molemmat vaativissa esillä oloa vaativissa ammateissa ja koti on meille oma pesä, jonne ei aikuisten lapsien lisäksi oikein muita edes kutsuta. Jotakuta ahdistaa, meille tämä toisen kanssa oleminen on just oikea juttu, ei ole kyllästytty!

Kiva lukea näitä stooreja, joissa on aivan erilainen elämänrytmi onnellisessa parisuhteessa :).

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut nykyisessä parisuhteessa kymmenisen vuotta, emmekä ole missään vaiheessa asuneet yhdessä. Minulla on lapsia aiemmasta liitosta, kumppanini on lapseton. Emme aio pysyvästi saman katon alle ehkä koskaan, mutta ei ainakaan niin kauan kuin lapseni ovat kotona - se vaihe ei tosin enää kovin montaa vuotta kestä.

Minulla on vain hyvää sanottavaa. Minun ei tarvitse jakaa kattoa ja taloutta tietääkseni, että olen rakastavassa ja sitoutuneessa parisuhteessa.

Jollain tapaa puolivillainen juttuhan se kuitenkin on jos erillään asutaan. Ei ehkä tulla saman katon alla toimeen joten sellainen räätälöity "friends with benefits" josta jätetty itselle epämiellyttävin osa pois, toisen naaman katsominen 24/7.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut nykyisessä parisuhteessa kymmenisen vuotta, emmekä ole missään vaiheessa asuneet yhdessä. Minulla on lapsia aiemmasta liitosta, kumppanini on lapseton. Emme aio pysyvästi saman katon alle ehkä koskaan, mutta ei ainakaan niin kauan kuin lapseni ovat kotona - se vaihe ei tosin enää kovin montaa vuotta kestä.

Minulla on vain hyvää sanottavaa. Minun ei tarvitse jakaa kattoa ja taloutta tietääkseni, että olen rakastavassa ja sitoutuneessa parisuhteessa.

Jollain tapaa puolivillainen juttuhan se kuitenkin on jos erillään asutaan. Ei ehkä tulla saman katon alla toimeen joten sellainen räätälöity "friends with benefits" josta jätetty itselle epämiellyttävin osa pois, toisen naaman katsominen 24/7.

Projisoit omaa ajatusmaailmaasi muiden elämään.

14 vuotta oltu yhdessä ja asuttu koko aika eri asunnoissa. Toinen haluaa asua kaukana taajaman ulkopuolella alkeellisemmin, ja toinen taas keskustan tuntumassa paremmin. Kummallakin myös paljon tavaroita ja erilaiset sisustusmieltymykset.. Me ei vaan sovittaisi samaan taloon, eikä tulisi yhteisymmärrystä sisustuksesta. Mies ei siis halua elää missään sisustuslehti asunnossa ja minä en taas missään rähjäisessä miesluolassa. Ollaan jo 50+ ikäisiä ja koettu se yhteiselon sovittelu ennen meidän suhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kateellisena näitä luen. Yhteisasuminen vesittää kaiken haaleanharmaaksi kompromissiksi.

Olet turhaan katellinen. Valitse kumppani, joka on samanhenkinen. Minä ja mieheni olemme tiiviin parisuhteen ihmisiä. Emme ole mielellämme erossa ensinkään. Omaa aikaa on, kun molemmat käyvät töissä ja toisella vuorotyö, lisäksi oleskelemme usein eri huoneissa asunnossa. Aiemmin asuttiin kaksikerroksisessa talossa, mutta se ei sopinut, koska toista ei kuullut eikä nähnyt ensinkään. Olemme molemmat vaativissa esillä oloa vaativissa ammateissa ja koti on meille oma pesä, jonne ei aikuisten lapsien lisäksi oikein muita edes kutsuta. Jotakuta ahdistaa, meille tämä toisen kanssa oleminen on just oikea juttu, ei ole kyllästytty!

Kiva lukea näitä stooreja, joissa on aivan erilainen elämänrytmi onnellisessa parisuhteessa :).

Onko jollekin vapaa- aikaa se että käy töissä? Kamalaa

Oma parisuhteeni taitaa olla siinä tilanteessa että meidän on pakko kokeilla tätä ratkaisua koska riitelemme kokoajan saman katon alla. Molemmat tuntuu tarvitsevan omaa tilaa. 10v suhteessa. Vähän mietityttää tuleeko ero, mutta toisaalta ei näinkään voi jatkaa koska riitoja kokoajan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut nykyisessä parisuhteessa kymmenisen vuotta, emmekä ole missään vaiheessa asuneet yhdessä. Minulla on lapsia aiemmasta liitosta, kumppanini on lapseton. Emme aio pysyvästi saman katon alle ehkä koskaan, mutta ei ainakaan niin kauan kuin lapseni ovat kotona - se vaihe ei tosin enää kovin montaa vuotta kestä.

Minulla on vain hyvää sanottavaa. Minun ei tarvitse jakaa kattoa ja taloutta tietääkseni, että olen rakastavassa ja sitoutuneessa parisuhteessa.

Jollain tapaa puolivillainen juttuhan se kuitenkin on jos erillään asutaan. Ei ehkä tulla saman katon alla toimeen joten sellainen räätälöity "friends with benefits" josta jätetty itselle epämiellyttävin osa pois, toisen naaman katsominen 24/7.

Tämä on yllättävän yleinen mielipide. Henkilökohtaisesti uskon sen heijastavan kommentoijan omia pelkoja. Että jos kumppani ei halua asua kanssani saman katon alla, hän ei ole riittävän sitoutunut tai rakastunut. Totta se tosin taitaa olla, että monille erillissuhde vaatii paremman itseluottamuksen ja luottamuksen kumppaniin myös kuin saman katon alla asuminen. Siitä kai osa tämänkin ketjun kommenteista kielii. Sinänsä pettämiseen taipuvainen puoliso löytää tilaisuudet pettämiseen, varmaan vaikka olisi 24/7 valvovan silmän alla.

Olen siis tuo kommentoimasi kirjoittaja. Mä en enää provosoidu noista kommenteista, olen niitä tämän kymmenen vuoden ajan kuullut riittävästi. Mua jopa vähän huvittaa joidenkin joustamattomat ja jollain tavalla sovinnaiset parisuhdemallit. Aiemmin olikin joku hienosti kommentoinut, että jokainen määritelköön itse oman parisuhteensa ja omat rajansa. Jos oma rakkaus vaatii katon jakamisen, hyvähän se on tiedostaa. Meille kaikille se ei kuitenkaan sitä vaadi.

Meillä on toiminut näin 20 vuotta. Jos on kysyttävää kerron mielelläni vastauksia.

Lähtökohta on se, että , kun tämä alkoi minä olin 22v,mieheni 29 ja minä olin yh-leskiäiti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut nykyisessä parisuhteessa kymmenisen vuotta, emmekä ole missään vaiheessa asuneet yhdessä. Minulla on lapsia aiemmasta liitosta, kumppanini on lapseton. Emme aio pysyvästi saman katon alle ehkä koskaan, mutta ei ainakaan niin kauan kuin lapseni ovat kotona - se vaihe ei tosin enää kovin montaa vuotta kestä.

Minulla on vain hyvää sanottavaa. Minun ei tarvitse jakaa kattoa ja taloutta tietääkseni, että olen rakastavassa ja sitoutuneessa parisuhteessa.

Jollain tapaa puolivillainen juttuhan se kuitenkin on jos erillään asutaan. Ei ehkä tulla saman katon alla toimeen joten sellainen räätälöity "friends with benefits" josta jätetty itselle epämiellyttävin osa pois, toisen naaman katsominen 24/7.

Tämä on yllättävän yleinen mielipide. Henkilökohtaisesti uskon sen heijastavan kommentoijan omia pelkoja. Että jos kumppani ei halua asua kanssani saman katon alla, hän ei ole riittävän sitoutunut tai rakastunut. Totta se tosin taitaa olla, että monille erillissuhde vaatii paremman itseluottamuksen ja luottamuksen kumppaniin myös kuin saman katon alla asuminen. Siitä kai osa tämänkin ketjun kommenteista kielii. Sinänsä pettämiseen taipuvainen puoliso löytää tilaisuudet pettämiseen, varmaan vaikka olisi 24/7 valvovan silmän alla.

Olen siis tuo kommentoimasi kirjoittaja. Mä en enää provosoidu noista kommenteista, olen niitä tämän kymmenen vuoden ajan kuullut riittävästi. Mua jopa vähän huvittaa joidenkin joustamattomat ja jollain tavalla sovinnaiset parisuhdemallit. Aiemmin olikin joku hienosti kommentoinut, että jokainen määritelköön itse oman parisuhteensa ja omat rajansa. Jos oma rakkaus vaatii katon jakamisen, hyvähän se on tiedostaa. Meille kaikille se ei kuitenkaan sitä vaadi.

Ja jos laskee sitä suhtetta, kuinka moni noista täysivillaisista suhteista on eronnut, niin oma malli tuntuu ihan hyvältä :) ja toki, jos tässä jommalle kummalle malli olisi epäsopiva, silloin se todella olisi se puolivillainen. Omassa lähipiirissä onneksi on suurisydämiset ihmiset, jotka eivät kyseenalaista, kun näkevät miten hyvi meillä tämä toimii. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä on toiminut näin 20 vuotta. Jos on kysyttävää kerron mielelläni vastauksia.

Lähtökohta on se, että , kun tämä alkoi minä olin 22v,mieheni 29 ja minä olin yh-leskiäiti.

Wau!

Mitä hyviä puolia tämä järjestely on tuonut suhteeseenne? Onko teillä yhteisiä lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Kohta viisi vuotta seurusteltu. Yhteen ei muuteta. En ikinä haluaisi miehen taloon syrjään asumaan. Mies ei halua kerrostaloon.

Meillä aivan samanlainen tilanne, paitsi että haluaisimme muuttaa yhteen :( Mies ei maatilalla kasvaneena halua muuttaa syrjäisestä talostansa. Minä en maalla pystyisi asumaan. Kurja tilannne.

Itse oon seurustellut mieheni kanssa n.8vuotta ja aina asuttu eri osotteissa, nähdään kerran pari viikossa. Päivittäin olemme toki yhteydessä. Ei ole tarvetta muuttaa yhteen koska näin menee hyvin ja kummatkin kaipaa omaa tilaa/rauhaa. Olen myös todella introvertti ihminen ja haluan sisustaa kotini täysin omalla maullani myös :D  Miehellä on mökki jossa vietämme aikaa useita päiviä kerrallaan kuukausittain ja siellä "avoparielämä" menee hyvin, mutta arkielämässä omat kodit on se meidän juttu. Parhaita kommentteja mitä jotku esittää tästä meidän systeemistä että eikö tulisi halvemmaksi muuttaa yhteen ym. Ööh, tietenkin tulisi mutta mielummin maksan enemmän kuin ahdistun yhdessä asumisesta. Huomaa myös että monet yhdessä asuvat (etenkin miehet) ovat vähän kateellisia tästä meidän erillään asumisesta. Luottamus meillä on hyvä ja en usko että koskaan muutamme yhteen koska lapsiakaan ei kummatkaan halua. :) 

Up

Toimii erittäin hyvin kun on vahva suhde ja hyvä luottamus :)

Meillä on myös kaksi osoitetta ja näin on mennyt 10 vuotta, naimisissa ollaan. Tärkeintä on, että molemmat osapuolet ovat samanhenkisiä kuten joku aiemmin mainitsi. Eihän siitä mitään tulisikaan jos toinen olisi epävarma tai epäileväinen tällaisen toimivuudesta ja kaipaisi tiivistä / päivittäistä yhdessäoloa. Sellaisen henkilön pitää tietysti löytää itselle sopiva kumppani, mutta meillä molemmat olemme sitä maata, että omaa aikaa ja tilaa pitää olla.

Sitoutuneita ollaan 110% ja yhä rakastuneitakin, kipinää riittää. Uskallan väittää, että emme olisi enää yhdessäkään jos olisimme asuneet yhden saman alla koko tämän ajan. Me ihmiset tarpeinemme olemme erilaisia. 

Itselläni aika tuore suhde. Ei ole tarkoitusta koskaan muuttaa samaan osoitteeseen. On toki aivan ihanaa herätä samasta sängystä ja nukahtaa toisen lämpöön! Sitä en kiellä ollenkaan. Tapaamme siis viikonloppuisin, joskus vähän venytettynä ma asti. Asumme eri paikkakunnilla, mutta tunnin ajon päässä. On kiva tehdä ruokaa yhdessä, harrastaa, ulkoilla, matkustaa yhdessä jne. Meillä on täysin erilainen sisustus-, musiikki- ja elokuvamaku! Minä tykkään valvoa myöhään ja mies haluaa ajoissa nukkumaan. Joustamme tästä silloin kun olemme yhdessä, mutta jatkuvasti se voisi alkaa nyppimään! Viikolla viestitellään monella tapaa! Siis ihan joka päivä! Pe on yhtä juhlaa kun nähdään! Molempien lapset jo aikuisia! Emme tunne toistemme kavereita tai oikeastaan sukulaisiakaan (he ovat silti tietoisia meistä). En edes tiedä haluanko!? Jaamme menot lähes tasan. Minusta näin on tosi hyvä. En halua muutosta mihinkään. Tarvitsen omaa rauhaa aika paljon. Enkä myöskään halua muuttaa asuinpaikkakuntaa. En tiedä muuttuko mieli vielä.  Vähän olen aavistellut, että toinen ehkä tahtoo muuttaa samalle paikkakunnalle kun minä. On katsellut asuntoja siis ja puhuu asuntonsa myynnistä. En kyllä miten se tulisi onnistumaan, sillä hänellä on työpaikkansa siellä toisaalla...

Olen ollut nykyisessä parisuhteessa 10 vuotta, jonka alussa oltiin pari vuotta eri osoitteissa. Välillä kyllä kaduttaa, että muutimme yhteen, sillä olen äärimmäisen introvertti ja miehen jatkuva läsnäolo vähän tukahduttaa. Hän kaipaa kokoajan läheisyyttä ja yhdessätekemistä ja juttelua, eli hänelle ei taas tulisi kuuloonkaan asua yksin. Jo se, että ehdotin, että voitaisiin nukkua eri huoneissa aiheutti melkein kriisin.

Mies oli yh kuten minäkin. Ei yhteisiä lapsia. Vuoden verran kokeiltiin "perhe-elämää" ja sitten omat osoitteet. Sama talo, sama rappu. Noin meni 16v. Lapset omilleen ja nyt kimpassa ja jo 7v. naimisissakin. Toimi.

Up