Parisuhde - asuminen erillään - kokemuksia?

Vierailija kirjoitti:

Me päädyimme asumaan kahdessa asunnossa, mutta harvoin eri asuinnossa, suunnilleen 7 aviovuoden jälkeen. Olimme asuneet pitkään lasten kanssa vuokralla pikkukaupungissa, mutta mies haikaili omakotitaloa maaseudulta. Minä olin aiemman perusteella kuvitellut, että hankkisimme isomman asunnon lähempää keskustaa. Hyvät yhteydet töihin moottoritietä tai rautatietä, koulut lähellä, harrastukset lähellä ja keskustan palvelut. Mies taas kaipasi pihatöitä, yksityisyyttä ja luonnon rauhaa. Hankin sitten kompaktimman kaupunkiasunnon, jossa asutaan arkisin pitkälti. Mies osti ihanan vanhan puutalon kaupungin laidalta lyhyen matkan päästä. Sinne ajaa noin 20 min, pyöräilee vajaassa tunnissa. Siellä vietetään kaikki vapaa-aika ja osa arkiöistäkin. Melko säännöllisesti yövytään eri kodeissakin, esim. mies pojan kanssa ja minä vietän tyttöjen kanssa tyttöjeniltaa. Tämä kaupunkiasunto pistetään varmaan sitten vuokralle tai myydään kun lapset saavat koulut käytyä. Miehen talo sijaitsee muuten aivan täydellisellä paikalla.

Parisuhteen kannalta vaikea arvioida vaikutuksia. Me ei olla oikein sellaisia oma-aika-ihmisiä vaan toistemme kanssa on ollut hyvä olla. Vaihtelu arjessa kuitenkin virkistää ja luulen, että mies olisi paljon happamampi jos asuttaisiin vain ahtaasti kaupingissa. Samoin kuin mua kyllästyttäisi kuljetusrumba periferiasta. Tällä hetkellä kaikki toimii.

Erillään asuessa ilman lapsia voisi kyllä tulla ikävä jos asuttaisiin iso osa ajasta eri osoitteissa. Itse pidän enemmän yhdessä elämisestä ja tarvitsen paljon hellyyttä. Mielialani pysyy hyvänä kun ympärillä on ihmisiä, joiden kanssa tehdä asioita, jutella ja nauraa.. Ihmiset ovat kuitenkin erilaisia ja toiset kuormittuvat sosiaalisuudesta enemmän, voivat kaivata tilaa ja aikaa itselle. Silloin se mahdollisuus omaan aikaan on varmasti hyväksi, myös parisuhteessa. Lisäksi tulee vähemmän pattitilanteita kotitöistä ym. kun molemmat vaihtaa lakanat omista sängyistään jne. No toki meillä vaihdetaan nekin yhdessä kun on helpompaa kaksin 😁

Voi, tuohan kuulostaa aivan ihanalta ratkaisulta!😃🏡

Minä toivon kyllä samaa tai että JOS päädymme tähän ratkaisuun niin haluan kuitenkin viettää paljon aikaa yhdessä, ja touhata sitten jommassa kummassa kodissa. Muuten se menee liian yksinäiseksi.. mutta tavallaan se että tuossa järjestelyssä kumpikin voi ottaa omaa aikaa ihan koska siltä tuntuu.

Ap

Onkohan tuo kuitenkaan ihan parisuhde jos nähdään kerran viikossa. Enemmin tapailua tai vakipano.

Eihän siinä jaeta yhteistä arkea lainkaan.

Voihan se toisaalta toimia, jos kumpikaan ei halua enempää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me päädyimme asumaan kahdessa asunnossa, mutta harvoin eri asuinnossa, suunnilleen 7 aviovuoden jälkeen. Olimme asuneet pitkään lasten kanssa vuokralla pikkukaupungissa, mutta mies haikaili omakotitaloa maaseudulta. Minä olin aiemman perusteella kuvitellut, että hankkisimme isomman asunnon lähempää keskustaa. Hyvät yhteydet töihin moottoritietä tai rautatietä, koulut lähellä, harrastukset lähellä ja keskustan palvelut. Mies taas kaipasi pihatöitä, yksityisyyttä ja luonnon rauhaa. Hankin sitten kompaktimman kaupunkiasunnon, jossa asutaan arkisin pitkälti. Mies osti ihanan vanhan puutalon kaupungin laidalta lyhyen matkan päästä. Sinne ajaa noin 20 min, pyöräilee vajaassa tunnissa. Siellä vietetään kaikki vapaa-aika ja osa arkiöistäkin. Melko säännöllisesti yövytään eri kodeissakin, esim. mies pojan kanssa ja minä vietän tyttöjen kanssa tyttöjeniltaa. Tämä kaupunkiasunto pistetään varmaan sitten vuokralle tai myydään kun lapset saavat koulut käytyä. Miehen talo sijaitsee muuten aivan täydellisellä paikalla.

Parisuhteen kannalta vaikea arvioida vaikutuksia. Me ei olla oikein sellaisia oma-aika-ihmisiä vaan toistemme kanssa on ollut hyvä olla. Vaihtelu arjessa kuitenkin virkistää ja luulen, että mies olisi paljon happamampi jos asuttaisiin vain ahtaasti kaupingissa. Samoin kuin mua kyllästyttäisi kuljetusrumba periferiasta. Tällä hetkellä kaikki toimii.

Erillään asuessa ilman lapsia voisi kyllä tulla ikävä jos asuttaisiin iso osa ajasta eri osoitteissa. Itse pidän enemmän yhdessä elämisestä ja tarvitsen paljon hellyyttä. Mielialani pysyy hyvänä kun ympärillä on ihmisiä, joiden kanssa tehdä asioita, jutella ja nauraa.. Ihmiset ovat kuitenkin erilaisia ja toiset kuormittuvat sosiaalisuudesta enemmän, voivat kaivata tilaa ja aikaa itselle. Silloin se mahdollisuus omaan aikaan on varmasti hyväksi, myös parisuhteessa. Lisäksi tulee vähemmän pattitilanteita kotitöistä ym. kun molemmat vaihtaa lakanat omista sängyistään jne. No toki meillä vaihdetaan nekin yhdessä kun on helpompaa kaksin 😁

Voi, tuohan kuulostaa aivan ihanalta ratkaisulta!😃🏡

Minä toivon kyllä samaa tai että JOS päädymme tähän ratkaisuun niin haluan kuitenkin viettää paljon aikaa yhdessä, ja touhata sitten jommassa kummassa kodissa. Muuten se menee liian yksinäiseksi.. mutta tavallaan se että tuossa järjestelyssä kumpikin voi ottaa omaa aikaa ihan koska siltä tuntuu.

Ap

Jos edes toinen teistä on mökki-ihminen niin jospa ensin mökin hankkiminen, asunnon sijaan, olisi "pienempi askel", niin että toinen viettää siellä omaa aikaa erillään?

Kaikki on mennyt aina hyvin siihen asti kunnes nainen alkaa vaatimaan yhteen muuttoa ja yhteistä taloutta että pääsisi hyötymään miehen varallisuudesta

Tämä on ainoa oikea tapa asua, jos parisuhteessa täytyy olla. Pettäminenkin on huomattavasti helpompaa, kun toinen ei kyttää koko ajan vieressä.

Erillään asutaan, kolmatta vuotta yhdessä, tarkoitus on jatkaakin näin vielä vuosia kunnes molempien lapset omillaan. Vaikka lasten elämän vakaus on isoin syy ettei edes harkita nyt yhteisasumista, on tässä muitakin etuja. Seksi on mahtavaa, romantiikka kukoistaa ja vähemmän yksinäinen olo nyt on kuin kylmässä suhteessa saman katon alla. Erillään ollessa tulee toki aina ikävä, mutta kaipaus on paljon parempi tunne kuin se että toisen naama tympii eikä pääse pakoon. Aina on ihana nähdä uudelleen ja yhteistä aikaa arvostaa tosi paljon.

Jos muutetaan vielä yhteen pitää olla mahdollisuus palata erilläänasumiseen, ja paljon vapautta ja ainakin huone omaa tilaa. Ei olla vielä ikinä ehditty tympiintyä toisiimme, mutta mieluummin välttäisin sen kokonaan.

Ei toimi, jos on vahva lipido ja läheisyyden kaipuu. Siinä rupee väkisinkin välipäiviksi etsimään vierasta.

Vierailija kirjoitti:

Ei toimi, jos on vahva lipido ja läheisyyden kaipuu. Siinä rupee väkisinkin välipäiviksi etsimään vierasta.

Nyt ei kuitenkaan ollut kyse siitä että asutaan Kouvolassa ja Kajaanissa.

Vierailija kirjoitti:

Onkohan tuo kuitenkaan ihan parisuhde jos nähdään kerran viikossa. Enemmin tapailua tai vakipano.

Eihän siinä jaeta yhteistä arkea lainkaan.

Voihan se toisaalta toimia, jos kumpikaan ei halua enempää.

Me ei nähdä edes joka viikko. Tottakai silti jaetaan arkea, henkisesti vain, puhumalla. Yhdessäollessa pyhitetään sitten koko viikonloppu toisillemme, tehdään uusia asioita yhdessä, keskustellaan kaikesta maan ja taivaan välillä.

Monen etenkin vanhemman av(i)oparin keskustelut pyörii lähinnä tiskeissä ja kauppalistoissa, puolisolle saatetaan kiirepäivän lomassa heittää ehkä yksittäinen pusu ja moikka ja sit jatketaan taas sitä omaa touhua. Harrastukset ja kaveri-illat vetää parhaimmat puolet ja kumppanille jää mitä jää. Omiin silmiin tuntuu että onko se parisuhde silloin ollenkaan, kun eihän siinä jaeta kokemuksia lainkaan. Voihan se toisaalta toimia, jos kumpikaan ei halua enempää.

Vierailija kirjoitti:

Erillään asutaan, kolmatta vuotta yhdessä, tarkoitus on jatkaakin näin vielä vuosia kunnes molempien lapset omillaan. Vaikka lasten elämän vakaus on isoin syy ettei edes harkita nyt yhteisasumista, on tässä muitakin etuja. Seksi on mahtavaa, romantiikka kukoistaa ja vähemmän yksinäinen olo nyt on kuin kylmässä suhteessa saman katon alla. Erillään ollessa tulee toki aina ikävä, mutta kaipaus on paljon parempi tunne kuin se että toisen naama tympii eikä pääse pakoon. Aina on ihana nähdä uudelleen ja yhteistä aikaa arvostaa tosi paljon.

Jos muutetaan vielä yhteen pitää olla mahdollisuus palata erilläänasumiseen, ja paljon vapautta ja ainakin huone omaa tilaa. Ei olla vielä ikinä ehditty tympiintyä toisiimme, mutta mieluummin välttäisin sen kokonaan.

Siis tämä kuulostaa ihanalle! Just tätä kun sais omaan parisuhteeseen. Juurikin tuo kaipaus eikä tule sitä että toisen naama tympii. Ymmärrän että se naama ei välttämättä vielä tympäise vaikka olisikin saman katon alla aluksi mutta sitten kun vuosia kuluu niin alkaa se naama kuitenkin olla jo niin tuttu että saattaa kyllä joskus tympäistä😅

Ap

Up

Kohta kuusi vuotta suhdetta takana ja ihan sitoutuneita ollaan vaikka erillään asutaan.

Minä erosin lasteni isästä lähes 10 v sitten ja tein silloin päätöksen, että en muuta kenenkään kanssa yhteen kunnes lapseni ovat aikuisia ja tällä halusin taata heille sellaisen kodin jossa ei ole heille vieraita aikuisia. Lasten isä otti lennossa uuden puolison ja vaikka nainen olikin mukava, näin kuinka lapset kärsivät tästä tilanteesta eikä siellä kodissa voinut elää kuten kotona kuuluisi- kulkea alusvaatteissa, pieraista jne.

Olen ollut tyytyväinen ratkaisuun että laitoin lapset etusijalle ja tämä sopii minulle muutenkin hyvin.

Asun viikon lasten kanssa, ja kun heistä nuorempi lähtee isälleen ( aikuinen eli vanhempi lapsi ei enää siirry), minä muutan viikoksi mieheni luo.

Minulla on keskustassa kolmio ja hänellä oma talo keskustan ulkopuolella.

Tämä on toiminut hyvin. Välillä harmittaa kun tavaroita unohtuu jne mutta oikeasti ne on pieniä murheita.

On ihanaa kun on kaksi elämää- toinen keskustan sykkeessä jossa kaikki on lähellä ja toinen siellä suht omassa rauhassa. Lisäksi meillä on yhteinen mökki, jossa oleilemme.

Yhteinen koti on tullut puheeksi nyt kun nuorin lapseni täyttää kohta 18.

Emme ainakaan vielä ole tehneet mitään päätöstä kumman luona asuisimme vai jossain uudessa yhteisessä.

Vai edelleen näin.

Meillä on myös hieman eri rytmit - mies löhtee välillä jo aamulla neljältä töihin ja välillä vastaavasti vasta päivällä.

Minun lapset tuntevat toki miehen ja olemme lomailleet yhdessä, heidän välinsä ovat luontevat. Toisin kun isän vaimon kanssa.

Minusta on kurjaa että lapset laitetaan niin usein siihen muotiin että heidän pitää hyväksyä/ pärjätä ja selvitä uusperheessä vaikka ilmankin voisi olla.

Ja tottakai tiedostan että on olemassa hyvin toimivia uusperheitä myös. En ole niitä vastaan, pitöisi vaan lukea kokonaistilannetta.

Meidän suhteemme miehen kanssa toimii, on välillä ikävä mutta yhdessä on kuutenkin mukavaa kun aikaa vietämme. Tämä on minusta hyvä tapa elää.

Olin 7 vuotta kaukosuhteessa ja asuttiin erillään. Ainoa syy miksi sitö kesti noin kauan oli omat kämpät.

Kahdessa osoitteessa saa paremmat Kelan tuet.

Vierailija kirjoitti:

Kahdessa osoitteessa saa paremmat Kelan tuet.

Pointtihan tuokin, mutta osa heistä jotka tuota harrastavat asuvat oikeasti samassa asunnossa, mutta toinen on kirjoilla muualla.

Säälin ihmisiä jotka eivät ole löytäneet oikeaa rakkautta ja ihmistä kenen kanssa voi jakaa kaiken…jopa arkipäivän

Yhteiskunta asettaa meille olettamuksia siitä että yhdessä asuminen tai esim avioliitto on ainoa muoto yhdessä olemiselle. Ja näinhän se ei suinkaan ole.

Jokainen pari muodostaa omat rajansa, sääntönsä, tapansa ja oikeutensa

Vierailija kirjoitti:

Säälin ihmisiä jotka eivät ole löytäneet oikeaa rakkautta ja ihmistä kenen kanssa voi jakaa kaiken…jopa arkipäivän

Mitä säälittävää siinä on? Monihan tässä ketjussa on kertonut kuinka hyvää on tehnyt tälläainen järjestely esim parisuhteelle.

Kyllä itse jos tähän ratkaisuun päädyn, niin nimenomaan sen arkipäivän haluan jakaa kumppanini kanssa. Se onnistuu sillä tavoin että olemme yhdessä toisessa asunnossa, ja tarvittaessa molemmat saa tarvitsemansa oman tilan ja ajan, esimerkiksi pitkän työpäivän tai kuormittavan työjakson jälkeen, silloin kun ei muutenkaan kumppanille olisi ihan älyttömästi annettavaa ja tarvii omia akkuja ladata.

Vierailija kirjoitti:

Kateellisena näitä luen. Yhteisasuminen vesittää kaiken haaleanharmaaksi kompromissiksi.

Olet turhaan katellinen. Valitse kumppani, joka on samanhenkinen. Minä ja mieheni olemme tiiviin parisuhteen ihmisiä. Emme ole mielellämme erossa ensinkään. Omaa aikaa on, kun molemmat käyvät töissä ja toisella vuorotyö, lisäksi oleskelemme usein eri huoneissa asunnossa. Aiemmin asuttiin kaksikerroksisessa talossa, mutta se ei sopinut, koska toista ei kuullut eikä nähnyt ensinkään. Olemme molemmat vaativissa esillä oloa vaativissa ammateissa ja koti on meille oma pesä, jonne ei aikuisten lapsien lisäksi oikein muita edes kutsuta. Jotakuta ahdistaa, meille tämä toisen kanssa oleminen on just oikea juttu, ei ole kyllästytty!

Kiva lukea näitä stooreja, joissa on aivan erilainen elämänrytmi onnellisessa parisuhteessa :).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kateellisena näitä luen. Yhteisasuminen vesittää kaiken haaleanharmaaksi kompromissiksi.

Nojoo katsos kun minä olen ollut todella epäileväinen tätä ratkaisua kohtaan (aviomieheni haluaisi kokeilla erillään asumista) mutta näitä lukiessa alan oikeastaan innostua ajatuksesta!😀

Ap

Jos se on mies, joka erillään asumista haluaa, niin siihen ei ole kuin yksi syy...