Sattuuko mammografia?
Kommentit (50)
Voi se sattua. Olen ajatellut itse että silti se varmaan on pienempi riesa kun menemättä jättäminen jos onkin jotain. Kaikki kun ei tunnu tai näy muuten. Pelko ja jännitys on ihan normaalia ja kannattaa sanoa hoitajalle.
Varmaan riippuu siitäkin mikä aika kuukaudesta on. Itsellä ei sattunut.
Kyllä se sattuu, mutta sen pystyy kestämään juuri siksi, että se luja puristus kestää vain hetken.
Jos tuntuu todella pahalta, kannattaa pyytää hetken taukoa kuvien välissä. Yhteensä otetaan neljä kuvaa.
Ei paljoa ainakaan mulla. Pienehköt (70C) ja kiinteät tissit. Vähän puristi. Ohi sekunnissa. Tosin näin kiinteistä ei saa kunnon kuvaa, niin lääkäri teki myös ultran. Terveet oli.
Vierailija kirjoitti:
Sattui kun joutui kivekset laittamaan sinne.[/quot
Jaa vetoketjun väliin vai? Kone on sen verran korkeella ettei sun reppanan luumus sinne yllä.
Hoitajan kehoituksesta olen valinnut mieluummin mahdollisen rintasyövän kuin mammografian. Hän sanoi ilkeästi, ettei ole pakko tulla kun huusin kivusta. Tein valituksen kyseiselle firmalle, muttei se aiheuttanut mitään toimenpiteitä, ei edes pahoiteltu tapahtunutta. Todella ylimielistä porukkaa.
Olen käynyt mammografiassa 3 kertaa ja joka kerralla on sattunut ihan helvetisti. Toisella kertaa yritin reutoutuakseni juoda sitä ennen pullollisen brändyä, vaikken yleensä juo alkoholia juuri koskaan. Ei auttanut sekään. Nyt en ole käynyt yli 10 vuoteen, kutsut menevät avaamattomina roskiin. En halua kohdata niin ilkeää ja epäsympaattista hoitohenkilökuntaa.
Ilmeisesti äidillä oli aikoinaan sama kipuherkkyys ongelmana kuin minulla. Hänen rintasyöpänsä havaittiin vasta kun kylkeen ilmestyi verta vuotava patti. Syöpä oli jo levinnyt muualle elimistöön. Syövässä on se hyvä puoli mammografiaan verrattuna, että siihen saa kipulääkettä.
Se, ettei kipuherkille tutkittaville suoda mitään puudutusta johtuu meidän kristillisistä naisvihamielisistä asenteista. Jos miesten vehkeet puristettaisiin litteäksi lasilevyn väliin, niin ihan varmasti annettaisiin kipuun helpotusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sattui ihan hitosti. Isot tissit lytättiin sinne levyjen jälkeen. Muutenkin kohtelu ihan perseestä; Aina "olen mä nähnyt rintoja ennenkin", kun pyydän saada vähän peitettä. Minäminä... no MINÄ en ole tottunut ryntäitäni esittelemään tilassa, johon voi pyörähtää kuka tahansa.
Kuka sinne nyt pyörähtäisi? Kesken kuvauksen?
Mammografiaan ei ole pakko mennä, jos siltä tuntuu. Suurin osa kutsutuista menee.
Oletko sinä niitä ylimielisiä hoitajia, jotka näin sanovat tutkittaville? Jos olet, niin suosittelen siirtymistä ruumiinavauksen puolelle. Ne asiakkaat kun eivät enää tunne kipua.
Esimerkki tapauksesta jossa potilaalla on harvinainen sairaus nimeltä Dermatomyosiitti. Vain toinen rinta on turvonnut ja kivulias. Mammografiassa ei havaittu alkanutta syöpää mutta se pahensi potilaan tilaa.
"...potilas hakeutui terveyskeskuksen kautta mammografiaan. Tutkimus oli kivulias, ja sen jälkeen rinta turposi voimakkaasti ja sitä alkoi särkeä. Seuraavalla käynnillä oikean rinnan yläosa oli turvonnut, kova ja kiinteä ja iho oli kovettunut."...
"Potilas otettiin osastotutkimuksiin. Oikean maitorauhasen karkeaneulanäytteessä näkyi normaalia rasvakudosta ja fibroosia."...
"Lokakuun lopulla tehtiin uusi maitorauhasen ohutneulabiopsia. Siinä ei nähty pahanlaatuisia soluja. Syyskuun 1992 alussa kirurgi ei pitänyt rinnan poistoleikkausta aiheellisena, koska koepalassa ei voitu osoittaa pahanlaatuista muutosta. Ajateltiin, että ihon arpeutuminen ja turvotus liittyivät dermatomyosiittiin. Potilaan rinnan pakotus lisääntyi, ja oikeassa kädessä oli voimakasta turvotusta, johon potilas sai lymfahoitoa. Oikean kainalon imusolmukkeiden tila jäi epäselväksi olkanivelen jäykistymisen vuoksi. "...
"Diagnoosiin päästiin joulukuun alussa, jolloin uusitussa biopsiassa todettiin karsinoomakudosta. Kasvainsolukko infiltroi ihoa ja subkutaanista rasvakudosta ja imuteissä esiintyi paikoin kasvua. Tässä vaiheessa luuston gammakuvaus osoitti etäpesäkkeitä kallossa, suoliluussa sekä rinta- ja lannenikamissa. Keuhkojen ja välikarsinan tietokonetomografiassa näkyi laaja rinnan pehmytosatuumori, joka ulottui rintakehän seinämään. Keuhkoparenkyymissä ei todettu etäpesäkkeitä. "
Ei voi sanoa mistään yleispätevästi. Olen kuullut minäkin kokemuksia että mammo sattuu. Epiduraali muuten ei sattunut lukuunottamatta pientä puudutepiikin pistoa.