Suomen terveydenhuollon tila
Onko niin, että Suomessa asuvia vähän ns. viilataan linssiin hokemalla, miten hyvä ja toimiva terveydenhuolto on?
Ja saako asiasta edes asiallisesti keskustella..
Kommentit (98)
Minua ärsyttää se että vielä vuonna 2020-luvulla Suomen terveydenhoitoa sanotaan ilmaiseksi ja maksutonta. Ne jotka sanovat näin eivät ole kuulleet omavastuu osuudesta ja muista terveydenhoidon maksuista joista muistetaan laskuttaa potilasta. Pelkkä lääkärillä käynti voi helposti olla noin 500-600 euroa. Joillekin se voi olla pieni raha, mutta on ihmisiä joille se on puolet kuukausituloista ja arvatkaa jos saat pakkaa 1200 euroa kuussa ja näitä 500 euron lääkärin käyntejä tuleekin kuussa kolme tai jopa neljä? Ei hyvää päivää. Eikä edes Kela tai sossu tule vastaan ja auta. Maksuhäiriömerkinnöissä on tällä hetkellä yliedustettuina merkinnät maksamattomista lääkärinlaskuista kun kaikilla ei ole varaa maksaa.
EI hätää, vai sittenkin suuri hätä?
Valmiuslakia jo valmistellaan.
Kohta teetetään pakkotyötä hoitajilla, kun asioista vastuulliset ovat seisoneet tumput suorina ja ainoa toimenpide on ollut heittää hanskat tiskiin ja todeta, ettei me mitään voida koronan leviämiselle räjähdysmäisesti.
Ala-arvoista ennakointia ja toimintaa.
Vierailija kirjoitti:
Tähän tutkimukseen törmäsin:
https://www.who.int/healthinfo/paper30.pdf
Eli Suomi on WHO:n tilastossa sentään sijalla 31
1. Ranska
2. Italia
Suomi sijoittuu viimeiseen kolmannekseen kehitysmaiden kärjessä, ei tosiaan ole vitsi että suomalainen terveydenhuolto on aivan kehitysmaatasoa tänä päivänä 😂😭
Vierailija kirjoitti:
Niin aina hehkutetaan, miten halvalla Suomi järjestää oman terveydenhuollonsa.
Kyllä varmaan, kun otta huomioon sen tosiasian, että palkkoihin ei ole varaa myöskään. Eli esimerkkinä Italiassa hoitajan ostovoima on selkeästi parempi kuin suomalaisen hoitajan.
Kyllä varmasti tehdään halvemmalla, kun ei haluta palkkoja korottaa.
No joo! Ihmekös kun ei hoitsujen palkat nouse!

Nimenomaan, mihin nämä kaikki kerätyt verorahat oikein käytetään. Hoitajat on aina viimeisiä, jotka saavat korotuksia ja nekin jotain kymppejä korkeintaan. Ruotsissa ja Norjassa sentään palkat kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Minua ärsyttää se että vielä vuonna 2020-luvulla Suomen terveydenhoitoa sanotaan ilmaiseksi ja maksutonta. Ne jotka sanovat näin eivät ole kuulleet omavastuu osuudesta ja muista terveydenhoidon maksuista joista muistetaan laskuttaa potilasta. Pelkkä lääkärillä käynti voi helposti olla noin 500-600 euroa. Joillekin se voi olla pieni raha, mutta on ihmisiä joille se on puolet kuukausituloista ja arvatkaa jos saat pakkaa 1200 euroa kuussa ja näitä 500 euron lääkärin käyntejä tuleekin kuussa kolme tai jopa neljä? Ei hyvää päivää. Eikä edes Kela tai sossu tule vastaan ja auta. Maksuhäiriömerkinnöissä on tällä hetkellä yliedustettuina merkinnät maksamattomista lääkärinlaskuista kun kaikilla ei ole varaa maksaa.
Aivan totta! Itse joudun käymään nyt kerran kuussa lääkärissä ja polimaksu on 39,90. Eli ei mitään ilmaista ole! Samoin lääkkeet maksaa. Espanjassa lääkkeen omavastuu oli 0,13 €. Se siitä Suomen terveydenhuollon maksuttomuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Meilahdessa 8 tunnin jonotukset ovat aivan tavallisia. Heikko on terveydenhoidon tila... ja lisärahaakin pannaan vain maakuntahallintojen rakentamiseen.
H O I T A J A P U L A
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ärsyttää se että vielä vuonna 2020-luvulla Suomen terveydenhoitoa sanotaan ilmaiseksi ja maksutonta. Ne jotka sanovat näin eivät ole kuulleet omavastuu osuudesta ja muista terveydenhoidon maksuista joista muistetaan laskuttaa potilasta. Pelkkä lääkärillä käynti voi helposti olla noin 500-600 euroa. Joillekin se voi olla pieni raha, mutta on ihmisiä joille se on puolet kuukausituloista ja arvatkaa jos saat pakkaa 1200 euroa kuussa ja näitä 500 euron lääkärin käyntejä tuleekin kuussa kolme tai jopa neljä? Ei hyvää päivää. Eikä edes Kela tai sossu tule vastaan ja auta. Maksuhäiriömerkinnöissä on tällä hetkellä yliedustettuina merkinnät maksamattomista lääkärinlaskuista kun kaikilla ei ole varaa maksaa.
Aivan totta! Itse joudun käymään nyt kerran kuussa lääkärissä ja polimaksu on 39,90. Eli ei mitään ilmaista ole! Samoin lääkkeet maksaa. Espanjassa lääkkeen omavastuu oli 0,13 €. Se siitä Suomen terveydenhuollon maksuttomuudesta.
Kuka on sanonut, että se on maksutonta? Mutta jos olisot mennyt Jenkeissä lääkäriin,niin olis8t maksanut siitä 500€ ja lääkkeistä sen hinnan, minkä ne oikeasti maksavat.
Espanjassa asuessani totesin paikallisen julkisen terveyden hoidon erinomaiseksi, yksityinen puoli oli myös laadukas ja edullinen Suomalaiseen tasoon verrattuna. Olin aika yllättynyt kun aina on kehuttu Suomen tasoa, taitaakin olla vaan kallis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ärsyttää se että vielä vuonna 2020-luvulla Suomen terveydenhoitoa sanotaan ilmaiseksi ja maksutonta. Ne jotka sanovat näin eivät ole kuulleet omavastuu osuudesta ja muista terveydenhoidon maksuista joista muistetaan laskuttaa potilasta. Pelkkä lääkärillä käynti voi helposti olla noin 500-600 euroa. Joillekin se voi olla pieni raha, mutta on ihmisiä joille se on puolet kuukausituloista ja arvatkaa jos saat pakkaa 1200 euroa kuussa ja näitä 500 euron lääkärin käyntejä tuleekin kuussa kolme tai jopa neljä? Ei hyvää päivää. Eikä edes Kela tai sossu tule vastaan ja auta. Maksuhäiriömerkinnöissä on tällä hetkellä yliedustettuina merkinnät maksamattomista lääkärinlaskuista kun kaikilla ei ole varaa maksaa.
Aivan totta! Itse joudun käymään nyt kerran kuussa lääkärissä ja polimaksu on 39,90. Eli ei mitään ilmaista ole! Samoin lääkkeet maksaa. Espanjassa lääkkeen omavastuu oli 0,13 €. Se siitä Suomen terveydenhuollon maksuttomuudesta.
Kuka on sanonut, että se on maksutonta? Mutta jos olisot mennyt Jenkeissä lääkäriin,niin olis8t maksanut siitä 500€ ja lääkkeistä sen hinnan, minkä ne oikeasti maksavat.
Jätetään USA pois tästä ja verrataan EU/maihin.

Eikö sitä ole muka hoettu kaikille Suomessa aina eskarista ja peruskoulusta asti jos omat vanhemmat ja isovanhemmat eivät ole opettaneet sitä ennen?

On hoettu, miten ihmeellisen hyvä ja halpa terveydenhuolto on Suomessa.

Joo, ihan maksuttomuudesta on puhuttu
Vierailija kirjoitti:
Jos ei ole opiskelija- tai työterveydenhuollon piirissä, on hankala saada terveysasemalta lääkärinaikaa. Hoitajan kautta yrittää varata johonkin 3 kk:n päähän. Ei ole toimiva järjestelmä.
Pienyrittäjällä ei ole välttämättä rahaa mennä yksityiselle
No eipä se YTHS:kään niin hyvin toimi. Kiitos AMK:n tunkeminen samaan systeemiin, aivan tukossa kaikki paikat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin aina hehkutetaan, miten halvalla Suomi järjestää oman terveydenhuollonsa.
Kyllä varmaan, kun otta huomioon sen tosiasian, että palkkoihin ei ole varaa myöskään. Eli esimerkkinä Italiassa hoitajan ostovoima on selkeästi parempi kuin suomalaisen hoitajan.
Kyllä varmasti tehdään halvemmalla, kun ei haluta palkkoja korottaa.
No joo! Ihmekös kun ei hoitsujen palkat nouse!
Nimenomaan, mihin nämä kaikki kerätyt verorahat oikein käytetään. Hoitajat on aina viimeisiä, jotka saavat korotuksia ja nekin jotain kymppejä korkeintaan. Ruotsissa ja Norjassa sentään palkat kunnossa.
Älkää nyt hyvät naikkoset verratko Ruotsin ja Norjaan. Norjassa ei ole lainkaan valtion velkaa ja maat ovat huomattavsti rikkaampia kuin tämä liki-Neukkula. Siellä on kaikissa ammateissa paremmat liksat kuin täällä. Lopettakaa tämä länkytys. Tutkikaa tilastoja.

Tilastoja on tutkittu ja tiedossa on tuo Norjan rikkaus. Harmittaa, miten suomalaisia tai oikeastaan Suomessa asuvia on johdettu harhaan!
No hei, kaikkeen saa jonottaa nykyään. Siis terveydenhuolto on tukossa varmaan Covid19 koronaviruksen vuoksi.
Surkeaksi on mennyt. Emme oikein saa enää huippukorkealle veroasteelle (erityisesti ostovoimana mitattuna) vastinetta.